Siirry pääsisältöön

Tekstit

Sudio Femtio kaiutin

Yksi kauitin, jolla voit kuunnella äänikirjoja tai katsoa sarjaa television äänentoistoa mukaillen! Mainos Sudio Kotona oleskelu on saanut minut kuuntelemaan äänikirjoja tai syödessä saatan katsoa puhelimesta sarjaa tai Youtubesta videoita. Puhelimen äänentoisto on ihan ok, mutta olen kaipaillut myös massiivisempaa ja parempaa äänentoistoa. Miksi sitten en avaa televisiota ja katso sieltä sarjoja? Siksi, että jotkin suoratoistopalvelut ovat ainoastaan puhelimessa ja meidän televisio ei jostain syystä suostu ottamaan heijastusta puhelimesta vastaan. Discovery+ on esimerkiksi sellainen, jota haluaisin katsoa isolta ruudulta, mutta puhelin ja televisio eivät suostu tekemään yhteistyötä keskenään.  Olen tehnyt jo muutaman vuoden ajan Sudion kanssa yhteistyötä. Olen testannut heidän kuulokkeitaan ja mainittakoon, että Regent kuulokkeet ovat omat suosikit edelleen. Nyt ensimmäistä kertaa pääsin testaamaan Sudion kaiutinta. Femtiosta ei ollut itsellä oikein mitään odotuksia, joten lähdin utel

Payot

Kosmetiikkaa Ranskasta Tuotteet saatu Payotin maahantuojalta  Oletko koskaan kuullut Payot brändistä? Payotin juuret ovat Pariisissa ja se on saanut alkunsa 1920-luvulla. Aikaansa edellä ollut Nadia Payot loi tehokkaita kauneudenhoitotuoteita ja hän on myös luonut ainutlaatuisia hoitoja. Tuotteita löytyy erilaisille ihotyypeille ja Payot tarjoaa selektiivistä kosmetiikkaa, joka on korkealaatuista. Kaikki tuotteet on kliinisesti testattuja ja raaka-aineet tarkasti valittuja.  Sain joulukuussa testiin Payotilta muutaman tuotteen ja olen nyt pari kuukautta käyttänyt tuotteita omassa ihonhoidossa. Niinkuin jokaisen uuden tuotteen tai tuotesarjan kohdalla, testaan tuotteita pidemmän aikavälin. Saan eniten irti tuotteista ja pääsee luomaan mielipiteen, sekä näkemään tuloksia. Painotan, että nämä tuotteet ovat olleet sopivia juuri minun ihotyypille. Kannattaa kysyä ammattilaiselta aina mikä tuote tai tuotesarja sopii juuri sinun ihosi tarpeisiin. Mitä sinun iho tarvitsee sillä hetkellä tai mi

Goodiebox helmikuu

Pop The Confetti Alkuvuosi on mennyt todella nopeasti eteenpäin ja tuntuu, että viikot vain vaihtuvat toinen toisensa jälkeen ja pian ollaan keväässä muutenkin kuin ajatuksen tasolla. Olen nauttinut tästä talvesta, lumesta ja nyt myös näistä ihanista aurinkoisista päivistä, jotka saa energiatasot ihan uusiin uomiinsa. Heippa vaan pimeät ajat.  Helmikuun Goodiebox on koottu ajatuksella, jossa nostetaan esiin tuotteita joiden takana on... NAINEN! Ihana idea siivittää siis tämän kuun boksin teemaa. Boksissa on käytännöllisiä tuotteita, jotka sopivat arkeen hemmottelemaan kehoa ja mieltä.  Miqura Decollete Mask Innovatiivisen oloinen tuote, johon en ole aiemmin törmännyt missään. Miquralta odottaa myös testaamista omassa naamio pinossa pakaroille oma naamionsa.  Dekoltee aluetta pitäisi yhtälailla muistaa hoitaa, rasvata ja kuoria, kun kasvoja. Hauskaa, että tätä kuvaillaan myös mukana tulleessa lappusessa innovatiiviseksi, koska sitähän tämä on. Ensimmäisenä mieleen tuleva sana ainakin it

Goodiebox tammikuu 2021

Don't feel sorry for just saying no Ihanaa alkanutta vuotta! Viime kuussa kävin niin innoissani (ja myös kosmetiikka ähkyyn asti) kalentereita läpi, että unohdin täysin joulukuun Goodieboxista tehdä postauksen. Nyt en enää kuitenkaan palaa joulukuun boksiin tai viime vuoteen, vaan aloitetaan vuosi tammikuun boksilla. Joka muuten on onnistunut kokonaisuus tuotteiden osalta!  Verso Nourishing Cream Boksin ensimmäinen tuote ei ole täysikokoinen, mutta 15ml koosta riittää pidemmäksi aikaa. Itseasiassa olen tätä tuotetta aiemmin myös käyttänyt. Koostumus tässä voiteessa on voidemainen, ravitseva ja kosteuttava. Tuotetta ei tarvita hirveästi kasvoille, koska se levittyy tosi hyvin ja imeytyy hetkessä ihoon. Tähän talveen ja pakkasiin todellinen täsmätuote.  Sopii hyvin kuivan ihon hoitoon ja punoituksesta kärsivälle iholle. Itse olen "tuhonnut" yhden tämmöisen samankokoisen (15ml) tuubin syksyllä. Käytin tuotetta aamuin ja illoin. Syksyllä en käyttänyt alla mitään seerumia, mut

Ihanaa joulua!

Kynsilakkoja ja kirja! Viimeinen joulukalenteri postaus tälle vuodelle. On ollut taas ihana kirjoitella tuotteista, testailla erilaista kosmetiikkaa, huomata kalentereiden erilaisuus (ja myös miten samanlaisia tuotteita on tullut) ja löytää myös uusia suosikkeja näistä tuotteista. Osa tietysti on vielä kokeilematta ja osan tuotteista annan eteenpäin (kuitenkin tänä vuonna pieni osa menee eteenpäin), joten kaikkia en tule itse edes käyttämään. Postauksista on tullut jonkinlainen perinne. Näitä on ollut kiva kirjoitella. Joten mennään kahden viimeisen luukun pariin sekä tehdään yhteenveto kaikista kalentereista.  Luukku 23 TwistBe Kolme Cosmetics Toxfree Deodorant Cream+ Grapefruit Tämän tyyppistä deodoranttia olen testannut toiselta brändiltä. Tosin voide oli todella kovanoloista siinä ja vaikea käsitellä. Tämä vaikuttaa pehmeältä. Melkein sulavalta. Tuote on todennäköisesti näytekoossa (?) kalenterissa. Tämä kuitenkin on hyvin levittyvää ja riittoisaa, joten näytteestä saa muutaman ker

Jouluaatto on kulman takana

Salvaa haavoihin ja tuttu kasvovesi! Toiseksi viimeinen joulukalenteri postaus tälle vuodelle on tässä! Joulukuu on mennyt rattoisasti näitä tehden, tuotteisiin tutustuen ja osan olen jo käyttänytkin! Glossyboxin kasvovoidetta kehiin viimeksi eilen Instagramissa Instastoryn puolella. On muuten hyvä meikkipohjan alle! Katsotaanpas mitä luukut 21-22 sisälsivät.  Luukku 21 TwistBe Flow Cosmetics Wonder Balm Hoitosalva 21 luukusta ilmestyi monitoimi voide! Ehkä hieman jopa yllättävä tuote. Flow Cosmeticsin tuotteita olen käyttänyt vähän, mutta merkki on tuttu! Hoitosalva toimii moneen erilaiseen "vaivaan". Mm. itikan puremiin (joista muuten saan allergisen reaktion), nenän tukkoisuuteen, lihaskipuihin, huuliherpekseen ja yskän lievittämiseen. Salva on täysin luonnollinen. Siinä on mm. seesamiöljy, mehiläisvahaa, rosmariinin antioksidanttia ja erilaisia eteerisiäöljyjä. Tuoksusta kyllä erottaa eukalyptuksen.  Tämä on kyllä ehdottomasti yksi mielenkiitoisimmista tuotteista. Itsellä