Siirry pääsisältöön

Goodiebox heinäkuu

The Staycation Box

Heinäkuun loppu häämöttää ja olen fiilistellyt taas tovin heinäkuun Goodieboksin sisältöä ennen postauksen kirjoittamista. Olen viettänyt täällä muutenkin hiljaisempaa eloa, koska välillä elämässä tapahtuu liikaa ja tuntuu, että ajatukset eivät ole kasassa. Kaikesta en tänne vieläkään kirjoita ja olen enemmän ollut Instagramissa äänessä. Välillä tuntuu, että blogit alkaa olemaan poissa pelistä ja ihmisiä ei edes kiinnosta lukea mitään täältä. Ehkä ajatus on vain muotoutunut omaan päähän. Katsotaan saanko mitään irti itsestäni ja kerronko enemmän kuulumisia myös tänne. Ehkä, ehkä en? Tässä kuitenkin ajatuksia heinäkuun boksista. 

Masque Me Up Heel Mask

Kantapäille tarkoitetut naamiot. Heinäkuu ei ole ollut hellekuu toisin kuin kesäkuu, mutta sandaalit ovat olleet silti ahkerassa käytössä ja kauniit, sileät kantapäät täytyy olla, että itse niitä viitsii käyttää. Itsellä menee kantapäät todella hurjaan kuntoon silloin, kun on töissä jalkojen päällä. Kantapäät joutuu koville ja ovat sen näköisetkin, että tarvitsevat hoitoa. Ajattelin käyttää ja testata nämä vasta myöhemmin, kun kantapäät vaativat. Vaikuttaa kyllä hyvin mielenkiintoiselta tuotteelta ja jos nämä toimii, niin ehdottomasti tulee kokeiltua toiseenkin kertaan. Pidetään kantapäillä 20 minuuttia tai sukkien kanssa läpi yön.  Hinta: 7,5€


Paese Silky Kiss Lipgloss


Huulikiilto, jonka sävy on vadelmaan taittava. Lupaa, että ei tahmaa ja pysyy huulilla hyvin. Omasta mielestä kiilto tuntuu kyllä tahmealta, mutta ei ole pahimmasta päästä tahmaisuuden kanssa. Sävy on hyvin hento ja luonnollinen. Sopii sävynsä puolesta kenelle tahansa. Paesen kosmetiikka on itselle tullut tutuksi enemmänkin silmämeikeistä. Hinta: 21,00€

Feel Free Rose & Berries Balmy Cleanser

Miedosti ruusulle tuoksuva putsari kasvoille. Koostumus on voidemainen ja putsaa tosi hellävaraisesti meikin kasvoilta. Tarvitsee kyllä toisen putsarin kaveriksi tai vaatii, että käytetään pari kertaa. Yksi kerta ei riitä ainakaan Jeffree Starin pigmenttisien luomivärien putsaamiseen. Mutta perusmeikin ja kasvojen putsaamiseen oivallinen vaihtoehto. Tuotteessa on ruusuvettä, vadelma-uutetta sekä argan- ja jojobaöljyjä. Boksissa oli 75ml tuote. Hinta: 15,95€/100ml


Rituals The Ritual of Ayurveda Shower Oil

Kuten osa on jo lukenut, niin Rituals kuuluu omiin suosikki brändeihin kautta aikojen. Rakastan tämän brändin tuotteita, jotka tuo Spa tunnelman omaan kylppäriin. Näitä suihkussa käytettäviä öljyjä olen aiemminkin testannut ja tykästynyt! Öljy muuttuu veden kanssa vaahtoavaksi. Tuoksuna tässä toimii intianruusu ja makea manteliöljy. Ei ole kaikkein vahvempia tuoksuja Ritualsin valikoimasta ja tuoksu sopii hyvin kesään. Raikas, joskin tuo jostain syystä itselle mieleen vessan raikastimen. 75ml matkakoko boksissa. Hinta: 9,5€/200ml


Favora Kirkastava Kuorintavoide kasvoille

Favoran tuotteet ei ole erityisemmin itselle tuttuja, mutta olen näitä bongannut apteekeista. Tämä kuorinta on kehitetty yhdessä Allergia- ja Astmaliiton kanssa. Kuorinta ei tuoksu ja kuorivina ainesosina toimii luonnolliset aineet. Vaikuttaa riittoisalta ja on ihan perus hyvä kuorinta. Hellävaraisesti kuorii. Näin kesällä voin käyttää, mutta talvella tarvitsen hieman rakeisempaa koostumusta. Hinta: 11,00€/75ml


Kueshi Aloe Vera Gel

Aloe Vera geeli sopii kaikkeen. Ja esimerkiksi tänä kesänä se on auttanut aurinkoihottuman hoidossa, jota ilmestyy joka kesää äidilläni. Ja jos ei ole kortisonia sillä hetkellä, kun tarvitsisi, niin teepuuöljy auttoi myös kutinaan. Tai näiden kahden yhdistelmä. Oikeastaan tätä geeliä voit käyttää ihan mihin tahansa. Kosteutukseen, palovammojen hoitoon, haavoille ja hiertymiin. Tuote oli boksissa 100ml reiluna "matkakokona". Hinta: 15,99€/250ml

Lavish Care Ocean Mist Salt Spray

Hiustuotteista suolasuihkeet on omia suosikkeja. Olen kuluttanut eri brändeiltä ties kuinka monta pulloa! Tämä oli ehdottomasti boksin parasta antia, vaikka suihke tuoksuukin tämmöiselle hajuherkälle alkuun hyttysmyrkylle. Luit oikein. Haju kuitenkin onneksi haihtuu ja en tiedä aiheuttiko tämän pahan hajun suolasuihkeessa oleva aito merisuola. Merisuola imee hiuksista liian öljyisyyden ja antaa mattaisen lopputuloksen. Muistakaa muuten aina ravistella suolavesisuihke ennen hiuksiin laittamista. Tätä voi käyttää kuiviin sekä kosteisiin hiuksiin. Täysikokoinen tuote boksissa. Hinta: 9,90€/300ml

Fulgent World Glass Nail File

Katkaistusta lasista valmistettu kynsiviila tuli tarpeeseen. Sen tunnustan, että omat kynnet on karmeassa kunnossa aina ja en lakkaa niitä koskaan. Työelämässä kynsilakka on kielletty ja en osaa olla kynsilakat kynsissä arkenakaan tai oikeastaan koskaan. Geelikynnet oli enemmän omaan mieleen ja kaipaan niitä aikoja, kun itsellä sellaiset oli. Tämä kynsiviila on tosi nätti ja liukuvärjäytyy violetin sävyyn. Hinta: 8,00€

Boksi oli todella runsas ja monipuolinen. Tuotteita jaloille, vartalolle, kasvoille, käsille ja hiuksille. Tykkään! Oma suosikki oli suolasuihke ja Aloe Vera geeli. Tästäkin boksista jokainen tuote tulee varmasti käyttöön ja se on mielestäni bokseissa se juttu, että tuotteet ovat monipuolisia. Monta brändiä joista en ole aiemmin kuullutkaan. Mitä mieltä sinä olit tämän kuun boksista? 

Ja jos kiinnostaa tilata boksi, niin ensimmäisen boksin saa puoleen hintaan tällä linkillä ja jokainen saa oman henkilökohtaisen koodin, jota jakaa. Ei ole siis mikään yhteistyö. 






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kosmetiikkajoulukalenterit 2022

Joulukalenterit 2022 Siitä on aikaa, kun olen ollut blogin äärellä. Itseasiassa kuukausia on ehtinyt kulua monta. Kevät vaihtui kesäksi ja nyt ollaan syksyssä. Ja syksy tuo mukanaan myös pienen kutinan joulun odotuksesta ja joulukalentereista. Siksi istunkin monen kuukauden jälkeen koneen äärellä ja teen tätä postausta teille. Teekupista nousee höyry ja kynttilät valaisevat sateisena päivänä hämärää päivää. Oiva aika paneutua vuoden 2022 joulukalentereihin.  Tässä postauksessa listaan vuoden 2022 kosmetiikkajoulukalenterit ja ajattelin myös listata tähän myös muitakin kalentereita, jotka eivät liity kosmetiikkaan. Itselle on tulossa jo pari kalenteria, vaikka alkuun mietin mihin kalentereihin tulen päätymään tänä vuonna. On hullua edes ajatella, että on yli vuosi kulunut siitä, kun olen viimeksi tämän postauksen tehnyt. Päivitän listaa sitä mukaa, kun kalentereita ilmestyy myyntiin tai tiedossa on kalenterin julkaisupäivä.  Rituals Tänä vuonna Ritualsin kalentereita on tullut heidän ve

AEG Comfortlift astianpesukone osa 2

Mielipide ja yhteenveto AEG Comfortlift astianpesukoneesta  Olen nyt kuukauden päivät testannut Smartsonin kautta AEG Comfortlift astianpesukonetta. Youtubeen kuvaillut videoita, kirjoittanut arvosteluja (mm. vertaa.fi ja hintaopas.fi) sekä kirjoittanut myös meidän testaajien omaan blogiin heti alussa tunnelmia koneesta. Mutta mitä ajatuksia kone on tuonut itselläni pidemmällä aikavälillä? AEG Comfortlift-alataso  Alakori on edelleen suosikkini astianpesukoneessa. Pidän kovasti toiminnosta, jossa alakorin saa nostettua samalle tasolle lasikorin kanssa eli sille ergonomiselle tasolle, joka itselläni helpottaa valtavasti korin täyttämistä sekä myös tyhjentämistä. Korin myös mahtuu enemmän astioita, jos vertaa esimerkiksi meidän entistä astianpesukonetta. Tilaa varmasti tuo enemmän se, että aterinkori ei ole alhaalla viemässä tilaa, vaan sille on oma tasonsa ylhäällä. Nostaminen ja laskeminen on kätevää ja joku kauhisteli sitä, että miten paljon jää ruokajäämiä tuon korin mek

Kevätmessut 2022

Kevät keikkuen tulevi, mutta Kevätmessut tulee huhtikuussa Messukeskukseen Somevaikuttajapassi saatu messuille  Siitä on vierähtänyt aikaa, kun olen kaivanut tietokoneen kaapista ja kirjoittanut blogia. Joulukuu vaihtuu uudeksi vuodeksi ja talvi kevääksi. Oli jonkilainen kirjoitus jumi päällä ja en saanut mitään järjellistä postatausta aikaiseksi. Jospa tämä aurinkoinen kevätpäivä karistelisi talven rippeet hartioilta ja veisi jumit mukanaan.  Ensi viikolla päästään pitkästä aikaa messuilemaan! En ole käynyt messuilla sitten 2019 syksyn (jos en nyt ihan väärin muista). Messuilla on aina erityinen iloinen tunnelma ja nähtävää sekä koettavaa riittää useammaksikin päiväksi. Toki riippuu onko mielenkiintoisia näytteileasettajia ja puheenvuoroja tulossa. Kevätmessut 2022 tulevat ensi viikolla 7.4.-10.4.2022 Messukeskukseen ja ainakin minä olen täällä innoissani lähdössä inspiroitumaan messuille. Tuletko sinä?  Mitä nähtävää ja koettavaa messuilla on?  Sisustaminen  Itse haen inspiraatiota p