Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2017.

Joulukalenterit 2017

Joulukalentereita aikuiseen makuun! Tiedän, että joulukuun alkuun on vielä aikaa vaikka kuinka, mutta nyt hankitaan joulukalentereita odottamaan sitä joulukuun alkua. Viime vuonna hankin Lookfantasticin kalenterin ensimmäistä kertaa ja sorruin toiseenkin joulukalenteriin. Menin tilaamaan Yves Rocherin joulukalenterin silloin myös Lookfantasticin rinnalle ja lisäksihän minulla oli PartyLiten kalenteri, koska olen konsultti. Mutta mitäs tänä vuonna onkaan tarjolla.
Lookfantastic joulukalenteri 

Tämähän lupasi mies hankkia minulle jo vuoden alussa, kun oli tieto, että tämä tulee taas. Niinpä laitoin heti ennakkotilausta sisään syyskuun puolella ja sain kalenterin vähän aikaa sitten käsiini ja onhan tämä oikeasti huikea kalenteri. Vielä huikeampi, kun viime vuoden kalenteri, jossa repäistävät luukut rakoilivat auki itsestään. Nyt kalenterin pystyy käyttämään joulun jälkeen, vaikka koru- tai meikkirasiana. Sisällähän on peili myös ja nyt nämä kalenteri"luukut" ovat yksittäispakatt…

Lookfantastic Box lokakuu 2017

Indulge Me Edition  Lokakuun boksi tulikin hivenen myöhemmin, kun yleensä. Tässä kuussa ei muita bokseja sitten enää tule, koska laitoin ainakin toistaiseksi Styletonen boksin "jäähylle" ja Jolieboxin tilaus loppuikin viime kuun boksiin. Lisäksi voin paljastaa, että ainakin yksi joulukalenteri on tulossa ja joulukuussa sitten availlaankin kalenteria ja joka päivä laitan kuvan Instagram- tililleni mervipartanen. Ja joka viikko tulen käymään blogissa läpi joulukalenterin/kalentereiden tuotteet. Mutta palataan tähän aiheeseen vielä lähemmin. Bokissa tällä kertaa olikin tuttuja ja vähemmän tuttuja merkkejä.

Model Co Instant Radiance Concealer  Poistaa väsymyksen merkit (tummat silmänaluset) ja kirkastaa silmänalusihoa sekä saa näyttämään silmänympärysihon säteilevän kirkkaalta. Kosteuttaa myös herkkää ja ohutta ihoa silmien ympärillä. Valokynää silmänalusille olenkin toivonut monesti boksissa tulevan. Itsellä on ollut käytössä Dermosilin valokynä, joka onkin loppumaisillaan ja ol…

Maistuvia hummuksia ja vähän muutakin!

Baban Hummukset testissä!  Voitin lokakuun alussa tornillisen hummuksia ja baban ihania falafelpyöryköitä. Olen ensimmäisen kerran maistanut hummusta vuosia sitten. Nyt, kun vegaanisuus on enemmän pinnalla, on varmasti myös ihmisetkin tietoisempia mitä hummus on. Silloin, kun itse tutustui itse tehtyyn herkulliseen hummukseen ei minulla ollut hajuakaan mitä maistoin. Myönnetään. Olin silloin skeptinen kaikille uusille mauille, vaikka olin juuri valmistunut elintarvikealalta. Elintarvikeala ei siis tarkoita sitä, että olen kokki. Vaikka näin usein mielletään. 
Hummus on siis kikherneistä valmistettua tahnaa ja sisältää kikherneiden lisäksi myös tahinia eli seesaminsiementahnaa. Oman maun mukaan hummusta tietysti voi myös maustaa erilaisilla mausteilla ja laittaa joukkoon valkosipulia sekä sitruunamehua ja öljyä. Itse en ole hummusta koskaan valmistanut, vaan omat hummukset on tullut ostettua kaupan hyllyltä. Hummusta voi käyttää kastikkeen tapaan pyöryköille (tässä tapauksessa falafel)…

Lokakuun Bettebox 2017

Bloggaajien Suosikit!  Sain eilen myöhään illalla boksin käsiini ja en osannut jotenkin keskittyä boksin sisältöön. Avasin boksin ja siinä se sitten olikin. Ei mitään tunteita herättänyt (johtuen hirveästä väsymyksesä ja nälästä). Olin siis eilen 6 tuntia koneella ja ei tullut mieleenkään alkaa kirjoittamaan postausta boksin sisällöstä. Sen verran tiiviisti eilen kuvailin videoita Youtubeen ja kirjoitin mietteitä tuosta uudesta tiskikoneesta, että veto oli tyystin poissa. 
Tänään avasin boksin sitten uudemman kerran ja paneuduin kunnolla boksin sisältöön. Ja herättihän se tällä kertaa tunteita. 😀 Itse pidin boksin sisällöstä, vaikka toki ensimmäisenä haikailinkin boksiin enemmän täysikokoisia tuotteita. Mutta mitä boksi sitten sisälsi?
Tunnetila- Blogin Ninan suosikkituote: Lumene Illumination Instant Glow Sävyseerumi  "Lumenen sävyseerumi on kuin kevyt ja hoitava meikkihuntu iholle, ja sitä voi kerrostaa lisäpeittävyyden luomiseksi. Käytä sävyseerumia joko sellaisenaan tai kasvo…

AEG Comfortlift Astianpesukone

Smartson testaaja testaa!  Tästä on nyt tovi vierähtänyt, kun bongasin Smartsonin sivujen kautta, että he etsivät AEG:n uudelle innovatiiviselle astianpesukoneelle testaajia ympäri pohjoismaita. Meidän astianpesukone olikin näyttänyt jo merkkejä siitä, että on hajoamassa ja vähän jännitykselläkin odotettiin, koska kone pesee viimeiset pesunsa. Sain sitten viestin viime kuun alussa, että "Hei olet päässyt 100 joukkoon, josta valitsemme 60 testaajaa pohjoismaista testaamaan konetta." Lähetin perustelujen kanssa videon keittiöstä ja entisestä koneesta ja kerroin sekä perustelin miksi juuri meidän talous haluaa testata tätä uutta konetta. Tietysti sitten videon lähettämisen jälkeen tuli olo, että en varmasti pääse minun perusteluilla testaamaan konetta. Mutta kas mitenkäs kävi. Tuli toinen viesti, jossa onniteltiin päässyä testaajien joukkoon. Asennusfirmasta tuli soitto ja sovittiin asennusaika ja eihän se mennyt ensimmäisellä kerralla, niinkuin kuuluisassa Strömsössä. ✌
Meidän…

Suosikkeja ja Suosituksia!

Viimeaikaiset suosikit ovat...  Aloin eilen jo kirjoittamaan tätä postausta, mutta poistin sitten vahingossa yli puolet jo kirjoitetusta tekstistä ja meni yksinkertaisesti hermot. 😀 Mutta eilen siis samalla siivotessa mietin, että mitä suosikkeja nyt löytyy sekä kosmetiikan puoleltä, että myös muutenkin muista tavaroista tai esineistä löytyy. Ja löytyyhän niitä.
Oriflame Women's Collection Innocent White Lilac Mun suosikki tuoksu ollut jo tovin. Tykkään toki vaihdella tuoksuja päivän ja oikeastaan myös oman fiiliksen mukaan. Kukkaistuoksut kuitenkin ovat olleet aina mulle se juttu ja tämä tuoksu tuo jotenkin lapsuuden mieleen. Ehkä senkin takia tykkään kovasti tästä tuoksusta. Ukin luona oli 90-luvulla syreeneja ja voi taivas miten ihanille ne tuoksui. Ja tämä tuoksu tuo muistoja lapsuudesta. 💓 Jos yhtään kukkaistuoksut ovat mieleen, niin tämä on varmasti sinun tuoksu. Ihana herkkä tuoksu, joka kuitenkin tuoksuu pitkään. Käy hyvin päivätuoksuksi. Tästä pääset tutustumaan tuoksuun…