Siirry pääsisältöön

Goodiebox heinäkuu 2021

Happy Moments

Siitä on taas vierähtänyt hetki, kun olen tänne kirjoitellut mitään. Goodieboxistakaan en ole ihan joka kuukausi kiireiden vuoksi muistanut kirjoittaa ja nytkin menee hiukan tiukille, että saan heinäkuun puolella postauksen heinäkuun boksista. Olen ollut ihan poikki työpäivien jälkeen, koska helteet. Itse en ole koskaan ollut helteiden perään ja varsinkin, kun helteiset päivät vain jatkui ja jatkui. Pari kertaa oli töissäkin lähellä ettei jalat lähde alta. 


Ihanaa, kun syksy saapuu ja ilmat ovat nyt inhimilliset. Blogi on kuitenkin itsellä ollut mielessä koko ajan ja olen välillä tuntenut, että Elämää Väripaletilla- blogi on ollut hunningolla, kun ei ole ollut aikaa ja jaksamista kirjoittaa. Syksyn tullen kuitenkin panostetaan taas blogiin ja kerron myös kuulumisia. Tällä hetkellä olen ollut töissä 7-16 arkena, joten sen ihmeellisempää ei elämässä ole ollutkaan. Mitä sinulle kuuluu? 

Nyt on kuitenkin aika pureutua Goodieboxin heinäkuun versioon ja katsoa mitkä tuotteet nousivat suosikeiksi. 

Tilaatko sinä muuten boksia? Jokainen boksin tilaaja saa henkilökohtaisen koodin jota voi jakaa ystäville, naapureille, tutuille ja tuntemattomille. Sinä saat pisteitä ja boksin tilaaja saa puoleen hintaan ensimmäisen boksin! Tästä linkistä saat boksin puoleen hintaan!
Voit perua tilauksen myös milloin haluat. Ensimmäisen tilauksen jälkeen myös sinä saat oman koodin. 

Nails Inc.

Looking SuperJuicy Nail Polish

Herkullisen pinkin sävyssä (Watermelon pink) oleva kynsilakka. Kesäinen sävy, jota voisin käyttää myös syksyllä piristämässä sadepäivää. Nails Incin lakat on kestäviä ja ne myös hoitavat samalla kynsiä. Tykkään Nails Incin siveltimestä myös, koska se mukailee kynnen muotoa. Vaivatonta kynsien lakkausta. Hinta: noin 11,00€

Ciaté London

Everyday Vacay Coconut Lip Oil

Olen koko kevään ja kesän käyttänyt enemmän ja vähemmän huuliöljyä. Ulkotöissä huomaa miten tuuli, kuiva ja lämmin ilma kuivattuja todella paljon kasvojen ihoa, ja näin ollen myös herkkää huulten ihoa. Itsellä kuivuu huulet yleensä vasta talven tullen. Huuliöljy onkin ollut ihan must have- tuote! Kyseinen huuliöljy sisältää mm. jojoba-, kookos- ja avokaöljyjä. Imeytyy hyvin ja ei onneksi tunnu tahmaiselta. Sopii myös huulikiillon sijaan käytettäväksi! Hinta: noin 15,50€

de_CURE

Vitamin D Barrier Drops

Tässä onkin boksin mielenkiintoisin tuote. Seerumit ovat heikkouteni. Kesällä onkin ollut muutama erilainen seerumi käytössä ja tämä hyppäsi heti käyttöön! Emulsiomainen seerumi, jota voi käyttää kasvovoiteeseen sekoitettuna tai tämmöisenään. Itse olen levittänyt pari tippaa yleensä kasvovoiteen sekaan aamuin-ja illoin. Olen tehnyt sen huomion, että helteillä ei ole ainakaan ilmestynyt epäpuhtauksia iholle ja joita yleensä aina on ollut, jos hikoilee. Iho on tuntunut tasapainoiselta ja näyttänyt luonnollisen hehkuvalta. Lieneekö syynä myös veden juonti. Seerumissa on D-vitamiinia, shiitake-ja reishi-sientä. Sopii myös kaikille ihotyypeille. Boksin tuote oli kokoa 7ml ja tämän kokoinen tuote on arvoltaan 33€. Hinta: noin 85€/30ml

ShaveSafe

WOMAN SHAVING GEL

Boksissa olikin täysin tunteet brändi. Aika moni nainen sheivaa ainakin osan karvoistaan ja onkin tärkeää, että terä myös liukuu iholla hyvin. Kyseinen tuote auttaa myös siihen ettei synny sisäänpäin kasvaneita karvoja ja näppylöitä. Tätä en ole vielä testannut, joten itse en osaa sanoa toimivuutta. Kuitenkin hyödyllisestä tuotteesta kyse ja tulee käyttöön! Hinta: noin 17,30€

Irina The Diva

#GlamGoalsMascara

Viime aikoina olen ollut vannoutunut Colosen vedenkestävän ripsivärin käyttäjä ja tämä pääsikin sen rinnalle testiin! Toimiva tuote, mutta ei anna paljon volumia ripsiin ja lähtee lämpimällä vedellä pois ripsistä. Siksi hiukan ihmettelen onko tämä tosiaan vedenkestävä? Colosen ripsiväri täytyy ottaa ensin öljyputsarilla pois ja sen jälkeen vielä puhdistaa kasvot toisella tuotteella. Tykkään kuitenkin tämän ripsivärin harjasta, joka sopii myös lyhyemmille ripsille. Arkikäyttöön sopiva tuote. Ei kuitenkaan oma suosikkini. Hinta:  noin 20€


Lisäksi boksissa oli tutun brändin hiuskarkkeja! Näistä tykkään ja nämä tuli hyvään saumaan, koska itsellä lähtee hiuksia taas päästä jostain syystä hirveästi! 


Heinäkuun boksi oli mielestäni onnistunut. Tuotteista jokainen tulee käyttöön tälläkin kertaa ja se on pääasia. Ripsiväri ei ollut oma suosikki, mutta ripsiväreissä on se, että jos löytää jostain toimivan tuotteen, siitä ei halua luopua. Tämäkin voi taas toiselle olla se maailman paras ripsari. Mitä mieltä sinä olit tämän kuun boksista? 

Kommentit

  1. Tilasin boksin ensimmäistä kertaa ja sisältö oli kyllä kiva. Minulta puuttui tosin nuo nallekarkit.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kosmetiikkajoulukalenterit 2022

Joulukalenterit 2022 Siitä on aikaa, kun olen ollut blogin äärellä. Itseasiassa kuukausia on ehtinyt kulua monta. Kevät vaihtui kesäksi ja nyt ollaan syksyssä. Ja syksy tuo mukanaan myös pienen kutinan joulun odotuksesta ja joulukalentereista. Siksi istunkin monen kuukauden jälkeen koneen äärellä ja teen tätä postausta teille. Teekupista nousee höyry ja kynttilät valaisevat sateisena päivänä hämärää päivää. Oiva aika paneutua vuoden 2022 joulukalentereihin.  Tässä postauksessa listaan vuoden 2022 kosmetiikkajoulukalenterit ja ajattelin myös listata tähän myös muitakin kalentereita, jotka eivät liity kosmetiikkaan. Itselle on tulossa jo pari kalenteria, vaikka alkuun mietin mihin kalentereihin tulen päätymään tänä vuonna. On hullua edes ajatella, että on yli vuosi kulunut siitä, kun olen viimeksi tämän postauksen tehnyt. Päivitän listaa sitä mukaa, kun kalentereita ilmestyy myyntiin tai tiedossa on kalenterin julkaisupäivä.  Rituals Tänä vuonna Ritualsin kalentereita on tullut heidän ve

AEG Comfortlift astianpesukone osa 2

Mielipide ja yhteenveto AEG Comfortlift astianpesukoneesta  Olen nyt kuukauden päivät testannut Smartsonin kautta AEG Comfortlift astianpesukonetta. Youtubeen kuvaillut videoita, kirjoittanut arvosteluja (mm. vertaa.fi ja hintaopas.fi) sekä kirjoittanut myös meidän testaajien omaan blogiin heti alussa tunnelmia koneesta. Mutta mitä ajatuksia kone on tuonut itselläni pidemmällä aikavälillä? AEG Comfortlift-alataso  Alakori on edelleen suosikkini astianpesukoneessa. Pidän kovasti toiminnosta, jossa alakorin saa nostettua samalle tasolle lasikorin kanssa eli sille ergonomiselle tasolle, joka itselläni helpottaa valtavasti korin täyttämistä sekä myös tyhjentämistä. Korin myös mahtuu enemmän astioita, jos vertaa esimerkiksi meidän entistä astianpesukonetta. Tilaa varmasti tuo enemmän se, että aterinkori ei ole alhaalla viemässä tilaa, vaan sille on oma tasonsa ylhäällä. Nostaminen ja laskeminen on kätevää ja joku kauhisteli sitä, että miten paljon jää ruokajäämiä tuon korin mek

Kevätmessut 2022

Kevät keikkuen tulevi, mutta Kevätmessut tulee huhtikuussa Messukeskukseen Somevaikuttajapassi saatu messuille  Siitä on vierähtänyt aikaa, kun olen kaivanut tietokoneen kaapista ja kirjoittanut blogia. Joulukuu vaihtuu uudeksi vuodeksi ja talvi kevääksi. Oli jonkilainen kirjoitus jumi päällä ja en saanut mitään järjellistä postatausta aikaiseksi. Jospa tämä aurinkoinen kevätpäivä karistelisi talven rippeet hartioilta ja veisi jumit mukanaan.  Ensi viikolla päästään pitkästä aikaa messuilemaan! En ole käynyt messuilla sitten 2019 syksyn (jos en nyt ihan väärin muista). Messuilla on aina erityinen iloinen tunnelma ja nähtävää sekä koettavaa riittää useammaksikin päiväksi. Toki riippuu onko mielenkiintoisia näytteileasettajia ja puheenvuoroja tulossa. Kevätmessut 2022 tulevat ensi viikolla 7.4.-10.4.2022 Messukeskukseen ja ainakin minä olen täällä innoissani lähdössä inspiroitumaan messuille. Tuletko sinä?  Mitä nähtävää ja koettavaa messuilla on?  Sisustaminen  Itse haen inspiraatiota p