Elämä on kuin vuoristoradan kyydissä olemista!

Ylämäki, alamäki, ylämäki... 

Varmasti moni tai sanoisin, että kaikki voivat samaistua tähän tunteeseen. Elämä ei ole koskaan tasaista köröttelyä suoralla tiellä. Mutkia ja mäkiä. Jyrkkiä sellaisia sekä alas, että ylös. Kävin eilen eräässä paikassa juttelemassa oppisopimuspaikasta ja tuli riittämättömyyden tunne tämän juttelun jälkeen. Miksikö? Vähättelyä, työttömänä pitäisi suostua tekemään ilmaiseksi töitä ja entistä työkokemusta vähäteltiin jyrkin sanoin. Keittiössä ja ravintola-alalla työskennelleenä koko ikäni en ole kuulema tietoinen miten raskasta puutarha-ala on. Itse näin silmissä ne painavat sokeri-ja jauhosäkit joita on ihan muutaman kerran nostellut edes takas. Ja alahan muutenkin on oikeasti todella raskas myös henkisellä tasolla.

Kun et tiedä mitä teet! 

Tämän keskustelun jälkeen aloin miettimään, että mikä tarkoitus tällä nyt oikein oli, että mollataan työttömiä, työharjoittelijoita ja vielä vähätellään toisen alaa. Haluttiinko tässä rikkoa toisen unelma ja uran vaihtamiseen liittyvät haaveet? En ole pitkään aikaan ollut niin vihainen, kun eilen olin. Tarkoituksenahan tähän paikkaan ei ollut ottaa oppisopimuksella, vaan olisin joutunut pahimmillaan kuusi kuukautta olemaan palkatta tässä firmassa työkokeilijana ja sitten heitetty ulos ja uutta sisään.

Oma unelma olisi saada oppisopimus paikka, jossa saisin oppia työn kautta. Tiedän tämmöisten paikkojen olevan TODELLA kiven alla ja en uskonutkaan olevan helppo tie.

Positiivisuutta olen koittanut pitää yllä, mutta eilisen jälkeen voi sanoa, että siinä kohtaa tuli todellinen alamäki. Silti sitä pitää yrittää olla onnellinen siitä mitä on ja koittaa ottaa opiksi näistä vastoinkäymisistä. 

Nyt tosin olen miettinyt mitä tässä nyt loppujen lopuksi haluan tehdä. Työtä toki, mutta haluaisin kouluttautua uudelle alalle myös. Ja itsellä ei ole tällä hetkellä muuta vaihtoehtoa tälle, kun oppisopimuksen kautta kouluttautuminen. 

Olen myös huomannut itsessäni sen, että olen suorittaja. Ollut aina. Pakonomainen tarve hakea työtä ja en voi tai osaa hengähtää. En ole antanut lupaa itselleni levätä. Työttömänä ei saa levätä. 

Nyt on hetkellisesti pakko pysähtyä ja katsoa taaksepäin ja miettiä sitä mitä haluan tehdä. Ihanaa myös, että tämä blogi ja Instagram on mahdollistanut paljon kaikenlaista tämän vuoden puolella ja pitänyt mielen virkeänä. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Minä introvertti!

Puhutaanko hetki seksistä?

Joulukalenterit 2017