Siirry pääsisältöön

Luonnonkosmetiikkaa suomalaisista raaka-aineista!

Fiininaturallyn tuotteet hellivät ihoa ja löytävät paikkansa myös kodin arjessa!

Yhteistyössä mukana Fiininaturally. Sisältää mainoslinkkejä.
Olen ensimmäisen kerran törmännyt Fiininaturallyn tuotteisiin jossain kivijalka myymälässä. Muistan hypistelleeni tuotteita ja päätin tutustua Fiininaturallyn tarinaan paremmin. 

Tarina kahden naisen ystävyydestä ja rakkaudesta luontoon!


Yrityksen takana on kaksi upeaa ja ihanaa naista, jotka ovat tunteneet toisensa 20 vuotta. Niinkuin itselläni, niin myös näillä kahdella naisella on ollut lähellä sydäntä mm. eläimet ja luonto. Rakkaus luonnollisesti valmistettuun kosmetiikkaan syntyikin viimeistään siinä vaiheessa, kun molempien herkälle iholle on ollut vaikea löytää oikeanlaisia tuotteita. Heidi, joka on toinen Fiininaturallyn takana olevista naisista on Fiininaturallyn sivujen mukaan aina valmistanut mm. eläimille luonnonantimista valmistettuja hoitotuotteita. Onpa jopa osa resepteistä siirtynyt hänelle perimätietona. Essi taas päätti ensin kehitellä, ja lopulta valmistaa itselleen luonnonmukaisen kasvovoiteen, joka onkin edelleen yksi Fiininaturallyn suosituimmista voiteista. Kaura-hunajavoide sopii kaikenlaisille ihotyypeille, mutta erityisesti se hellii herkkää ihoa. 

Fiininaturallyn tarina alkoikin muototumaan pikkuhiljaa ja naisten lähipiiri alkoi kyselemään naisilta heidän iho-ongelmiin sopivia ratkaisuja. Intohimo ja kiinnostus luonnonkosmetiikkaan, ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin senkun kasvoi, ja naiset perustivat Fiininaturallyn. 

Fiininaturallyn valikoimista löydät tuotteet kodinhoidosta aina palashampoisiin. Tuotteet ovat biohajoavia ja eivät kuormita luontoa. Tuotteiden pakkaukset ovat harmonisen yksinkertaisia ja silmiä miellyttäviä. Pakkaukset on helppo kierrättää ja mm. pyykkietikkapullon elämää voi jatkaa vaikkapa maljakkona. 

Fiininaturallyn tärkeämpinä suuntaviivoina toimii rehellisyys, luonnonmukaisuus ja luonto, kotimaisuus, puhtaus ja egologisuus ja eläinten hyvinvointi. Lue lisää täältä.

Tuotteet, jotka tuovat arkeen helpotusta ja joita voin käyttää hyvillä mielin tietäen, että ne eivät rasita luontoa!

Itselle luonto on myös tärkeä samalla tavalla, kun Essille ja Heidille. Olen syntynyt maalla ja viettänyt aikaa pellolla juosten ja metsässä puissa kiipeillen. Varsinkin parin vuoden sisällä olen alkanut miettimään omia valintoja, niin kosmetiikan kuin myös sen suhteen mitä suuhuni laitan. Vegaania minusta ei saa, mutta koitan tehdä valintoja jotka kuormittaisivat luontoa vähemmän. 

Sain testiin Fiininaturallyn valikoimasta muutaman tuotteen ja olen nyt testaillut niitä reilun kuukauden verran. Sen vielä mainitsen ennen tuotteiden esittelyä, että Essi ja Heidi valitsivat tuotteita jotka toimivat sekaiholleni. Fiininaturallylta saa loistavaa henkilökohtaista palvelua, jossa ajatellaan asiakasta ja sitä mikä tuote voisi sopia juuri hänen iholleen. Kannattaa kääntyä naisten puoleen, jos painit ajatusten kanssa mikä toimisi sinun ihollesi parhaiten tai miten pyykkietikkaa käytetään! 

Palkittu seerumi

Millainen on hyvä seerumi? Olen testannut monia seerumeita. Osa toimii, osa ei toimi ja osa ei herätä minussa tai ihossani mitää erityisiä mielipiteitä. Tämä palkittu kaura-tyrni seerumi on kuitenkin herättänyt mielipiteitä.

Öljypohjaisen seerumin annostelussa kannattaa olla varovainen. Itse en tätä hoksannut, kun pitkän tauon jälkeen kokeilin öljypohjaista seerumia. Ensimmäinen ja toinen testauskerta eivät tuottaneet muuta, kun tahmean ja öljyisen ihon. Tuotetta ei tarvitse yhtä tai kahta tippaa enempää annostella iholle. Seerumia laitetaan puhdistetuille ja kostutetuille kasvoille. Itse sekoita välillä yhden tai kaksi tippaa seerumia kosteusvoiteeseen ja levitän myös kaulan iholle. Toinen vaihtoehto on, että seerumi toimii ainoana hoitavana tuotteena. Olen käyttänyt seerumia näinkin.

Itselläni syksyllä alkaa varsinkin posket punoittamaan ja tämä seerumi tarjoaa apua tähän ongelmaan. Olen myös ollut (taas) todella stressaantunut ja siihen reagoi myös iho aina vahvasti. Seerumi on kuitenkin auttanut hillitsemään ihon tulehdustilaa. Kahden öljyn seerumi voi aluksi tuntua "rasvaiselta" sekaiholle, mutta kannattaa annostelu katsoa kuntoon heti ensimmäisellä käyttökerralla. Mielummin vähemmän ja jos tuntuu, että ei saa riittävästi irti tuotteesta, niin lisää tipan lisää. Pipettipullolla on helppo säännöstellä tätä. 

Seerumi on oikea vitamiinipommi iholle ja tyrniöljy sisältää mm. A-, C- ja E-vitamiinia. Lisäksi tuotteessa oleva kauraöljy sisältää luonnollisia antioksidantteja ja rasvahappoja, joista iho tykkää. Tuote vaati ehdottomasti vielä pidemmän aikavälin testailut, mutta nämä seikat olen itse huomioinut tuotetta kuukauden käyttäneenä: ihon punoitus vähentynyt poskipäiltä ja tästä esimerkkinä se, että kuorinnan jälkeen iholla ei ole kiristävä tunne ja punoitusta tuskin havaitsee, iholla vähemmän tulehtuneita finnejä ja iho on vastaanottavaisempi kasvovoiteelle. Lue lisää kaura-tyrniöljyseerumista täältä

Aktiivihiililtä naamiossa

Kuinka moni on lukenut tai tutustunut aktiivihiilen syväpuhdistavaan vaikutukseen? No jos ette ole tutustuneet, niin avaan hiukan teille tätä. 

Aktiivihiili sitoo itseensä mm. epäpuhtauksia ja ilmassa olevia saasteita. Aktiivihiili on todella huokoinen aine, jota käytetään tutummin lääkehiilenä sisäisesti, mutta se toimii myös kauneudenhoidossa naamioissa, hampaiden valkaisussa (ja suun terveydessä) ja hiusten hoidossa. Monikäyttöinen tuote. 

Fiininaturallyn aktiivihiilestä ja kaurasta valmistettu jauhenaamio ehkäisee epäpuhtauksia ja syväpuhdistaa ihoa. Itse kokeilin tätä myös dekoltee alueelle. Itsellä välillä tällä alueella on myös tukkeutuneita ihohuokosia. Kokeilun perusteella jatkan tuotteen käyttämistä myös tälle alueelle, koska iholle ei ole ilmestynyt viikon aikana yhtään kipeää finniä, ja lisäksi naamio veti itseensä myös dekolteelta ylimääräisen rasvaisuuden. Kasvoille olen tätä käyttänyt kerran viikossa. Fiininaturallyn sivujen ohjeistamana sekoitin tämän naamion luonnonjogurttiin ja laitoin pari tippaa kaura-tyrniöljyseerumia. Annoin vaikuttaa sen noin 10 minuuttia. Tämänkin tuotteen kohdalla parhaimmat testitulokset saa säännöllisellä käytöllä. 
Tuote on täydellinen sellaiselle iholle, joka on taipuvainen epäpuhtauksille tai kärsii aknesta. Lue lisää täältä.

Ihon hoidosta pyykkäämiseen

Pyykkietikoita olen myös testannut tässä parin vuoden aikana jos jonkilaista. Ihmeellistä kyllä näissäkin on eroja! Ei uskoisi. Jotkut jättävät syystä tai toisesta pyykkiin tunkkaisen hajun ja etikan haju jää pyylkkeihin, vaikka annostelu on kunnossa ja pyykit täysin kuivuneet. Toisissa on taas käytetty liikaa hajusteita ja pyykit eivät tuoksu rakkailta.

Fiininaturallyn pyykkietikkaa olen myös käyttänyt nyt sen kuukauden päivät. Itsellä oli noin kolmen kuukauden paussi pyykkietikasta ja ilolla lähdin testaamaan Salainen puutarha nimeä kantavaa pyykkietikkaa. Moni laittoi minulle Instagramissa, että hei pitääpä testata tätä ja en ole aiemmin testannutkaan, osa taas oli sitä mieltä että tekisin itse pyykkietikkani. Säästäisin rahani ja saisin halvemmalla samaa tuotetta. Miksi sitten en tarttunut tähän ehdotukseen? Ensinnäkin tuotteiden valmistus maksaa yrityksille ja niissä on ihan syystä se annettu hinta, haluan tukea suomalaisia yrityksiä ja olkoon se sitten se yksi pyykkietikka jolla tuen heitä ja kolmas syy on se, että haluan helpottaa omaa elämääni ja omakin aika on rajallista, joten minulla ei ole aikaa tehdä omia pyykkietikoita. Ostan siis edelleen miedosti ja luonnollisesti hajustettuja pyykkietikoita, vaikka elintarvikekaupasta saisin etikkapullon halvemmalla. Rakastan tuoksuja ja tätäkin pyykkietikkaa käyttämällä pyykit tuoksuu sen hetken sille salaiselle puutarhalle, mutta pyykin kuivuttua pyykki tuoksuu enää häivähdyksen tälle ja enemmän aistin puhtaan vastapestyn pyykin tuoksun. 

Pyykkietikan hyödyistä mainitsen sen verran, että se samalla poistaa pyykkejä pestessä pyykkikoneesta pesuainejäämiä. Pyykit ovat myös raikkaampia ja pehmeämpiä. Vaatteiden värit säilyvät myös kirkkaampina ja tekstiilit eivät nukkaannu ja sähköisty samalla tavalla.

Sain myös kaksi muuta tuotetta joita en ole vielä ehtinyt testaamaan. Fiininaturallyn palasaippua, joka tuoksuu lumoavalle ruusulle sopii päivittäiseen käyttöön. Suolasaippua sitoo mm. ihon omaa kosteutta ja se sopii koko vartalolle. Käsityönä valmistettu saippua on vegaaninen, ekologinen, 100% biohajoava ja kemikaaliton. Palmrosan eteerinen öljy tasapainottaa talineritystä. Otan tämän saippuan käyttöön myöhemmin tänä vuonna! 


Lisäksi sain testiin tuotteen jota en ole aiemmin nähnyt ja tiedän, että tämä tulee vielä tehokkaaseen käyttöön loppuvuodesta! Tahrastick on kehitelty tahrojen puhdistukseen. Erityisesti rasvatarhat saa kyytiä tämän ansiosta. Luin Fiininaturallyn sivuilta, että tämä soveltuu myös allergiaperheiden pyykinpesuun ja vauvojen vaatteille, koska se ei sisällä kemikaaleja. Mielenkiintoinen tuttavuus ja odotan, että tämä pääsee toisi toimiin! 

Kyseiset tuotteet tulevat varmasti vilahtelemaan monta kertaa täällä blogin puolella, mutta erityisesti Instagramissa! Fiininaturally tulee muuten olemaan esillä tällä viikolla Helsingissä I love me- messuilla. Tätä postausta ei ole pyydetty tekemään ennen messuja ja jos olet tulossa messuille, niin käy piipahtamassa TwistBen osastolla. Siellä on Fiininaturallyn tuotteita esillä. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kosmetiikkajoulukalenterit 2022

Joulukalenterit 2022 Siitä on aikaa, kun olen ollut blogin äärellä. Itseasiassa kuukausia on ehtinyt kulua monta. Kevät vaihtui kesäksi ja nyt ollaan syksyssä. Ja syksy tuo mukanaan myös pienen kutinan joulun odotuksesta ja joulukalentereista. Siksi istunkin monen kuukauden jälkeen koneen äärellä ja teen tätä postausta teille. Teekupista nousee höyry ja kynttilät valaisevat sateisena päivänä hämärää päivää. Oiva aika paneutua vuoden 2022 joulukalentereihin.  Tässä postauksessa listaan vuoden 2022 kosmetiikkajoulukalenterit ja ajattelin myös listata tähän myös muitakin kalentereita, jotka eivät liity kosmetiikkaan. Itselle on tulossa jo pari kalenteria, vaikka alkuun mietin mihin kalentereihin tulen päätymään tänä vuonna. On hullua edes ajatella, että on yli vuosi kulunut siitä, kun olen viimeksi tämän postauksen tehnyt. Päivitän listaa sitä mukaa, kun kalentereita ilmestyy myyntiin tai tiedossa on kalenterin julkaisupäivä.  Rituals Tänä vuonna Ritualsin kalentereita on tullut heidän ve

AEG Comfortlift astianpesukone osa 2

Mielipide ja yhteenveto AEG Comfortlift astianpesukoneesta  Olen nyt kuukauden päivät testannut Smartsonin kautta AEG Comfortlift astianpesukonetta. Youtubeen kuvaillut videoita, kirjoittanut arvosteluja (mm. vertaa.fi ja hintaopas.fi) sekä kirjoittanut myös meidän testaajien omaan blogiin heti alussa tunnelmia koneesta. Mutta mitä ajatuksia kone on tuonut itselläni pidemmällä aikavälillä? AEG Comfortlift-alataso  Alakori on edelleen suosikkini astianpesukoneessa. Pidän kovasti toiminnosta, jossa alakorin saa nostettua samalle tasolle lasikorin kanssa eli sille ergonomiselle tasolle, joka itselläni helpottaa valtavasti korin täyttämistä sekä myös tyhjentämistä. Korin myös mahtuu enemmän astioita, jos vertaa esimerkiksi meidän entistä astianpesukonetta. Tilaa varmasti tuo enemmän se, että aterinkori ei ole alhaalla viemässä tilaa, vaan sille on oma tasonsa ylhäällä. Nostaminen ja laskeminen on kätevää ja joku kauhisteli sitä, että miten paljon jää ruokajäämiä tuon korin mek

Kevätmessut 2022

Kevät keikkuen tulevi, mutta Kevätmessut tulee huhtikuussa Messukeskukseen Somevaikuttajapassi saatu messuille  Siitä on vierähtänyt aikaa, kun olen kaivanut tietokoneen kaapista ja kirjoittanut blogia. Joulukuu vaihtuu uudeksi vuodeksi ja talvi kevääksi. Oli jonkilainen kirjoitus jumi päällä ja en saanut mitään järjellistä postatausta aikaiseksi. Jospa tämä aurinkoinen kevätpäivä karistelisi talven rippeet hartioilta ja veisi jumit mukanaan.  Ensi viikolla päästään pitkästä aikaa messuilemaan! En ole käynyt messuilla sitten 2019 syksyn (jos en nyt ihan väärin muista). Messuilla on aina erityinen iloinen tunnelma ja nähtävää sekä koettavaa riittää useammaksikin päiväksi. Toki riippuu onko mielenkiintoisia näytteileasettajia ja puheenvuoroja tulossa. Kevätmessut 2022 tulevat ensi viikolla 7.4.-10.4.2022 Messukeskukseen ja ainakin minä olen täällä innoissani lähdössä inspiroitumaan messuille. Tuletko sinä?  Mitä nähtävää ja koettavaa messuilla on?  Sisustaminen  Itse haen inspiraatiota p