Kun on monta rautaa tulessa ja ei osaa rentoutua...

Onko tekopyhää sanoa toiselle, että koita rentoutua, jos ei itse osaa?

Onhan se ehkä vähän. Itse olen ollut tässä tilanteessa jo kauan, että en tiedä enää mitä rentoutuminen ihan oikeasti tarkoittaa. Sain viime viikonloppuna ihanan ystäväni (parhaan sellaisen) Johannan viettämään pidennettyä viikonloppua meille. Totesin muutamaa päivää aiemmin tai viikkoa aiemmin, että sitten rentoudut,kun tulet tänne. Loppujen lopuksi heti perään laitoin, että onko hieman tekopyhää sellaisen ihmisen sanoa, joka ei itse osaa rentoua, että rentoudut sitten. 😁 Minulle tuota samaa mantraa on hoettu monta kertaa. Äidin sanoin: "Elä hättäile." Enhän minä. Tai no jos ihan vähän. Oma polkuni tämän rentoutumisen suhteen on pitkään ollut todella mutkainen ja vaikea. 

Miltä se rentoutuminen tuntuu?

Viikonlopun brunssia tehdessä koitin edes hetken rentoutua. 

Tätä olen monta kertaa kysynyt itseltäni, koska en ihan oikeasti enää muista. Enkä edes tiedä miten rentoutua. Olen koittanut tehdä niitä mukavia asioita, joista ennen niin kovasti nautin. Näihin lukeutuu lukeminen, värittäminen (joka oli vielä joskus niin rentouttavaa, mutta perfektionisti), ruoan laittaminen.. Lista on melkein loputon, koska oli monia asioita, joista ennen nautin ja nyt niistä on tullut ehkä jopa pakonomaista suorittamista. Miten tässä sitten kävi näin? Epäilen, että tämä pitkittynyt stressi ja epävarma elämäntilanne töiden suhteen (työttömyys) on osittain aiheuttanut tämän, että en suo edes itselleni sitä, että voisin rentoutua. Etsin oppisopimuspaikkaa joka viikonpäivä ja katson Mol.fin sivut muiden työnhaku kanavien lisäksi monta kertaa päivässä. Välillä pitäisi piilottaa itseltä tietokone ja puhelin, että voisin pitää näistä vapaapäivän, vaikka oma mieli ei sitä salli. 

Pientä pintaremonttia tiedossa! Mikä rentoutuminen? 

Olet laiska, jos et hae joka päivä töitä. Senkin työtön luuseri!

Kirjakin hankittu valmiiksi, mutta kirves heitetty kaivoon oppisopimus paikan suhteen. 

Olen tainnut ottaa tämänkin lauseen kirjaimellisesti. Joku joskus kirjoitti, että työttömät on laiskoja ja luusereita. Minä en ainakaan halua olla laiska ja luuseri. Toki tässä tapauksessa ehkä tuon kirjoittanut itse kärsi jonkin sortin itsetunto ongelmista ja halusi provosoida muita. 

Uravalmennuksessa puhuttiin, että jokaisen työttömänkin pitäisi pitää edes se kaksi päivää vapaata työnhausta. Minä en ole pitänyt yhtään vapaapäivää siitä ja olen ollut pian vuoden työttömänä. Ei en hae mitään kiiltävää kunniamerkkiä tästä saavutuksesta. Käyn itse koko ajan kierroksilla ja pitäisi rauhoittua. Mutta miten sitä osaisi rentoutua? Vinkkejä tähän otan vastaan. Joogakaan ei enää auta. Lisäksi haalin hirveästi tekemistä itselleni. Pientä pintaremonttia sieltä täältä. 😁 Pitäähän sitä tekemistä olla työttömällä? 

Aika on itselle aina ollut se pahin vihollinen. 

En tiedä onko tämmöistä ongelmaa muilla työttömillä ja saako työtön rentoutua?  Olen aina ollut itseäni kohtaan todella vaativa ja "piiskaan" itseäni, jos en ole tehnyt jotain asiaa täydellisesti. Olipa se sitten henkilökohtaiseen elämään liittyvä asia tai sitten työelämässä. Aina voi tehdä jonkin asian paremmin ja kehittyä. 

Itselläni tämä oppisopimuspaikan hakeminen on nyt junnannut paikallaan, koska saan ei vastauksia tai sitten niitä vastauksia ei tule ollenkaan. Todella turhauttavaa ja välillä ruoskin itseäni, että olinko hölmö, kun lähdinkin pois työpaikasta, jossa "oli vain työpaikkakiusaamista ja sain sen takia mm. rytmihäiriöitä." Olisi kuitenkin ollut tähän kesään asti töitä. Mitäpä henkisestä tai fyysisestä terveydestä! Tiedän kyllä, että elämäni paras ratkaisu oli, että en suostunut määräaikaista sopimusta jatkamaan, koska ei ole oikein joutua kestämään sellaista mitä jouduin tuolla kestämään. Nämä on näitä epätoivon hetkiä, joiden toivoo vaan menevän nopeasti ohi ja toivoo, että vielä se oppisopimuspaikka minulle löytyy ja pääsen unelmaani toteuttamaan. 

Miten tästä sitten pääsisi eteenpäin?

Rehellisesti sanoen en tiedä tällä hetkellä itsekkään. Tiedän, että tämä on omaan luonteeseen kuuluvaa ja muitakin ei rentoutuja tyyppejä minun lisäksi. Välillä se elämä tuntuu pelkältä suorittamiselta ja pakonomaiselta tarpomiselta eteenpäin. Tällä hetkellä tulevaisuus uuden uran kannalta on todella hämärän peitossa. Suuri lottoivotto olisi, kun sen oppisopimuspaikan saisin jostain! Tiesin, että tämä tulee olemaan todella kivinen ja mutkainen polku, mutta jos en kokeilisi, niin jäisin katumaan sitä. Eikä niitä unelmia toteuteta pelkällä miettimisellä, jos asian eteen ei itse tee mitään. Se on totuus. Sen kuitenkin tiedän, että omaa luonnettani en voi muuttaa, mutta voisin olla itselle hieman armollisempi. Tämähän on minun elämäni ja toisten mielipiteistä viis! Ja täällä pitäisi elää itseä varten ja koittaa myös omaa itseään miellyttää, eikä aina niitä muita. 

Aika näyttää mitä tulevaisuus tuo tulleessaan ja toivon, että tämä kova työ tuottaisi tulosta ja se oikea paikka antaa odotuttaa vielä itseään ja tulee ehkä jopa yllättäin jostain eteen. Unelmia ja haaveita pitää olla.