Siirry pääsisältöön

Glossybox rantautui Suomeen

Glossybox tammikuu 2019

Törmäsin Glossyboxin mainokseen vahingossa. Hetken aikaa kesti sisäistää, että olemme vihdoin saaneet myös tämän maailmalla suositun Glossyboxin Suomen boksi valikoimaan, joka on ollut todella niukka.



Itse olen kaivannut bokseihin vaihtelevuutta, meikkituotteita ja ennen kaikkea jotakin sellaista joka saa joka kuukausi hymyilemään, kun boksin avaa. Valitettavasti Suomessa ei ole tietääkseni tällä hetkellä, kun vain kaksi kosmetiikka kuukausiboksi (korjatkaa jos olen väärässä sillä haluan tutustua mahdollisiin boksiehin joita Suomesta saa). Toinen painottuu luonnonkosmetiikkaan ja toinen on taas sellainen johon itse petyin kerta toisensa jälkeen ja lopulta päätin katkaista tilauksen. Mutta ne boksit sikseen ja tästä Glossyboxista lisää. Tämä oli siis tervetullut uutuus boksien joukkoon ja päätinpä tilata sitten kokeiluun boksin. Mitä boksi sisälsi ja oliko boksi kokeilun arvoinen?

Fig & Rogue Hydra - Active Smart Nutrient Vital Day Cream

Ensimmäinen boksin tuote olikin itselle tuttu. En saa vaan millään päähäni mistä tämä kyseinen päivävoide on aiemmin tullut, mutta olen käyttänyt tämmöisen tuubin aiemminkin. Veikkaan silti Lookfantasticin boksia. 

Antioksidantteja runsaasti sisältävä voide kosteuttaa ja auttaa tehokkaasti suojaamaan ihoa ulkoisilta rasituksilta. Sopii kaikille ihotyypeille ja jättää ihon pehmeäksi sekä kosteutetun tuntuiseksi. 

Muistan itse tykästyneeni tähän voiteeseen. Ainakin tämä toimi hyvin meikin alla ja voide imeytyi pintakuivalle iholle nopeasti. Voide oli boksissa 20ml matkakoko. Hinta: 31,50€/50ml

Iroha Nature Tissue Facial Mask Q10 + Collagen

Ja miten ihanaa. Kasvonaamioita, kun rakastan, niin oli mieluinen yllätys löytää sellainen tämän kuun boksista. 

Tämä kangasnaamio hidastaa ikääntymisen merkkejä ja tekee ihosta joustavamman. Annetaan vaikuttaa 15 minuuttia. 

En muista, että olisin aiemmin käyttänyt kyseisen brändin tuotteita, joten lähden testamaan mielenkiinnolla tätä. Hinta: 5,65€/naamio

Manna Kadar GLO Illuminator

Taas tuttu tuote. Tämä samainen tuote tuli joskus toisessa suomalaisessa boksissa. 

Nestemäinen korostussävy, joka antaa iholle kaunista hehkua. Tuotetta voi levittää suoraan poskipäiden, otsan ja nenän päälle, tai meikkivoiteen sekaan. 

Itse olen sekoittanut tuotetta meikkivoiteen sekaan, jolloin koko kasvojen alueelle saa kauniin hehkun. Eikä muuten näytä edes överiltä, vaan hehku on kauniin luonnollinen. Suosittelen kokeilemaan! Tuote boksissa täysikokoinen. Hinta: 24,60€/ 20ml

ModelCo Contour Stick

Korosta parhaat piirteesi tällä puikolla. Kevyt rakenne sekä voidemainen koostumus tekevät tuotteesta helppokäyttöisen. 

Tuttu brändi, mutta tuote on tuntematon. Ei vaikuta tummalta, joten uskon tuotteen toimivan omalla iholla. Katsotaan. Itsellä on tällä hetkellä Illamasquan vastaavanlainen tuote käytössä. Hinta: 19,50€/2,4g

Emite Make Up Lip & Cheek Tint

Ensimmäinen itselle täysin tuntematon brändi. Tämä nestemäinen punertavan vaaleanpunaisella sävyllä oleva tuote voidaan levittää huulille sekä poskille. Levitä kevyesti sormilla jolloin saat kevyen ja luonnollisen lopputuloksen.

Itselle ehdottomasti boksin tuotteista mielenkiintoisin, koska on myös tuntematon itselle brändinä. Kaunis sävy ja sopii kevääseen. Hinta: 16,50€/ 6ml

Mielenkiintoinen kokonaisuus, vaikka boksin tuotteista olikin kaksi tuttuja tuotteita. Silti uskon, että tämä boksi voi menestyä Suomen markkinoilla, koska tässä on myös panostettu värikosmetiikkaan/meikkituotteisiin. Boksi on myös todella kauniisti pakattu ja toimii hyvin myös lahjana! 

Boksia voi tilata jatkuvana tilauksena ja 3kk, 6kk sekä 12kk erissä. Itse otin tämän jatkuvana tilauksena ja kuukaudessa boksi maksaa 17,99€/kk







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kosmetiikkajoulukalenterit 2022

Joulukalenterit 2022 Siitä on aikaa, kun olen ollut blogin äärellä. Itseasiassa kuukausia on ehtinyt kulua monta. Kevät vaihtui kesäksi ja nyt ollaan syksyssä. Ja syksy tuo mukanaan myös pienen kutinan joulun odotuksesta ja joulukalentereista. Siksi istunkin monen kuukauden jälkeen koneen äärellä ja teen tätä postausta teille. Teekupista nousee höyry ja kynttilät valaisevat sateisena päivänä hämärää päivää. Oiva aika paneutua vuoden 2022 joulukalentereihin.  Tässä postauksessa listaan vuoden 2022 kosmetiikkajoulukalenterit ja ajattelin myös listata tähän myös muitakin kalentereita, jotka eivät liity kosmetiikkaan. Itselle on tulossa jo pari kalenteria, vaikka alkuun mietin mihin kalentereihin tulen päätymään tänä vuonna. On hullua edes ajatella, että on yli vuosi kulunut siitä, kun olen viimeksi tämän postauksen tehnyt. Päivitän listaa sitä mukaa, kun kalentereita ilmestyy myyntiin tai tiedossa on kalenterin julkaisupäivä.  Rituals Tänä vuonna Ritualsin kalentereita on tullut heidän ve

AEG Comfortlift astianpesukone osa 2

Mielipide ja yhteenveto AEG Comfortlift astianpesukoneesta  Olen nyt kuukauden päivät testannut Smartsonin kautta AEG Comfortlift astianpesukonetta. Youtubeen kuvaillut videoita, kirjoittanut arvosteluja (mm. vertaa.fi ja hintaopas.fi) sekä kirjoittanut myös meidän testaajien omaan blogiin heti alussa tunnelmia koneesta. Mutta mitä ajatuksia kone on tuonut itselläni pidemmällä aikavälillä? AEG Comfortlift-alataso  Alakori on edelleen suosikkini astianpesukoneessa. Pidän kovasti toiminnosta, jossa alakorin saa nostettua samalle tasolle lasikorin kanssa eli sille ergonomiselle tasolle, joka itselläni helpottaa valtavasti korin täyttämistä sekä myös tyhjentämistä. Korin myös mahtuu enemmän astioita, jos vertaa esimerkiksi meidän entistä astianpesukonetta. Tilaa varmasti tuo enemmän se, että aterinkori ei ole alhaalla viemässä tilaa, vaan sille on oma tasonsa ylhäällä. Nostaminen ja laskeminen on kätevää ja joku kauhisteli sitä, että miten paljon jää ruokajäämiä tuon korin mek

Kevätmessut 2022

Kevät keikkuen tulevi, mutta Kevätmessut tulee huhtikuussa Messukeskukseen Somevaikuttajapassi saatu messuille  Siitä on vierähtänyt aikaa, kun olen kaivanut tietokoneen kaapista ja kirjoittanut blogia. Joulukuu vaihtuu uudeksi vuodeksi ja talvi kevääksi. Oli jonkilainen kirjoitus jumi päällä ja en saanut mitään järjellistä postatausta aikaiseksi. Jospa tämä aurinkoinen kevätpäivä karistelisi talven rippeet hartioilta ja veisi jumit mukanaan.  Ensi viikolla päästään pitkästä aikaa messuilemaan! En ole käynyt messuilla sitten 2019 syksyn (jos en nyt ihan väärin muista). Messuilla on aina erityinen iloinen tunnelma ja nähtävää sekä koettavaa riittää useammaksikin päiväksi. Toki riippuu onko mielenkiintoisia näytteileasettajia ja puheenvuoroja tulossa. Kevätmessut 2022 tulevat ensi viikolla 7.4.-10.4.2022 Messukeskukseen ja ainakin minä olen täällä innoissani lähdössä inspiroitumaan messuille. Tuletko sinä?  Mitä nähtävää ja koettavaa messuilla on?  Sisustaminen  Itse haen inspiraatiota p