Siirry pääsisältöön

Jolie box Elokuu 2018

Elokuun ryhtiliike!

Sain eilen käsiini Jolie boksin elokuun version, joka harmittavasti taas kerran meni toiseen noutopisteeseen, eikä lähimpään Smartpostiin. Jolie on ulkoistanut boksin kuukausittaisen lähettämisen ja tämä tuntuu edelleen takkuilevan. Tosin tämä olikin kolmen kuukauden jakson viimeinen boksi ja jää ainakin hetkeksi tauolle. Vielä tässä kuussa on tulee Lux boksi, josta lisää sen ilmestyttyä.

Tämän kuun boksi tuntui kevyeltä ja itsellä boksin avaamisreaktioon vaikutti edelleen tuo, että boksi meni väärään noutopisteeseen, joten asennoiduin tänään aamulla uudelleen tutkimaan boksia ja sen tuotteita. Mitä mieltä olin sitten boksista ja tuotteista?

Patyka Double Action Smoothing Scrub

Kaksitehoinen kasvokuorinta, joka tasoittaa mm. pieniä juonteita, uudistaa ihosolukkoa ja antaa iholle terveen hehkun. Jojobaöljy ja seesamöljy ravitsevat ja suojaavat ihoa. Kuorinnassa on jojobarakeita, jauhettua bambua sekä mietoja hedelmähappoja, jotka kuorivat sekä kirkastavat ihoa. Sopii kaikille ihotyypeille.

Puhtaalle ja kosteille kasvoille. Jos vaikutusta haluaa tehostaa, niin kuorinnan annetaan vaikuttaa muutama minuutti ja levitysvaiheessa käytetään mahdollisimman vähän vettä. Käytetään kerran tai kaksi viikossa ihotyypistä riippuen.

Patykan tuotteet ovat itselle tuttuja ja luonnonkosmetiikka brändeistä sellainen josta olen aina tykännyt. Ainoa ryhtiliike olisi se, että keksittäisiin muu pakkaus tapa, kun muovi (tarkoitan jokaista luonnonkosmetiikka brändiä tällä, jolla on muovipakkaukset käytössä). Patykan kokovartalo kuorinta tuli muistaakseni kesäkuun boksista, joten kiva saada kasvoille oma kuorintansa. Hinta: 39,00€/50ml

Joik Refreshing Facial Toner

Alkoholiton kasvovesi, joka on tyrniöljyllä rikastettu. Pienetää ihohuokosia ja uudistaa ihoa. Aloe vera rauhoittaa ihoa, tyrniöljy elvyttää ja parantaa sen elastisuutta sekä piparminttu ja greipin eteeriset öljyt virkistävät kasvojen ihoa. Sopii myös kaikille ihotyypeille. Tuote on kaksifaasinen eli ravistettava hyvin ennen käyttöä.

Ihanan tuoksuinen kasvovesi. Tuntuu iholla miellyttävälle ja ei jätä rasvaista fiilistä, vaikka onkin öljypitoinen tuote. Joik on aiemmista bokseista tuttu brändi. Katselin viimeksi Virossa (brändi on siis virolainen) Joikin tuotevalikoimaa, joka onkin yllättävän laaja. Ihmettelen miksi Jolien valikoimassa ei tätä tuotetta ole. Hinta on otettu Biodellyn sivuilta. Tuotetta myy myös Hyvinvoinnin.fi verkkokauppa. Hinta: 12,70€/100ml

Weleda 24h Roll-On Deodorantti Pomegranate

Luonnollinen ja tehokas deodorantti ilman alumiinisuoloja ja parabeeneja. Sisältää antibakteerista lakritsinjuuriuutetta ja taikapähkinäuutetta, jotka suojaavat ihoa tulehduksilta. Ei tuki hikirauhasia. 

Tuoksuu jollekin suitsukkeelle. Ehkä se on tuo intialainen davana- kukka. Olen aiemmin testannut John Masters Organicsilta jonkun roll-on tyyppisen deon ja se ei ollut mieleeni. Ehkä tämä on toimiva tuote. Hinta: 10,90€

Waleda Pomegrante Creamy Body Wash

Ihoystävällisen pH-arvon omaava suihkuvoide, joka sisältää seesamiöljyä, makadamiapähkinäöljyä sekä granaattiomenan siemenöljyä. Pesee ihon kuivattamatta sitä. Ravitseva ja pehmentävä. 

Tuoksuu samalle, kuin deodorantti. Taidan ottaa viikonlopun laivareissulle tämän mukaan. 20ml näytekoko kulkee mukana helposti. Hinta: 11,90€/200ml

Dr. Hauschka Revitalising Mask

2,5ml free samplena tullut kirkastava naamio, joka tasoittaa, kirkastaa ja supistaa ihohuokosia. Sopii mainiosti myös epäpuhtaalle, suurihuokoiselle ja arpiselle iholle. Rauhoittaa, virkistää ja viilentää auringolle altistunutta ja couperosaan taipuvaista ihoa. Sisältää jojoba-,aprikoosisiemen- ja vehnänalkioista saatavia kasviöljyjä. Naamiota voi käyttää 1-2 kertaa viikossa mukaan lukien silmänympärysalue sekä myös tarvittaessa kaula ja dekoltee. Annetaan vaikuttaa 20 min. 

Oi vitsit. Tämän olisin halunnut täysikokoisena. Vaikka Patykan ihokuorinnan sijaan. Sinunapteekki.fin sivuilla ale hintaan tämä kyseinen naamio. Hinta: 29,90€ (ovh 38,90€)/30ml

Elokuun boksissa oli kolme täysikokoista tuotetta. Mitään riemunkiljahduksia ei tämän kuun boksi aiheuttanut, vaikka jokainen boksin tuote tulee varmasti käyttöön ja ovat arjessa käytännöllisiä. Harmi, että postituksessa on edelleen ongelmia Joliella, joten boksi saa ainakin toistaiseksi jäädä tauolle. Odotetaan vielä mitä loppukuun Jolie lux boksi tuo mukanaan. 


Kommentit

  1. Olet oikeassa, luonnonkosmetiikalta odotan vaihtoehtoisia pakkauksia perinteisten muovisten tilalle.
    Itse asiassa muovipakkaukset ovatkin yksi syy miksi en Jolie Boxia tilaa.
    Ihmettelen, että miksi niin usein boxeissa on deodorantti?? Kesäkuussa oli muistaakseni Dove, heinäkuussa puolestaan Nivean dödö.
    Muuten boxi on hauska idea, kunhan tulee todella käyttäneeksi kaikki tuotteet, eivätkä purkit ja putelot jää nurkkiin pyörimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekoitat varmaan nyt Betteboksin ja Jolieboksin keskenään, koska Dove ja Nivea eivät ole luonnonkosmetiikkaa ja eivät ole Jolie valikoimassa. Betteboksissa on toistuvuutta ollut liikaa ja sain tarpeekseni heidän boksista ja huonosta asiakaspalvelusta. Jolieboksissa on kyllä vaihtuvuutta ja deodorantteja ei ole joka kuukausi. :) Jolie ja Bette ovat kaksi eri asiaa siis. Jolie bokseissa on pelkkää luonnonkosmetiikkaa ja siksi boksit ovat olleet ihania. Paljon erilaisia uusia tuttavuuksia ja myös luottotuotteita löytynyt bokseista. ❤️

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kosmetiikkajoulukalenterit 2022

Joulukalenterit 2022 Siitä on aikaa, kun olen ollut blogin äärellä. Itseasiassa kuukausia on ehtinyt kulua monta. Kevät vaihtui kesäksi ja nyt ollaan syksyssä. Ja syksy tuo mukanaan myös pienen kutinan joulun odotuksesta ja joulukalentereista. Siksi istunkin monen kuukauden jälkeen koneen äärellä ja teen tätä postausta teille. Teekupista nousee höyry ja kynttilät valaisevat sateisena päivänä hämärää päivää. Oiva aika paneutua vuoden 2022 joulukalentereihin.  Tässä postauksessa listaan vuoden 2022 kosmetiikkajoulukalenterit ja ajattelin myös listata tähän myös muitakin kalentereita, jotka eivät liity kosmetiikkaan. Itselle on tulossa jo pari kalenteria, vaikka alkuun mietin mihin kalentereihin tulen päätymään tänä vuonna. On hullua edes ajatella, että on yli vuosi kulunut siitä, kun olen viimeksi tämän postauksen tehnyt. Päivitän listaa sitä mukaa, kun kalentereita ilmestyy myyntiin tai tiedossa on kalenterin julkaisupäivä.  Rituals Tänä vuonna Ritualsin kalentereita on tullut heidän ve

AEG Comfortlift astianpesukone osa 2

Mielipide ja yhteenveto AEG Comfortlift astianpesukoneesta  Olen nyt kuukauden päivät testannut Smartsonin kautta AEG Comfortlift astianpesukonetta. Youtubeen kuvaillut videoita, kirjoittanut arvosteluja (mm. vertaa.fi ja hintaopas.fi) sekä kirjoittanut myös meidän testaajien omaan blogiin heti alussa tunnelmia koneesta. Mutta mitä ajatuksia kone on tuonut itselläni pidemmällä aikavälillä? AEG Comfortlift-alataso  Alakori on edelleen suosikkini astianpesukoneessa. Pidän kovasti toiminnosta, jossa alakorin saa nostettua samalle tasolle lasikorin kanssa eli sille ergonomiselle tasolle, joka itselläni helpottaa valtavasti korin täyttämistä sekä myös tyhjentämistä. Korin myös mahtuu enemmän astioita, jos vertaa esimerkiksi meidän entistä astianpesukonetta. Tilaa varmasti tuo enemmän se, että aterinkori ei ole alhaalla viemässä tilaa, vaan sille on oma tasonsa ylhäällä. Nostaminen ja laskeminen on kätevää ja joku kauhisteli sitä, että miten paljon jää ruokajäämiä tuon korin mek

Kevätmessut 2022

Kevät keikkuen tulevi, mutta Kevätmessut tulee huhtikuussa Messukeskukseen Somevaikuttajapassi saatu messuille  Siitä on vierähtänyt aikaa, kun olen kaivanut tietokoneen kaapista ja kirjoittanut blogia. Joulukuu vaihtuu uudeksi vuodeksi ja talvi kevääksi. Oli jonkilainen kirjoitus jumi päällä ja en saanut mitään järjellistä postatausta aikaiseksi. Jospa tämä aurinkoinen kevätpäivä karistelisi talven rippeet hartioilta ja veisi jumit mukanaan.  Ensi viikolla päästään pitkästä aikaa messuilemaan! En ole käynyt messuilla sitten 2019 syksyn (jos en nyt ihan väärin muista). Messuilla on aina erityinen iloinen tunnelma ja nähtävää sekä koettavaa riittää useammaksikin päiväksi. Toki riippuu onko mielenkiintoisia näytteileasettajia ja puheenvuoroja tulossa. Kevätmessut 2022 tulevat ensi viikolla 7.4.-10.4.2022 Messukeskukseen ja ainakin minä olen täällä innoissani lähdössä inspiroitumaan messuille. Tuletko sinä?  Mitä nähtävää ja koettavaa messuilla on?  Sisustaminen  Itse haen inspiraatiota p