No millos niitä lapsia tulee...
Aikalailla arkipäivää tuo kysymys. Samaan sarjaan kuuluu no koskas menette naimisiin. Onneksi nämä kysymykset ovat vähentyneet tässä vuosien saatossa, mutta silti aina uuden ihmisen kohdatessa nämä kysymykset, ja etenkin lapsi kysymys nousee pinnalle.
Itsellä on ollut ihan tietoinen valinta se, että en halua lapsia. Ehkä joskus harkitsin, mutta mitä enemmän ikää tuli, niin sitä enemmän tämä päätös vahvistui. Olen tehnyt valintani harvinaisen selväksi tutuille. Onneksi omat vanhemmat eivät ole tehneet tästä mitään haloota ja äiti on todennut monta kertaa, että se on ihan oma valinta. Niin sen pitäisi ollakin. Silti olen saanut kuulla olevani itsekäs, lapsellinen ja en voi myöskään aikuistua ja tietää elämästä mitään, jos minulla ei ole lapsia. Vai niin. Onko nämä ihmiset jotka sanovat nämä asiat ääneen jollain tavoin kateellisia siitä, että olen vahva päätöksessäni? Ja onko kenelläkään oikeutta sanoa noin sen perusteella, jos ei lapsia halua? Mielestäni ei ja se kertoo myös näistä ihmisistä jotain, jotka noin möläyttelevät lapsettomille ihmisille.
Lapsia tulee, jos tulee!
Itse tein heti selväksi ensimmäisellä kerralla, kun tapaisin nykyisen puolisoni, että en sitten välttämättä niitä lapsia halua elämääni. Muistan kommentin, niitä tulee, jos tulee. No seuraavan kerran tein asian selväksi ennen kihlautumista, että tämän pitää myös olla sitten selvä asia. Jos toinen haluaa lapsen ja toinen ei, niin silloin ollaan tilanteessa, jolloin joko puhutaan asiat selväksi tai sitten todetaan, että tämä on tässä. Mielestäni suhteesta ei välttämättä tulee mitään, jos toinen haluaa sitä lasta ja toinen ei. Toki mielet voi muuttua. Itsellä ei muutu.
Ei ole keneltäkään pois, jos ei halua lapsia. Korkeintaan siltä ihmiseltä itseltään. Kenenkään mieliksi lapsia ei saisi tehdä. Ei omien vanhempien mieliksi, että heistä tulisi isovanhemmat. Tai suvun jatkamisen takia. Minkä takia sen suvun pitäisi jatkua? Mielestäni todella vanhanaikainen tapa ajatella niin!
On paljon pariskuntia, jotka haluavat lapsen/lapsia, mutta eivät voi saada ja sitten lapsen saakin sellainen ihminen, joka ei välttämättä ole mikään täydellinen vanhemman perikuva ja lapsi syntyy sellaiseen elämäntilanteeseen, jossa lapselle ei ole taattua hyvä lapsuus. Tämä tuntuu omastakin mielestä välillä epäreilulta tilanteelta, vaikka itse ei halua niitä lapsia.
Lapsen pitää olla haluttu, mutta ennen kaikkea lapsen tulee saada olla rakastettu. On paljon tilanteita, jossa lapsi ei ole ollut ehkä sen hetkinen suunnitelma, vaan tullut täytenä yllätyksenä. Silti lasta on rakastettu yhtä paljon, kun toivottua ja suunniteltua lasta.
Kun minusta tuli täti
Minusta tuli ensimmäisen kerran 6-vuotiaana täti. Olen saanut olla täti jo 22 vuotta. Ehkä sekin on syy muiden joukossa miksi en halua omia lapsia. Olen vaihtanut vaippoja, vahtinut, naurattanut ja saanut myös vihat päälleni täditettäviltä. Yhtälailla, kuin olisin saanut omiltakin lapsilta, jos niitä olisi. Tätinä oleminen on ollut etuoikeus. Lisäksihän tässä on parasta se, että lapsen voi palauttaa vanhemmille. 😉
Miksi sitten olen valinnut lapsettomuuden? Tätä minulta on myös kysytty. Pitääkö kaikelle aina olla joku syy? No en koe olevani äidillinen ihminen ja toisekseen koen, että olisin huono äiti. Miksi siis tekisin lapsia? Lisäksi en halua kroppaani laittaa sellaiseen pisteeseen missä saattaisin tuntea kipua. Itsellä on nimittäin sellaisia syntymävikoja kropassa, jotka raskaana ollessa varmasti korostuisi kipuna. Miksi siis pitäisi lapsen takia tuntea kipua mitä ei halua? Nämäkö tekee minut itsekkääksi?
Onko loppujen lopuksi kenelläkään oikeus puuttua toisen päätöksiin lapsettomuudesta? Mielestäni ei. Se on yhtälailla valinta, kun sinkkuna oleminen. Kaikki ei sitä parisuhdetta kaipaa välttämättä ja se ei ole minulta pois. Eikä pitäisi olla muiltakaan. Jos tietoisesti on tehnyt oman elämän kannalta valintoja, niin toisten pitäisi iloita niistä päätöksistä. Lapseton ihminen tai pariskunta ei ole kummajainen ja lapsetonta ihmistä pitäisi yhtälailla arvostaa, kun perheellisiä ihmisiä.
Ehkä tämäkin aihe on ollut sen verran pinnalla, että nämä ihmiset, jotka eivät halua ymmärtää lapsettomuutta osaavat seuraavan kerran pitää suunsa kiinni ja eivät kysele tai ainakaan kyseenalaista tätä valintaa.
Hyvä kirjoitus! Olet niin nuori, että tämä on aika laiha lohtu, mutta tulee aika, jolloin ne kyselyt loppuvat. Itse tiesin jo pikkutyttönä, etten halua lapsia. Minulle naureskeltiin ja myöhemmin tuli "kyllä se mieli muuttuu, kun tapaat oikean miehen"-hymistely. Joo, tapasin. Ollaan oltu yhdessä juhannuksena 21 vuotta ja siitä naimisissa 18. Olen ainoa lapsi ja isäni kuoli niihin aikoihin, kun tapasin mieheni. Äitini rakastaa lapsia yli kaiken ja olisi antanut vaikka sielunsa, jos olisi päässyt mummoksi! Tuntui kurjalta tiedostaa se, muttei lasta tosiaan voi tehdä "toista varten"! Minulle riittää ihana kummityttöni ja omat kaksi kissaamme. Täytin juuri 47 (jos joku kysyy, olen 31v, hyvänä päivänä jopa 28) ja kyselyt alkavat loppua; äitinikin on luopunut toivosta. Ja olen yhä päätökseeni tosi tyytyväinen! :)
VastaaPoistaKiitos kommentistasi. ❤️ Juu ei todellakaan toisten mieliksi pidä niitä lapsia tehdä. Onneksi omat vanhemmat eivät ole missään vaiheessa kyseenalaistaneet tätä valintaa.
PoistaTosi kivaa pohdintaa aiheesta. Yläpeukku tälle!
VastaaPoista