Siirry pääsisältöön

Maybelline New York Total Tempation Mascara

Smartson testaaja testaa! 

Sähköpostiin tuli viesti 11.1 (muistaakseni) Smartsonilta josko haluaisin testaamaan Maybelline Total Tempation  Mascaraa. No tottakai haluan päästä testaamaan, joten laitoin hakemuksen vetämään. En edes enää muistanut koko testausta ja minulle ei ole edes tullut viestiä siitä, että pääsin testaamaan kyseistä tuotetta, joten olin täysin pimennossa koko hakuprosessin etenemisestä. Tänään kuitenkin pieni paketti tungettiin postiluukusta ja olin ensin hämmentyneenä eteisessä, että mikä tämä paketti oikein on. En edes pimeässä nähnyt mistä ja kuka paketin on lähettänyt, kunnes Matti bongasi pienen tekstin paketin ylänurkasta, että paketti on Smartsonilta. Pitäneen lähettää heille viestiä, että mitähän kautta arvion tämän tuotteen (blogini lisäksi), koska en ole saanut tietoa edes siitä, että pääsin testaamaan tätä tuotetta ja yleensä on jo aikaisessa vaiheessa tullut arviointiin liittyvä sähköposti ja linkki arviointiin. Tai sitten olen vain taas hätäinen! Ja mikä se Smartson sitten onkaan? Tästä pääset tutustumaan Smartsonin sivuihin ja mikä on Smartson.. Millainen tämä ripsiväri sitten oli mielestäni?


Total Tempation Mascara 

Ensimmäisenä pakkauksesta sananen. Mielestäni pakkauksen desing on kuin 90- luvulta. Lisäksi hylsy on kömpelön oloinen kädessä ja turhan "paksu". Mutta eipä takerruta sen enempää tähän pakkaukseen, vaan siihen mitä sisällä on. Lupauksena on, että ripset ovat erotellut ja ripsiväri tuo vastustamatonta tuuheutta ja antaa ripsille intensiivisen mustan värin. Koostumukseltaan ripsiväri on pehmeä, voidemainen ja hyvin levittyvä. Harja otti ensimmäisellä kerralla mielestäni hieman liikaa väriä ja pelkäsin hiukan, että annosteleeko harja liikaakin väriä ripsille ja ripset ovat yhdessä jo yhden vedon jälkeen. Mutta pelko osoittautui turhaksi. Ripsiväri sopii kerrostamiseen ja siinä on myös kookosuutetta, joka hoitaa ripsiä. En tiennyt tätä siis ennen ripsiväriin tutustumista ja jostain syystä haistoin?! ripsiväriä ja ihmettelinkin miksi edes näin tein, koska ripsivärit haisevat yleensä pahalle. 😁 Ihmettelin kuitenkin, että ripsiväri tuoksui hyvälle ja olihan se pakko ottaa selvää, että ei kai mitään hajusteita nyt silmiin meneviin tuotteisiin ole laitettu. Kookoshan se tuoksuu. Tosin tuoksuu vielä ripsiin laittamisen jälkeen omaan nenäänkin tämä tuoksu.
Ennen ripsiväriä ripset taivutettuna.

Mutta lunastiko tuote lupauksensa? Kyllä. Testasin viime viikolla kilpailijan ripsiväriä ja se jäi kakkoseksi tälle ripsivärille. Tämä erotteli ripset mielestäni paremmin, antoi enemmän tuuheutta ja ripsivärin väri on kyllä oikesti todella musta ja sekin luo näyttävämmän katseen. Harja tuntui alkuun hieman kömpelöltä ja isolta omille ripsille, koska suosin ohkaisia harjoja ripsiväreissä. Mutta alkukankeuden jälkeen tämäkin tuntuma jäi taka-alalle ja harja erotteli ripset hyvin. Itse käytin ripsiin pari kerrosta väriä ja sain mielestäni omaa silmää miellyttävän efektin ripsiin. Tarpeeksi tuuheutta ja väriä. Vieläkin näyttävämmän katseen saisi, kun kerrostaisi vielä enemmän, mutta mielummin keveämpi ja neutraalimpi lopputulos.
Ripsivärin laittamisen jälkeen nämä kolme kuvaa.




Lopullinen tuomioni tälle ripsivärille on se, että asteikolla 1-5 antaisin arvosanaksi 4. Harja saisi olla ihan hitusen ohuempi ja pakkaus kooltaan pienempi. Pienempäänkiin tilaan saa saman verran tavaraa pakattua. Voidemainen ja  kiva kosteutettu fiilis jää ripsille, eikä ripsiväri kuivu ikävästi ripsiin. Lisäksi plussaa tuosta kookosuutteelle, joka hoitaa ripsiä. Ripsiväri antaa mielestäni kivasti lisää pituutta ja tuuheutta ripsiin, niin että ei näytä epäluonnolliselta. Joten suosittelen ainakin kokeilemaan!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Blogi yhteistyöt+arvonta!

Uhka vai mahdollisuus? Sisältää arvonnan, joka ei liity yhteistyöhön laisinkaan...  Yli vuosi sitten, kun blogin perustin, niin pieneen mieleenikään ei olisi tullut, että minulle voisi aueta mahdollisuus yhteistyö juttuihin. Nyt olen kuitenkin päässyt tämän kuluneen vuoden puolella toteuttamaan eri firmojen kanssa näitä ja olen ollut todella innoissani näistä. Mutta näillä on myös kääntöpuolensa. Sain ensimmäisen "sä olet feikki- viestin" vähän aikaa sitten Instagramissa, josssa joku anonyymi ilman omaa kuvaansa lähetti directiin viestin siitä kuinka feikki olen ja kirjoitan blogiani näiden toivossa ja olen Instagramissakin vain näiden takia. Selvä juttu. Itse kirjoittaja ei kuitenkaan uskaltanut omalla kuvalla kirjoittaa ja epäilen kovasti, että minulle ei kissanpentu kirjoittele, joka oli profiiliin laitettu kuvaksi.  Muistaakseni kirjoitin erääseen postaukseeni täällä, että en kirjoita blogiani yhteistyön toivossa. Jos niin tekisin, niin ei olisi esimerksiksi synt...

Goodiebox helmikuu 2020

Luokattoman huono boksi ja näin heitetään hyvästi Goodieboxin tasolle! Minä tiesin. Pelkäsin ja tiesin. Sen jälkeen, kun Goodieboxin ja Betteboksin yhdistymisestä alettiin kohisemaan eri ryhmissä ja Instagramissa, niin tiesin miten tässä käy. Boksin taso tulee tippumaan. Ja tämän kuun boksi sen todisti. Boksin sisältö oli kaavittu jostain Betteboksin varaston jämistä, sillä boksissa oli KOLME jo Betteboksin ajoilta tutuksi tulleita tuotteita. Kolme samaa tuotetta sain aikoinaan Betteboksista. Olin boksin avatessani vihainen. Se kuvasti oikeasti sitä tunnetta mitä tunsin, kun avasin boksin. Vihainen, pettynyt ja petetty. Goodieboxin taso on ollut hyvä, jopa erinomainen aina tähän boksiin asti. Tuntemattomia brändejä ja tuotteita mitä en ole aiemmin päässyt testaamaan. Nyt marketti tavaraa mitä saat melkeinpä lähikaupasta ostettua. Betteboksin tasoa. Joka oli kuukaudesta toiseen todella ala-arvoinen boksin hintaan nähden ja lupauksiin nähden. En löydä enää edes sanoja tähän boksiin ...

Kosmetiikkajoulukalenterit 2022

Joulukalenterit 2022 Siitä on aikaa, kun olen ollut blogin äärellä. Itseasiassa kuukausia on ehtinyt kulua monta. Kevät vaihtui kesäksi ja nyt ollaan syksyssä. Ja syksy tuo mukanaan myös pienen kutinan joulun odotuksesta ja joulukalentereista. Siksi istunkin monen kuukauden jälkeen koneen äärellä ja teen tätä postausta teille. Teekupista nousee höyry ja kynttilät valaisevat sateisena päivänä hämärää päivää. Oiva aika paneutua vuoden 2022 joulukalentereihin.  Tässä postauksessa listaan vuoden 2022 kosmetiikkajoulukalenterit ja ajattelin myös listata tähän myös muitakin kalentereita, jotka eivät liity kosmetiikkaan. Itselle on tulossa jo pari kalenteria, vaikka alkuun mietin mihin kalentereihin tulen päätymään tänä vuonna. On hullua edes ajatella, että on yli vuosi kulunut siitä, kun olen viimeksi tämän postauksen tehnyt. Päivitän listaa sitä mukaa, kun kalentereita ilmestyy myyntiin tai tiedossa on kalenterin julkaisupäivä.  Rituals Tänä vuonna Ritualsin kalentereita on tullut ...