Siirry pääsisältöön

Koen huonoa omatuntoa "ei aktiivisuudesta"

Kun haluaisi olla aktiivisempi somessa... 

Tämä oli odotettavissa. Työt alkoi ja bloggaaminen jää paljon vähemmälle, ja alan miettimään onko tässä mitään järkeä enää blogia kirjoittaa. Kun en halua olla mikään "viikonloppu bloggaaja."

Huono omatunto ja väsymys!

Olen ollut todella väsynyt tämän kolme viikkoa. Lisäksi olen aina ollut ankara itseäni kohtaan ja vaadin todella paljon itseltäni. Haluaisin tehdä kaikkea! Ja mielellään nyt ja heti. Väsyneenä ei myöskään jaksa kirjoittaa. Aiheet ovat kadoksissa ja soimaan itseäni. Lisäksi mietin, että jos en ole aktiivisempi, niin lukijat kaikkoaa. Mietin, että jos jättäisin bloggaamisen. Olisin vain Instagrammaaja. Mutta mihin kirjoittaisin ajatuksia? Olisiko päiväkirja hyvä?

Huono omatunto vaikuttaa myös uneen. Ennen nukkumaan menoa mietin, että no niin samperin laiskimus, kun et tänäänkään jaksanut kirjoittaa mitään. Tosin olen aina ollut huono nukkuja, mutta nyt tämäkin jo vaikuttaa.

Raskas työ vaatii veronsa. Itsepähän olin nuorena tyhmä ja valitsin alan, joka ei ole helpoimmasta päästä.
En tiedä. Annanko aikaa itselleni ja koitan miettiä keinoa saada toimimaan yhdessä nämä kaksi asiaa tai kolme. Nyt kuitenkin nautin viikonlopusta ja yksi kirjapostaus tulossa viikonloppuna kirjasta, jota en ehkä itse aiheen vuoksi olisi valinnut ensimmäisenä hyllyyni. Ihanaa viikonloppua! 

Kommentit

  1. Itse tykkäisin ja haluaisin kirjoittaa enemmänkin. Kirjoitan kuitenkin vain kun jaksan, todella epäaktiivisesti päivitän blogiani. Se onkin kuin päiväkirja ennemminkin minulle, olen itse pitkäaikaissairas ja sen vuoksi siis väsynyt. Sun blogista sanoisin, että uskollinen lukija pysyy hitaammallikin päivitystahdilla mukana, kunhan tietää, että on mitä odottaa, että joskus kuitenkin postaus tulee. Kaksi ja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi ja = jaksuja :D autocorrect

      Poista
    2. Viikottain pyrin julkaisemaan yhden tai kaksi postausta. Joskus aiheita oli niin paljon, että melkein päivittäin kirjoitin blogia. 😀 Blogi on tärkeä osa minua ja tottakai tiesin, että fyysisesti raskas työ tulee viemään "mehut" ja harrastukset jää melkein unholaan. Tsemppejä sinulle. ❤️

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Blogi yhteistyöt+arvonta!

Uhka vai mahdollisuus? Sisältää arvonnan, joka ei liity yhteistyöhön laisinkaan...  Yli vuosi sitten, kun blogin perustin, niin pieneen mieleenikään ei olisi tullut, että minulle voisi aueta mahdollisuus yhteistyö juttuihin. Nyt olen kuitenkin päässyt tämän kuluneen vuoden puolella toteuttamaan eri firmojen kanssa näitä ja olen ollut todella innoissani näistä. Mutta näillä on myös kääntöpuolensa. Sain ensimmäisen "sä olet feikki- viestin" vähän aikaa sitten Instagramissa, josssa joku anonyymi ilman omaa kuvaansa lähetti directiin viestin siitä kuinka feikki olen ja kirjoitan blogiani näiden toivossa ja olen Instagramissakin vain näiden takia. Selvä juttu. Itse kirjoittaja ei kuitenkaan uskaltanut omalla kuvalla kirjoittaa ja epäilen kovasti, että minulle ei kissanpentu kirjoittele, joka oli profiiliin laitettu kuvaksi.  Muistaakseni kirjoitin erääseen postaukseeni täällä, että en kirjoita blogiani yhteistyön toivossa. Jos niin tekisin, niin ei olisi esimerksiksi synt...

Goodiebox helmikuu 2020

Luokattoman huono boksi ja näin heitetään hyvästi Goodieboxin tasolle! Minä tiesin. Pelkäsin ja tiesin. Sen jälkeen, kun Goodieboxin ja Betteboksin yhdistymisestä alettiin kohisemaan eri ryhmissä ja Instagramissa, niin tiesin miten tässä käy. Boksin taso tulee tippumaan. Ja tämän kuun boksi sen todisti. Boksin sisältö oli kaavittu jostain Betteboksin varaston jämistä, sillä boksissa oli KOLME jo Betteboksin ajoilta tutuksi tulleita tuotteita. Kolme samaa tuotetta sain aikoinaan Betteboksista. Olin boksin avatessani vihainen. Se kuvasti oikeasti sitä tunnetta mitä tunsin, kun avasin boksin. Vihainen, pettynyt ja petetty. Goodieboxin taso on ollut hyvä, jopa erinomainen aina tähän boksiin asti. Tuntemattomia brändejä ja tuotteita mitä en ole aiemmin päässyt testaamaan. Nyt marketti tavaraa mitä saat melkeinpä lähikaupasta ostettua. Betteboksin tasoa. Joka oli kuukaudesta toiseen todella ala-arvoinen boksin hintaan nähden ja lupauksiin nähden. En löydä enää edes sanoja tähän boksiin ...

Kosmetiikkajoulukalenterit 2022

Joulukalenterit 2022 Siitä on aikaa, kun olen ollut blogin äärellä. Itseasiassa kuukausia on ehtinyt kulua monta. Kevät vaihtui kesäksi ja nyt ollaan syksyssä. Ja syksy tuo mukanaan myös pienen kutinan joulun odotuksesta ja joulukalentereista. Siksi istunkin monen kuukauden jälkeen koneen äärellä ja teen tätä postausta teille. Teekupista nousee höyry ja kynttilät valaisevat sateisena päivänä hämärää päivää. Oiva aika paneutua vuoden 2022 joulukalentereihin.  Tässä postauksessa listaan vuoden 2022 kosmetiikkajoulukalenterit ja ajattelin myös listata tähän myös muitakin kalentereita, jotka eivät liity kosmetiikkaan. Itselle on tulossa jo pari kalenteria, vaikka alkuun mietin mihin kalentereihin tulen päätymään tänä vuonna. On hullua edes ajatella, että on yli vuosi kulunut siitä, kun olen viimeksi tämän postauksen tehnyt. Päivitän listaa sitä mukaa, kun kalentereita ilmestyy myyntiin tai tiedossa on kalenterin julkaisupäivä.  Rituals Tänä vuonna Ritualsin kalentereita on tullut ...