Miten sitä jaksaakin elää, vaikka elämässä on tapahtunut paljon pahaa?

Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.. Ja paskat!

Välillä sitä oikein saa pinnistellä ja miettiä mikä tässä elämässä on niin ihanaa, ja miten sitä on jaksanut, vaikka elämässä on 8 vuoden aikana tapahtunut todella paljon pahaa/huonoja asioita. Onko pakko jaksaa? Olisinko saanut jo luovuttaa?

"Sä oot vahva ja sä jaksat!"

Ei ihmisen tarvitse aina jaksaa. Eikä olla vahva. Jos niitä vastoinkäymisiä alkaa olemaan liian paljon, niin ei kukaan niitä jaksa. Tai sitten on kyllä joku superihminen. Luettelin eilen mitä kaikkea omassa elämässä on tapahtunut 8 vuoden aikana. Läheisiä ihmisiä on kuollut monta, lemmikkejä on kuollut, entisen työpaikan kanssa on ollut niin paljon kaikkea ongelmaa, että ei edes ymmärrä, työpaikkakiusaaminen, terveyden menettäminen sen takia, on myös petetty ja jätetty, työttömyys, muut terveydelliset ongelmat.. Ihmisiä on tullut ja mennyt. Miten sitä on jaksanut kaiken?

Itsellä ei ole montaa ihmistä elämässä, mutta ne muutamat ovat pitäneet minut järjissään. Olen myös todennut, että blogin kirjoittaminen on auttanut niiden pahimpien aikojen yli. On terapeuttista kirjoittaa ulos kaikki ne ajatukset mitkä myrskyn lailla myllää päässä. Ei tätä elämää muuten jaksaisi. Tai en tiedä. On sanottu, että on pakko jaksaa. Entäs ne ihmiset, jotka ovat valinneet toisen tien, ja eivät ole jaksaneet? 

Joskus on sanottu, että eikö kannattaisi mennä terapeutille puhumaan asioista? En koe, että se olisi minun juttuni tällä hetkellä. Terapeutilla käyminen ei ole mikään hävettävä juttu, ja on ihanaa, että moni ihminen on saanut siitä apua. Minulle riittää ne muutamat ihmiset ympärillä joille voin puhua. Niin ja tosiaan tämä kirjoittaminen. Ehkä ne elämässä tapahtuneet surulliset ja vaikeat/pahat asiat ovat muokanneet minusta tämän ihmisen mitä olen nyt. Olen vahvempi.

Sinun ei tarvitse aina jaksaa ja toivon, että niillä ihmisillä jotka painii niiden ajatusten kanssa ettei jaksaisi, olisi ihmisiä lähellä joille puhua. Tai sitten voimaa ottaa se askel, että menisi puhumaan jollekin joka auttaisi. Elämä ei aina ole ihanaa ja helppoa. Ja aina se positiivisuuskaan ei auta. Mutta eteenpäin sitä silti mennään...