Työttömänä olo aiheuttaa paniikkia ja huolta!
Joka aamu herään ensimmäisenä siihen ajatukseen, että taas yksi päivä lisää työttömän elämään. Niin tänäänkin. Tämä on jo osittain vienyt yöunetkin, ne vähäisetkin koska nukun muutenkin huonosti ja levottomasti. Työttömyys ei ole kivaa. Se aiheuttaa huolta ja itsellä jopa paniikkia, että minne laitan seuraavaksi hakemuksen.
Entäs jos työpaikkailmoituksista ei löydy tänään sellaista paikkaa mihin laitan hakemuksen?
Vielä enemmän paniikkia. Pikkusiskoni totesi, että olen koko ajan kännykän kimpussa. Niin olen. Selailen suurimmaksi osaksi päivää työpaikkailmoituksia sillä. Etsin joka kanavaa käyttäen työpaikkoja. Vaikutan varmasti kännykkä addiktilta toisten silmissä. Mutta pakkohan niitä töitä on etsiä!
Olen heittänyt verkot vesille joka kanavassa. Instagramia myöten. Jos jollain seuraajalla olisi tarjota minulle työtä? Käytän usein myös etsiessä tägejä #rekry #rekrytointi #työ... Lisäksi selailen henkilöstövuokrausfirmojen Instagram profiileja. Luovuus ei ole pahaksi työtä hakiessa. "Pidäthän ääntä, että olet työtön."
Millaista työtä haen?
Kaikenlaista. Itsellä ei ole ajokorttia, joten olen julkisten varassa, joten se on vähän rajoittanut alueita mistä haen töitä. Olen hakenut valtiollekin töihin. Kaksikin kertaa. Mietin, että ajatteleeko ne siellä, että ei kai ammattikoulun käynyttä ja ravintola-alalla uraansa tehnyttä voi päästää valtion hommiin. Enhän ole korkeasti koulutettu.
Työ hakemuksia tai oppisopimuspaikkaa hakiessa olen ottanut ajattelumallin, että eihän sitä koskaan tiedä, jos nappaakin. Myönnän, että olen myös laittanut hakemuksia sellaisiin paikkoihin missä en välttämättä nauttisi työstä. Olisiko aika tehdä sellaista työtä mistä nauttii? Vai onko työ vaan työtä ja sitä tehdään, että saadaan rahaa jolla maksetaan laskut? Olen myös ollut näiden kysymysten äärellä monesti. Päähän tässä leviää, kun miettii välillä liikaa.
Ei työstä tarvitse aina nauttia, mutta olisihan se ihana tehdä työtä joka saa joskus hymyn huulille, ja josta oikeasti nautin. Viime vuoden kevät meni entisessä työssä siihen, että joka aamu voin pahoin ja pakotin itseni lähtemään töihin. Näin joka arkipäivä niitä ihmisiä, jotka aiheutti minulle sen olon. Ne ihmiset oli viimeinen niitti siihen intohimoon ravintola-alaa kohtaan.
Minulla on unelmia. Niinkuin jokaisella meistä. Olisi ihana saada työtä, jossa olisi kirjojen parissa, sisustamisen tai kukkien parissa. Tai vaikka kosmetiikan parissa. Saisi samalla tehdä sitä mitä parhaiten osaa eli asiakaspalvelua. Rakastan järjestellä asioita ja kaikille asioille pitää olla paikkansa. Mietin jo toistakin alaa floristin alan lisäksi, mutta visualisteille ei välttämättä täällä Suomessa ole kysyntää.
Työn haku jatkuu kuitenkin edelleen. Ehkä joku päivä saan tehdä sitä työtä mitä haluan ja josta edes hiukan nauttisin.
Kommentit
Lähetä kommentti