Siirry pääsisältöön

Joulukalenterit 2017

Joulukalentereita aikuiseen makuun!

Tiedän, että joulukuun alkuun on vielä aikaa vaikka kuinka, mutta nyt hankitaan joulukalentereita odottamaan sitä joulukuun alkua. Viime vuonna hankin Lookfantasticin kalenterin ensimmäistä kertaa ja sorruin toiseenkin joulukalenteriin. Menin tilaamaan Yves Rocherin joulukalenterin silloin myös Lookfantasticin rinnalle ja lisäksihän minulla oli PartyLiten kalenteri, koska olen konsultti. Mutta mitäs tänä vuonna onkaan tarjolla.

Lookfantastic joulukalenteri 


Tämähän lupasi mies hankkia minulle jo vuoden alussa, kun oli tieto, että tämä tulee taas. Niinpä laitoin heti ennakkotilausta sisään syyskuun puolella ja sain kalenterin vähän aikaa sitten käsiini ja onhan tämä oikeasti huikea kalenteri. Vielä huikeampi, kun viime vuoden kalenteri, jossa repäistävät luukut rakoilivat auki itsestään. Nyt kalenterin pystyy käyttämään joulun jälkeen, vaikka koru- tai meikkirasiana. Sisällähän on peili myös ja nyt nämä kalenteri"luukut" ovat yksittäispakattuja laatikoita, jotka löytyvät lokerosta. Lookfantasticin sivuilla sanotaan, että jopa 19 tuotetta on yksiomaan Lookfantasticin. Sisältää 9 täysikokoista ja 16 deluxe näytettä. Ja 25 "luukkua". Itse, kun tilasin ennakkoon, niin maksoi postikuluineen reilun satasen. Nyt hinta taitaa olla lähemmäksi 110€ luokkaa postikulujen kera. Sisällön arvohan on yli 300 puntaa eli noin 335€ Oman kalenterinsa saa tilattua tästä.

Eleven joulukalenteri 

Tämä on varmasti tämän vuoden se THE joulukanteri. Nimittäin hulppea ja järisyttävän kokoinen Elevenin kalenteri napsahti juuri myyntiin ja on varmasti täyttä kultaa sisältönsä puolesta. Hintaahan tällä on. 145€ iso raha ja varmasti saisi käytettyä muuhunkin, mutta itse ajattelin, että jos joku tuote ei satu miellyttämään tai ei ole itselle sopiva, niin varmasti joululahjaksi sopii jollekin. Spekseihin pääset tutustumaan tästä.. Ja hei TILAA NYT omasi, jos yhtään mietit. Tämä on se kalenteri, josta kaikki puhuu! Ja tämän kalenterin sisällön arvohan on 500€!!! Tilaa omasi tästä! EDIT. Joulukalenteri myytiin ennätysajassa loppuun, joten tätä ei ole enää saatavilla. Toivottavasti omansa sai ne, jotka kuolasivatkin tämän kalenterin perään!

Yves Rocher joulukalenteri 

Jos en olisi saanut Elevenin kalenteria, niin tämä olisi tullut tilattua. Viime vuonna tykästyin kovasti yksittäispakattuihin numeroituihin pussukoihin, joissa oli sisällä muunmuassa suihkugeeliä, kuorintaa, kynsilakkaa, kynsilakan poistoainetta, ripsiväriä, luomiväriä yms. Ja hintakin on alle 100€. Yves Rocherin kalenterin hinta on tänä vuonna 79,90€ ja postikulujahan ei tule ollenkaan. Lisäksi tämän vuoden kalenterissakin lähes kaikki tuotteet ovat täysikokoisia ja monta Yves Rocherin suosikkituotetta pakattu pussukoihin. Arvo tuotteilla on 260,60€. Tämän saa kauniisti ripustettua johonkin pyykkipoikien ja narun avulla, jotka tulevat mukana. Suosittelen lämpimästi! Tilaa viimeistään 22.11, niin kalenteri ehtii perille 30.11 Oman kalenterisi saat täältä.

Dermosil joulukalenteri 

Yksi uutuus tänä vuonna tulee Dermosililta. Nimittäin he julkaisevat ensi kertaa joulukalenterin! Luukkujen taakse on kätketty muunmuassa kynsilakkoja, suihkugeeli, seerumi, hiusharjaa yms. Tämä kalenteri tulee huomenna myyntiin ja hintansa puolesta edullisimmasta päästä ja onhan Dermosilin tuotteet hurjan hyviä! Hintaa kalenterilla on 40€ ja tuotteiden arvo on yli 65€. Omasi pääset tilamaan huomenna 26.10. kello 10 täältä.

Lumene joulukalenteri 

Tämä oli myös yksi vaihtoehto itselle tämän vuoden kalenteriksi. Nimittäin iki-ihana Lumene julkaisee myös tänä vuonna ensimmäistä kertaa oman joulukalenterinsa. Itse arvostan kovasti suomalaista kosmetiikkaa ja tämä kaunis valkoinen joulukalenteri on ainakin Emotion myymälöissä (varmaan myös Sokos) myynnissä. Veikkaisin, että tulee myös muihin tavarataloihin myyntiin. Kalenteri pitää sisällään sekä meikkituotteita, että myös ihonhoitoon liittyviä tuotteita. Itse muistan, että itsellä on ollut ensimmäiset meikkituotteet Lumenelta ja vielä tänäkin päivänä löytyy päivittäisestä käytöstä Lumenen tuotteita. Siksipä suosittelen kaikille Lumenen ystäville tätä 89,90€ kalenteria. 

Myös Body Shop on tänäkin vuonna julkaissut kolme kalenteria. Halvin 69€, deluxe versio 99€ ja kallein 129€. Kauniita nämäkin pakkaukset ja houkuttanut myös nämä kalenterit, mutta tunnustan, että vähän on kokemusta Body Shopin tuotteista. Myös miehille on tänä vuonna kosmetiikka joulukalenteri ilmestynyt Asokselta. Hintaa taisi olla noin 87 dollaria, kun jostain nettisivuilta bongasin sen. 


Ja itsellähän on myös tänäkin vuonna PartyLiten joulukalenteri, jonka luukkujen taakse on kätketty ihania tuoksuvia tuikkivia. Oman PartyLiten kalenterin saa tilattua täältä.. Hintaa kalenterilla on 24,90€

Meinaatko sinä hankkia oman kalenterin, joka on täynnä kosmetiikkaa vaiko riittääkö pelkkä suklaakalenteri? 

Kommentit

  1. On kyllä ihania kalentereita tarjolla!
    Voisin noista ottaa minkä tahansa. Partyliten kalenteri minulla on ollut pari kertaa.
    Tänä vuonna minulla on kuvakalenteri ja kosmetiikkakalenteri.

    VastaaPoista
  2. On kyllä ihania kalentereita tarjolla!
    Voisin noista ottaa minkä tahansa. Partyliten kalenteri minulla on ollut pari kertaa.
    Tänä vuonna minulla on kuvakalenteri ja kosmetiikkakalenteri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvakalentereissa on sitä vanhanajan joulun tunnelmaa. Ja tulee oma lapsuuskin mieleen niistä. Ja onhan ne kauniita. Paljon on kalentereita tarjolla, vähän jokaiseen makuun nykyään! 😍

      Poista
  3. Sain hankittua tuon elevenin kalenterin 😊 Odotan innolla sen avaamaista! Kiva kuulla mitä ihmiset ovat mieltä sen sisällöstä kunhan päästään avaamaan!

    Kerron omia ajatuksia kalenterista blogissani 😊
    http://nouw.com/Purkkisirkus

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kosmetiikkajoulukalenterit 2022

Joulukalenterit 2022 Siitä on aikaa, kun olen ollut blogin äärellä. Itseasiassa kuukausia on ehtinyt kulua monta. Kevät vaihtui kesäksi ja nyt ollaan syksyssä. Ja syksy tuo mukanaan myös pienen kutinan joulun odotuksesta ja joulukalentereista. Siksi istunkin monen kuukauden jälkeen koneen äärellä ja teen tätä postausta teille. Teekupista nousee höyry ja kynttilät valaisevat sateisena päivänä hämärää päivää. Oiva aika paneutua vuoden 2022 joulukalentereihin.  Tässä postauksessa listaan vuoden 2022 kosmetiikkajoulukalenterit ja ajattelin myös listata tähän myös muitakin kalentereita, jotka eivät liity kosmetiikkaan. Itselle on tulossa jo pari kalenteria, vaikka alkuun mietin mihin kalentereihin tulen päätymään tänä vuonna. On hullua edes ajatella, että on yli vuosi kulunut siitä, kun olen viimeksi tämän postauksen tehnyt. Päivitän listaa sitä mukaa, kun kalentereita ilmestyy myyntiin tai tiedossa on kalenterin julkaisupäivä.  Rituals Tänä vuonna Ritualsin kalentereita on tullut heidän ve

AEG Comfortlift astianpesukone osa 2

Mielipide ja yhteenveto AEG Comfortlift astianpesukoneesta  Olen nyt kuukauden päivät testannut Smartsonin kautta AEG Comfortlift astianpesukonetta. Youtubeen kuvaillut videoita, kirjoittanut arvosteluja (mm. vertaa.fi ja hintaopas.fi) sekä kirjoittanut myös meidän testaajien omaan blogiin heti alussa tunnelmia koneesta. Mutta mitä ajatuksia kone on tuonut itselläni pidemmällä aikavälillä? AEG Comfortlift-alataso  Alakori on edelleen suosikkini astianpesukoneessa. Pidän kovasti toiminnosta, jossa alakorin saa nostettua samalle tasolle lasikorin kanssa eli sille ergonomiselle tasolle, joka itselläni helpottaa valtavasti korin täyttämistä sekä myös tyhjentämistä. Korin myös mahtuu enemmän astioita, jos vertaa esimerkiksi meidän entistä astianpesukonetta. Tilaa varmasti tuo enemmän se, että aterinkori ei ole alhaalla viemässä tilaa, vaan sille on oma tasonsa ylhäällä. Nostaminen ja laskeminen on kätevää ja joku kauhisteli sitä, että miten paljon jää ruokajäämiä tuon korin mek

Kevätmessut 2022

Kevät keikkuen tulevi, mutta Kevätmessut tulee huhtikuussa Messukeskukseen Somevaikuttajapassi saatu messuille  Siitä on vierähtänyt aikaa, kun olen kaivanut tietokoneen kaapista ja kirjoittanut blogia. Joulukuu vaihtuu uudeksi vuodeksi ja talvi kevääksi. Oli jonkilainen kirjoitus jumi päällä ja en saanut mitään järjellistä postatausta aikaiseksi. Jospa tämä aurinkoinen kevätpäivä karistelisi talven rippeet hartioilta ja veisi jumit mukanaan.  Ensi viikolla päästään pitkästä aikaa messuilemaan! En ole käynyt messuilla sitten 2019 syksyn (jos en nyt ihan väärin muista). Messuilla on aina erityinen iloinen tunnelma ja nähtävää sekä koettavaa riittää useammaksikin päiväksi. Toki riippuu onko mielenkiintoisia näytteileasettajia ja puheenvuoroja tulossa. Kevätmessut 2022 tulevat ensi viikolla 7.4.-10.4.2022 Messukeskukseen ja ainakin minä olen täällä innoissani lähdössä inspiroitumaan messuille. Tuletko sinä?  Mitä nähtävää ja koettavaa messuilla on?  Sisustaminen  Itse haen inspiraatiota p