Siirry pääsisältöön

Kauneuden jumalatar Sothys

Ranskalaista ammattikosmetiikkaa iholle

Tuotteet saatu pr-lähetyksenä.

Tutustuin jo viime syksynä, oikeastaan alku syksystä Sothys merkkiin. En ollut aiemmin kuullut Sothysista, mutta moni seuraaja Instagramissa kertoi, että ovat tutustuneet kyseiseen merkkiin jo 2000-luvun alussa ja osa oli tutustunut jo 90-luvun puolella tuotteisiin. Ylellinen. Se kuvastaa hyvin tätä merkkiä. Tuotteita saa kauneushoitoloista ympäri Suomen ja tuotteiden ympärille on rakennettu myös omat erikoishoidot. Näistä ei itsellä ole kokemusta, mutta luin Sothysin sivuilta, että tuotteet ja rentouttava hieronta yhdistetään, jolloin iholla näkyy tuloksia jopa ensimmäisen hoidon jälkeen.

Sothysilta löytyy tuotteita aina ihonhoidosta luomiväreihin ja suihkutuotteisiin. Sothysin tuotteet ovat laadukkaita, riittoisia ja kyllä, se näkyy myös hinnassa. Tarkemmat hinnat saa hoitoloista ja kannattaakin käydä paikan päällä tutustumassa valikoimaan. Kauneushoitoloista saa myös ammattitaitoista palvelua ja neuvoa mitkä tuotteet sopivat juuri sinun ihollesi. Itse olen käyttänyt osaa tuotteista melkein joka päivä neljän kuukauden ajan, joten olen saanut tässä ajassa luotua pidemmän aikavälin mielipiteen ja tulokset iholla. Kaikkia tuotteita en nyt tässä postauksessa käy läpi, mutta käyn tuotteet/tuotesarjat mitkä nousivat omiksi suosikeiksi. Olen täällä kirjoitellut Sothysin joulukalenterin tuotteista joulukalenteri postauksissa, ja ne löytyvät joulukuun alta.

Sothys Detox Energie

Sain testiin syksyllä tämän sarjan tuotteita. Tähän kuului 2x1ml ampullit, seerumi, EE-voide, ihoa tasapainottava ja saasteilta suojaava voide, sekä tehoaine jota voi käyttää aamuisin ja iltaisin. 

Ampullit

Ampulleista toisen olen vielä säästänyt, koska rakastuin jo ensimmäisen ampullin kohdalla siihen miltä meikin saa tuntumaan, ja ennenkaikkea miten hyvin meikki pysyy päivän tohinoissa mukana. Ampulli toimii myös hyvin 
sellaisenaan käytettäväksi ihonhoidossa. Yhdestä ampullista sai käytettyä kaksi kertaa. Ampulli kirkastaa ihoa, antaa heleyttä ja häivyttää näkyviä juonteita. 

Seerumi

Ehdottomasti ykkönen seerumeista mitä olen käyttänyt! Jos mietit jotain näistä tuotteista ja et halua kaikkia hankkia, niin valitse tämä. Tämä toimii myös muiden merkkien kanssa. Todella kevyt, hyvin kerrostuva seerumi. Itsellä seerumi pukkasi ensimmäisellä viikolla muutaman isomman epäpuhtauden esiin, mutta seerumi puhdistaa myös ihoa, joten tämä oli odotettavissa. Ensimmäisen viikon jälkeen iho rauhoittui. Todella riittoisa, toimii meikin alla, aamuin ja illoin käytettäväksi ja tykkään siitä miltä iho on tuntunut tämän jälkeen. Välissä olen toki testaillut montaa muuta seerumia, mutta tähän olen palannut syksyn ja talven aikana. En tiedä saanko riittämään tämän seerumin vielä kesään asti, mutta olisi mielenkiintoista nähdä miten toimii kesäiholle, kun iho hikoilee! Seerumi on kirkastanut ihoa ja tasoittanut ihon värieroa itselläni. 

EE-voide

Jos et ole suuri meikkivoiteiden ystävä ja haluat kuitenkin jonkun kevyen, hoitavan tuotteen päivämeikkiin, niin ehdotan tutustumaan tähän tuotteeseen. Sothysilla on myös toinen tuote josta olen mm. Instagramissa maininnut tämän vuoden puolella, mutta kerron nyt ensin tästä. Palataan tuohon toiseen tuotteeseen tämän postauksen aikana. EE-voide nimittäin sulautuu siihen sinun omaan ihonsävyyn mikä sinulla on. Pikakaunistajaksikin nimetty voide sopii hyvin esimerkiksi kiireisen arjen pelastajaksi. Tällä saa kevyesti peitettyä ihon "ongelmakohtia" ja seerumin tavoin tämä tasoittaa ihon sävyä. Olen testannut tätä monta kertaa yksin ja yhdessä meikin kanssa. Toimii molemmissa. Ainoa minkä huomasin, että jos on yhtään kuivat poskipäät, niin jää hieman rosoiseksi iholla. Pidin tästä hieman taukoa, kun iho oli kuivempi. 

Ilman saasteilta suojaava voide

Moni tuote on nykyään tehty suojaamaan ihoa ilman saasteilta. Tiedätkö muuten, että kotonakin voi ilma olla yllättävän likaista ja tämä voide suojaa myös siltä. Joku varmaan miettii, että ei nyt minun kodissa ole likainen ilma, kun siivoan ja olen puhtauden perikuva, mutta oikeasti ihan jokaisessa kodissa sitä likaista ilmaa ilmenee, vaikka olisit kuinka siisti. Eikä siitä kannata mitenkään kokea pahaa mieltä. Puhutaan nyt kuitenkin tästä voiteesta joka auttaa molempiin ongelmiin. Voide sopii aamuun ja illoin käytettäväksi, ja olenkin todennut että silloin tällä saa parhaimman lopputuloksen. Voide tasapainottaa ihoa ja energisoi. Stressaantuneen ihon pelastus! Itsellä näkyy huonosti nukuttu yö ja stressi heti iholla. Iho näyttää silloin harmaalta, voi syntyä epäpuhtauksia ja kimmoisuus katoaa. Tällä saa heräteltyä ihoa ja ennenkaikkea hoidettua ehkä jopa hieman kaltoinkin kohdeltua ihoa. 

Pidemmällä aikavälillä olen huomannut, että iho on alkanut tuntumaan samanlaiselta mitä se oli noin kymmenen vuotta sitten. Sehän on totuus, että tästä ei nuoremmaksi enää tule, vaikka aina sanon olevani 25. Ihon kimmoisuus katoaa ja se kaikkien sanoma nuoruuden hehku. Tällä voiteella saa elvytettyä ihoa. Summasummarum sanoisin, että kun näitä kaikkia tuotteita käyttää yhdessä niin iho voi paremmin. Mutta jos pitäisi valita kaksi näistä tuotteista, niin valitsisin tämän ja seerumin. Nämä kaksi toimivat käsikädessä. Kolmantena tulee tuote, josta en ole vielä kertonutkaan. 

Tehoaine

Hirveästi ei esittelyä nimensä puolesta tämä tuote tarvitse, koska tämä kyseinen tehoaine hoitaa homman lähinnä yöllä. Silloin kun nukut niitä kauniita Ruususen unia. Toki tämä tuote sopii päivällä käytettäväksi suojaamaan ihoa, mutta yöllä kyseinen tuote eliminoi niitä päivän aikaan iholle tulleita saasteiden vaikutuksia. Käytetään yövoiteen alla. Itse olen käyttänyt edellisen tuotteen kanssa, mutta myös Sothysin yövoiteeksi tarkoitetun tuotteen kanssa. Tästä tulen mainitsemaan myös tässä postauksessa. Tehoaine poistaa iholta kuona-aineita ja jos päivän aikaan iholle on päässyt hiukkasia, jotka sinne ei kuulu, niin tehoaine antaa niille kyytiä. Tätä tuotetta olen käyttänyt säännöllisen epäsäännöllisesti. Tykkään tämän tuotteen ideasta ja tätä tuotetta on helppo annostella tippakorkin vuoksi. Huomiota mitä olen tehnyt erityisesti aamulla herättyä. Ihoj näyttää ja tuntuu hyvältä, ensimmäisillä kerroilla pukkasi myös seerumin tavoin epäpuhtaudet pintaan (johtuu siitä, että poistaa kuona-aineita) ja yövoiteen kanssa toimii yhtä hyvin, ellei paremminkin kun edellä mainitun voiteen kanssa. Päivällä en ole mitään erityistä huomannut. Tykkään itse enemmän käyttää siksi illalla/yöllä, koska näkyvämmät tulokset saa heti aamulla! 

Energisoiva tuotelinja on mielestäni ollut toimiva ja iho on voinut paremmin. Laatu on erinomainen. Tuotteet toimii hyvin yhdessä ja erikseen. Ja toimivat myös toisten merkkien kanssa. Totesinkin, että parhaimmat tulokset saa, kun käyttää näitä yhdessä. Aktiivi-aine trio pääsee silloin näyttämään tehonsa. Tuotelinjaa on kehitetty hartaudella ja ajan kanssa. Hoitolinjan taustalla onkin 4,5 vuoden tutkimustyö, josta on syntynyt nämä kyseiset tuotteet. Tuotteissa vaikuttavina aineina toimivat orgaaninen seljanmarja, orgaaninen Siperian ginseng sekä puhdistavat peptidit. Ilman saasteilta kannattaa suojautua oikeilla tuotteilla, koska ne vanhenevat ihoa yhtälailla kun huonot elämäntavat tai aurinko. Jos yhtään kiinnostus heräsi näitä tuotteita kohtaan, niin kurkkaa täältä lähin kauneushoitola ja käy juttelemassa asiantuntevan ammattilaisen kanssa näistä tuotteista. 

Seuraavaksi ajattelin mainita vielä muutaman tuotteen mihin olen ihastunut viime vuoden puolella ja tämän vuoden tammikuussa.

Secrets de Sothys parfyymi

Miten ihana eleganssinen ja lumoava tuoksu. Pullon muotokieli tuo mieleen vanhat elokuvat ja tämä vie varmasti huomion. Tuoksu on alkuun keveän kukkainen ja alkutuoksusta tuntee mm. Ruusun ja freesian, tuoksu taittuu hedelmäiseksi/marjaiseksi ja siitä voi aistia mm. omenan ja mustaherukan. Lopputuoksu on lämmin vanilja itsellä. Sopii arkeen ja juhlaan. Ehdottomasti valitsisin tämän tuoksun treffeille!

Sothys nO2ctuelle yövoide ja naamio

Kiinteyttävään yölinjaan kuuluva yövoide, jota olen nyt käyttänyt parisen kuukautta. Itse olen ollut todella stressaantunut, nukkunut öitä huonosti ja tämä kaikki vaikuttaa ihoon. Jos en voi olla stressaamatta, niin hoidan ainakin ihoa. Voide virkistää ihoa ja aamulla iho ei ole näyttänyt siltä, että olenpa taas nukkunut huonosti, vaan iho on ollut heleä. Tämän voiteen rinnalla olen käyttänyt myös yöllä käytettävää naamiota, josta riittää muuten kahteen käyttö kertaan, vaikka ovatkin erillisissä pusseissa. Ikääntyessä iho alkaa veltostua ja menettää sitä nuoruuden kimmosuutta mistä aiemmin mainitsinkin. Tämä kaksikko auttaa palauttamaan/saamaan ihon menetettyä kimmosuutta takaisin ja kirkastaa ihoa. Madaltaa myös iholle syntyneitä juonteita. Itsellä ei hirveästi (onneksi) vielä ainakaan ole näkyviä juonteita, mutta näiden avulla olen saanut pelastettua ihon, kun olen nukkunut huonosti. Se huonosti nukuttu yö ei näy muuten kun haukotuksena. 

Meikkilinjan Perfecteur de teinit mattapohjustusvoide

Käytän todella vähän enää meikkivoidetta arkimeikissä. Sen sijaan meikkilaukusta löytyy erilaisia ihonsävyä tasoittavia ja ihon ongelmakohtia piilottamiseen tarkoitettuja tuotteita. Tämän esittelin tammikuussa Instagramissa, mutta tämä saa myös arvoisensa esittelyn täällä. Jos joku on joskus sanonut, että tuntuu kuin toiselta iholta, niin tämä tuote tekee sen myös. Ihohuokosia peittävä, mattapintaisen tunteen antava ja toimii yksin tai meikkivoiteen alla. Tämäkin on siis testattu. Meikkivoide kestää huomattavasti pidempään iholla ja ei ala esimerkiksi kiiltämään päivällä. Testasin myös luomille ja toimii hyvin luomivärin pohjustukseen.


Haluan myös muistuttaa, että vaikka näistä tuotteista jokainen toimii minulla, niin on ihoja joille kaikki tuotteet eivät sovi ja eivät myöskään toimi samalla tavalla. Tämä on ammattikosmetiikkaa ja sinun ihollesi sopivat tuotteet saat, kun kysyt apua kauneushoitolosta jotka myyvät näitä tuotteita. Itse tykästyin todella tähän kosmetiikkasarjaan ja on hienoa, että vannoutuneita tämän merkin käyttäjiä löytyi omista seuraajistani/lukijoistani, jotka ovat käyttäneet tuotteita jo vuosia! Olen päässyt jakamaan ajatuksia näistä tuotteista puolin ja toisin. Oletko sinä tutustunut Sothysiin?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kosmetiikkajoulukalenterit 2022

Joulukalenterit 2022 Siitä on aikaa, kun olen ollut blogin äärellä. Itseasiassa kuukausia on ehtinyt kulua monta. Kevät vaihtui kesäksi ja nyt ollaan syksyssä. Ja syksy tuo mukanaan myös pienen kutinan joulun odotuksesta ja joulukalentereista. Siksi istunkin monen kuukauden jälkeen koneen äärellä ja teen tätä postausta teille. Teekupista nousee höyry ja kynttilät valaisevat sateisena päivänä hämärää päivää. Oiva aika paneutua vuoden 2022 joulukalentereihin.  Tässä postauksessa listaan vuoden 2022 kosmetiikkajoulukalenterit ja ajattelin myös listata tähän myös muitakin kalentereita, jotka eivät liity kosmetiikkaan. Itselle on tulossa jo pari kalenteria, vaikka alkuun mietin mihin kalentereihin tulen päätymään tänä vuonna. On hullua edes ajatella, että on yli vuosi kulunut siitä, kun olen viimeksi tämän postauksen tehnyt. Päivitän listaa sitä mukaa, kun kalentereita ilmestyy myyntiin tai tiedossa on kalenterin julkaisupäivä.  Rituals Tänä vuonna Ritualsin kalentereita on tullut heidän ve

AEG Comfortlift astianpesukone osa 2

Mielipide ja yhteenveto AEG Comfortlift astianpesukoneesta  Olen nyt kuukauden päivät testannut Smartsonin kautta AEG Comfortlift astianpesukonetta. Youtubeen kuvaillut videoita, kirjoittanut arvosteluja (mm. vertaa.fi ja hintaopas.fi) sekä kirjoittanut myös meidän testaajien omaan blogiin heti alussa tunnelmia koneesta. Mutta mitä ajatuksia kone on tuonut itselläni pidemmällä aikavälillä? AEG Comfortlift-alataso  Alakori on edelleen suosikkini astianpesukoneessa. Pidän kovasti toiminnosta, jossa alakorin saa nostettua samalle tasolle lasikorin kanssa eli sille ergonomiselle tasolle, joka itselläni helpottaa valtavasti korin täyttämistä sekä myös tyhjentämistä. Korin myös mahtuu enemmän astioita, jos vertaa esimerkiksi meidän entistä astianpesukonetta. Tilaa varmasti tuo enemmän se, että aterinkori ei ole alhaalla viemässä tilaa, vaan sille on oma tasonsa ylhäällä. Nostaminen ja laskeminen on kätevää ja joku kauhisteli sitä, että miten paljon jää ruokajäämiä tuon korin mek

Kevätmessut 2022

Kevät keikkuen tulevi, mutta Kevätmessut tulee huhtikuussa Messukeskukseen Somevaikuttajapassi saatu messuille  Siitä on vierähtänyt aikaa, kun olen kaivanut tietokoneen kaapista ja kirjoittanut blogia. Joulukuu vaihtuu uudeksi vuodeksi ja talvi kevääksi. Oli jonkilainen kirjoitus jumi päällä ja en saanut mitään järjellistä postatausta aikaiseksi. Jospa tämä aurinkoinen kevätpäivä karistelisi talven rippeet hartioilta ja veisi jumit mukanaan.  Ensi viikolla päästään pitkästä aikaa messuilemaan! En ole käynyt messuilla sitten 2019 syksyn (jos en nyt ihan väärin muista). Messuilla on aina erityinen iloinen tunnelma ja nähtävää sekä koettavaa riittää useammaksikin päiväksi. Toki riippuu onko mielenkiintoisia näytteileasettajia ja puheenvuoroja tulossa. Kevätmessut 2022 tulevat ensi viikolla 7.4.-10.4.2022 Messukeskukseen ja ainakin minä olen täällä innoissani lähdössä inspiroitumaan messuille. Tuletko sinä?  Mitä nähtävää ja koettavaa messuilla on?  Sisustaminen  Itse haen inspiraatiota p