Siirry pääsisältöön

Goodiebox helmikuu 2020

Luokattoman huono boksi ja näin heitetään hyvästi Goodieboxin tasolle!

Minä tiesin. Pelkäsin ja tiesin. Sen jälkeen, kun Goodieboxin ja Betteboksin yhdistymisestä alettiin kohisemaan eri ryhmissä ja Instagramissa, niin tiesin miten tässä käy. Boksin taso tulee tippumaan. Ja tämän kuun boksi sen todisti. Boksin sisältö oli kaavittu jostain Betteboksin varaston jämistä, sillä boksissa oli KOLME jo Betteboksin ajoilta tutuksi tulleita tuotteita. Kolme samaa tuotetta sain aikoinaan Betteboksista. Olin boksin avatessani vihainen. Se kuvasti oikeasti sitä tunnetta mitä tunsin, kun avasin boksin. Vihainen, pettynyt ja petetty. Goodieboxin taso on ollut hyvä, jopa erinomainen aina tähän boksiin asti. Tuntemattomia brändejä ja tuotteita mitä en ole aiemmin päässyt testaamaan. Nyt marketti tavaraa mitä saat melkeinpä lähikaupasta ostettua. Betteboksin tasoa. Joka oli kuukaudesta toiseen todella ala-arvoinen boksin hintaan nähden ja lupauksiin nähden. En löydä enää edes sanoja tähän boksiin liittyen. Käyn kuitenkin läpi sisällön ja hiljenen. En tiedä haluanko enää tästä boksista edes kirjoittaa. 

Mudmasky Aftermask Vitamin Serum

Kyseiseen tuotteeseen olen tutustunut joulukuussa. Tuli muistaakseni Glossybox kalenterista silloin. Ihan kiva, kallis tuote jonka hinta on tässäkin kympillä laitettu yläkanttiin. Seerumi sisältää merilevää ja vitamiineja. Antaa iholle heleyttä ja uudistaa ihoa. Anti-aging tyyppinen seerumi, joka ei omasta mielestäni ole kuitenkaan mitenkään ihmeellinen. Ehkä omalle iholle ei ole se toimivin seerumi? Jollekin toiselle ihotyypille voi toimia. Hinta: 49,00€/30ml

Essentials by Goodiebox Face Mist

Jos joku pitäisi valita boksin tuotteista mielenkiintoiseksi ja mikä on se ykköstuotteeksi, niin se on tämä. Puuvillasiemen- ja puuvillankukkauutetta sisältävä kasvosuihke on raikas, aika hajuton tuote. Testasin meikin päälle päivällä ja kuivui nopeasti. Voisi olla kiva kesällä tai työpäivän jälkeen. Ainoa tuote boksista joka herätti mielenkiinnon. Hinta: 9,95€/150ml

Love Beuaty and Planet Blooming Radiance Sheet Mask

Ensimmäinen Betteboksin ajoilta tuttu tuote. Vaikka tämä tuote on hyvä, niin olen silti pettynyt että boksiin pakataan sellainen tuote joka on ollut Betteboksissa. Eikö mistään opita. Laitetaan boksiin samoja tuotteita ja miksi? Siksi, että mennään siitä mistä aita on matalin ja koitetaan päästä vanhoista varaston perällä olevista tuotteista eroon? Tämä kangasnaamio on ihan ok. Ei vedä vertoja Eyenlipin kasvonaamioille, mutta voisin ostaa kaupasta. Kyseisen brändin shampoo ja hoitoaine ovat silti enemmän mieleen. Murumuru-voita sisältävä naamio antaa kasvoille kosteutusta ja heleyttä. Plussaa biohajoava ominaisuus, joten voi heittää käyttämisen jälkeen biojätteisiin. Hinta: 3,5€

Bio2You Nutritive Face Mask For Sensitive Skin With Dragons Tree Resin

Ja nyt päästiin toiseen tuotteeseen mikä on ollut Betteboksissa joskus aikoinaan. Tämä tuote on vielä sellainen joka ei ole omalla iholla toiminut sitten ollenkaan. Ei imeydy kunnolla ja jättää tahmaisen olemuksen iholle. Kokeilin tätä myös silloin, kun iho oli kuivanoloinen ja myös eri vuodenaikaan. Ei toiminut omalla iholla. Ehkä tämäkin toimii toisella iholla? Mutta taas sama kysymys. Miksi laitettu boksiin Betteboksin ajoilta SAMA tuote? Tuote jätetään iholle yöksi ja annetaan vaikuttaa 15 minuuttia. Päälle lisätään kosteuttava kosteusvoide (ja tässäkään ei toiminut vaikka vaihdoin kosteusvoidetta). Voide näytekoossa. 50ml. Hinta: 25,56€/75ml

J. Mäki Professional Hair Mask

Lisää tuotteita Betten ajoilta. Tämäkin tuote on nimittäin nähty aiemmin boksissa. Ei mitenkään ihmeellinen tuote ja olen testannut värjätyille hiuksille olevan tuotteen. Korjaava tuote voi toki olla erilainen ja omille hiuksille sopiva. Silti mielikuvitus on puuttunut kokonaan tätä boksia kasatessa ja tämä kolmas tuote sinetöi oman mielipiteen tästä boksista. Huvittavinta tässä esittelytekstissä oli, että pääsee kumpaa tahansa naamiota testaamaan. Värjätyille hiuksille tarkoitettua tai tätä korjaavaa. Jännä juttu miten bokseissa on ollut kuitenkin myös saman merkin hoitoaine? Mistä se on kaivettu? Hinta: 15,90€/200ml

Bokseja liikkuu myös täysin erilaisena ja nähtävästi Goodieboxin yhteistyökumppanit ovat ainakin saaneet ns. "paremman" version kyseisestä boksista. Bokseissa ollut mm. Dr. Botanicalsin tuote, Naobayn tuote ja Starskin naamio. Kyllä olisi itsellekin kelvannut tämä boksi ja olisi ollut enemmän mieleisiä tuotteita. Enempää en tässä tunnekuohussa ala ruotimaan boksia. Eiköhän tämä ollut tässä. Mietteitä? Kommentteja? Oletko tilannut? Millaisen sinä sait? 




Kommentit

  1. Eihän kaikki ole olleet Betten tilaajia eli tuotteet on heille ehkä ihan uusia tuttavuuksia. Minusta boxi on hyvä hinta/laatu-suhteeltaan. Kaikki tuotteet menevät käyttöön.
    Minulla oli muuten sama, mutta hoitoaine oli sitten ilmeisesti se jo joskus Bettessä ollut J.Mäki-hoitoaine... joka kyllä näin ensikokeilulla tuntui ihan kelpo tuotteelta sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki ei varmasti olekkaan Betten entisiä tilaajia, ja enhän minäkään ole pariin vuoteen (melkein) tilannut kyseistä boksia, mutta kyllä nyt myöskin entisiä boksin tilaajia aliarvioidaan, jos boksi täytetään samoilla tuotteilla mitä Betteboksissa oli. Ja lisäksi on bokseja joissa on TÄYSIN erimerkkisiä tuotteita mitä tässä boksissa on. Tämä boksi oli todellinen pohjanoteeraus ja harmittaa ainakin niiden tilaajien puolesta jotka ovat aiemminkin saaneet kyseisiä tuotteita. Hinta-laatusuhteeltaan ei tämä boksi todellakaan vastannut aiempia bokseja. Mutta hyvä, jos boksi on ollut edes jonkun mieleen. 👍 Enemmän olen lukenut negatiivisia kommentteja.

      Poista
  2. Olen kuullut niin monesta suusta että Bette on ollut jo pitkään melko Hmm ala-arvoinen hintaansa nähden ja sisältää paljon pieniä näytteitä. Olin jo innoissani kun vasta nyt löysin glossyn ja tulin taivaasta alas pian koska tämä yhdistyminen. ��
    Eikö sulla ollut kirjoitus jossa esittelyt monta eri boksia aiemmin? Vai muistanko nyt ihan omiani? ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Glossy? Sehän ei ole yhdistynyt Goodieboxin kanssa vaan Betteboksi? 🤔Vai tuliko vahingossa väärän boksin nimi. 😅 Mutta joo tätä pelkäsin ja aavistelin, että tässä käy näin kun yhdistyy. Nyt on ollut niin paljon hajontaa boksin tuotteiden kanssa tässä kuussa, että yhdistyminen on kyllä tosi hätäisesti tehty. Lisäksi boksia on lähetetty kahdesta eri osoitteesta. Tämä selvisi tänään myös. Mutta nähtävästi ne jotka ovat olleet Betteboksin tilaajia viime kuussa saivat Betteboksin osoitteesta boksin ja me jotka ovat olleet Goodiebox tilaajia sai Goodieboxin varastolta boksit. Tämä on myös hämmentävää. Mulla ei ole sellaista boksipostausta ollut. Ainoastaan eri joulukalentereista ollut parina-kolmena vuotena postauksia.

      Poista
  3. Haiskahtaa kyllä vahvasti siltä, että kateus nostaa päätään... Joku muu on saanut paremman boxin kun sä. Aikamala! Tiesiksä, että Betteläiset saa boxin vielä halvemmallakin? Eli Betten vanhalla hinnalla. Eiksole kamalaa sekin? :D :D :D

    VastaaPoista
  4. Kateus? Ihan miten vaan haluat sitten tämän tulkita. 😅😂 Hienoa, että tiedät myös millä hinnalla minä olen saanut boksin. Anonyymina on helppo huudella muru. 😍😘

    VastaaPoista
  5. Yhtä huonon boksin sain minäkin. Ei hirveästi tee mieli tämän jälkeen tilata boksia ja maksaa 24,90€ boksista jonka tuotteet on varaston loppuja. Harmi, että nämä kaksi yritystä yhdistyivät. Betteboksi oli huono ja olisi saanut jo kuopata yrityksen, eikä tekohengitystä koittaa saada Goodieboxin kautta. Tuloksena on Betteboksi2. Kiitos, kun kirjoitit rehellisesti mielipiteesi boksista. Huomasin, että aika paljon tämän boksin ympärillä kohistaan, mutta enemmän täällä on "Iik miten ihana boksi ja ihanat tuotteet ja ihanaa, ihanaa, ihanaa."-postauksia suurimmalla osalla bloggaajista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. ❤️ Joo samaa mietin myös minä, kun kuulin uutisen yhdistymisestä etten kyllä ymmärrä miksi Betteboksille annetaan edes toisen yrityksen toimesta mahdollisuus. Nimen vaihto ei aikoinaan auttanut mitään, päinvastoin.

      Poista
  6. Minulle tuli samankaltainen boksi. Kasvoille tarkoitetut naamiot samat ja hiuksille naamion sijasta saman merkin hoitoaine kuin sinullakin. En nyt hihkunut ilosta, ja se, että liikkeellä on myös toinen mielenkiintoisempi ja raikkaampi versio (se jonka moni bloggaaja-vaikuttaja näyttää saaneen) jätti hieman ikävän maun. Todellakin toivon, että jatkossa Betteboksin tasolle ei vajota. Jos Goodieboksiin alkaa tunkeutumaan ikuiset Herbinat ja Lumenet, saa tilaus puolestani päättyä kuin seinään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä oli selitelty sillä, että on haluttu Betteboksin entisille tilaajille antaa "hemmottelua" merkeillä mitä Goodieboxissa on ollut ja Goodieboxin tilaajille laitettu tuotteita mitä on ollut Betteboksin aikaan, ne suosituimmat. Epäonnistui kyllä tämä heidän ajatus ja jätti kuvan, että yhdistyminen on hätäisesti tehty ja boksejakin on lähetetty kahdesta eri varastosta. Eli oikeasti ei ole vielä loppuun viety edes koko hommaa. Harmi. Goodieboxilla oli niin vahva aloitus Suomessa, mutta rehellisesti sanottuna ei nuo sinunkin mainitsemat Lumenet ja Herbinat kiinnosta, koska niitä saa halutessaan ostaa itse kaupasta, vaikka toki suomalaiset brändit ovat kivoja ja tuotteet myös usein laadukkaita. Silti Goodieboxin aiemmat boksit enne tätä yhdistymisuutista olivat parempia. Toki ensimmäinen yhdistymisen jälkeen tullut boksi tämä, mutta huonosti hoidettu. 😅

      Poista
    2. Joo, ei Lumenessa ja Herbinassa vikaa ole, ne vain ovat niin tuttuja ja helposti saatavissa, ettei niitä bokseihin kannata laittaa. En tiedä kuinka paljon Betteboxin varastolla on tuotteita, joista pitää nyt päästä eroon...Manna Kadar on se ehdoton punainen vaate, eli sitä ei Goodieboksiin, joka haluaa profiloitua laadukkaammaksi valinnaksi, kannata tunkea. Kiinassa valmistettua euron parin höttöä, jonka ovh on pahasti yläkanttiin. Sitä ei taideta edes muutoin myydä missään vaan löytyy lähinnä vain beauty boxeissa. Eli jos/kun Manna Kadar ilmestyy Goodieboxiin on peli menetetty.

      Poista
  7. Minä sain sen toisen version ja olin kyllä tyytyväinen. Bettestäkin antaisin ihan hyvän arvion. Olen tykännyt usein tulleista hajuvesinäytteistä, kun saa vaihdella tuoksua sitoutumatta isoon puteliin. Jos tilaus olisi alkanut tammikuun boksista, mielipiteeni olisi toinen, siinä ei olisi oikein ollut itselleni mitään.

    Minustakin on ikävää, että kaikki laatikot eivät sisällä samaa valikoimaa, koska helposti syntyy pettymyksiä. Sain omani vasta eilen ja jännityksellä odotin, millainen sisältö paljastuu, kun blogeissa oli esitelty erilaisia sisältöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se toinen versio olisi ollut kiva. Tämä sen sijaan oli pettymys. Ja pitäisi nyt olla tiedossa, että tuleehan siitä sanomista jos näin erilaisia bokseja ollut liikenteessä. Ehkä Goodiebox oppi tästä ja kehittää toimintaa, tai sitten ei ja moni jättää boksin.

      Poista
  8. "Tätä oli selitelty sillä, että on haluttu Betteboksin entisille tilaajille antaa "hemmottelua" merkeillä mitä Goodieboxissa on ollut ja Goodieboxin tilaajille laitettu tuotteita mitä on ollut Betteboksin aikaan, ne suosituimmat. Epäonnistui kyllä tämä heidän ajatus ja jätti kuvan, että yhdistyminen on hätäisesti tehty ja boksejakin on lähetetty kahdesta eri varastosta. "

    Olen ollut Livboxin, ent. Bettebox, tilaaja v.2013., ja silti sain nimenomaan Bette version. Oon kans TOSI pettynyt. Ensimmäinen Goodiebox ikinä, odotukset oli korkealla mutta jäi fiilis että sain Betteboxin enkä Goodieboxia. Mielestäni näitä kahta eri versiota ei voi edes verrata keskenään.

    Betten linja jatkuu siinä että asiakkaita luokitellaan niihin parempiin ja sitten huonompiin. Surullista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Sama fiilis jäi itsellekin. Laitoin Goodieboxille, että tilaajat laitetaan kahteen kategoriaan. Jostain syystä tuntuu nyt muutenkin, että Betteboksi taitaa kuitenkin olla enemmän taustalla hääräämässä, kun Goodiebox. Saa nähdä millainen on ensi kuun boksi! Betten asiakaspalvelu oli muuten aikoinaan todella surkeaa ja estettiin porukkaa mm. Facebookissa ja jätettiin vastaamatta viesteihin ja poistettiin kritiikkiä antavat kommentit.

      Poista
  9. Oletko varma, että bio2you-tuote on sama kuin mikä on aikoinaan tullut betteboksissa? Tämä tuote on naamio ja muistan joskus saaneeni betestä voiteen. Joka oli mahtava! Tuotteen ulkonäkö on toki lähes identtinen, kun eivät lähetä tuotteita oikeissa myyntipakkauksissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon kyseisen tuotteen olen aikoinaan saanut Betteboksista ja tuskailin silloin, kun ei toiminut ainakaan omalla ihollani laisinkaan. En tiedä onko silloin ollut sitten kahta erilaista boksia liikenteessä, en yhtään ihmettelisi jos olisi ollut, kun Bettebokseissa oli niin paljon hajontaa eri tuotteiden osalta.

      Poista
    2. Oon ite beten aikaan saanu hiusnaamion samalta valmistajalta. Ite oon kyllä rakastunut tohon kasvonaamioon.

      Poista
  10. Sama boksin sisältö täälläkin. Nuo J.Mäen tuotteet eivät ole tehneet muhun vaikutusta Betteboksin ajoilta ja eivät nytkään. Ulkoasukin on ihan hirveä. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Pakkauksen ulkonäkö on kyllä jotenkin erikoinen ja ei ole panostettu, vaikka toki eihän se ulkonäkö ratkaise sisältöä. 🤷 Itsellä tuokaan tuote ei sitten toiminut.

      Poista
  11. Ensinnäkin propsit rehellisestä arvostelusta! Tilasin Goodien ekaa kertaa, mutta valitettavasti ensivaikutelma tuon paketin myötä ei säväyttänyt :/ Ehkä odotin jotain spesiaalimpaa, kun tätä on niin paljon kehuttu. Mulle kaikki tuotteet on uusia, mutta harmittaa vanhojen tilaajien puolesta, jos lähetetään samoja tuotteita kun ennen :/ kuulin, että entisen betten tilaajille paketti maksaa 13€ (korjatkaa jos oon väärässä!) kun taas uudelle jäsenelle hinta on 25€.... Ymmärrän tietty, että jos betteboksi on maksanut tuon verran ja nämä yhdistetään, niin hinta pysyy samana , mutta periaatteesta vtuttaa maksaa itse yli kympin enemmän samasta kamasta ;D Päätin oman tilaukseni, mutta onneksi on muitakin kauneusbokseja, mitä voi testata ja vielä aika paljon edullisemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Itse en ole ollut aikoihin Betteboksin tilaaja, mutta olen Betteboksia tilanteessa saanut nuo kolme tuotetta mitä boksissa nyt oli samoja. En tiedä yhtään siis miten tuo hinnoittelu entisille Betteboksilaisille menee. 🤔 Goodiebox tilaajille tosiaan maksaa sen 24,95€ jos ei ole saanut pisteitä sen verran kasaan, että saisi puoleen hintaan tai ilmaiseksi boksin kerätyillä pisteillä. Mitä bokseja sinä tilaat? Kaikki vinkit otetaan vastaan. 😍

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kosmetiikkajoulukalenterit 2022

Joulukalenterit 2022 Siitä on aikaa, kun olen ollut blogin äärellä. Itseasiassa kuukausia on ehtinyt kulua monta. Kevät vaihtui kesäksi ja nyt ollaan syksyssä. Ja syksy tuo mukanaan myös pienen kutinan joulun odotuksesta ja joulukalentereista. Siksi istunkin monen kuukauden jälkeen koneen äärellä ja teen tätä postausta teille. Teekupista nousee höyry ja kynttilät valaisevat sateisena päivänä hämärää päivää. Oiva aika paneutua vuoden 2022 joulukalentereihin.  Tässä postauksessa listaan vuoden 2022 kosmetiikkajoulukalenterit ja ajattelin myös listata tähän myös muitakin kalentereita, jotka eivät liity kosmetiikkaan. Itselle on tulossa jo pari kalenteria, vaikka alkuun mietin mihin kalentereihin tulen päätymään tänä vuonna. On hullua edes ajatella, että on yli vuosi kulunut siitä, kun olen viimeksi tämän postauksen tehnyt. Päivitän listaa sitä mukaa, kun kalentereita ilmestyy myyntiin tai tiedossa on kalenterin julkaisupäivä.  Rituals Tänä vuonna Ritualsin kalentereita on tullut heidän ve

AEG Comfortlift astianpesukone osa 2

Mielipide ja yhteenveto AEG Comfortlift astianpesukoneesta  Olen nyt kuukauden päivät testannut Smartsonin kautta AEG Comfortlift astianpesukonetta. Youtubeen kuvaillut videoita, kirjoittanut arvosteluja (mm. vertaa.fi ja hintaopas.fi) sekä kirjoittanut myös meidän testaajien omaan blogiin heti alussa tunnelmia koneesta. Mutta mitä ajatuksia kone on tuonut itselläni pidemmällä aikavälillä? AEG Comfortlift-alataso  Alakori on edelleen suosikkini astianpesukoneessa. Pidän kovasti toiminnosta, jossa alakorin saa nostettua samalle tasolle lasikorin kanssa eli sille ergonomiselle tasolle, joka itselläni helpottaa valtavasti korin täyttämistä sekä myös tyhjentämistä. Korin myös mahtuu enemmän astioita, jos vertaa esimerkiksi meidän entistä astianpesukonetta. Tilaa varmasti tuo enemmän se, että aterinkori ei ole alhaalla viemässä tilaa, vaan sille on oma tasonsa ylhäällä. Nostaminen ja laskeminen on kätevää ja joku kauhisteli sitä, että miten paljon jää ruokajäämiä tuon korin mek

Kevätmessut 2022

Kevät keikkuen tulevi, mutta Kevätmessut tulee huhtikuussa Messukeskukseen Somevaikuttajapassi saatu messuille  Siitä on vierähtänyt aikaa, kun olen kaivanut tietokoneen kaapista ja kirjoittanut blogia. Joulukuu vaihtuu uudeksi vuodeksi ja talvi kevääksi. Oli jonkilainen kirjoitus jumi päällä ja en saanut mitään järjellistä postatausta aikaiseksi. Jospa tämä aurinkoinen kevätpäivä karistelisi talven rippeet hartioilta ja veisi jumit mukanaan.  Ensi viikolla päästään pitkästä aikaa messuilemaan! En ole käynyt messuilla sitten 2019 syksyn (jos en nyt ihan väärin muista). Messuilla on aina erityinen iloinen tunnelma ja nähtävää sekä koettavaa riittää useammaksikin päiväksi. Toki riippuu onko mielenkiintoisia näytteileasettajia ja puheenvuoroja tulossa. Kevätmessut 2022 tulevat ensi viikolla 7.4.-10.4.2022 Messukeskukseen ja ainakin minä olen täällä innoissani lähdössä inspiroitumaan messuille. Tuletko sinä?  Mitä nähtävää ja koettavaa messuilla on?  Sisustaminen  Itse haen inspiraatiota p