Elämän vaikeita hetkiä

Kun kosketin mutapohjaa!

Välillä elämässä on hetkiä, jolloin tuntuu, että kaikki kulissit kaatuu ympärillä ja jäät kiinni sinne syvälle mutapohjaan. Minullakin on niitä hetkiä elämässä paljon. Aloin eilen miettimään, että mikä on itsellä ollut elämäni vaikein hetki tai vaikein vuosi. Päädyin lopulta vuoden 2010 loppuun ja vuoden 2011 alkuun. 

Kun parisuhde päättyy...

2010 oli muutosten vuosi. Muutin Porista Vantaalle, sain työpaikan ja pitkäaikainen parisuhde tuli päätökseen. Olin vasta muutaman kuukauden asunut Vantaalla, kun kaikki alkoi mennä huonosti. Olin saanut juuri työpaikan ja muutaman päivän päästä tästä silloinen poikaystävä jätti minut. En muista enää edes mistä riita syntyi. Jotenkin muistelen sen lähteneen tietokoneesta. Mutta joka tapauksessa se oli viimeinen niitti meidän suhteelle. Varoitusmerkkejähän oli ollut ilmassa jo kauan, mutta enhän minä niiden vaaleanpunaisten lasieni läpi halunnut nähdä niitä.

Elämältä vietiin pohja. Melkein 3,5 vuoden suhde oli päättynyt ja lisäksi asuin paikkakunnalla, jossa ei ollut vielä ystäviä löytynyt ympärille, ja joiden tukea olisin sillä hetkellä kaivannut. Onneksi isosisko asui Helsingissä ja vietinkin monta yötä hänen luonaan. Josta olen edelleen kiitollinen. En pystynyt olemaan töissä ja jouduin kahden viikon sairaslomalle. Muistan itkeneeni lääkärin vastaanotolla, mutta en muista mitä olen siellä sanonut, mutta sain kaksi reseptiä. Nukahtamista helpottamaan jotain pillereitä, jotka eivät kuitenkaan auttaneet mitään ja sain myös reseptin jonkilaisiin masennuslääkkeisiin, jotka pahensivat entisestään oloa. Ne lääkkeet meni viemäristä alas. Näin vuosia myöhemmin ajattelen, että onneksi heitin ne menemään, koska koen, että elämä voitti ilman niitäkin. Joulu oli vaikea, kun suhteen päättymisestä oli vasta reilu kuukausi. Et voinut soittaa tai ostaa joululahjaa toiselle. Silloin ei vielä ollut ilmestynyt Sannin Me ei olla enää me- biisiä, joka näin myöhemmin ajateltuna olisi sopinut tilanteeseen.

Vuosi vaihtui ja en muista edes missä olin, kun vuosi vaihtui. Veikkaisin, että kotona. Yksin. Vuoden vaihtuminen toi myös lisää huonoja uutisia. Kohta olisin taas työtön. En ollut ehtinyt edes paria kuukautta pidempään olemaan töissä tässä uudessa työpaikassa, kun sain uutisen, että henkilöstöravintola jossa olin töissä menisi kiinni. Kiva. Sekin vielä. Tämän jälkeen aloin miettimään, että mitä järkeä tässä elämässä on ja kuinka paljon ihminen jaksaa kantaa surua ja vastoinkäymisiä mukanaan. Lisäksi syntymävikaiset polvet alkoivat taas kerran muistuttamaan itsestään ja elin turvonneiden ja kipeiden polvien kanssa. Jossain vaiheessa ennen työsuhteen päättymistä silloinen esimies ilmoitti, että hän on suositellut minua erääseen toiseen ravintolaan firman sisällä. Ja työsuhde jatkui. 

Elämä kuitenkin tuntui edelleen painostavalta ja en nauttinut siitä laisinkaan.

En ollut nukkunut pariin kuukauteen kunnolla ja aina kotona ollessa pidin välillä yölläkin valot päällä. En tiedä mitä pelkäsin. Elin sumussa ja tein kaiken pakollisen kuin robotti konsanaan Suorittaen, mutta en kuitenkaan muistanut miten sain siivottua tai pyykit pestyä. 

Kevät tulee ja elämä voittaa... 

Kuukaudet kului ja jotenkin sitä oli sieltä mutapohjasta päästy irti ja elämä soljui eteenpäin omalla painollaan. Välillä oli päiviä, kun meni paremmin ja toiset päivät oli taas vaikeampia. Olin tutustunut netin kautta erääseen mieheen, jonka kanssa vaihdoin kuulumisia päivittäin. Olen monta kertaa todennut, että tämä oli sysäys uuteen elämään ja siihen, että aurinko alkoi paistamaan minunkin risukasaan. Tapasin nykyisen puolisoni 2011 toukokuussa ensimmäisen kerran ja pian ollaankin samoja polkuja tallattu yhdessä 7 vuotta. Aika kuluu ja nykyään kun miettii tätä entistä suhdetta, niin kumpikaan meistä ei voinut hyvin siinä suhteessa ja varsinkin tämä toinen osapuoli oireli koko suhteen ajan. Toki itsessäkin oli vikaa, mutta jos toisella osapuolella on koko ajan haku päällä, niin olisi pitänyt itse lähteä suhteesta aikaa sitten. Mutta eihän sitä silloin halunnut nähdä ja selitin itselleni, että kyllä kaikki kääntyy vielä hyväksi. Kaikki ei kuitenkaan aina ollut huonosti ja hyviäkin muistoja jäi.

Menneistä parisuhteista voi oppia myös jotain ja ehkä sitä itse oli alkuun varovaisempi ja pelkäsi uuden suhteen alkaessa, että kohta tämäkin päättyy, ja selitteli itselleen, että älä nyt vaan laita itseäsi täysin likoon tähän suhteeseen. 

Tänä päivänä voin sanoa, että olen vahvempi, itsenäisempi ja uskallan sanoa ääneen mielipiteeni. Paljon on tämän jälkeen myös tapahtunut ja viime vuotta voi melkein verrata tähän parisuhteeseen, vaikka kyseessä olikin työpaikka ja siellä tapahtuneet asiat. Samanlaisia piirteitä kuitenkin molemmissa. Yhtä huonosti voin viime vuonnakin. Elämä kuitenkin voitti taas ja nyt katson tulevaisuutta eri tavalla, ja toivon, että tästä vuodesta tulee hyvä vuosi.