Siirry pääsisältöön

Tekstit

Liikunta ei voisi vähempää kiinnostaa!

Pakkopullaa ja koululiikunta painajaisia En ole koskaan nauttinut liikkumisesta. Ehkä syynä on kouluajan kamalat liikuntatunnit. Hiihtämistä vihasin. Joukkuelajeja vihasin. Uiminen se vasta kamalaa olikin. Onneksi ylä-asteella ei tarvinnut kertaakaan mennä uimaan. Näin aikuisiälläkin edelleenkin koen liikunnan pakkopullana.  Olenko siis rapakunnossa?  Vaikka en nauti liikunnasta, niin hyötyliikuntaa tulee töissä ihan omiksi tarpeiksi. Kävelin töissä eilen 12,5 kilometriä. Nostelen painavia asioita myös töissä, joten ilmainen punttisalitreeni tulee siinä samalla. Ei voi siis sanoa, että olisin rapakunnossa.  Luin eilen jostain, että jos tekee fyysistä työtä, niin pitäisi vapailla ottaa niinsanotusti löysin rantein. Näyttöpääte työtä tekevien taas pitäisi käydä kävelyllä ja liikkua. Toisaalta tämä pitäneen paikkaansa. Itse en suo ajatustakaan viikonloppuisin sille, että liikkuisin. Mielummin käperryn viltin kanssa lukunurkkaani.  Lääkäri totesi joskus minulle, että tek

Positiivisia ajatuksia ja uutta energiaa!

Maanantai tuntui taas oikealta maanantailta! Miten se voi olla mahdollista, että maanantai on minusta ollut jo kauan hyvä päivä. Itseasiassa lempi päiväni? Uusi viikko ja uudet kujeet. Koskaan ei tiedä mitä se viikko tuo tullessaan. Suunnitelmat saattaakin muuttua lennosta. Nyt on ollut monta maanantaita putkeen, että olen kironnut lempi päivääni. Aina joku mennyt pieleen töissä tai sitten kotona. Tänään on ollut kuitenkin paljon positiivisuutta päivässä.  Kyllä se joulu sieltä tulee...  Totesin jo viikonloppuna ystävälleni, että hei torstaina ollaan jo marraskuussa. Pian on joulu. No okei, ei ihan vielä.. Mutta pian. Kohta. Ehkä tämän päivän fiilikseen on vaikuttanut sää. Pakkanen, aurinko ja hieman valkoinen maa. Odotan,että tämä synkkä syksy loppuisi. Se on tehnyt minut ärtyneeksi ja väsyneeksi. Lisäksi työvuorot muuttuivat hieman ja nautin tänään todella paljon, kun sain aamun tehdä töitä YKSIN. Tai no oli siis asiakkaat ja oven toisella puolella työkaverit, mutta melk

Nainen on naiselle susi?

Onko naisten välillä aina kateutta ja kilpailua? Eilen aamulla junassa kaksi naista puhui kovaan ääneen jostain heille molemmille tutusta naisesta. Tämä tuttu nainen oli aloittanut vastikään nähtävästi uudessa työssä. Toinen näistä naisista ihmetteli tai kateellisena totesi, että olisihan se nyt voinut vielä muutaman vuoden sinnitellä entisessä työssään, kun pian pääsisi eläkkeelle, että on tyhmä joka lähtee vielä tuossa iässä uuteen työpaikkaan. Toinen nauraa päälle, että no palkkahan se ratkaisi. Itse koitan vastapäisellä penkillä olla kuuntelematta ja räplään puhelintani.  Alan miettimään miksi nämä kaksi naista eivät ole onnellisia, että tämä heille tuttu nainen on saanut uuden työpaikan? Ja, kun ei ole helppoa saada uutta työpaikkaa, kun ikä lähentelee eläkeikää. Oliko syynä kenties korkeampi palkka mikä tekee kateelliseksi? Onko nainen naiselle susi? Miksi naiset puhuvat pahaa toisistaan? Minäkään en ole puhdas pulmunen, mutta...  Itse olen ihan konkreettisesti t

Miten sitä jaksaakin elää, vaikka elämässä on tapahtunut paljon pahaa?

Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.. Ja paskat! Välillä sitä oikein saa pinnistellä ja miettiä mikä tässä elämässä on niin ihanaa, ja miten sitä on jaksanut, vaikka elämässä on 8 vuoden aikana tapahtunut todella paljon pahaa/huonoja asioita. Onko pakko jaksaa? Olisinko saanut jo luovuttaa? "Sä oot vahva ja sä jaksat!" Ei ihmisen tarvitse aina jaksaa. Eikä olla vahva. Jos niitä vastoinkäymisiä alkaa olemaan liian paljon, niin ei kukaan niitä jaksa. Tai sitten on kyllä joku superihminen. Luettelin eilen mitä kaikkea omassa elämässä on tapahtunut 8 vuoden aikana. Läheisiä ihmisiä on kuollut monta, lemmikkejä on kuollut, entisen työpaikan kanssa on ollut niin paljon kaikkea ongelmaa, että ei edes ymmärrä, työpaikkakiusaaminen, terveyden menettäminen sen takia, on myös petetty ja jätetty, työttömyys, muut terveydelliset ongelmat.. Ihmisiä on tullut ja mennyt. Miten sitä on jaksanut kaiken? Itsellä ei ole montaa ihmistä elämässä, mutta ne muutamat ovat pitän

Cecilia Samartin Kirottu kauneus

Ihmiskauppaa ja painajaisia, mutta myös kauneutta ja ystävyyttä! On kirjoja, jotka jäävät mieleen tietyistä syistä ja tämä tulee olemaan yksi niistä. Cecilia Samartin teokset ovat aiemminkin tehneet minuun vaikutuksen, mutta tämä romaani vei minut mukanaan sen rumuudella, mutta myös kauneudella. Kirottu Kauneus on kertomus ystävyydestä, toivosta ja selviämisestä. Kirjassa yhdistyy kolmen tytön tarinat. Kas Vegas ei ole aina unelmien ja toiveiden täyteinen kaupunki. Inesa on 19-vuotias ja hän on vankina yhdestä Vegasin loistohotelleista. Pomon ykköstyttö, joka on myös tärkeimpien asiakkaiden ostettavissa. 15-vuotias Karla kerää asiakkaita kauneudellaan. 9-vuotias Sammy ei usko joulupukkiin ja on karannut kotoaan Ohiosta, sekä piileskelee poliisia. Kaikilla on mielessään pako, mutta sitä voi vain yrittää kerran. Kintreillään heillä on orjamarkkinoiden pahimmat pedot. Kertomus näistä kolmesta tytöstä punoutuu kirjan edetessä uskottavasti yhteen ja Cecilia on onnistunut taas k

Sisustusliike joka on paljon muutakin, kun sisustusliike

Tammer-Outlet, Outlet Tukku ja historian havinaa vuodelta 1954! Toteutettu yhteistyössä Tammer-Outletin kanssa.  Kun puhutaan sisustamisesta tai siitä mistä hankin saunaan tuotteita, niin usein vastaan Outlet Tukusta. Olen hankinnut ulos lyhtyjä, saunaan kiulun, liinoja, wokkipannun... Niin ja myös mattoja. Sisustusliike, josta löytyy kuluttajalle paljon erilaisia tuotteita ja tuotemerkkejä joista valita. Tammer-Outlet Tammer-Outletilla on päämääränä tarjota kuluttajille vuoden jokaiseen päivään tuotteita. Arkeen, juhlaan tai sesonkiin. Tammer-Outlet historia ulottuu vuoteen 1954, jolloin Aulis Mäenpää perusti yrityksen. Auliksen ura alkoi myymällä makeisia sekä limonadia ja äidin leipomia munkkeja. Liiketoiminta kasvoi kuitenkin tukkutoiminnaksi ja Tammer-Tukusta on kasvanut vuosikymmenten aikana lähes 20 000 erilaisen tuotevalikoiman yhtiö, joka toimii edelleen kolmannessa sukupolvessa perheyrityksenä. Sisustajalle liikkeestä löytyy mm. Fanni K:n tuotteita tai kokk

Kun aika ei riitä mihinkään ja väsymys painaa

Masentavaa syksyä! Syksyn pitäisi olla ihanaa värien loistoa ja kirpeitä aamuja. Neljä vuodenaikaa on rikkaus, mutta mistä tämä väsymys on tänä syksynä ilmestynyt kuvioihin? Kaikki asiat kasaantuu ja iloinen mieli on kateissa... Keittiönpöydällä on edelleen Lookfantasticin boksi, jota en ole kuvannut ja kirjoittanut siitä postausta tänne. No ei ketään kiinnostaisi sen sisältö muutenkaan, joten koitan olla ottamatta paineita. Ehkä en tee siitä tässä kuussa postausta laisinkaan siitä. Iltavuoro viikoilla en jaksa miettiä ruoan laittoa ja olen liian väsynyt siivoamaan. Tiristän kaiken energiani töissä. Sehän on vaan koti, jossa käyn nukkumassa. Odotan vaan joulua, että pääsen hetkeksi muualle.  Töistä kotiin, töihin, töistä kotiin, töihin.. Siinähän se viikko taas meni ja viikonloppuna et jaksa tehdä mitään. Tulisipa edes lunta,niin ei olisi näin synkkää. Onneksi tätä tylsää arkea pääsee pakoon kirjojen maailmaan. Siis silloin, kun jaksaa sen kirjan avata. Ehkä pitäis