Siirry pääsisältöön

Maybeauty Moroccan Miracle Hair Serum


Kaupallinen yhteistyö Maybeautyn kanssa. 

Olen aiemminkin hehkuttanut Maybeautyn tuotteita. Testissä on ollut kasvojen hoitotuotteita ja kosteuttavia hiustuotteita. Tätä seerumia olen käyttänyt kesän loppupuolella ensimmäisen kerran ja myönnän olleeni hieman skeptinen helteisinä päivinä, että miten rasvaiselta se oma letti näyttää seerumin jälkeen, kun hikoilee enemmän.

Skeptisyys johtuu siitä, että olen aiemmin kokeillut monia, ja taas monia erilaisia hiusöljyjä sekä seerumeita. Lopputuloksena on usein ollut se, että hiukset näyttävät rasvaiselta. Helteet eivät vaikuttaneet tämän tuotteen käyttöön, vaan auttoi pitämään hiukset kosteutettuina. Nyt marraskuussa monen kuukauden käyttökokemuksen perusteella on aika kertoa onko tuote oikeasti niin hyvä, kun moni muu bloggaaja tai julkisuuden henkilö on kertonut?

Itse vaadin hiustuotteilta paljon. Omat hiukset ovat taipuisat, rasvoittuvat helposti, mutta myös toisaalta kuivuvat vuodenaikojen ja ilmojen vaihtuessa. Nyt hiukset ovat tähän vuoden aikaan yleensä kuivat latvoista ja saattavat jopa katkeilla. Jos tätä voi ennaltaehkäistä, niin suosittelen samoista ongelmista kärsiviä kokeilemaan tätä Moroccan Miracle Hair Serumia. Seerumia voi levittää pyyhekuiviin tai kuiviin hiuksiin. Itse olen käyttänyt molemmilla tavoilla, ja olen yhtä ihastunut tuotteen vaikutukseen. Mitä seerumi sitten sisältää?

Seerumi, joka antaa hiuksille pehmeyttä ja sisältää monelaisia öljyjä

Moroccan Miracle Hair Serum on seerumi jossa on öljyinä mm. argan-, olivii-, manteli-ja pellavansiemenöljyä. Tuotteessa on myös hiusten käsittelevyyttä, kiiltoa sekä kosteutta ylläpitäviä ainesosia. Näitä ovat erilaiset silikonit sekä hydralysoitu keratiini. Nämä ainesosat paikkaavat hiusvaurioita,mutta koska kyseessä on pesussa poistuva tuote, niin tämä paikkaa hetkellisesti hiusvauriot. Kaikki joilla on ollut hiuksissa vaurioita syistä tai toisista tietävät, että siihen tarvitaan muutakin, kun yksi aine. Tämä tuote auttaa kuitenkin ylläpitämään hiukset pehmeinä ja kiiltävinä sekä helposti käsiteltävinä.

Moroccan Miracle Hair Serumia on helppo käyttää ja sopii käsilaukkuun! 

Onko sinulla hiukset kiinni töiden takia? Tai kaipaatko pikaista apua huonoon hiuspäivään? Otin eräs päivä tuotteen mukaan töihin ja työpäivän jälkeen levitin hiuksiini seerumia. Pidän hiuksia kiinni töissä ja hiukset tahtovat mennä pörröiseksi sekä takkuiseksi päivän aikana. 

1-3 painallusta seerumia riittää itsellä koko hiusten pituudelle. Seerumin levitys aloitetaan latvoista ja siirrytään koko hiuspituudelle.

 Ennen levitystä seerumia voi hieroa kämmenien välissä, jotta seerumia on helpompi levittää. Seerumi myös lämpenee hieman, joten sitä on helpompi käsitellä. Suosittelen ensin kokeilemaan pienempää määrää. Tälläkin tuotteella voi saada toki rasvaisen näköiseksi hiukset, jos annostelet liikaa tuotetta.
Ennen

Jälkeen 

Seerumin levityksen jälkeen hiuksista tulee pehmeämmät, suoremmat ja niitä on helpompi käsitellä. Lisäksi huomasin, että näin pienillä pakkasilla sähköisyys on kadonnut tätä tuotetta käyttämällä.
Ennen

Jälkeen

Maybeutyn Moroccan Miracle Hair Serumia voi käyttää hiusten pesun jälkeen, jolloin hiuksia on helpompi käsitellä ja hiusten katkeilu minimisoituu. Tai sitten kuiviin hiuksiin poistamaan hiusten pörröisyyttä ja antamaan silkin pehmeän lopputuloksen, sekä kiiltoa.

Itse olen vakuuttunut tuotteen tehosta, koska olen käyttänyt tuotetta tosiaan ensimmäisen kerran jo elokuussa. Kuukausien aikana sen parhaimman tehon huomaa, mutta jo ensimmäinen käyttökerta poisti sen alussa mainitun skeptisyyden. Tämä tuote toimii hyvin myös Maybeautyn shampoon ja hoitoaineen lisänä!

Minulla on myös ilo jakaa teille alekoodi, joka kannattaa käyttää hyödyksi vaikka joululahjaostoksiin! Alekoodilla mervi30 saat - 30% alennusta seerumista (alekoodi toimii myös muissa Maybeautyn tuotteissa). Maybeautylla on maailmanlaajuinen ilmainen toimitus ja jos et ole tyytyväinen tuotteeseen, niin saat rahat takaisin! Tästä pääset Maybeautyn verkkokauppaan ja alekoodi on jo aktivoitu. Koodi on voimassa 23.12.2018 asti.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Blogi yhteistyöt+arvonta!

Uhka vai mahdollisuus? Sisältää arvonnan, joka ei liity yhteistyöhön laisinkaan...  Yli vuosi sitten, kun blogin perustin, niin pieneen mieleenikään ei olisi tullut, että minulle voisi aueta mahdollisuus yhteistyö juttuihin. Nyt olen kuitenkin päässyt tämän kuluneen vuoden puolella toteuttamaan eri firmojen kanssa näitä ja olen ollut todella innoissani näistä. Mutta näillä on myös kääntöpuolensa. Sain ensimmäisen "sä olet feikki- viestin" vähän aikaa sitten Instagramissa, josssa joku anonyymi ilman omaa kuvaansa lähetti directiin viestin siitä kuinka feikki olen ja kirjoitan blogiani näiden toivossa ja olen Instagramissakin vain näiden takia. Selvä juttu. Itse kirjoittaja ei kuitenkaan uskaltanut omalla kuvalla kirjoittaa ja epäilen kovasti, että minulle ei kissanpentu kirjoittele, joka oli profiiliin laitettu kuvaksi.  Muistaakseni kirjoitin erääseen postaukseeni täällä, että en kirjoita blogiani yhteistyön toivossa. Jos niin tekisin, niin ei olisi esimerksiksi synt...

Goodiebox helmikuu 2020

Luokattoman huono boksi ja näin heitetään hyvästi Goodieboxin tasolle! Minä tiesin. Pelkäsin ja tiesin. Sen jälkeen, kun Goodieboxin ja Betteboksin yhdistymisestä alettiin kohisemaan eri ryhmissä ja Instagramissa, niin tiesin miten tässä käy. Boksin taso tulee tippumaan. Ja tämän kuun boksi sen todisti. Boksin sisältö oli kaavittu jostain Betteboksin varaston jämistä, sillä boksissa oli KOLME jo Betteboksin ajoilta tutuksi tulleita tuotteita. Kolme samaa tuotetta sain aikoinaan Betteboksista. Olin boksin avatessani vihainen. Se kuvasti oikeasti sitä tunnetta mitä tunsin, kun avasin boksin. Vihainen, pettynyt ja petetty. Goodieboxin taso on ollut hyvä, jopa erinomainen aina tähän boksiin asti. Tuntemattomia brändejä ja tuotteita mitä en ole aiemmin päässyt testaamaan. Nyt marketti tavaraa mitä saat melkeinpä lähikaupasta ostettua. Betteboksin tasoa. Joka oli kuukaudesta toiseen todella ala-arvoinen boksin hintaan nähden ja lupauksiin nähden. En löydä enää edes sanoja tähän boksiin ...

Kosmetiikkajoulukalenterit 2022

Joulukalenterit 2022 Siitä on aikaa, kun olen ollut blogin äärellä. Itseasiassa kuukausia on ehtinyt kulua monta. Kevät vaihtui kesäksi ja nyt ollaan syksyssä. Ja syksy tuo mukanaan myös pienen kutinan joulun odotuksesta ja joulukalentereista. Siksi istunkin monen kuukauden jälkeen koneen äärellä ja teen tätä postausta teille. Teekupista nousee höyry ja kynttilät valaisevat sateisena päivänä hämärää päivää. Oiva aika paneutua vuoden 2022 joulukalentereihin.  Tässä postauksessa listaan vuoden 2022 kosmetiikkajoulukalenterit ja ajattelin myös listata tähän myös muitakin kalentereita, jotka eivät liity kosmetiikkaan. Itselle on tulossa jo pari kalenteria, vaikka alkuun mietin mihin kalentereihin tulen päätymään tänä vuonna. On hullua edes ajatella, että on yli vuosi kulunut siitä, kun olen viimeksi tämän postauksen tehnyt. Päivitän listaa sitä mukaa, kun kalentereita ilmestyy myyntiin tai tiedossa on kalenterin julkaisupäivä.  Rituals Tänä vuonna Ritualsin kalentereita on tullut ...