Siirry pääsisältöön

Tekstit

Rawmix2 keittiön timantti

Jäätelöä kesän viimeisiin hetkiin! Yhteistyössä Rawmix Ruoan laittaminen ja yhdessä jaetut hetket ruokapöydässä ovat ainakin minulle tärkeitä. Olipa kyse arjesta tai viikonlopusta. Nautin siitä, että saan tehdä isommalle porukalle ruokaa ja aloitin jo hyvissä ajoin myös joulu menun tekemisen. Yksi tärkeimmistä keittiön kodinkoneista on itsellä tehokas blenderi. Olen käyttänyt erilaisia blendereitä myös työni puolesta ja todennut myös, että on erityisen tärkeää löytää blenderi jota helppo siirtää, jossa on kevyt ja kestävä kannu, sekä tehoja löytyy riittävästi! Itsellä kehkeytyi mahdollisuus tehdä yhteistyötä Rawmixin kanssa ja Rawmix2 onkin sitä kaikkea mitä blenderiltä vaadin. Ja oikeastaan vielä enemmänkin. Rawmix2 sopii myös ammattikeittiöihin ja olen kyseistä laitetta käyttänyt aiemmin myös töissä! Silloin kyseessä taisi olla vanhempi versio koneesta, mutta rakastuin silloinkin Rawmixin tehokkaaseen koneeseen ja kevyeen kannuun. Terät jauhoivat mitä vain. Olipa kyse jäisistä marjoi

Goodiebox heinäkuu

The Staycation Box Heinäkuun loppu häämöttää ja olen fiilistellyt taas tovin heinäkuun Goodieboksin sisältöä ennen postauksen kirjoittamista. Olen viettänyt täällä muutenkin hiljaisempaa eloa, koska välillä elämässä tapahtuu liikaa ja tuntuu, että ajatukset eivät ole kasassa. Kaikesta en tänne vieläkään kirjoita ja olen enemmän ollut Instagramissa äänessä. Välillä tuntuu, että blogit alkaa olemaan poissa pelistä ja ihmisiä ei edes kiinnosta lukea mitään täältä. Ehkä ajatus on vain muotoutunut omaan päähän. Katsotaan saanko mitään irti itsestäni ja kerronko enemmän kuulumisia myös tänne. Ehkä, ehkä en? Tässä kuitenkin ajatuksia heinäkuun boksista.  Masque Me Up Heel Mask Kantapäille tarkoitetut naamiot. Heinäkuu ei ole ollut hellekuu toisin kuin kesäkuu, mutta sandaalit ovat olleet silti ahkerassa käytössä ja kauniit, sileät kantapäät täytyy olla, että itse niitä viitsii käyttää. Itsellä menee kantapäät todella hurjaan kuntoon silloin, kun on töissä jalkojen päällä. Kantapäät joutuu kov

Goodiebox kesäkuu

The Vitamin Sea On taas vierähtänyt tovi edellisestä postauksesta. Kesä on täällä ja lämpöä riittää, ehkä jopa liikaakin on nämä helteet. Juhannus on vietetty ja juhlittu. Goodieboxilta on ilmestynyt pari Limited Edition boksia joista en tänne ole kirjoitellut ollenkaan, mutta kesäkuun boksin sain käsiini jo ennen juhannusta. Mökkilaiturilla kävin boksin sisältöä läpi ja osa tuotteista on myös päässyt käyttöön. Alkuun boksin sisältö ei herättänyt oikein mitään ajatuksia ja olen tullut siihen lopputulokseen, että mistään boksista ei pitäisi kirjoittaa heti jos ei ole tuotteisiin tutustunut aiemmin. Tämän kuun boksin teema oli The Vitamin Sea ja luin Goodieboxin sivuilta, että se on rakennettu kestävyyttä ajatellen ja tämä näkyy pakkausmateriaaleissa, sekä brändien arvoissa. Pisteet siis siitä! N.A.E. Delicatezza Hand Soap Käsisaippua on tullut tänä keväänä varmasti yksi kulutettuimmista kosmetiikka- ja hygieniatuotteista ympäri maailman. Kyseisen brändin suihkugeeli oli meillä mökillä r

Goodiebox toukokuu

The Boost Box Toukokuun viimeistä viikkoa viedään. Kesä on ihan ovella. Säätkin ovat meitä hellineet ja antaneet viitteitä kesästä. Goodiebox oli ehkä hieman myöhemmin tässä kuussa postissa noudettavissa. Tosin fiilistelin nyt boksia päivän verran ennen postaus. Mikä olikin oikeastaan ihan hyvä juttu sillä ensimmäinen reaktio oli toisenlainen, kun lopputulema boksin sisällöstä. Boksissa oli selvästi viitteitä Goodieboxin ja Betteboksin yhdistymisestä, josta en ollut innoissani. Olen kuitenkin tottunut ajatukseen jollain tasolla. Tilaisin myös kaksi erikoisboksia Goodieboxilta tässä taannoin, josta en kuitenkaan kirjoittanut tänne blogiin. Olisi tullut vain boksi ähky ja en halua blogia näin hiljaisina kuukausina täyttää pelkillä boksi postauksilla.  Erikoisboksit olivat kuitenkin todella ihania ja ihastuin varsinkin Ritualsin boksiin, joka on lemppari brändejäni kautta aikojen! Mutta mennään kuitenkin tämän kuun boksin sisältöön. Pixi Shea Butter Lip Balm Pixi on tuttu brändi itselle j

Tasapainoinen iho

Bernard Cassieren sitruuna-minttu tuotelinja sopii erinomaisesti sekaiholle! Sain testiin kuukausi sitten Bernard Cassieren tuotteita. Tuotteita myy   kauneushoitolat  ympäri Suomen ja heidän valikoimissaan on erilaisille ihotyypeille omat tuotelinjansa. Itsellä on sekaiho, joka nyt näinä aikoina on kärsinyt epäpuhtauksista stressin ja myös huonon ruokavalion takia. Sen vuoksi onkin ollut tärkeää löytää oikeanlaiset tuotteet epäpuhtaan ja rasvoittuvan ihon hoitoon. Sitruuna-minttu hoitolinja tasapainottaa liiallista talineritystä   Kevyt mattavoide sopii käytettäväksi aamuin ja illoin. Nyt, kun kotoa ei liiku mihinkään, niin tämä voide on ollut itsellä enemmän käytössä, kun sävyttävä päivävoide tästä samaisesta linjasta. Vaikka iho onkin ollut taipuvainen epäpuhtauksille, niin tarvitsee se myös kosteutusta. Tuote on riittoisa ja pieni määrä voidetta riittää. Testasin mattavoidetta myös meikin alla ja toimi myös siihen tarkoitukseen. Tosin mielummin meikin kanssa käytän edellä mainittu

Goodiebox huhtikuu 2020

Perfectly Imperfect Kevät tulee kohisten ja Goodieboxin huhtikuun versio tavoitti minut eilen. Sain pari päivää sitten sähköpostiin viestin, että tämä tilanne vaikuttaa myös Goodieboxin toimintaan ja enää ei ole omaa henkilökohtaista koodia, jolla ensimmäinen boksin tilaaja saisi puoleen hintaan boksin. Ymmärrettävää, mutta harmillista. Jo kerätyt Goodiepointsit ovat kuitenkin käytössä ja nähtävästi edelleen 15 goodiepistettä saa, kun arvostelee omilla sivuilla boksin tuotteet. Yksi merkittävä uudistus on myös se, että boksin mukana ei tule enää tuotekorttia, jossa boksin tuotteet on esitelty. Toisaalta ymmärrän miksi näin, mutta toisaalta taas itsellä ei ole mielenkiintoa alkaa Goodieboxin sivuilta lukemaan jokaisen tuotteen esittelyt. Mutta mitä huhtikuun boksi sitten sisälsi. Tällä kertaa boksissa oli neljä täysikokoista tuotetta.  Dr. Botanical Lemon Superfood All-In-One Rescue Butter Tutulta brändiltä tuote jota en ole aiemmin testannut. Heleyttää ihoa ja antaa iholle sen kaipamaa

Musiikin voima

Sudion Fem kuulokkeet vie musiikin kuuntelun uudelle tasolle! Yhteistyössä Sudion kanssa. Näinä aikoina musiikki on entistä tärkeämmässä osassa. Kuuntelin kyllä ihan normaaleissa oloissakin paljon musiikkia, mutta nyt sen tärkeys korostuu entistä enemmän. Itselle se antaa väylän paeta kaikesta mitä ympärillä tapahtuu. Samalla tavalla, kun kirjakin. Moni on myös löytänyt äänikirjat näinä aikoina, kun kotona vietetään aikaa paljon. Oikeanlaiset kuulokkeet ovat molempien kuuntelemiseen tärkeä osa elämystä. Äänentoisto ja se miten ympärillä olevat ylimääräiset äänet saa blokattua pois. Tällä kertaa Sudion kuulokkeiden valikoimasta pääsin testailemaan innovatiivisia Fem- kuulokkeita.  Sudio Fem Sudion kuulokkeet ovat itselle tuttuja ja olen tutustunut aiemmin mm. Regent kuulokkeisiin.  Fem kuulokkeet ovat kuitenkin täysin erilaiset mitä Regentit. Jo malliltaankin. Fem kuulokkeet ovat pienet nappikuulokket ilman ylimääräisiä johtoja, jotka ovat aina solmussa taskun pohjalla tai laukussa. Huo