Siirry pääsisältöön

Palkkatuki uhka vai mahdollisuus?

Palkkatukikortilla töihin?

Kävin viime viikolla sellaisessa työkkärin ja Hyrian järjestämässä tapahtumassa, joka kantoi nimeä; "Nuorten palvelut tutuiksi". Ensimmäisenä tuli olo, että kuulunko oikeasti nuoriin, mutta kaipa minä sitten kuulun. No tapahtuma sinällään oli ihan hyödyllinenkin, kun sai uutta tietoa ja ideoitakin työnhakuun liittyen. Tapahtuman jälkeen, joka kesti noin tunnin verran lupailtiin, että tällä viikolla sitten soitellaan työkkäristä ja tehdään työnhakusuunnitelma uusiksi. Selvä. No maanantaina sitten soitettiin ja siinä ensin perusasiat käytiin taas läpi ja lopulta keskustelu kääntyi siihen miten minulla on mahdollisuus palkkatukikorttiin. Tai sitten etsisin työkokeilu paikan, vaikkapa kahvilaan. Jälkimmäinen tuntuu turhalta, koska olen tehnyt työurani tähän asti kahviloissa ja henkilöstöravintoloissa, ja kuitenkin kova halu päästä kiinni palkkatyöhön.

Mikä palkkatukikortti?

Palkkatukikortti on siis sellainen, että työnantaja saa minusta rahaa. Eli toisin sanoen palkkauskustannuksiin myönnetään 30-50% palkkatukea. Kesto taas on 1-12 kuukautta tapauskohtaisesti. Ja sitä myönnetään työllistymismäärärahojen puitteissa ja haetaan TE-toimistosta ennen työsuhteen alkamista. 

Ensimmäisenä itsellä tulee mieleen, että tämä on enemmän uhka. Miksikö? Tottakai haluaisin, että minut palkataan taitojeni ja kokemuksen perustella, eikä sen takia että hei minustahan saa ns. rahaa. Tai no palkkauskustannuksiin myönnetään rahaa. Ja hei tottakai aion käyttää tätä mahdollisuutta nyt, kun minulla on tämä palkkatukikortti ja toivottavasti joku nappaa minut töihin! Toivon silti, että sen firman tai yrityksen silmissä ei kiillä pelkkä raha ja minut oikeasti palkataan sen kokemuksen perusteella eikä sen, että no niin saanpas apua rahallisesti tuon palkkauksesta. 

Tämä tottakai avaa enemmän ovia ja, kun tätä palkkatukea voidaan myötää esimerkiksi toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen tai määräaikaiseen työsuhteeseeen.  Sekä myös oppisopimuskoulutukseen. Tosin epäilen hiukan tuota jälkimmäistä, että TE-toimisto haluaa varmistaa tuleeko alalla olemaan tulevaisuudessa töitä ja tekee päätöksen sen mukaan. Myös osa-aikaiseen työhön tämä kortti käy, kun se nähdään tarkoituksenmukaisena ja edistää työmarkkinoille pääsyä. Ihan ymmärrettävää siis. 

Eli heitänpäs taas pallon jollekin teistä. Ravintola-alalla tehnyt suurimman osan työurastani siis, mukaan lukien kahvilat ja koulun valmistuskeittiö. Itsellä mielenkiinto tällä hetkellä esimerkiksi floristin alaa kohtaan ja oppisopimus mielessä harkitsen tätä alaa. Tai vaikkap se visuaalinen ala, josta aiemmin olen maininnut. Laita viestiä, jos sinulla olisi Hyvinkää-Helsinki (tai Riihimäki-Helsinki) akselilla tarjota kenties jotain. Ja hei kaikki työttömät! Kysykääpäs tekin tätä palkkatukikortti mahdollisuutta. Se voi avata teille myös mahdollisuuksia työmarkkinoilla ja voit saada jalan jonkin yrityksen oven väliin. Itsellä on myös maaliskuun lopussa kurssi Nurmijärvellä, joka kestää 15 päivää. Ura-valmennus. Katsotaan saisinko sitä ennen jostain kuitenkin töitä. Kova halu olisi päästä taas töihin!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kosmetiikkajoulukalenterit 2022

Joulukalenterit 2022 Siitä on aikaa, kun olen ollut blogin äärellä. Itseasiassa kuukausia on ehtinyt kulua monta. Kevät vaihtui kesäksi ja nyt ollaan syksyssä. Ja syksy tuo mukanaan myös pienen kutinan joulun odotuksesta ja joulukalentereista. Siksi istunkin monen kuukauden jälkeen koneen äärellä ja teen tätä postausta teille. Teekupista nousee höyry ja kynttilät valaisevat sateisena päivänä hämärää päivää. Oiva aika paneutua vuoden 2022 joulukalentereihin.  Tässä postauksessa listaan vuoden 2022 kosmetiikkajoulukalenterit ja ajattelin myös listata tähän myös muitakin kalentereita, jotka eivät liity kosmetiikkaan. Itselle on tulossa jo pari kalenteria, vaikka alkuun mietin mihin kalentereihin tulen päätymään tänä vuonna. On hullua edes ajatella, että on yli vuosi kulunut siitä, kun olen viimeksi tämän postauksen tehnyt. Päivitän listaa sitä mukaa, kun kalentereita ilmestyy myyntiin tai tiedossa on kalenterin julkaisupäivä.  Rituals Tänä vuonna Ritualsin kalentereita on tullut heidän ve

AEG Comfortlift astianpesukone osa 2

Mielipide ja yhteenveto AEG Comfortlift astianpesukoneesta  Olen nyt kuukauden päivät testannut Smartsonin kautta AEG Comfortlift astianpesukonetta. Youtubeen kuvaillut videoita, kirjoittanut arvosteluja (mm. vertaa.fi ja hintaopas.fi) sekä kirjoittanut myös meidän testaajien omaan blogiin heti alussa tunnelmia koneesta. Mutta mitä ajatuksia kone on tuonut itselläni pidemmällä aikavälillä? AEG Comfortlift-alataso  Alakori on edelleen suosikkini astianpesukoneessa. Pidän kovasti toiminnosta, jossa alakorin saa nostettua samalle tasolle lasikorin kanssa eli sille ergonomiselle tasolle, joka itselläni helpottaa valtavasti korin täyttämistä sekä myös tyhjentämistä. Korin myös mahtuu enemmän astioita, jos vertaa esimerkiksi meidän entistä astianpesukonetta. Tilaa varmasti tuo enemmän se, että aterinkori ei ole alhaalla viemässä tilaa, vaan sille on oma tasonsa ylhäällä. Nostaminen ja laskeminen on kätevää ja joku kauhisteli sitä, että miten paljon jää ruokajäämiä tuon korin mek

Kevätmessut 2022

Kevät keikkuen tulevi, mutta Kevätmessut tulee huhtikuussa Messukeskukseen Somevaikuttajapassi saatu messuille  Siitä on vierähtänyt aikaa, kun olen kaivanut tietokoneen kaapista ja kirjoittanut blogia. Joulukuu vaihtuu uudeksi vuodeksi ja talvi kevääksi. Oli jonkilainen kirjoitus jumi päällä ja en saanut mitään järjellistä postatausta aikaiseksi. Jospa tämä aurinkoinen kevätpäivä karistelisi talven rippeet hartioilta ja veisi jumit mukanaan.  Ensi viikolla päästään pitkästä aikaa messuilemaan! En ole käynyt messuilla sitten 2019 syksyn (jos en nyt ihan väärin muista). Messuilla on aina erityinen iloinen tunnelma ja nähtävää sekä koettavaa riittää useammaksikin päiväksi. Toki riippuu onko mielenkiintoisia näytteileasettajia ja puheenvuoroja tulossa. Kevätmessut 2022 tulevat ensi viikolla 7.4.-10.4.2022 Messukeskukseen ja ainakin minä olen täällä innoissani lähdössä inspiroitumaan messuille. Tuletko sinä?  Mitä nähtävää ja koettavaa messuilla on?  Sisustaminen  Itse haen inspiraatiota p