Siirry pääsisältöön

Juhliminen ei ole minun juttuni!

Juhliminen ja sosiaaliset tilanteet!


Isot juhlat eivät ole koskaan olleet itselläni sellainen juttu mistä olisin nauttinut. Omat rippijuhlat ja valmistujaiset pidin, koska muut odottivat, että pidän ne. Itse en muista, että olisin nauttinut hirveästi näistä juhlallisuuksista. Sosiaaliset tilanteet ovat ihan ok, mutta isolla porukalla juhlminen ei ole minun juttuni. Varsinkaan jos en tunne puoliakaan ihmisistä. Siinä käy usein niin, että jos on tuntemattomia ihmisiä alan miettimään sitä mitä tuo ja tuo ajattelee minusta. Tai sitten saan kuulla esimerkiksi omasta pituudestani, joka tuntuu aikuisia ihmisiä vaivaavan kommentointiin asti. Näin kävi viime kesänä, joten sen jälkeen tein päätöksen, että minun osalta viimeiset bileet mihin menen, jos en tunne suurin osaa ihmisistä. Ei minun tarvitse kuunnella kommentointia omasta ulkonäöstä tuntemattomilta ihmisiltä. 

Poikkeus sääntöön...

On myös juhlia joista nautin. Esimerkkinä PartyLiten konferenssi. Samanhenkisiä ihmisiä saman katon alla. Mikään ei voi mennä vikaan. Nyt harmittelen myös, että en pääse parhaan ystäväni valmistujaisiin, koska tiedän, että olisin niistä juhlista nauttinut. Tykkään myös pienistä illanistujaisista, jossa on tuttuja ihmisiä muutama. En tarvitse suurta joukkoa ihmisiä ympärilleni, varsinkaan tuntemattomia.

En nauti esimerkiksi keskipisteenä olemista. Vaivaannuttavaa. Olen saanut kuulla olevani outo, kun en nauti juhlimisesta. Miksi kaikista asioista pitäisi pitää? Nautin tiettyjen ihmisten seurasta ilman isoja bileitä ympärillä. Baarit ei ole minun juttuni oikeasti olleet ikinä. Olen mennyt vaan mukana ja joutunut hymyilemään ja esittämään, että on kivaa. Enhän halua loukata ketään. Humalaiset ihmiset saa olon vaivaantumaan myös. Ainako se pitää juoda itsensä "mukavaksi" juhlissa?

Täytän 25 viidennen kerran 2020. En aio pitää juhlia, vaan lähden mielummin matkalle. Vaikka sitten yksin. Mies täyttää ensi vuonna 30. Hän saa pitää juhlat,jos haluaa. En kiellä toiselta juhlimista, vaikka itse en nauti juhlista. Eihän sekään olisi oikein.

Vaikka en juhlista nauti, niin en koe, että menetän jotain. Nautin koti-illoista, illanistujaisista ja tapahtumista, joissa on samanhenkisiä ihmisiä. En ole mielestäni rajoittunut sen takia, että juhlat ei vaan ole mun juttu. Ihmisiin voi tutustua ilman isoja juhlia ja eipähän tarvitse miettiä tuleeko kommentteja esimerkiksi omaan ulkonäköön liittyen. En koe, että esimerkiksi isot häät olisi minun juttuni, jos naimisiin mentäisiin. Tottakai otan huomioon myös toisen toiveet, koska eihän häät ole vain morsiammen juttu, vaikka jotkut niin kuvitteleekin.

Nautin keskusteluista tuntemattomienkin ihmisten, mutta siihen en tarvitse juhlia. Koen olevani sosiaalinen silti.

Kommentit

  1. Aivan samanlaiset ajatukset. Koen olevani sosiaalinen ihminen. Työssäni joudun sitä olemaan. Usein sanon, etten työvuoroni jälkeen jaksa/halua puhua mitään. Juhlat ja varsinkin, jos pitäisi itse olla juhlakalu, no way! Ei oo mun jutty. Nyt elokuussa olen menossa sukulaisen häihin. Kyseessä sellaisen henkilön häät, jota harvoin näen. Ystävän kanssa syömässä ja kahvilla voin käydä, mutta baareja on nähty aivan tarpeeksi. Minusta tämä on ihan normaalia. On jokaisen oma valinta, kuinka elämänsä elää, sellaisena, kuin itse haluaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin yllättynyt, että meitä samanlaisia onkin paljon. Osa ihmisistä vaan nielee sen, että menee niihin juhliin ja esittää, että on kivaa. Itsekin tähän olen sortunut, mutta en halua toisen mieltä pahoittaa, vaikka itse en nauti juhlista. Sama juttu minulla. Olen töiden puolesta aina ollut sosiaalinen, mutta jos pitäisi vielä viikonloputkin olla niin se olisi liikaa ollut. Nyt työttömän kaivannut näitä sosiaalisia tilanteita mitä asiakaspalvelutyössä on ollut. Ihanaa kesää sinulle. ❤️

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kosmetiikkajoulukalenterit 2022

Joulukalenterit 2022 Siitä on aikaa, kun olen ollut blogin äärellä. Itseasiassa kuukausia on ehtinyt kulua monta. Kevät vaihtui kesäksi ja nyt ollaan syksyssä. Ja syksy tuo mukanaan myös pienen kutinan joulun odotuksesta ja joulukalentereista. Siksi istunkin monen kuukauden jälkeen koneen äärellä ja teen tätä postausta teille. Teekupista nousee höyry ja kynttilät valaisevat sateisena päivänä hämärää päivää. Oiva aika paneutua vuoden 2022 joulukalentereihin.  Tässä postauksessa listaan vuoden 2022 kosmetiikkajoulukalenterit ja ajattelin myös listata tähän myös muitakin kalentereita, jotka eivät liity kosmetiikkaan. Itselle on tulossa jo pari kalenteria, vaikka alkuun mietin mihin kalentereihin tulen päätymään tänä vuonna. On hullua edes ajatella, että on yli vuosi kulunut siitä, kun olen viimeksi tämän postauksen tehnyt. Päivitän listaa sitä mukaa, kun kalentereita ilmestyy myyntiin tai tiedossa on kalenterin julkaisupäivä.  Rituals Tänä vuonna Ritualsin kalentereita on tullut heidän ve

AEG Comfortlift astianpesukone osa 2

Mielipide ja yhteenveto AEG Comfortlift astianpesukoneesta  Olen nyt kuukauden päivät testannut Smartsonin kautta AEG Comfortlift astianpesukonetta. Youtubeen kuvaillut videoita, kirjoittanut arvosteluja (mm. vertaa.fi ja hintaopas.fi) sekä kirjoittanut myös meidän testaajien omaan blogiin heti alussa tunnelmia koneesta. Mutta mitä ajatuksia kone on tuonut itselläni pidemmällä aikavälillä? AEG Comfortlift-alataso  Alakori on edelleen suosikkini astianpesukoneessa. Pidän kovasti toiminnosta, jossa alakorin saa nostettua samalle tasolle lasikorin kanssa eli sille ergonomiselle tasolle, joka itselläni helpottaa valtavasti korin täyttämistä sekä myös tyhjentämistä. Korin myös mahtuu enemmän astioita, jos vertaa esimerkiksi meidän entistä astianpesukonetta. Tilaa varmasti tuo enemmän se, että aterinkori ei ole alhaalla viemässä tilaa, vaan sille on oma tasonsa ylhäällä. Nostaminen ja laskeminen on kätevää ja joku kauhisteli sitä, että miten paljon jää ruokajäämiä tuon korin mek

Maaliskuun Lookfantastic boksi

The Lookfantastic&Elle Magazine Edit! Tilasin ensimmäisen boksini heinäkuussa 2016. Jostain Instagramin syövereistä tuli kuva kauniista boksista sisältöineen, ja halusin ehdottomasti päästä testaamaan mitä brittiläinen boksi pitää sisällään. "Jos tilaan yhden kokeeksi ja katson millainen se on." No näin ajattelin ja tässä ollaan. Maaliskuussa 2017 ja tämähän minulle jo yhdeksäs boksi. Boksissahan tulee 6 tuotetta sekä sen hetkisen kuun Elle. Täysikokoisia ja testereitä. Paljon on päässyt tutustumaan itselle täysin tuntemattomiin merkkeihin sekä tuotteisiin mitä ei välttämättä osaisi heti ensimmäisenä ostaa omaan meikkilaukkuun. Edellisten boksien sisältöihin pääset tutustumaan Instagram profiilissani ( https://www.instagram.com/mervipartanen/ ). Tämän kuun boksi sisälsi jälleen kerran mielenkiintoisia tuotteita. Katsotaanpas jokaista vähän lähemmin. Ensimmäisenä mukana tulleessa boksin esitteessä (jossa on paljo