Saako sanoa, että viihtyy yksin?
Joillekin yksinäisyys voi olla kirosana. Yksinäisyys nakertaa sisältä ja osa ihmisistä saattaa tuntea toivottomuuden tunnetta, jos ei ympärillä ole ihmisiä. Yksinäisyys vetää mielen matalaksi ja aiheuttaa myös masennusta ja se voi aiheuttaa muita sairauksia. Ei ole ystäviä tai perhettä. Sukulaiset asuu kaukana ja ei ole työyhteisöä. Mutta entäs jos nauttii siitä, että ympärillä ei ole ihmisiä? Saako sanoa, että viihtyy yksin?
Yksin ja yhdessä
Etsin hyvän asennon lemppari nojatuolissani, vedän viltin korviin ja otan nenäni eteen uuden kirjan. Suljen silmät ja kuuntelen. Hiljaisuus. Kissatkin nukkuu. Televisio on kiinni, ulkoa ei kuulu ääniä ja kännykkä äänettömällä, niinkuin aina. En ole pitänyt vuosiin kännykässä ääniä päällä. Itseasiassa en ole vuosiin rekisteröinyt sitä millainen minun puhelimeni soittoääni mahtaa olla, mutta onko sillä edes väliä? Kovat äänet saavat minut stressaantumaan ja olo tuntuu raskaalta.
Välillä mietin onko minussa jotain vikana, kun ärähdän miehelle, että voiko hän millään laittaa televisiota pienemmälle. Peliäänet tekee minulle päänsäryn, liian kovat äänet saa sydämen hakkaamaan ja ympärillä oleva hälinä ärsyttää. Junassa huomaan, että lapsen itku saa minut ärtymään ja tekisi mieli itsekin tirauttaa kyynel tai pari, kun matkaa on 45 minuuttia jäljellä, ja kuulet että äiti jää lapsensa kanssa samalla asemalla pois. En minä haluaisi tuntea näin, mutta ajattelen että olisinpa yksin tässä vaunussa. Minkä se lapsi itkulleen voi, mutta silti se ärsyttää. Kai olen myös herkkä äänillekin.
Yksinäisyys voi olla voimavara
Noin kymmenen vuotta sitten tunsin oloni koko ajan yksinäiseksi. Olin parisuhteessakin jossa koin olevani yksinäinen. Opettelin kuitenkin olemaan yksin. Nykyään nautin hiljaisuudesta ja siitä olosta, että ei koko ajan ole seuraa. On vain minä. Puhelin saattaa unohtua toiseen huoneeseen pitkäksi aikaa, kun uppoudun kirjaan. Sillä välin puhelimeen on kertynyt liuta ilmoituksia ja viestejä. Osassa saattaa olla kysymyksiä voitaisiinko nähdä, jos ollaan samoilla kulmilla kello se ja se. No siinä kohtaa se on yleensä jo myöhäistä, kun en ole ollut puhelimen äärellä. Ehkä joku toinen päivä? Itse muutenkin tykkään siitä, että on joku päivä annettu jolloin nähdään. Jos joku nyt tulee oven taakse, niin avaan oven, mutta spontaanit näkemiset ja lähdöt eivät ole minua varten.
Itse nään yksinäisyyden voimavarana. Saan siitä energiaa, ajatukset tuntuvat kirkkaimmilta ja uusia ideoita. Yksinäisyys ei tunnu minusta kamalalta. Se ei aiheuta minulle tunnetta, että olisin syrjäytynyt tai, että olisi väärin nauttia siitä. Mielestäni jokaisen pitäisi myös harjoitella yksin oloa. En tarkoita, että siitä pitäisi oppia nauttimaan, mutta eikö välillä voisi olla yksin omien ajatuksien kanssa? Tai miksi pitää koko ajan olla ihmisten ympäröimänä?
Yksin oleminen ei tarkoita sitä, että ei voi olla ystäviä. Itsellä ystäviä ja ystäväksi "luokiteltavia" ihmisiä ei ole kuin yksi. En tarvitse enempää. Kavereita ja tuttuja on sitten enemmän, mutta heistä suurin osa asuu toisella paikkakunnalla. Niinkuin myös sukulaisista. Olen koittanut selittää ihmisille sitä, että yrittää ymmärtää etten ole töykeä jos en vastaa heti puhelimeen tai viestiin. Tai jos en pysty näkemään. En kuitenkaan peru viime hetkellä tapaamisia, jos kyseessä ei ole sairastuminen. En ymmärrä sellaisia ihmisiä, jotka tekee tahallaan ohareita. Se on taas huonoa käytöstä, ei mitään muuta.
Luulen, että oma tarve olla yksin kumpuaa siitä, että olen introvertti. Ekstrovertit taas enemmän rakastavat ihmisten seuraa ja tapahtumia. Vaikka nautin yksin olemisesta ja omien ajatuksieni kanssa olemista, niin haluan silti jakaa ajatuksiani samanhenkisten ihmisten kanssa. Toki olen valinnut tieni ja irtauduin kymmenen vuotta sitten kavereista ja perheestäni, jotka jäivät toiselle paikkakunnalle. Tukiverkkoni on siis yli 400 kilometrin päässä. Tällä paikkakunnalla en ole taas saanut kavereita hirveästi ja olenkin turtunut siihen, että on yksinäinen. Toisaalta onhan minulla puoliso ja yksi siskoista asuu reilun 50 kilometrin päässä.
Elämäni voi kuulostaa kamalalta ja ristiriitaiselta, mutta minusta se tämmöisenään hyvä. Jollekin toiselle se voisi olla vankila. Tottakai tunnen myös joskus, että olen yksinäinen ja minulla ei ole ketään kenelle puhua. Nämä tunteet kestävät onneksi vain hetken. Vaikka paikkakunnalla missä asun ei ole lähempiä ystäviä tai sukulaisia, niin tiedän että puhelinsoiton päässä on ihmisiä jotka ymmärtää minua ja joille voin kertoa kaiken. Ja onhan minulla kihlattu jonka kanssa jaan arkeni. Oikeassa seurassa olen puhelias ja sosiaalinen. Jos olen seurassa missä on yksi tai useampi ihminen, joka tuo kovaäänisesti itsensä esille, vetäydyn kuoreeni ja olen hiljaa.
Yksinäisyydestä ei silti tarvitse kärsiä!
Mitä haluan sanoa sellaiselle ihmiselle joka tuntee itsensä yksinäiseksi ja pitää sitä kirouksena? Yksinäisyydestä ei tarvitse kärsiä. Entä jos paikkakunnallasi olisi toimintaa minkä kautta saisit ympärillesi ihmisiä. Sitä kautta voi jopa saada ystävän. Tai jos olet somessa, niin on ryhmiä jossa voi ilmoittaa että haluaisi samanhenkistä seuraa kävelylle tai kahville.
Olen lukenut paljon yksinäisistä vanhuksista ja välillä tunnen huolta mitä kaikkea yksinäisyys voi aiheuttaa iäkkäämmille ihmisille. Kuulostaa rajulta, mutta yksinäisyys voi tappaa. Vanhuksilla sosiaaliset kontaktit vähenevät ja perheenjäsenet syystä tai toisesta eivät käy vierailulla. Maaseudulla välimatkat ovat pidemmät ja ympäriltä on ehkä ne samanikäiset naapurit ja ystävät vähentyneet. Puoliso on kuollut ja lapset eivät käy enää kotona katsomassa vanhempiaan. Juhlapyhät joutuu viettämään yksin.
Käy isovanhempiesi luona vielä kun pystyt tai jos sinulla on jo iäkkäämmät vanhemmat, niin soita tai käy moikkaamassa. Palvelutaloissa asuu myös yksinäisiä vanhuksia. Onko heidät vain unohdettu? Luin joskus jutun miten vanhus saattaa soittaa hätäkeskukseen, että saisi vain jutella. Surullista.
Yksinäisyys ei katso ikää. Voit olla nuori tai vanhus. Työssäkäyvä tai eläkeläinen. Voit olla myös yksinäinen vaikka olisit parisuhteessa. Joillekin yksin oleminen voi olla valinta ja sitä taas pitäisi kunnioittaa.
Vaikka joku voi nauttia omissa oloissaan olemisesta, niin muista että kaikki eivät ole samanlaisia. Haloo Helsingin biisin sanoin: "yksinäisyys on vaarallisempaa kuin ylipaino." Soita siis sille kaverille josta et ole kuullut pitkään aikaan, että mitä kuuluu. Kaksi sanaa jotka voivat kaksi tärkeintä sanaa jollekin ja tuoda hyvän mielen.
Itse nään yksinäisyyden voimavarana. Saan siitä energiaa, ajatukset tuntuvat kirkkaimmilta ja uusia ideoita. Yksinäisyys ei tunnu minusta kamalalta. Se ei aiheuta minulle tunnetta, että olisin syrjäytynyt tai, että olisi väärin nauttia siitä. Mielestäni jokaisen pitäisi myös harjoitella yksin oloa. En tarkoita, että siitä pitäisi oppia nauttimaan, mutta eikö välillä voisi olla yksin omien ajatuksien kanssa? Tai miksi pitää koko ajan olla ihmisten ympäröimänä?
Yksin oleminen ei tarkoita sitä, että ei voi olla ystäviä. Itsellä ystäviä ja ystäväksi "luokiteltavia" ihmisiä ei ole kuin yksi. En tarvitse enempää. Kavereita ja tuttuja on sitten enemmän, mutta heistä suurin osa asuu toisella paikkakunnalla. Niinkuin myös sukulaisista. Olen koittanut selittää ihmisille sitä, että yrittää ymmärtää etten ole töykeä jos en vastaa heti puhelimeen tai viestiin. Tai jos en pysty näkemään. En kuitenkaan peru viime hetkellä tapaamisia, jos kyseessä ei ole sairastuminen. En ymmärrä sellaisia ihmisiä, jotka tekee tahallaan ohareita. Se on taas huonoa käytöstä, ei mitään muuta.
Luulen, että oma tarve olla yksin kumpuaa siitä, että olen introvertti. Ekstrovertit taas enemmän rakastavat ihmisten seuraa ja tapahtumia. Vaikka nautin yksin olemisesta ja omien ajatuksieni kanssa olemista, niin haluan silti jakaa ajatuksiani samanhenkisten ihmisten kanssa. Toki olen valinnut tieni ja irtauduin kymmenen vuotta sitten kavereista ja perheestäni, jotka jäivät toiselle paikkakunnalle. Tukiverkkoni on siis yli 400 kilometrin päässä. Tällä paikkakunnalla en ole taas saanut kavereita hirveästi ja olenkin turtunut siihen, että on yksinäinen. Toisaalta onhan minulla puoliso ja yksi siskoista asuu reilun 50 kilometrin päässä.
Elämäni voi kuulostaa kamalalta ja ristiriitaiselta, mutta minusta se tämmöisenään hyvä. Jollekin toiselle se voisi olla vankila. Tottakai tunnen myös joskus, että olen yksinäinen ja minulla ei ole ketään kenelle puhua. Nämä tunteet kestävät onneksi vain hetken. Vaikka paikkakunnalla missä asun ei ole lähempiä ystäviä tai sukulaisia, niin tiedän että puhelinsoiton päässä on ihmisiä jotka ymmärtää minua ja joille voin kertoa kaiken. Ja onhan minulla kihlattu jonka kanssa jaan arkeni. Oikeassa seurassa olen puhelias ja sosiaalinen. Jos olen seurassa missä on yksi tai useampi ihminen, joka tuo kovaäänisesti itsensä esille, vetäydyn kuoreeni ja olen hiljaa.
Yksinäisyydestä ei silti tarvitse kärsiä!
Mitä haluan sanoa sellaiselle ihmiselle joka tuntee itsensä yksinäiseksi ja pitää sitä kirouksena? Yksinäisyydestä ei tarvitse kärsiä. Entä jos paikkakunnallasi olisi toimintaa minkä kautta saisit ympärillesi ihmisiä. Sitä kautta voi jopa saada ystävän. Tai jos olet somessa, niin on ryhmiä jossa voi ilmoittaa että haluaisi samanhenkistä seuraa kävelylle tai kahville.
Olen lukenut paljon yksinäisistä vanhuksista ja välillä tunnen huolta mitä kaikkea yksinäisyys voi aiheuttaa iäkkäämmille ihmisille. Kuulostaa rajulta, mutta yksinäisyys voi tappaa. Vanhuksilla sosiaaliset kontaktit vähenevät ja perheenjäsenet syystä tai toisesta eivät käy vierailulla. Maaseudulla välimatkat ovat pidemmät ja ympäriltä on ehkä ne samanikäiset naapurit ja ystävät vähentyneet. Puoliso on kuollut ja lapset eivät käy enää kotona katsomassa vanhempiaan. Juhlapyhät joutuu viettämään yksin.
Käy isovanhempiesi luona vielä kun pystyt tai jos sinulla on jo iäkkäämmät vanhemmat, niin soita tai käy moikkaamassa. Palvelutaloissa asuu myös yksinäisiä vanhuksia. Onko heidät vain unohdettu? Luin joskus jutun miten vanhus saattaa soittaa hätäkeskukseen, että saisi vain jutella. Surullista.
Yksinäisyys ei katso ikää. Voit olla nuori tai vanhus. Työssäkäyvä tai eläkeläinen. Voit olla myös yksinäinen vaikka olisit parisuhteessa. Joillekin yksin oleminen voi olla valinta ja sitä taas pitäisi kunnioittaa.
Vaikka joku voi nauttia omissa oloissaan olemisesta, niin muista että kaikki eivät ole samanlaisia. Haloo Helsingin biisin sanoin: "yksinäisyys on vaarallisempaa kuin ylipaino." Soita siis sille kaverille josta et ole kuullut pitkään aikaan, että mitä kuuluu. Kaksi sanaa jotka voivat kaksi tärkeintä sanaa jollekin ja tuoda hyvän mielen.
Hieno kirjoitus. Minä tykkään olla yksin, mutta olen myös yksinäinen. Se on todella vaikeaa. Se on uusi tilanne nyt ja tuntuu, että en selviä tästä. En ole kovin sosiaalinen ja kaikenlaisiin kerhoihin ym. en osaa enkä halua mennä. Ymmärrän , että tämä pitäisi jotenkin hoitaa, mutta en jaksa. Lapset soittavat kyllä aikuisia ovat ja elävät omaa elämäänsä. Jotenkin he eivät osaa ajatella, että kun on hyväkuntoinen + 70, että yksinäisyys pelottaa. Mutta elämä on.
VastaaPoistaHei ja kiitos kommentistasi. ❤️ Onpa surullista kuulla, että pelkäät yksinäisyyttä ja tunnet, että et selviä siitä. Oletko ajatuksia jakanut lasten kanssa? Ymmärrän hyvin tuon, että tiettyyn pisteeseen asti on myös omasta jaksamisesta kyse ja ei ehkä enää jaksa ja halua tehdä mitään, vaikka seuraa kaipaisi. Turtuu, mutta tuntuu pahalta. Tuntuu ihan pahalta puolestasi, että koet asian pelottavana. Toivoisin kovasti, että saisit apua yksinäisyyteen ja et kokisi pelkoa. ❤️
Poista