Siirry pääsisältöön

Luukut 9-10

Hammastahnaa joulukalenterista?

Sunnuntain vesisade ja harmaus sai taas mielen matalaksi. Laitoinkin verhot kiinni ja en liikkunut koko päivänä sisältä mihinkään. Hullua edes ajatella liikkuvansa mihinkään jos ei ole pakko. Täytyy myöntää, että olen ollut niin turhautunut tähän sää tilanteeseen. Mutta minkäs voit. Onko tänä vuonna ollenkaan tietoakaan valkeasta joulusta täällä etelämmässä? Onneksi on joulukalenterit.

Luukku 9

Lookfantastic: Regenerate Enamel Science Advanced Toothpaste

Käytän sitä tuttua ja turvallista Pepsodent hammastahnaa. En oikeastaan ole hirveästi kokeillut mitään muita merkkejä tai erilaisia hammastahnoja. Tämä hammastahna on kuitenkin tuttu viime vuoden Lookfantasticin boksista.

Hammastahna, joka antaa välittömiä- ja pidempiaikaisia tuloksia. Antaa valkoisemman hymyn ja auttaa korjamaan vaurioitunutta hammaskiillettä. Auttaa jopa pieniin reiän alkuihin.

Muistaakseni ihan ok tuote. Tuote tuli 14ml näytteenä. Hinta: noin 9,45€/75ml

The Body Shop: Almond Milk& Honey Soothing & Restoring Body Lotion

Rauhoittaa kutisevan ihon. Antaa kosteutusta ja suojan iholle 48 tunniksi. Mantelimaitoa ja hunajaa sisältävä koostumus ei riisu iholta sen kosteutta ja pitää pH:n tasapainoissa.  Suunniteltu erityisesti herkälle ja kuivalle iholle. Sisältää yhteisökaupan luomutuotettua mantelimaitoa Etelä- Espanjasta ja hunajaa Etiopiasta. 

Ihanan tuoksuinen ja käytän päivittäin jonkilaista kosteutusta antavaa tuotetta suihkun jälkeen. Hinta: 15,50€/200ml

Skin City: Leegeehaam Master Wannabe Aqua Fit Mask

Kosteuttaa ihoa syvältä hyaluronihapon avulla, jättää ihon kosteutetuksi pitkäksi aikaa. Pantenoli(B5-vitamiini) muodostaa kosteuttavan suojan ihon pinnalle. Vahvistaa ihon suojakerrosta. Harsonaamio, jossa hyaluronihappoa, pantenolia ja luonnollista kosteustekijää.

Odotinkin, että tästä kalenterista tulisi jonkilainen kasvonaamio. Kuten tiedätte (tai ainakin pidempiaikaiset lukijat ja seuraajat tietävät), niin rakastan hemmotella itseäni viikottain (parikin kertaa) kasvonaamioilla. Hyaluronihappoa sisältäviä naamioita en ihan hirveän montaa ole testannutkaan, joten on kiva päästä testaamaan tätä. Naamioilta odotankin kosteutusta. Hinta: 5€/per naamio

PartyLite: Oletin, että kalenterista alkaa tulla samoja tuoksuja vastaan, kun luukusta 8 tuli vaniljavaahtokarkki, joka oli jo aiemmin tullut. 9 luukun takaa kuitenkin paljastui valkolumimarja, jota ei vielä kalenterista ole tullut. Valkolumimarjahan on PartyLite asiakkaiden kestosuosikkeja ollut vuodesta toiseen. Suosio johtuneen siitä, että tämä tuoksu on miedommasta päästä, sopii juhlaan tai arkeen ja sopii vuodenajasta riipumatta poltettavaksi. Ympärivuotinen tuoksu. 


Luukku 10

Lookfantastic: Omorovicza Budabest Moor Cream Cleanser

Puhdistaa hellävaraisesti. Sopii kaikille ihotyypeille. Jättää iholle puhdistetun ja pehmeän tunteen. Kalsium ja magnesium rikas Moor mutapohjainen kasvojen putsari auttaa epäpuhtauksia vastaan.

Omoroviczan tuotteita olen testannut monia ja kasvosuihkeeet ovat omia suosikkeja. Putsarit ovat olleet myös hyviä ja toimivia, ja tätä tuotetta en ole vielä testannutkaan. 30ml matkakoko tuli kalenterista. Hinta: 65/150ml

The Body Shop: Fuji Green Tea Refreshingly Hydrating Conditioner& Purifying Shampoo

Elvyttävää japanilaista vihreää teetä sisältävä shampoo sekä hoitoaine puhdistaa ja raikastaa hiukset sekä päänahan. Silikoniton ja väriaineeton. Shampoota myydään sekä 200ml ja 400ml pulloissa. Hoitoainetta ainoastaan 200ml. Kalenterista tuli molemmat 60ml näytteenä. Hinta: 12,50€/200ml

Skin City: Babor Mini Einsatz Maxi Wirkung

Kolmen erilaisen Baborin ampullin setti. Beauty Rescue on kehitetty tehostamaan ihon luonnollista toimintaa. Tehokas aktiiviaine voimistaa ihon hydrolipidikalvoa ja auttaa ihoa uudistumaan. Iho saa uutta energiaa ja heleyttä. Antaa iholle runsaasti kosteutta ja ihon oma suojakerros vahvistuu. Pakkauksessa yksi ampulli. Myydään 7x2ml pakkauksissa. Hinta: 56,10€/7x2ml

Perfect Glow antaa iholle kaunista heleyttä ja tehokasta boostia. Tasoittaa ihon sävyä ja antaa kasvoille raikkaan tunteen. Kaakaosta saatavat peptidit suojaavat ihoa ikääntymisen merkeiltä ja iho saa kaipaamaansa kosteutta.  Kirkastava ja kosteuttava. Myydään myös 7x2ml pakkauksissa. Hinta: 43,40€/7x2ml

Lift Express sisältää tehokkaita anti-age- ainesosia, jotka häivyttävät näkyviä juonteita ja ryppyjä. Väsyneen ihon sameus poistuu ja iholle palautuu sen täyteläinen pinta. Vahvistaa ihon omia suojamekanismeja ja auttaa kosteuden säilymään pidempään iholla. Kohottava ja juonteita häivyttävä. Ikääntyvälle iholle. Vahvistaa ihoa. 7x2ml pakkauksissa tätä myös myydään. Hinta:57,90€/7x2ml

Ampulleja en ole testannut aiemmin laisinkaan. Elevenin kalenterissa tuli viime vuonna ja lahjoitin ne äidille testattavaksi. Tässä on kiva päästä testamaan kolmea erilaista ja itseäni kiinnostaa eniten tuo viimeinen. Kauhistelin omia silmien alle tulleita ryppyjä viikonloppuna, joten odotan ihmeitä tapahtuvaksi. 😉 Näitähän olisi tottakai voinut ottaa yhden seitsämän satsin testaukseen ja tietenkään yksi ampulli ei kerro koko totuutta ja pääsee hiukan vain koskettamaan ns. pintaa näillä kolmella. Ehdottomasti mielenkiintoisin tuote mitä kalenterista on tullut, koska en ole ampulleja tosiaan aiemmin testaillut. 

PartyLite: PartyLiten kalenterista tuli myös yksi asiakkaiden suosikki tuoksu, joka on Mulberry. Mustaherukkaan, makeaan karhunvatukkaan ja hehkuvaan granattiomenaan taittava tuoksuelämys sopii juhlapöytään tai arkea piristämään!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kosmetiikkajoulukalenterit 2022

Joulukalenterit 2022 Siitä on aikaa, kun olen ollut blogin äärellä. Itseasiassa kuukausia on ehtinyt kulua monta. Kevät vaihtui kesäksi ja nyt ollaan syksyssä. Ja syksy tuo mukanaan myös pienen kutinan joulun odotuksesta ja joulukalentereista. Siksi istunkin monen kuukauden jälkeen koneen äärellä ja teen tätä postausta teille. Teekupista nousee höyry ja kynttilät valaisevat sateisena päivänä hämärää päivää. Oiva aika paneutua vuoden 2022 joulukalentereihin.  Tässä postauksessa listaan vuoden 2022 kosmetiikkajoulukalenterit ja ajattelin myös listata tähän myös muitakin kalentereita, jotka eivät liity kosmetiikkaan. Itselle on tulossa jo pari kalenteria, vaikka alkuun mietin mihin kalentereihin tulen päätymään tänä vuonna. On hullua edes ajatella, että on yli vuosi kulunut siitä, kun olen viimeksi tämän postauksen tehnyt. Päivitän listaa sitä mukaa, kun kalentereita ilmestyy myyntiin tai tiedossa on kalenterin julkaisupäivä.  Rituals Tänä vuonna Ritualsin kalentereita on tullut heidän ve

AEG Comfortlift astianpesukone osa 2

Mielipide ja yhteenveto AEG Comfortlift astianpesukoneesta  Olen nyt kuukauden päivät testannut Smartsonin kautta AEG Comfortlift astianpesukonetta. Youtubeen kuvaillut videoita, kirjoittanut arvosteluja (mm. vertaa.fi ja hintaopas.fi) sekä kirjoittanut myös meidän testaajien omaan blogiin heti alussa tunnelmia koneesta. Mutta mitä ajatuksia kone on tuonut itselläni pidemmällä aikavälillä? AEG Comfortlift-alataso  Alakori on edelleen suosikkini astianpesukoneessa. Pidän kovasti toiminnosta, jossa alakorin saa nostettua samalle tasolle lasikorin kanssa eli sille ergonomiselle tasolle, joka itselläni helpottaa valtavasti korin täyttämistä sekä myös tyhjentämistä. Korin myös mahtuu enemmän astioita, jos vertaa esimerkiksi meidän entistä astianpesukonetta. Tilaa varmasti tuo enemmän se, että aterinkori ei ole alhaalla viemässä tilaa, vaan sille on oma tasonsa ylhäällä. Nostaminen ja laskeminen on kätevää ja joku kauhisteli sitä, että miten paljon jää ruokajäämiä tuon korin mek

Kevätmessut 2022

Kevät keikkuen tulevi, mutta Kevätmessut tulee huhtikuussa Messukeskukseen Somevaikuttajapassi saatu messuille  Siitä on vierähtänyt aikaa, kun olen kaivanut tietokoneen kaapista ja kirjoittanut blogia. Joulukuu vaihtuu uudeksi vuodeksi ja talvi kevääksi. Oli jonkilainen kirjoitus jumi päällä ja en saanut mitään järjellistä postatausta aikaiseksi. Jospa tämä aurinkoinen kevätpäivä karistelisi talven rippeet hartioilta ja veisi jumit mukanaan.  Ensi viikolla päästään pitkästä aikaa messuilemaan! En ole käynyt messuilla sitten 2019 syksyn (jos en nyt ihan väärin muista). Messuilla on aina erityinen iloinen tunnelma ja nähtävää sekä koettavaa riittää useammaksikin päiväksi. Toki riippuu onko mielenkiintoisia näytteileasettajia ja puheenvuoroja tulossa. Kevätmessut 2022 tulevat ensi viikolla 7.4.-10.4.2022 Messukeskukseen ja ainakin minä olen täällä innoissani lähdössä inspiroitumaan messuille. Tuletko sinä?  Mitä nähtävää ja koettavaa messuilla on?  Sisustaminen  Itse haen inspiraatiota p