Siirry pääsisältöön

Don Rosa

Sarjakuvafanin toivelahja!

Kirjat saatu arvostelukappaleena Egmont kustannukselta.

Luen paljon, mutta itselle hieman tuntemattomampi genre on sarjakuvat. Lapsuus on kuitenkin vietetty tiiviisti erilaisten sarjakuvalehtien, ja myös kirjojen parissa. Yksi näistä on Aku Ankka. Meille tuli 90-luvulla ja vielä 2000-luvun alussa Aku Ankka. Miten jännittävää sitä lehteä oli odottaa joka viikko, ja yleensä se oli odottamassa kotona, kun pääsi koulusta pois. Tuolloin myös sain ensimmäisen kosketuksen Don Rosan huikeaan sarjakuvataiteeseen. Onhan hänen piirros jälkensä todella upeaa ja yksityiskohtia täynnä! Ymmärrän kyllä, että kaikki ei arvosta sarjakuvissa tarkkoja, yksityiskohtaisia  piirroksia, mutta itselle ne ovat olleet syy siihen miksi kiinnostuin edes hiukan sarjakuvista.

Don Rosa tuli meille suomalaisille tutuksi siinä vaiheessa, kun hän siirtyi Egmont-kustannuksen palvelukseen ja tätä kautta Don Rosan tarinoista päästiin nauttimaan myös suomalaisessa Aku Ankassa. Uskon, että kuitenkin että Don Rosan nimi tuli viimeistään silloin suomalaisten huulille, kun Roope Ankan elämä ja teot- sarja julkaistiin. Hänet on myös palkittu tästä sarjasta ja mainittakoon, että tätä sarjaa pidetään Don Rosan merkittävämpänä työnä. Itse kuitenkin näin suomalaisen silmin pidän Don Rosan upeimpana teoksena Kalevala- aiheen ympärille ja mytologiaa ammentavaa Sammon salaisuus- teosta. Kirja on kokonaisuudessa yksi sarjakuva
historian upeimpia!

Sammon salaisuus- juhlapainos

Ensimmäisen kerran tämä Kalevalaan painottuva sarjakuvakirja ilmestyi vuonna 1999. Olin tuolloin itse 9- vuotias. Muistan kuitenkin, että kaksi vuotta nuorempi sisko sai tämän kirjan joululahjaksi ja kirjaahan on luettu monet kerrat. Ensimmäisen kerran ilmestyessään kirjan nimi oli Sammon salaisuus ja muita Don Rosan parhaita. Tämän jälkeen painoksia onkin ehtinyt kertyä. 1999 kirja nimittäin kiilasi nopeasti myyntilistojen kärkeen ja ensimmäinen painos oli nopeasti myyty loppuun. Kirja oli löytänyt muidenkin, kun siskoni joululahjapakettiin sillä marraskuussa ilmestynyt kirja oli myynyt jo joulukuussa 40 000 kappaletta. 2017 vuonna julkaistiin kirjasta 100-vuotiaan Suomen kunniaksi kaunis kultaisin yksityiskohdin painettu teos. Välissä on myös silkkinauha, joka tuo kirjaan vielä enemmän juhlallisuuden tunnetta. 


Kirja sisältää Don Rosan tervehdyksen jossa hän tituleeraa meitä suomalaisia maailman suurimmiksi Aku Ankka-faneiksi. Jostain syystä uskon hänen sanojaan, sillä nykyinenkin sukupolvi lukee Aku Ankkaa. Tässä painoksessa on myös vuoden 1999 esipuhe ja kuvia mm. Italian ja Hollannin lehdistä, minne myös Sammon salaisuus on levinnyt. Kirjan sivut (jokaikinen) vangitsee lukijansa pysymään sen äärellä pidemmänkin tovin. Itse olen lukenut tarinan niin monta kertaa läpi, että muistan varmaan sen pian ulkoa. Tässä painoksessa huomaa myös miten sarjakuviin on saatu syvempi värimaailma, mitä se on ollut 1999. Harmikseni kirja on Iisalmessa ja tähän postaukseen en saa vertailukohtaa vuoden 1999 kirjasta.


Tämä painos sopii sarjakuva hifistelijälle tai sille, joka on lukenut Aku Ankkaa jo tovin. Joululahjapaperiin kääritty kirja ei ole koskaan huono valinta lahjaksi! 

Roope Ankan elämä ja teot- juhlapainos

Tänä vuonna Roope Ankan faneja hemmotellaan uudella juhlapainoksella! Jos Sammon salaisuus löytyy jo kirjahyllystä, niin toivo tätä lahjaksi! Kirjan kansien sisällä on ensimmäistä kertaa nimittäin yhdeksän tarinaa lisää syventävää lisälukua. Kuten alkupäässä postausta mainitsikin, niin tätä teosta pidetään merkittävämpänä Don Rosan teoksena.

Roope Ankan elämä ja teot- teos sijoittuu pitkälti todellisiin tapahtumapaikkoihin ja tämä sarjakuvateos on täynnä historiallisia ilmiötä ja henkilöitä. Melkein, kuin lukisi historian kirjaa, mutta paljon hauskemmassa ja viihdyttämässä muodossa. Ensimmäisen kerran Roope Ankan elämä ja teot ilmestyi 1997 Suomessa. Kirja sisälsi tuolloin kaikki alkuperäiset luvut lisäruutuineen. Ja kuten arvata saattaa tämä teos oli myyntimenestys ja myytiin nopeasti loppuun. Sen jälkeen ilmestyi uusia painoksia, mutta vuonna 2007 julkaistiin ensimmäiselle kirjalle jatko-osa. Samassa yhteydessä julkaistiin myös uudistettu laitos ensimmäisestä osasta johon oli tullut lisäyksiä.


Roope Ankan elämä ja teot osa 2 ilmestyi siis vuonna 2007 ja teos sisälsi B- ja C-osat. Tämä teos täydensi ensimmäistä osaa ja kirja on julkaistu myös kotelossa jossa on molemmat osat.

Näissä kahdessa teoksessa käydään läpi Roope Ankan elämää todella tiiviisti ja ensimmäinen kirja kattaa sisäänsä Roopen syntymän vuonna 1867 aina vuoteen 1947 asti. Don Rosa on halunnut kunnioittaa Carl Barksin alkuperäisiä tarinoita ja melkein nämä kaikkia on saatu sisällytettyä ensimmäisen kirjan kansien väliin.

Tämä juhlapainos kuitenkin tuo ensimmäistä kertaa molemmat teokset yksien kansien sisälle ja lisäksi myös paljon ekstraa! Jos kirja on sisällöltään upea, niin on myös kannet. Säihkettä silmille, ja laadukkaan tuntuiset kannet takaa, että kirjaa on hyvä pidellä käsissä vaikka sivuja on paljon, ja kirja on painavahko. Jokainen sarjakuva ruutu on tarkka ja värit ovat kirkkaat. Tämä tekee kirjasta ehdottomasti kirjahyllyn aarteen!

Jos mietit mitä hankit joululahjaksi, niin miten olisi nämä kaksi teosta tai toinen näistä. Kirjoja saa mm. Suomalaisesta kirjakaupasta.

Sarjakuvat ovat hyvä tie lukemisen maailmaan. Värikkäät kuvat, ja varsinkin Don Rosan upeat yksityiskohtia täynnä olevat tarinat saa nuoremmankin lukijan pysymään kirjan äärellä tovin. 

Kommentit

  1. Onko kirjas saman kokoisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin siis ovatko kirjat Elämä ja Teot ja Sammon Salaisuus - juhlapainokset kooltaan saman mittaisia?

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kosmetiikkajoulukalenterit 2022

Joulukalenterit 2022 Siitä on aikaa, kun olen ollut blogin äärellä. Itseasiassa kuukausia on ehtinyt kulua monta. Kevät vaihtui kesäksi ja nyt ollaan syksyssä. Ja syksy tuo mukanaan myös pienen kutinan joulun odotuksesta ja joulukalentereista. Siksi istunkin monen kuukauden jälkeen koneen äärellä ja teen tätä postausta teille. Teekupista nousee höyry ja kynttilät valaisevat sateisena päivänä hämärää päivää. Oiva aika paneutua vuoden 2022 joulukalentereihin.  Tässä postauksessa listaan vuoden 2022 kosmetiikkajoulukalenterit ja ajattelin myös listata tähän myös muitakin kalentereita, jotka eivät liity kosmetiikkaan. Itselle on tulossa jo pari kalenteria, vaikka alkuun mietin mihin kalentereihin tulen päätymään tänä vuonna. On hullua edes ajatella, että on yli vuosi kulunut siitä, kun olen viimeksi tämän postauksen tehnyt. Päivitän listaa sitä mukaa, kun kalentereita ilmestyy myyntiin tai tiedossa on kalenterin julkaisupäivä.  Rituals Tänä vuonna Ritualsin kalentereita on tullut heidän ve

AEG Comfortlift astianpesukone osa 2

Mielipide ja yhteenveto AEG Comfortlift astianpesukoneesta  Olen nyt kuukauden päivät testannut Smartsonin kautta AEG Comfortlift astianpesukonetta. Youtubeen kuvaillut videoita, kirjoittanut arvosteluja (mm. vertaa.fi ja hintaopas.fi) sekä kirjoittanut myös meidän testaajien omaan blogiin heti alussa tunnelmia koneesta. Mutta mitä ajatuksia kone on tuonut itselläni pidemmällä aikavälillä? AEG Comfortlift-alataso  Alakori on edelleen suosikkini astianpesukoneessa. Pidän kovasti toiminnosta, jossa alakorin saa nostettua samalle tasolle lasikorin kanssa eli sille ergonomiselle tasolle, joka itselläni helpottaa valtavasti korin täyttämistä sekä myös tyhjentämistä. Korin myös mahtuu enemmän astioita, jos vertaa esimerkiksi meidän entistä astianpesukonetta. Tilaa varmasti tuo enemmän se, että aterinkori ei ole alhaalla viemässä tilaa, vaan sille on oma tasonsa ylhäällä. Nostaminen ja laskeminen on kätevää ja joku kauhisteli sitä, että miten paljon jää ruokajäämiä tuon korin mek

Kevätmessut 2022

Kevät keikkuen tulevi, mutta Kevätmessut tulee huhtikuussa Messukeskukseen Somevaikuttajapassi saatu messuille  Siitä on vierähtänyt aikaa, kun olen kaivanut tietokoneen kaapista ja kirjoittanut blogia. Joulukuu vaihtuu uudeksi vuodeksi ja talvi kevääksi. Oli jonkilainen kirjoitus jumi päällä ja en saanut mitään järjellistä postatausta aikaiseksi. Jospa tämä aurinkoinen kevätpäivä karistelisi talven rippeet hartioilta ja veisi jumit mukanaan.  Ensi viikolla päästään pitkästä aikaa messuilemaan! En ole käynyt messuilla sitten 2019 syksyn (jos en nyt ihan väärin muista). Messuilla on aina erityinen iloinen tunnelma ja nähtävää sekä koettavaa riittää useammaksikin päiväksi. Toki riippuu onko mielenkiintoisia näytteileasettajia ja puheenvuoroja tulossa. Kevätmessut 2022 tulevat ensi viikolla 7.4.-10.4.2022 Messukeskukseen ja ainakin minä olen täällä innoissani lähdössä inspiroitumaan messuille. Tuletko sinä?  Mitä nähtävää ja koettavaa messuilla on?  Sisustaminen  Itse haen inspiraatiota p