Siirry pääsisältöön

Styletonebox Tammikuu 2018

I have way too much makeup for only having one face!

Tämän vuoden ensimmäistä Styletonen boksia odoteltiinkin pitkään. Boksi seikkaili Hollannista-Englantiin sieltä Tanskan kautta Saksaan ja Saksasta Suomeen. Tämä lähettifirma (jos on nyt oikea sana käytössä) lupailee, että paketit on Euroopan sisällä 24 tunnin päästä perillä. No minun paketti seikkalija melkein kaksi viikkoa ja ei tullut edes kotiin asti, vaan menikin postiin. Normaalisti paketti siis tulisi DHL:n kautta kotiin ovelle asti, mutta nyt ei tullut minkäänlaista ilmoitusta paketista ja laitoinkin viestiä, että mikä on ongelma. Onneksi paketti kuitenkin oli postissa eikä kadonnut matkalla. Kannattiko tätä pakettia sitten näin kauan odotella? 


Daily Concepts Scrubber 

Mini kasvojen pesusieni/kuorintasieni paljastui ensimmäisenä boksista. Itsellä on ollut vastaava käytössä ja käytän noin kaksi kertaa kuussa sitä. Mielestäni toiminut hyvin edellinenkin, joten tämäkin todennäköisesti toimii vastaavalla tavalla ja on yhtä tehokas ja poistaa kuollutta ihosolukkoa ja antaa pehmeän tunteen kasvoille. Tämä tosin ei ole niin karhean tuntuinen, kun edellinen, joten tätä voisi useamminkin käyttää, mutta käytän kuitenkin naamioita ja kuorivia tuotteita joka viikko kasvojen hoidossa, joten luulenpa, että tätäkin käytän sen pari kertaa kuussa. Kätevä matkakoko, joten voi ottaa vaikkapa salille mukaan! Hinta: 5,00€/ per sieni

So Susan Lip Dome

Huulipuna "kupolimaisessa" muodossa, jossa on pigmenttinen väri ja koostumukseltaan todella voidemainen. Kosteuttava tuntuma jää tämän huulipunan jälkeen ja nähtävästi tämän tarkoituksena on myös antaa volyymia huuliin. Levittyy kauniisti huulille ja tuntuu miellyttävältä. Itselle boksista tuli mango värissä tämä puna ja väri taittaa paljon oranssiin. Keväinen väri. Ja mielestäni boksissa tulleista väreistä kaunein. Meloni on liian ruskeaan taittava ja mustaherukka on taas liian violetti. Joten juuri oikea sävy osui minulle. Hinta: 18,00€ 

Hot Makeup Swift Move Eyeshadow

Luomivärikynä, jossa pehmeä levitykseen tarkoitettu aplikaattori. Väriä tulee mielestäni aika "hintsusti" sille tarkoitetusta säiliöstä ja saa tehdä hieman sen eteen töitä, että saa väriä irtoamaan siveltimeen. Kimalteleva violetti (aika vaalea) sävy tuli minulle boksissa. Lehtisessä sanotaan, että väri olisi pigmenttinen, mutta jos säiliöstä ei saa luomiväriä irtoamaan kunnolla. niin lopputulos on aika vaisu. Silti todella hauska idea ja tämmöisen voisi pakata mukaan vaikka laukkuun, jos ei turhia kikkaile luomivärin kanssa ja käyttäisi yhtä sävyä ainoastaan luomilla. Hinta: 26,00€

The Beauty Crop Glow Milk


Ensimmäinen reaktio oli tämän nähdessä, että voi kynsilakkaa taas nysä kyntiselle, vaikka lakkana olisikin ollut todella kaunis väriltään. Hieman lähempää tarkasteltuani tuotetta selvisikin, että ai tämä on higlighter, Nestemäisessä muodossa. Tämmöistä ei minulta löydy ja heti kiinnostus heräsi toisella tavalla tuotteeseen. Antaa todella kauniin hehkun iholle ja ehdottomasti boksin mielenkiintoisin tuote! Esitelehtiseen on painettu todennäköisesti väärä hinta, koska ei tämä nyt euroa vain maksa. Hinta: noin 16€

City Color Concealer Quad 

Peitevoide paletti, jossa neljää erilaista sävyä. Pitkäkestoinen ja helposti levittyvä koostumus, jossa kolme voidemaista sävyä ja yksi puuterimainen sävy. Saa peitettyä esimerkiksi ihon pieniä virheitä, tummat silmänaluset jne. Itsellä onkin käytössä ollut tasan yhtä sävyä oleva peitevoide ja välillä toivonut hieman tummempaa sävyä rinnalle. Tässäpä sellainen paletti tuli sitten, kuin tilauksesta. Eikä ole edes hinnalla pilattu ja varmasti ajaa asiansa. Hinta: 4,99€

Tammikuun boksi oli mielestäni todella kiva ja etenkin tuo nestemäisessä muodossa oleva highlighter oli mieleeni ja tämä viimeiseksi mainittu peitevoide paletti. Heikoin tuote omasta mielestäni oli taas tuo kasvoille tarkoitettu minikokoinen kasvojen puhdistus/kuorintasieni, mutta pian on kuitenkin edessä vanhan heittäminen roskiin ja voin ottaa tämän käyttööni! Oman Styletonen boksin saat tilattua tästä. Boksin tuotteiden arvo oli tässä kuussa noin 70€!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Blogi yhteistyöt+arvonta!

Uhka vai mahdollisuus? Sisältää arvonnan, joka ei liity yhteistyöhön laisinkaan...  Yli vuosi sitten, kun blogin perustin, niin pieneen mieleenikään ei olisi tullut, että minulle voisi aueta mahdollisuus yhteistyö juttuihin. Nyt olen kuitenkin päässyt tämän kuluneen vuoden puolella toteuttamaan eri firmojen kanssa näitä ja olen ollut todella innoissani näistä. Mutta näillä on myös kääntöpuolensa. Sain ensimmäisen "sä olet feikki- viestin" vähän aikaa sitten Instagramissa, josssa joku anonyymi ilman omaa kuvaansa lähetti directiin viestin siitä kuinka feikki olen ja kirjoitan blogiani näiden toivossa ja olen Instagramissakin vain näiden takia. Selvä juttu. Itse kirjoittaja ei kuitenkaan uskaltanut omalla kuvalla kirjoittaa ja epäilen kovasti, että minulle ei kissanpentu kirjoittele, joka oli profiiliin laitettu kuvaksi.  Muistaakseni kirjoitin erääseen postaukseeni täällä, että en kirjoita blogiani yhteistyön toivossa. Jos niin tekisin, niin ei olisi esimerksiksi synt...

Goodiebox helmikuu 2020

Luokattoman huono boksi ja näin heitetään hyvästi Goodieboxin tasolle! Minä tiesin. Pelkäsin ja tiesin. Sen jälkeen, kun Goodieboxin ja Betteboksin yhdistymisestä alettiin kohisemaan eri ryhmissä ja Instagramissa, niin tiesin miten tässä käy. Boksin taso tulee tippumaan. Ja tämän kuun boksi sen todisti. Boksin sisältö oli kaavittu jostain Betteboksin varaston jämistä, sillä boksissa oli KOLME jo Betteboksin ajoilta tutuksi tulleita tuotteita. Kolme samaa tuotetta sain aikoinaan Betteboksista. Olin boksin avatessani vihainen. Se kuvasti oikeasti sitä tunnetta mitä tunsin, kun avasin boksin. Vihainen, pettynyt ja petetty. Goodieboxin taso on ollut hyvä, jopa erinomainen aina tähän boksiin asti. Tuntemattomia brändejä ja tuotteita mitä en ole aiemmin päässyt testaamaan. Nyt marketti tavaraa mitä saat melkeinpä lähikaupasta ostettua. Betteboksin tasoa. Joka oli kuukaudesta toiseen todella ala-arvoinen boksin hintaan nähden ja lupauksiin nähden. En löydä enää edes sanoja tähän boksiin ...

Päivä kerrallaan, hetki kerrallaan

Elämää ei kannata suunnitella vuosien päähän! Helmikuu vaihtui maaliskuuhun, ja jo tähän kahteen kuukauteen on mahtunut paljon. Välillä mietin tätä blogin tulevaisuutta ja monta kertaa mielessä ollut myös tästä "luopuminen" ja lopettaminen. Ajatukset ovat tulleet siitä, kun aikaa ei ole aina samalla tavalla ja välillä mietin liikaa mitä muut sanovat. Joku joskus sanoi, että bloggaajat tukevat ja kannustavat tosiaan, mutta kaikkien kohdalla tämä ei pidä paikkaansa. Onneksi kuitenkin ympärillä on niitäkin ihmisiä, jotka antavat uudenlaista energiaa ja tukevat. Ja vastavuoroisesti sitä jaan heille. Kevättä kotiin, työtä ja blogi täyttää kaksi vuotta! Olen aina rakastanut kevättä. Linnut löytävät uudelleen ääneensä, aurinko paistaa enemmän ja valon määrä lisääntyy (tosin se paljastaa myös nurkassa nuokkuneet pölypallot). Jossain vaiheessa huomaa, että luontokin alkaa heräilemään ja ravistelee viimeisetkin talven rippeet pois. Kevät tuo toivoa. Sitä varsinkin toivon t...