Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2018.

Liikunta ei voisi vähempää kiinnostaa!

Pakkopullaa ja koululiikunta painajaisia En ole koskaan nauttinut liikkumisesta. Ehkä syynä on kouluajan kamalat liikuntatunnit. Hiihtämistä vihasin. Joukkuelajeja vihasin. Uiminen se vasta kamalaa olikin. Onneksi ylä-asteella ei tarvinnut kertaakaan mennä uimaan. Näin aikuisiälläkin edelleenkin koen liikunnan pakkopullana. 
Olenko siis rapakunnossa?  Vaikka en nauti liikunnasta, niin hyötyliikuntaa tulee töissä ihan omiksi tarpeiksi. Kävelin töissä eilen 12,5 kilometriä. Nostelen painavia asioita myös töissä, joten ilmainen punttisalitreeni tulee siinä samalla. Ei voi siis sanoa, että olisin rapakunnossa. 
Luin eilen jostain, että jos tekee fyysistä työtä, niin pitäisi vapailla ottaa niinsanotusti löysin rantein. Näyttöpääte työtä tekevien taas pitäisi käydä kävelyllä ja liikkua. Toisaalta tämä pitäneen paikkaansa. Itse en suo ajatustakaan viikonloppuisin sille, että liikkuisin. Mielummin käperryn viltin kanssa lukunurkkaani. 
Lääkäri totesi joskus minulle, että tekisi hyvää mennä ves…

Positiivisia ajatuksia ja uutta energiaa!

Maanantai tuntui taas oikealta maanantailta! Miten se voi olla mahdollista, että maanantai on minusta ollut jo kauan hyvä päivä. Itseasiassa lempi päiväni? Uusi viikko ja uudet kujeet. Koskaan ei tiedä mitä se viikko tuo tullessaan. Suunnitelmat saattaakin muuttua lennosta. Nyt on ollut monta maanantaita putkeen, että olen kironnut lempi päivääni. Aina joku mennyt pieleen töissä tai sitten kotona. Tänään on ollut kuitenkin paljon positiivisuutta päivässä. 
Kyllä se joulu sieltä tulee...  Totesin jo viikonloppuna ystävälleni, että hei torstaina ollaan jo marraskuussa. Pian on joulu. No okei, ei ihan vielä.. Mutta pian. Kohta. Ehkä tämän päivän fiilikseen on vaikuttanut sää. Pakkanen, aurinko ja hieman valkoinen maa. Odotan,että tämä synkkä syksy loppuisi. Se on tehnyt minut ärtyneeksi ja väsyneeksi. Lisäksi työvuorot muuttuivat hieman ja nautin tänään todella paljon, kun sain aamun tehdä töitä YKSIN. Tai no oli siis asiakkaat ja oven toisella puolella työkaverit, mutta melkein sain kuit…

Nainen on naiselle susi?

Onko naisten välillä aina kateutta ja kilpailua? Eilen aamulla junassa kaksi naista puhui kovaan ääneen jostain heille molemmille tutusta naisesta. Tämä tuttu nainen oli aloittanut vastikään nähtävästi uudessa työssä. Toinen näistä naisista ihmetteli tai kateellisena totesi, että olisihan se nyt voinut vielä muutaman vuoden sinnitellä entisessä työssään, kun pian pääsisi eläkkeelle, että on tyhmä joka lähtee vielä tuossa iässä uuteen työpaikkaan. Toinen nauraa päälle, että no palkkahan se ratkaisi. Itse koitan vastapäisellä penkillä olla kuuntelematta ja räplään puhelintani. 
Alan miettimään miksi nämä kaksi naista eivät ole onnellisia, että tämä heille tuttu nainen on saanut uuden työpaikan? Ja, kun ei ole helppoa saada uutta työpaikkaa, kun ikä lähentelee eläkeikää. Oliko syynä kenties korkeampi palkka mikä tekee kateelliseksi? Onko nainen naiselle susi? Miksi naiset puhuvat pahaa toisistaan?
Minäkään en ole puhdas pulmunen, mutta...  Itse olen ihan konkreettisesti todistanut, että n…

Miten sitä jaksaakin elää, vaikka elämässä on tapahtunut paljon pahaa?

Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.. Ja paskat! Välillä sitä oikein saa pinnistellä ja miettiä mikä tässä elämässä on niin ihanaa, ja miten sitä on jaksanut, vaikka elämässä on 8 vuoden aikana tapahtunut todella paljon pahaa/huonoja asioita. Onko pakko jaksaa? Olisinko saanut jo luovuttaa?
"Sä oot vahva ja sä jaksat!" Ei ihmisen tarvitse aina jaksaa. Eikä olla vahva. Jos niitä vastoinkäymisiä alkaa olemaan liian paljon, niin ei kukaan niitä jaksa. Tai sitten on kyllä joku superihminen. Luettelin eilen mitä kaikkea omassa elämässä on tapahtunut 8 vuoden aikana. Läheisiä ihmisiä on kuollut monta, lemmikkejä on kuollut, entisen työpaikan kanssa on ollut niin paljon kaikkea ongelmaa, että ei edes ymmärrä, työpaikkakiusaaminen, terveyden menettäminen sen takia, on myös petetty ja jätetty, työttömyys, muut terveydelliset ongelmat.. Ihmisiä on tullut ja mennyt. Miten sitä on jaksanut kaiken?

Itsellä ei ole montaa ihmistä elämässä, mutta ne muutamat ovat pitäneet minut järjissä…

Cecilia Samartin Kirottu kauneus

Ihmiskauppaa ja painajaisia, mutta myös kauneutta ja ystävyyttä! On kirjoja, jotka jäävät mieleen tietyistä syistä ja tämä tulee olemaan yksi niistä. Cecilia Samartin teokset ovat aiemminkin tehneet minuun vaikutuksen, mutta tämä romaani vei minut mukanaan sen rumuudella, mutta myös kauneudella. Kirottu Kauneus on kertomus ystävyydestä, toivosta ja selviämisestä.
Kirjassa yhdistyy kolmen tytön tarinat. Kas Vegas ei ole aina unelmien ja toiveiden täyteinen kaupunki. Inesa on 19-vuotias ja hän on vankina yhdestä Vegasin loistohotelleista. Pomon ykköstyttö, joka on myös tärkeimpien asiakkaiden ostettavissa. 15-vuotias Karla kerää asiakkaita kauneudellaan. 9-vuotias Sammy ei usko joulupukkiin ja on karannut kotoaan Ohiosta, sekä piileskelee poliisia. Kaikilla on mielessään pako, mutta sitä voi vain yrittää kerran. Kintreillään heillä on orjamarkkinoiden pahimmat pedot.
Kertomus näistä kolmesta tytöstä punoutuu kirjan edetessä uskottavasti yhteen ja Cecilia on onnistunut taas kirjoittamaa…

Sisustusliike joka on paljon muutakin, kun sisustusliike

Tammer-Outlet, Outlet Tukku ja historian havinaa vuodelta 1954!Toteutettu yhteistyössä Tammer-Outletin kanssa.  Kun puhutaan sisustamisesta tai siitä mistä hankin saunaan tuotteita, niin usein vastaan Outlet Tukusta. Olen hankinnut ulos lyhtyjä, saunaan kiulun, liinoja, wokkipannun... Niin ja myös mattoja. Sisustusliike, josta löytyy kuluttajalle paljon erilaisia tuotteita ja tuotemerkkejä joista valita.
Tammer-Outlet Tammer-Outletilla on päämääränä tarjota kuluttajille vuoden jokaiseen päivään tuotteita. Arkeen, juhlaan tai sesonkiin. Tammer-Outlet historia ulottuu vuoteen 1954, jolloin Aulis Mäenpää perusti yrityksen. Auliksen ura alkoi myymällä makeisia sekä limonadia ja äidin leipomia munkkeja. Liiketoiminta kasvoi kuitenkin tukkutoiminnaksi ja Tammer-Tukusta on kasvanut vuosikymmenten aikana lähes 20 000 erilaisen tuotevalikoiman yhtiö, joka toimii edelleen kolmannessa sukupolvessa perheyrityksenä.
Sisustajalle liikkeestä löytyy mm. Fanni K:n tuotteita tai kokkaajalle Maku Kitchen…

Kun aika ei riitä mihinkään ja väsymys painaa

Masentavaa syksyä! Syksyn pitäisi olla ihanaa värien loistoa ja kirpeitä aamuja. Neljä vuodenaikaa on rikkaus, mutta mistä tämä väsymys on tänä syksynä ilmestynyt kuvioihin?
Kaikki asiat kasaantuu ja iloinen mieli on kateissa... Keittiönpöydällä on edelleen Lookfantasticin boksi, jota en ole kuvannut ja kirjoittanut siitä postausta tänne. No ei ketään kiinnostaisi sen sisältö muutenkaan, joten koitan olla ottamatta paineita. Ehkä en tee siitä tässä kuussa postausta laisinkaan siitä. Iltavuoro viikoilla en jaksa miettiä ruoan laittoa ja olen liian väsynyt siivoamaan. Tiristän kaiken energiani töissä. Sehän on vaan koti, jossa käyn nukkumassa. Odotan vaan joulua, että pääsen hetkeksi muualle. 
Töistä kotiin, töihin, töistä kotiin, töihin.. Siinähän se viikko taas meni ja viikonloppuna et jaksa tehdä mitään. Tulisipa edes lunta,niin ei olisi näin synkkää.
Onneksi tätä tylsää arkea pääsee pakoon kirjojen maailmaan. Siis silloin, kun jaksaa sen kirjan avata. Ehkä pitäisi keksiä arkeen jot…

Pehmeät ja silkkiset hiukset

Voiko sellaiset saada shampoolla ja hoitoaineella? Kaupallinen yhteistyö Maybeautyn kanssa.  Olen varmasti joskus maininnut hiuksistani, joihin minulla viha-rakkaussuhde. Ehkä enemmän viha, kun se rakkaus, vaikka nämä kaksi tunnetta ovatkin pelottavan lähellä toisiaan. No, mutta asiaan... Minulla on rasvoittuva hiuspohja, jotka kuitenkin kuivuvat latvoista, etenkin aurinkoisina kesinä ja ilmojen kylmetessä. Olen kokeillut monia, ja taas monia tuotteita hiuksilleni. Mutta onko sellaisia tuotteita olemassa, jotka käy millaiselle hiusyyypille tahansa?

Maybeautyn The Morrocan Miracle shampoo ja hoitoaine Aina, kun uutta tuotetta testaan omille hiuksilleni, herää epäilys että onkohan tämä tuote minun hiukselleni sopiva?Hiuspohjan pitää tottakai antaa tottua uuteen tuotteeseen, että tehon ja tuotteen sopivuuden näkee. Välillä olen ollut hätäinen ja todennut jo alkumetreillä, että taas vääränlainen shampoo ja hoitoaine hiuksille. Näin meinasi käydä näidenkin tuotteiden kohdalla. Muutaman pesun…

Elämäni Vuosi 2019

Kalenteri josta ei puutu mitään! Yhteistyössä mukana Daintys. Paperinen kalenteri, jota saa pitää kädessä ja johon saat kirjoittaa mustekynällä tai lyijykynällä. Puhelimen kalenteri ei tunnu yhtään minulta ja koen sen sekavaksi. Vaadin kalenterilta paljon ja siinä täytyy olla tilaa muistiinpanoille. Rakastan kirjoittamista ja yleensä kalenterini on täynnä huomioita, ja tykkään myös ns. "tuunata" kalenteriani itseni näköiseksi. Valikoimista löytyy myös kalentereita kiinteistövälittäjälle, kampaamo- ja kauneusalan ammattilaisille, treenipäiväkirjaa... Mutta millainen on Elämäni Vuosi- kalenteri?
Elämäni Vuosi Kalenterin ulkonäkö on pelkistetty, ja tämähän antaa paljon mahdollisuuksia meille jokaiselle tehdä kalenterista oman näköisensä. Muovinen kansi, jonka sisään saa lapsen, lapsenlapsien tai vaikka oman lemmikin kuvan. Vain oma mielikuvitus on rajana.




Elämäni Vuosi kalenterissa ensimmäisellä sivulla on näkyvillä hyvin kalenterin sisällysluettelo. Ja kyllä, tässä kalenterissa …

Väsynyt ihmisiin

Naiset on niin vaikeita!?  Naisvaltaiset työpaikat taitaa kuulua minulla painajaisiin. Usein se tietää draamailua, mustamaalaamista ja muuten vaan juoruilua. Minä haluaisin tehdä vain työni hyvin ja lähteä kotiin. En jaksa jutella ihmisten kanssa mukavia tai varsinkaan niitä ei niin mukavia...
Epämukava olo ja eristäytyminen! Olen erakko. Rakastan myös yksinäisyyttä. Siksi en käy töissä toisten kanssa syömässä, tosin enhän minä edes syö töissä. Tauoilla haluan olla hiljaa ja olla omassa rauhassa. Juoruiluista tulee epämukava olo. Mitä ihmiset saa siitä irti työpaikoilla? Vai onko se ainoastaan naisten juttu?
Viime viikolla sain ajatuksen, että eristäydyin muista työkavereista täysin ruokatauolla ja menen viettämään taukoni toisaalle. Olen kokenut paljon mukavammaksi tämän. Tätä tosin ihmetellään kovin. Minusta tuli työpaikan outo lintu. Sosiaalisena oleminen väkisin väsyttää. Miksi siis pakottaisin itseni sellaiseen? Annanhan kaikkeni jo asiakkaille.
En koe olevani silti yksinäinen tai…

Onnellinen, mutta ei tyytyväinen

Täydellisyyden tavoittelija... Istun meidän toinen kissa sylissäni lukunurkkauksessa ja selaan samalla uusinta Kotivinkkiä. Tulee onnellinen olo tästä hetkestä. Kissat ovat rauhallisia. Vihdoin. Meille löytyi täydellinen autokin tällä viikolla. Mietittiinhän sitä auton hankintaan monta vuotta. Onnellinen olo kaikkoaa hetkessä, kun alan miettimään huomista työpäivää ja sitä raskasta ilmapiiriä joka siellä vallitsee. Olen onnellinen, mutta en tyytyväinen tilanteeseeni. 
Olen päättänyt taas etsiä töitä! Olen oppinut kuuntelemaan itseäni menneisyyden takia. Tarkkailen ihmisiä, haistelen ilmapiiriä ja jos minusta tuntuu yhtään pahalta ja raskaalta henkisesti, niin tiedän että en voi enää kauaa jatkaa sellaisessa paikassa. Siispä verkot on taas vesillä, vaikka olenkin töissä. 
Tajusin myös, että olen tyytyväinen siihen että teen fyysisesti raskasta työtä. Työn pitää tuntua kropassa, ja sen pitää myös näkyä. Laihtuminen ei haittaa yhtään, vaikka kaikki housut, myös työhousut mukaan luettuna o…

Kosmetiikkajoulukalenterit 2018

Taas se aika vuodesta! Minulle joulu ei tule koskaan liian aikaisin. Tai en koskaan aloita valmisteluja liian aikaisin. Tänäkin vuonna kaupat ovat pullollaan erilaisia kosmetiikkaan painottuvia joulukalentereita. Ja tottakai tänäkin vuonna hankin myös itse joulukuun aamuja piristämään kalenterin. Tai siis ainakin kaksi. 😂
The Body Shop
Tänä vuonna kalentereita on kolmea erilaista myynnissä. Sama taisi olla viime vuonna? Itse päädyin Ultimate kalenteriin, joka on ehkä kallein, mutta sisältö on parhain ja täysikokoisia tuotteita enemmän, kun kahdessa halvemmassa kalenterissa mitä olen kuullut (itse en halua spoilaantua sisällöstä, joten en tiedä mitä sisältää). Lisäksi "halvemmat" versiot ovat  24 päivän kalenteri, joka maksaa 79,00€ ja 25 päivän Deluxe, joka on 99,00€. Jokaisen kalenterin sisällön arvo on kuitenkin isompi, kun sen ostoarvo. 
Kalentereihin pääset tutustumaan tästä. Huomaa myös, että kun katsot kalentereiden kuvauksia, niin niissä lukee myös mitä ne sisältää. J…