Siirry pääsisältöön

Oikeanlaisen lattiavalaisimen valinta

Modernia vai ajatonta?

Toteutettu yhteistyössä Belianin kanssa.

Tunnustan, että olen huono seuraamaan sisustuksen uusia tuulia, tai sitä mikä on tällä hetkellä trendikkäintä ja se juttu mistä kaikki puhuu. Sisustan kotia aina tunteella ja sillä ajatuksella, että molemmat meistä, puoliso sekä minä viihdymme. Koti on molempia varten. En usko, että meistä kumpikaan viihtyisi esimerkiksi kodissa jossa olisi vaaleilla sävyillä sisustettu joka huone. Sisustaminen kuitenkin lähtee siitä, että huoneessa on valoa. Jos sitä valoa ei ole, ja jostain syystä tule huoneeseen luonnollisesti, niin sitä avaruutta ja valoa haetaan sitten toisenlaisilla konsteilla. Millainen on hyvä valaisin?

Valaisin joka kestää aikaa

Ajaton. Ei ainakaan musta. Sellainen jonka pystyy siirtämään helposti, ja joka sopii tarvittaessa myös joka huoneeseen. Valaisin jossa on joku juttu mikä kiinnittää huomion. Tästä päästään siihen, että meillä ei ole makuuhuoneessa edelleenkään kattovalaisinta, koska olen äärimmäisen tarkka siitä millainen valaisimen pitäisi olla. Itse luen makkarissa paljon ja välillä on yllättäin ollut haastavaa saada valoa huoneeseen, jossa ei ole kattovalaisinta. Siispä on hankittava joko kattovalaisin johon en todennäköisesti olisi tyytyväinen tai sitten lattiavalaisin, joka miellyttää muotoilullaan.

Belianin valikoimasta meidän kotiin valikoitui valkoinen Alzette studiovalaisin. Valaisimen muotoilu on moderni ja samalla ajaton. Lisäksi sen tukevat jalat mahdollistavat sen, että meidän riehakkaat kissat eivät saa ihan heti kaadettua valaisinta. Sylinterimäinen valaisin osa on se juttu mitä valaisimessa haen. Se kiinnittää huomion, mutta ei ole kuitenkaan liikaa. Valaisin on helppo siirtää huoneesta toiseen tarpeen vaatiessa. Lisäksi muotoilun ansiosta se sopii meillä mihin tahansa huoneeseen. Alzette ihastuttaa sen minimalistisella muotoilullaan.

Beliani

Belianin verkkokaupassa on laaja valikoima valaisimia. Pöytä-, katto- ja lattiavalaisimia. Lisäksi valikoimasta löytyy sisustustuotteita ja huonekaluja. Tällä hetkellä verkkokaupassa on valaisin ale, joten kannattaa käydä tutustumassa erityisesti valaisin valikoimaan. Valikoimasta löytyy monenlaiseen kotiin valaisimia, olipa sisustuksesi millainen tahansa!

Lisäksi heillä on ilmainen kuljetus ja jopa 365 päivän palautusoikeus. Koko verkkokaupasta löytyy yli 10 000 tuotetta. Beliani on kansainvälinen yritys ja toimii 19 maassa.

Belianin ideana on tarjota moderneja ratkaisuja koteihin hyvään hintaan. Belianin verkkokauppa on toiminut vuodesta 2009.

Alekoodi 

Minulla on myös ilo jakaa teille alekoodi, jolla saa koko huhtikuun ajan Belianin verkkokaupan kaikista tuotteista - 10%. Alekoodi MERVI on voimassa nyt ja se kannattaa hyödyntää. Löytyisikö sinun kotiisi jotain piristystä? 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Blogi yhteistyöt+arvonta!

Uhka vai mahdollisuus? Sisältää arvonnan, joka ei liity yhteistyöhön laisinkaan...  Yli vuosi sitten, kun blogin perustin, niin pieneen mieleenikään ei olisi tullut, että minulle voisi aueta mahdollisuus yhteistyö juttuihin. Nyt olen kuitenkin päässyt tämän kuluneen vuoden puolella toteuttamaan eri firmojen kanssa näitä ja olen ollut todella innoissani näistä. Mutta näillä on myös kääntöpuolensa. Sain ensimmäisen "sä olet feikki- viestin" vähän aikaa sitten Instagramissa, josssa joku anonyymi ilman omaa kuvaansa lähetti directiin viestin siitä kuinka feikki olen ja kirjoitan blogiani näiden toivossa ja olen Instagramissakin vain näiden takia. Selvä juttu. Itse kirjoittaja ei kuitenkaan uskaltanut omalla kuvalla kirjoittaa ja epäilen kovasti, että minulle ei kissanpentu kirjoittele, joka oli profiiliin laitettu kuvaksi.  Muistaakseni kirjoitin erääseen postaukseeni täällä, että en kirjoita blogiani yhteistyön toivossa. Jos niin tekisin, niin ei olisi esimerksiksi synt...

Goodiebox helmikuu 2020

Luokattoman huono boksi ja näin heitetään hyvästi Goodieboxin tasolle! Minä tiesin. Pelkäsin ja tiesin. Sen jälkeen, kun Goodieboxin ja Betteboksin yhdistymisestä alettiin kohisemaan eri ryhmissä ja Instagramissa, niin tiesin miten tässä käy. Boksin taso tulee tippumaan. Ja tämän kuun boksi sen todisti. Boksin sisältö oli kaavittu jostain Betteboksin varaston jämistä, sillä boksissa oli KOLME jo Betteboksin ajoilta tutuksi tulleita tuotteita. Kolme samaa tuotetta sain aikoinaan Betteboksista. Olin boksin avatessani vihainen. Se kuvasti oikeasti sitä tunnetta mitä tunsin, kun avasin boksin. Vihainen, pettynyt ja petetty. Goodieboxin taso on ollut hyvä, jopa erinomainen aina tähän boksiin asti. Tuntemattomia brändejä ja tuotteita mitä en ole aiemmin päässyt testaamaan. Nyt marketti tavaraa mitä saat melkeinpä lähikaupasta ostettua. Betteboksin tasoa. Joka oli kuukaudesta toiseen todella ala-arvoinen boksin hintaan nähden ja lupauksiin nähden. En löydä enää edes sanoja tähän boksiin ...

Päivä kerrallaan, hetki kerrallaan

Elämää ei kannata suunnitella vuosien päähän! Helmikuu vaihtui maaliskuuhun, ja jo tähän kahteen kuukauteen on mahtunut paljon. Välillä mietin tätä blogin tulevaisuutta ja monta kertaa mielessä ollut myös tästä "luopuminen" ja lopettaminen. Ajatukset ovat tulleet siitä, kun aikaa ei ole aina samalla tavalla ja välillä mietin liikaa mitä muut sanovat. Joku joskus sanoi, että bloggaajat tukevat ja kannustavat tosiaan, mutta kaikkien kohdalla tämä ei pidä paikkaansa. Onneksi kuitenkin ympärillä on niitäkin ihmisiä, jotka antavat uudenlaista energiaa ja tukevat. Ja vastavuoroisesti sitä jaan heille. Kevättä kotiin, työtä ja blogi täyttää kaksi vuotta! Olen aina rakastanut kevättä. Linnut löytävät uudelleen ääneensä, aurinko paistaa enemmän ja valon määrä lisääntyy (tosin se paljastaa myös nurkassa nuokkuneet pölypallot). Jossain vaiheessa huomaa, että luontokin alkaa heräilemään ja ravistelee viimeisetkin talven rippeet pois. Kevät tuo toivoa. Sitä varsinkin toivon t...