Siirry pääsisältöön

Puhutaanko hetki seksistä?

Vai jätetäänkö sittenkin puhumatta?

Yhteistyössä Amor.fi 

Aihe punastuttaa, saa ehkä jopa häpeämään ja aiheuttaa vaivaantuneen tunnelman. Olenko ainoa tämän tunteen kanssa? Silti sitä harrastaa melkeinpä kaikki. Ja silti siitä puhuminen saa nolostumaan.
Vitsejä tästä aiheesta on liikaa. Kaksimielisiä vitsejä itse olen viljellyt niin paljon, että sain jossain vaiheessa ammattikoulussa ollessani lisänimeksi Pertsi Mertsi. Tarkoittaen pervoa Merviä. Tunnustan, että välillä vitsit saa raavaammankin miehen punastelemaan. Jatkan edelleen vitsailua, mutta aiheena muuten seksi ei kuulu kahvipöytäkeskusteluihin, työpaikalla ei vaihdeta omia kokemuksia tai aloiteta keskustelemaan pidemmällä bussimatkalla tuntemattoman kanssa seksistä. Voisi muuten olla aika mielenkiintoinen matka. 

Mikä siinä sitten hävettää? 

Itse olen pitänyt tätä aihetta sellaisena kahden ihmisen välisenä juttuna. Toisin, kun Sinkkuelämää sarjan nelikko ja varsinkin Samantha, joka puhuu aiheesta yhtä luontevasti, kun itse siitä mitä meidän kissoille kuuluu. Siis niille nelijalkaisille mirreille. Tajusitte pointin. 

Sanoisin, että suomalaiset ottavat tämän aiheen enemmänkin huumorin kautta, kun suoraan aiheesta puhuen. Ehkä se on helpompaa. Kukapa haluaa oikeasti tietää mitä siellä toisen makuuhuoneessa tapahtuu?  Itseäni ei ainakaan kiinnosta tietää. Tai ehkä jotakin kiinnostaa. Tiedän kyllä ihmisiä, jotka avoimesti kertovat omien seksikumppaneidensa määrän ja miten villiä meno oli. Hyvä jos on avoimia ihmisiä, vaikka välillä ihmettelen onko se sittenkin jotain liioittelua, kun kumppani vaihtuu lennosta? 

Amor.fin edustaja Jimi otti minuun yhteyttä ja kysyi haluaisinko tehdä yhteistyötä. Kävin ensin heidän verkkokaupan läpi ja mietin olenko liian häveliäs tälläiselle aiheelle. No en ole. Vaikkakin ihan kaikkea en omaan Instagramiin kuvina halua esille laittaa. Verkkokaupastä löytyi laaja valikoima kaikenlaista. Niin naisille kuin miehille. Myös erilaisia kynttilöitä hierontaan, hierontaöljyjä jne. Kosketus on parisuhteessa tärkeää ja mikäpä olisikaan ihanampaa kun hieronta pitkän päivän jälkeen. Aina ei tarvitse kaiken liittyä siihen itseensä, vaan sitä mielihyvää voi saada pelkästä hieronnasta. Kiva paketti sisälsikin erilaisia tuotteita hierontaan. Hierontaöljyjä, hierontavoidetta sekä myös hierontakynttilän.

Huulipuna ja ripsiväri aina mukana! 

Näin kosmetiikkaa usein testaavana ja siitä aiheesta usein bloggaavana hymyilytti Amor.fin verkkokaupassa myytävät huulipunaksi ja ripsiväriksi naamioidut vibrat. Ja nehän löytyivätkin paketista. Huulipuna vibra kiinnosti jopa meidän toista kissaa, joka oli sitä mieltä, että nyt on lelut kohdillaan. 😂 Aikamoiset tärinät saa aikaiseksi molemmilla. Pohjasta painamalla saa erilaiset värinät. Jep. Jatkoon. Etenkin huulipuna!  Ripsiväri ja puna on pakattu kyllä niin hämäävän hyvin, että jos käsilaukussa pitää molempia ja ei tiedä oikeasti mitä ovat, niin varmasti voi huijata jotakin tietämätöntä.

Kynttilä, öljy ja voide. Kaikkea näitä hierontaan! 

Hierontavoidetta, jonka voi syödä. No pakkohan tätä on maistaa. Nälkääni en tätä söisi, mutta ei tämä vihreän teen ja päärynän yhdistelmä pahalta maistu. 😂 Tuntuu ihollakin miellyttävältä ja jättää ihon pehmeän tuntuiseksi. Ja ennen kaikkea hyvän tuoksuiseksi! Shunga hierontavoide on parabeeniton, sokeriton ja gluteeniton. Eli sopii monelle. Vaikka ei tätä nyt syödä tarvitse, jos ei halua. 😂 Riittoisaa ja on pitkäksi aikaa iloa. Ja tuoksujakin on erilaisia, joten ehdottomasti varmasti moni löytää oman suosikin! 


Shunga hierontakynttilä on monen eri aistin herättäjä ja luo tunnelmaa hämyiseen huoneeseen. Hierontakynttilä on matkakoossa, joten voi sujauttaa mukaan vaikka viikonlopun mökkilomalle. Soijapohjainen kynttilä, jota poltetaan 20 minuuttia ja sammutetaan. Lämpö ja liekki ovat tässä vaiheessa sulattaneet kynttilää, että saat kaadettua hierontaöljyjä iholle. Olen aiemminkin käyttänyt tämäntapaista kynttilää ja tykännyt monipuolisuudesta. Tässäkin miellyttävä raikas tuoksu, niinkuin voiteessakin ja öljyhän on vain hiukan ihoa lämpimämpi, kun sammuttaa liekin.

Intimate Earth hierontaöljy, jossa on aitoja öljyjä. Todella riittoisaa ja osuikin kookoksen ystävälle ihana sitruunaruoho-kookos tuoksu. Tuntuu miellyttävältä iholla ja tämäkin jättää pehmeän tunteen iholle. Iho tuntuu jopa kosteutetulta. 

Ja sitten pullollinen orgaanista liukkaria! Ja kasa näytteitä. 

Orgaaninen vesipohjainen liukuvoide joka on valmistettu korkealaatuisista ainesosista. Koostumus todella geelimäinen, mutta ei kuitenkaan tahraa ja tunnu tahmealta. Ja tätäkin maisteltu. Vaniljainen maku ja tuoksu. 

Lisäksi paketissa oli todella iso kasa kaikenlaisia makuliukkareita. Tiramisusta hasselpähkinää ja minttusuklaaseen sekä suolaiseen kinuskiin. Mieluhyväkutsuilla nousseet verkkokaupan mukaan suosioon. Ja en ihmettele. Jälkiruokapöytä katettuna makkariin ja ei kaloreita. Jep.

Paketissa oli myös sekä miehelle, että naiselle omat stimuloivat tuotteet. Tästä pääset tutustumaan naisille suunnattuun tuotteeseen. Ja tästä miehille suunnattuun.

Viimeisenä paketista löytyi kaksi näytettä lämmittävistä liukkareista. Tästä pääset tutustumaan Caramel Appleen. 

Monipuolinen paketti kaikkea mielihyvään. Edelleenkin seksi aiheena ei tule olemaan itsellä kahvipöydässä ensimmäinen aihe, josta puhuisin,  mutta näiden tuotteiden avulla ja testaamalla omakin mieli avartui. Edes hiukan. 

Mielihyvän vallankumous. Näillä missioilla Amor. fi haluaa ajaa tätä asiaa.

Ja hei. Instagramissa arvontaa. Mene siis seuraamaan minua Instagramiin ja laita samalla myös seurantaan Amor.fi Instagram! Tarkemmat ohjeet arvontaan löytyy Instagramista. Nyt kipin kapin osallistumaan ja voittamaan paketillinen Mielihyvää!

Ja hei. Jos onni ei suosi, niin koodilla paletti20 saat - 20% tilauksesta aina huhtikuun loppuun asti. 

*sisältää mainoslinkkejä*
*tuotteet saatu Amor.fin kautta*

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kosmetiikkajoulukalenterit 2022

Joulukalenterit 2022 Siitä on aikaa, kun olen ollut blogin äärellä. Itseasiassa kuukausia on ehtinyt kulua monta. Kevät vaihtui kesäksi ja nyt ollaan syksyssä. Ja syksy tuo mukanaan myös pienen kutinan joulun odotuksesta ja joulukalentereista. Siksi istunkin monen kuukauden jälkeen koneen äärellä ja teen tätä postausta teille. Teekupista nousee höyry ja kynttilät valaisevat sateisena päivänä hämärää päivää. Oiva aika paneutua vuoden 2022 joulukalentereihin.  Tässä postauksessa listaan vuoden 2022 kosmetiikkajoulukalenterit ja ajattelin myös listata tähän myös muitakin kalentereita, jotka eivät liity kosmetiikkaan. Itselle on tulossa jo pari kalenteria, vaikka alkuun mietin mihin kalentereihin tulen päätymään tänä vuonna. On hullua edes ajatella, että on yli vuosi kulunut siitä, kun olen viimeksi tämän postauksen tehnyt. Päivitän listaa sitä mukaa, kun kalentereita ilmestyy myyntiin tai tiedossa on kalenterin julkaisupäivä.  Rituals Tänä vuonna Ritualsin kalentereita on tullut heidän ve

AEG Comfortlift astianpesukone osa 2

Mielipide ja yhteenveto AEG Comfortlift astianpesukoneesta  Olen nyt kuukauden päivät testannut Smartsonin kautta AEG Comfortlift astianpesukonetta. Youtubeen kuvaillut videoita, kirjoittanut arvosteluja (mm. vertaa.fi ja hintaopas.fi) sekä kirjoittanut myös meidän testaajien omaan blogiin heti alussa tunnelmia koneesta. Mutta mitä ajatuksia kone on tuonut itselläni pidemmällä aikavälillä? AEG Comfortlift-alataso  Alakori on edelleen suosikkini astianpesukoneessa. Pidän kovasti toiminnosta, jossa alakorin saa nostettua samalle tasolle lasikorin kanssa eli sille ergonomiselle tasolle, joka itselläni helpottaa valtavasti korin täyttämistä sekä myös tyhjentämistä. Korin myös mahtuu enemmän astioita, jos vertaa esimerkiksi meidän entistä astianpesukonetta. Tilaa varmasti tuo enemmän se, että aterinkori ei ole alhaalla viemässä tilaa, vaan sille on oma tasonsa ylhäällä. Nostaminen ja laskeminen on kätevää ja joku kauhisteli sitä, että miten paljon jää ruokajäämiä tuon korin mek

Kevätmessut 2022

Kevät keikkuen tulevi, mutta Kevätmessut tulee huhtikuussa Messukeskukseen Somevaikuttajapassi saatu messuille  Siitä on vierähtänyt aikaa, kun olen kaivanut tietokoneen kaapista ja kirjoittanut blogia. Joulukuu vaihtuu uudeksi vuodeksi ja talvi kevääksi. Oli jonkilainen kirjoitus jumi päällä ja en saanut mitään järjellistä postatausta aikaiseksi. Jospa tämä aurinkoinen kevätpäivä karistelisi talven rippeet hartioilta ja veisi jumit mukanaan.  Ensi viikolla päästään pitkästä aikaa messuilemaan! En ole käynyt messuilla sitten 2019 syksyn (jos en nyt ihan väärin muista). Messuilla on aina erityinen iloinen tunnelma ja nähtävää sekä koettavaa riittää useammaksikin päiväksi. Toki riippuu onko mielenkiintoisia näytteileasettajia ja puheenvuoroja tulossa. Kevätmessut 2022 tulevat ensi viikolla 7.4.-10.4.2022 Messukeskukseen ja ainakin minä olen täällä innoissani lähdössä inspiroitumaan messuille. Tuletko sinä?  Mitä nähtävää ja koettavaa messuilla on?  Sisustaminen  Itse haen inspiraatiota p