Siirry pääsisältöön

Kuivan huoneilman karkoitus

Auttaako diffuuseri huonoon huoneilmaan?

Yhteistyössä Bulba.fi kanssa.




Kerronpa heti alkuun meidän makuuhuoneen ilmasta. Se on ollut aina, siis kokoajan tämän reilun kuuden vuoden aikana syksyisin ja talvisin todella kuiva ja tuntuu myös siltä, että huoneilma on tunkkainen. Olen itse herännyt ties kuinka monena aamuna nenäverenvuotoon ja/tai siihen että kurkku tuntuu karhealta, ehkä hieman kipeältäkin. Tilanne huoneilmassa muuttuu kuitenkin kevään lähestyessä ja kesällä. Huoneilmaahan kuivattaa myös lämpöpatterit. Keväällä ja kesällä niitä ei päällä pidetä, mutta syksyn loppupuolella ne käännetään taas tuomaan lämpöä. Huoneilma muuttuu ja kuivuu. Se vaikuttaa myös limakalvoihin. Silmät voi tuntua kuivilta, samoin suun- ja nenän limakalvot. Reilusta kuudesta vuodesta noin kolme vuotta olen miettinyt, että asialle varmaan voisi löytyä helpotusta syksyksi ja talveksi, mutta aina sitä on selitellyt itselleen, että jos tässä ei asu enää kauaa tai kyllä se huoneilma taas kevääksi muuttuu. 

Bulban diffuuserit

Selittelyt olisi pitänyt jättää vähemmälle ja tehdä asialle jotain, eikä vain kärsiä siitä että joka viikko olet ensimmäisenä aamulla niistämässä verta nenästä. Minulle aukeni mahdollisuus tehdä yhteistyötä Bulban kanssa. Bulba myy erilaisia diffuusereita ja Frantsilan eteerisiä öljyjä, joita voi käyttää diffuusereihin. Osa diffuuserin kotiinsa hankkivista ihmisistä käyttää niitä tuomaan hyvää tuoksua ja myös sisustuselementtinä. Itsellä oli perimmäinen tarkoitus testiin diffuuserin ottaessani, että saisin jotain irti sen hyödystä kosteuttaa ilmaa. Ja nimenomaan makuuhuoneen ilmaa. 

Diffuuserit mm. sitoo höyryn avulla pölyä itseensä, kosteuttaa huoneilmaa, joka on samalla hyväksi myös kokonaisvaltaisesti iholle ja hengitysteille, auttaa nukahtamaan ja parantaa myös unen laatua. Itsellä ei ole ollut eteeristä öljyä tämän testijakson aikana, mutta eteeristä öljyä käyttämällä se myös levittää miellyttävää tuoksua ympärilleen. Lisäksi oikeat öljyt voivat lievittää flunssan oireita. Tästä päästään siihen, että mies sai pienoisen flunssan noin viikko sitten. Pahimmillaan flunssan oireet voi olla kiusana viikosta tai parista, jopa kuukauteen. Ainakin meillä tässä asunnossa. Yö aikaan on tukalaa nukkua ja tuntuu, että ei saa kunnolla hengitettyä. Miehen flunssaoireet lievittyi kuitenkin muutaman päivän aikana ja nyt ei flunssan oireita ole nimeksikään. Yleensä flunssasta kärsitään vähintään se pari viikkoa. Tämä sai miettimään, että voisiko oikeasti diffuuserista olla apua myös tähän!

Itse en ole flunssaa saanut ja yleensä aina saan tartunnan. Ja yleensä aina minä olen se joka sairastaa ensimmäisenä. Toki vastuskyky on suuri tekijä tässä asiassa. Huoneilmassa olen tehnyt sen havainnon tässä kolmen viikon aikana, että se oli jo ensimmäisen 7 tunnin aikana raikastunut. Kolmen viikon aikana ei ole esiintynyt nenäverenvuotoa ja kurkku ei ole tuntunut samalla tavalla karhealta. Lämpöpatteri on ollut myös päällä heti alusta alkaen, koska halusin laittaa tosi testiin diffuuserin. Myönnän, että itsellä on ollut tätä laitetta kohtaan todella suuret ennakkoluulot ja nekin varmasti ovat olleet osa syy siihen miksi en ole aiemmin hankkinut laitetta. Voiko se oikeasti auttaa meidän surkeaan huoneilmaan? Unenlaadussa en ole huomannut mitään merkittävää, koska olen aina ollut herkkäuninen, jopa huonosta unenlaadusta kärsivä. Ehkä olen tottunutkin jo siihen. Eli en usko, että tekee taikoja siinä suhteessa, että yhtäkkiä nukkuisin paremmin. Toki diffuuseri voi lievittää myös stressiä ja kun käyttää eteerisiä öljyjä lisänä,niin voisin uskoa, että auttaa myös siihen ongelmaan. 

Diffuuseri auttaa parantamaan huoneilmaa

Loppujen lopuksi voin todeta kolmen viikon testaamiseen jälkeen, että olen huomannut huoneilmassa paljon muutosta. Raikkaampi ilma ja diffuuseri myös hieman viilentää ilmaa. Höyryhän ei ole kuuma/lämmintä, vaan miellyttävän viileää. Diffuuserin voi säätää "töhöttämään" viileää höyryä tunniksi, kolmeksi tunniksi, kuudeksi tunniksi tai säätää asentoon jolloin diffuuseri on päällä kokoajan. Täydellä vesisäiliöllä veden pitäisi riittää noin 18 tuntia. Kyseessä on siis Bulban laakea aroma diffuuseri, jossa on 300ml vesisäiliö. Pienempi kokoisissa veden riittoisuus on sitten erilainen. Tässä diffuuserissa on myös valot joita voi säätää oman mieltymyksensä mukaan. 

Meillä makuuhuoneessa viettää paljon aikaa myös kissat, joten varmasti pölyä syntyy myös enemmän. Pöly asiassa en ole mitään suurempaa muutosta huomannut, mutta en tiedä voiko kolmen viikon testaamiseen jälkeen tätä edes huomata. Monia hyötyjä kuitenkin laitteesta on ja aion ehdottomasti jatkaa testaamista myös uudessa asunnossa. Toki siellä voi olla myös huoneilma täysin erilainen mitä tässä asunnossa, ja toki tätä myös toivon. Olipa huoneilma siellä sitten millainen tahansa, niin diffuuseri jää ehdottomasti käyttöön ja varmaan tulee hankittua myös toinen samanlainen.

Joulun lähestyessä tämä voisi olla myös ihana joululahjaidea itselle tai läheiselle. Ja tottakai minulla on antaa teille alekoodi, jolla saatte koko Bulban valikoiman diffuusereista -10% hinnasta pois. Alekoodi on mepa10.

Diffuuserithan sopii myös työpaikalle työpöydälle tai kauneussalonkiin, tai vaikkapa autotalliin. Sinne minne haluat parempaa ilmaa, tunnelmaa tai sisustuselementtiä. Seuraavaksi ajattelin testata eteeristä öljyä diffuuserissa!

Kommentit

  1. Mielenkiintoisen kuuloinen laite tuo diffuuseri. En ole tullutkaan ajatelleeksi, että lämpöpattereilla olisi niin suuri vaikutus ilmankosteuteen. Meillä on kyllä aina patterit säädettynä muutenkin tosi viileälle. Työpaikalla meillä on tosi kuiva ilma, joten sinnehän tuollainen laite voisi olla passeli!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kosmetiikkajoulukalenterit 2022

Joulukalenterit 2022 Siitä on aikaa, kun olen ollut blogin äärellä. Itseasiassa kuukausia on ehtinyt kulua monta. Kevät vaihtui kesäksi ja nyt ollaan syksyssä. Ja syksy tuo mukanaan myös pienen kutinan joulun odotuksesta ja joulukalentereista. Siksi istunkin monen kuukauden jälkeen koneen äärellä ja teen tätä postausta teille. Teekupista nousee höyry ja kynttilät valaisevat sateisena päivänä hämärää päivää. Oiva aika paneutua vuoden 2022 joulukalentereihin.  Tässä postauksessa listaan vuoden 2022 kosmetiikkajoulukalenterit ja ajattelin myös listata tähän myös muitakin kalentereita, jotka eivät liity kosmetiikkaan. Itselle on tulossa jo pari kalenteria, vaikka alkuun mietin mihin kalentereihin tulen päätymään tänä vuonna. On hullua edes ajatella, että on yli vuosi kulunut siitä, kun olen viimeksi tämän postauksen tehnyt. Päivitän listaa sitä mukaa, kun kalentereita ilmestyy myyntiin tai tiedossa on kalenterin julkaisupäivä.  Rituals Tänä vuonna Ritualsin kalentereita on tullut heidän ve

AEG Comfortlift astianpesukone osa 2

Mielipide ja yhteenveto AEG Comfortlift astianpesukoneesta  Olen nyt kuukauden päivät testannut Smartsonin kautta AEG Comfortlift astianpesukonetta. Youtubeen kuvaillut videoita, kirjoittanut arvosteluja (mm. vertaa.fi ja hintaopas.fi) sekä kirjoittanut myös meidän testaajien omaan blogiin heti alussa tunnelmia koneesta. Mutta mitä ajatuksia kone on tuonut itselläni pidemmällä aikavälillä? AEG Comfortlift-alataso  Alakori on edelleen suosikkini astianpesukoneessa. Pidän kovasti toiminnosta, jossa alakorin saa nostettua samalle tasolle lasikorin kanssa eli sille ergonomiselle tasolle, joka itselläni helpottaa valtavasti korin täyttämistä sekä myös tyhjentämistä. Korin myös mahtuu enemmän astioita, jos vertaa esimerkiksi meidän entistä astianpesukonetta. Tilaa varmasti tuo enemmän se, että aterinkori ei ole alhaalla viemässä tilaa, vaan sille on oma tasonsa ylhäällä. Nostaminen ja laskeminen on kätevää ja joku kauhisteli sitä, että miten paljon jää ruokajäämiä tuon korin mek

Kevätmessut 2022

Kevät keikkuen tulevi, mutta Kevätmessut tulee huhtikuussa Messukeskukseen Somevaikuttajapassi saatu messuille  Siitä on vierähtänyt aikaa, kun olen kaivanut tietokoneen kaapista ja kirjoittanut blogia. Joulukuu vaihtuu uudeksi vuodeksi ja talvi kevääksi. Oli jonkilainen kirjoitus jumi päällä ja en saanut mitään järjellistä postatausta aikaiseksi. Jospa tämä aurinkoinen kevätpäivä karistelisi talven rippeet hartioilta ja veisi jumit mukanaan.  Ensi viikolla päästään pitkästä aikaa messuilemaan! En ole käynyt messuilla sitten 2019 syksyn (jos en nyt ihan väärin muista). Messuilla on aina erityinen iloinen tunnelma ja nähtävää sekä koettavaa riittää useammaksikin päiväksi. Toki riippuu onko mielenkiintoisia näytteileasettajia ja puheenvuoroja tulossa. Kevätmessut 2022 tulevat ensi viikolla 7.4.-10.4.2022 Messukeskukseen ja ainakin minä olen täällä innoissani lähdössä inspiroitumaan messuille. Tuletko sinä?  Mitä nähtävää ja koettavaa messuilla on?  Sisustaminen  Itse haen inspiraatiota p