Työpaikkakiusaaminen on hyssytelty asia.
Aloitan maanantain näinkin kevyellä aiheella, kun työpaikkakiusaaminen. Olen itse avoimesti kertonut, että olen joutunut sellaista sietämään ja en ole hävennyt kertoa asiasta. Mielestäni tämän kaltaisia asioita ei pidä jättää hautumaan ja painaa jonnekin mielen sopukoihin ja unohtaa. Ei sitä voi unohtaa. Varsinkaan, jos ei anneta unohtaa. Kiusaaminen on aina väärin. Tapahtuipa se sitten millaisessa ympäristössä tahansa. Itse olen aina ollut se joka jää niin sanotusti muiden jalkoihin ja joutuu silmätikuksi. Tässä tapauksessa meitä silmätikuksi jääneitä oli muitakin, mutta ehkä muut eivät ole samanlaisia ja uskalla pitää ääntä tästä piikitellystä ja kiusaamisesta.
Missään muodossa en kiusaamista ja kiusaajaa ymmärrä. Aina puhutaan, että "kiusaajalla on niin paha olla, että ne pönkittää egoaan kiusaamalla ja purkamalla pahaa oloaan sillä." Aijaa. Sääliä pitäisi siis kiusaajaa kohtaan olla. Ei minulla.
Työpaikan pitää olla turvallinen alue työskennellä. Itsellä tämä turvallisuuden tunne katosi siinä vaiheessa, kun miespuolinen työntekijä suutuspäissään tönäisi. Ilmoitin asiasta pomolle ja ensin oltiin kauhuissaan, että eihän noin saa toimia. Lopulta asia kääntyi enenmmänkin niin, että syypää tähän kaikkeen olin minä itse. Tämä tönijä oli hetkellisestä toisessa pisteessä töissä ja eräänä aamuna oikeasti järkytyin, kuin olin yleensä aina se joka oli aamulla ensin töissä ja tämä työntekijä seisoikin ovella odottamassa. Tärisin, pahan olon aalto meni ylitseni ja lopulta sain järkyttävän hengenahdistus kohtauksen ja päänsäryn. Koko asia jätettiin roikkumaan ja taas syyllistettin minua, että en ole halunnut asiaa selvittää ja asioissa on kaksi puolta. Olin puoli vuotta tässä helvetissä ja joka päivä pelkäsin, että jos joudun jäämään kaksistaan tämän työntekijän kanssa ja oikeasti pelkäsin ja ahdistuin töissä. Lisäksihän mitä tahansa tämä työntekijä tekikään, niin aina asia painettiin villasella ja taputeltiin päähän. Minä lähdin, väärintekijä jäi. Lisäksi tähän soppaan liittyi esimies itsekin.
Syksyllä 2016 aloin saamaan viikonloppuisin viestejä, että tiedätkö missä muut nuoremmat työntekijät ovat menossa, että ovatkohan he juhlimassa, että tietää varautua siihen, jos tulee maanantaina saikkulaisia. En saanut viikonloppujani viettää rauhassa. Mielestäni ei todellakaan ole esimiehen työnkuvaan kuuluvaa pommittaa työntekijää viesteillä viikonloppuisin ja pyydetä seuraamaan muita työntekijöitä vapaa-ajalla. Jossain vaiheessa totesin, että en tiedä missä ihmiset menee ja eipä se minulle kuulu muutenkaan. Tämän seurauksena jätettiin sanomatta huomenet ja alettiin kohtelemaan kylmästi ja välinpitämättömästi töissä. Annettiin työtehtäviä, jossa uuvutin itseni loppuun. Lisäksi ylitöitä tein 3-4 torstaita ja perjantaita putkeen monta kertaa. En edes ollut suostuvainen tähän, vaan minun puolesta päätettiin, että jäät ylitöihin. Ja kerran sitten, kun kieltäydyin tyystin tekemästä ylitötöitä vedoten omiin henkilökohtaisiin menoihini (joita tietenkään ei olisi saanut omalla vapaa-ajalla olla,vaan ainoastaan töitä ), niin taas esimies suuttui ja käytös muuttui. Sanon jo nyt mitä moni entinen työkaveri on sanonut ja ulkopuolisetkin, että esimiehän oli oikeasti narsistinen luonteeltaan.
Omia kehittämisideoita ei saanut tuoda julki tai hän käänsi asian niin, että idea oli hänen. Työtehtäviä ei saanut delegoida sellaisille, joilla ei ollut mitään työtehtävää, vaan minun piti kaikki ehtiä tekemään ja eräs aamu sain vihaisen puhelun, että kenen idea oli antaa tämä työtehtävä tälle henkilölle, jolle se ei kuulu, koska käskin sinun tehdä sen. Minulla itsellä oli kädet täynnä töitä ja en olisi puolen tunnin aikana mitenkään ehtinyt vielä tätä ylimääräistä hommaa tehdä, mutta eihän töitä saa antaa sellaiselle, joka norkoilee tekemättä mitään.
Olin viime keväänä todella väsynyt tähän kaikkeen ja loppujen lopuksi aloin laskemaan kuukausia, päiviä ja lopulta tunteja siihen, että määräaikainen työsopimukseni loppuu. Ja minä en ole ainoa joka tätä joutui sietämään. Toisten suulla en voi puhua ja toivon, että jokainen joka joutuu kärsimään työpaikkakiusaamisesta avaa oman suunsa ja puhuu asioista. Niitä ei kannata jättää pyörimään. Itse siedin aivan liian kauan tuota kaikkea, että loppujen lopuksi terveyskin kärsi. Aloin saamaan rytmihäiriöitä, joita on edelleen. Lisäksi stressin takia keväästä vielä tähän päivään asti lähtee hiuksia tukoittain päästä. Paniikinomaisia hengenahdistus kohtauksia saan aina välillä, kun puhun näistä asioista ääneen tai mietin yksin. On pitkä prosessi toipua tästä kaikesta. Ja kirjoitusasussa tämä näyttää pieneltä, mutta konkreettisesti, kun olet työpaikalla ja joudut tuollaista sietämään on oikeasti raskasta. Lisäksi, kun itselläkin tuo lepääminen viikonloppuisin jäi kokonaan monesti, kun esimies pommittaa viesteillä. Jälkikäteen mietittynä olisi pitänyt estää esimies viikonloppuisin täysin. Mutta siitäkin olisi varmasti jotain tullut.
Itsehän tämä esimies ei nää millainen on, vaan tiedän, että hän puhuu muille, että liioittelen ja olen keksinyt kaiken. Onneksi on sellaisia ihmisiä, jotka tuntevat tämän esimiehen ja tietävät millainen ihminen on oikeasti kyseessä.
Olen etsinyt töitä kesäkuun alusta alkaen. Minullahan ei jäänyt tämän episodin takia suosittelijoita omaan CV:seen. En tiedä verottaako se nyt sitä, että en ole päässyt mihinkään työhaastatteluun tai sitä työpaikkaa ei ole löytynyt. Odotan taas sitä arkea mitä työ tuo tullessaan ja tiedän olevani hyvä tässä työssä mitä teen. Kaikki kanavat Instagramia myöten on itselläni käytössä työnhakua ajatellen ja koitan ajatella positiivisesti (vaikka epätoivo hiipii usein mieleen), että vielä se oikea työpaikka antaa itseään odotuttaa ja tulee eteeni
Kenenkään, ei kenenkään tarvitse tuntea työpaikalla turvattomuutta, kärsiä huonosta esimiehen käytöksestä, sietää vapaa-ajalla esimiehen viestejä tai toimia esimiehen kätyrinä tai olla muutenkaan työpaikassa, jossa menettää oman mielenterveyden ja kroppa alkaa laittamaan vastaan. Sinä olet arvokas ja työpaikan takia ei terveyttä kannata menettää.
Kommentit
Lähetä kommentti