Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2018.

Uusi vuosi, uusi minä

2018 on ollut muutosten vuosi! Vuosi on mennyt nopeasti. Päätin jo heti alku vuodesta, että en anna "turhien" ihmissuhteiden viedä energiaa, ja haluan viettää aikaa ihmisten kanssa jotka antavat myös minulle iloa elämään enemmän, kun vievät sitä. Elämästä onkin niinsanotusti saanut lähteä tänäkin vuonna ihmisiä, jotka eivät ole aiheuttaneet muuta, kun ärsyyntymistä ja eivät anna minulle muuta, kun päänsäryn. Tästä kirjoitinkin tämän postauksen joulukuussa ja aiemmin tänä vuonna Mitä minulle merkitsee ystävyys?

Elämän uusiksi laittaminen on ollut puhdistavaa...  Kun vanhoista asioista luopuu ja ei anna toisten mielipiteiden vaikuttaa, niin elämä on alkanut taas tuntumaan erilaiselta. Toisia ei kannata miellyttää miellyttämisen halusta. Se vie aina itseltä jotain. Jos vanhaan jää ja antaa vanhojen tapojen myös hallita itseään, niin se syö pikku hiljaa ihmisistä. Toisaalta siihen myös turtuu ja tottuu.
Tänä vuonna en ole antanut kateellisten ihmisten mielipiteiden vaikuttaa minu…

Joulukalenterin luukku 25

Viimeistä viedään ja katse kohti ensi joulua...  Haikeutta ilmassa, vaikka eletään joulupäivää. Itse, kun tosiaan aloitan jouluun valmistumisen jo hyvissä ajoin, niin joulu alkaa olla itsellä jo ohi tässä vaiheessa, vaikka muut sitä aloittelee. Viimeinen luukku avattu tänään kolmesta kalenterista ja tämä on kalentereiden osalta viimeinen postaus. Tulen varmasti palamaan joihinkin tuotteisiin myöhemmin erillisessä postauksessa ja osaa tuotteista olen testannutkin jo. 
Luukku 25
Lookfantastic: Illamasqua Beyond Powder Highlighter (Deity)  Todella kauniin sävyinen korostusväri yhdeltä lempi brändeistäni. Illamasquan tuotteet ovat hinta-laatusuhteeltaan olleet toimivia. Tämä upean kultaiseen ja vihreän sävyyn taittava puuterimainen highlighter tuo hehkua kasvoille. Pehmeä ja silkkinen lopputulos.
Hieman "sateenkaaren" väreihin taittava sävy. Tykkään kyllä ja yksi parhaimmista Lookfantastic joulukalenterin 2018 tuotteista. Hinta: 35,45€ The Body Shop: The British Rose Fresh Plumping…

Joulukalenterin luukut 23-24

Kiinnostavia kasvojen hoitotuotteita ja aromaattista öljyä! On jouluaatto. Rauhoitutaan viettämään joulua ja nauttimaan joulun tunnelmasta. Kalentereista paljastui eilen ja varsinkin tänään todella ihania tuotteita.
Luukku 23Lookfantastic: Aromatherapy Associates De-Stress Muscle Bath & Shower Oil Ihanan aromaattisen tuoksuinen kylpy-ja suihkuöljy. Olen aiemmin saanut kyseisen tuotteen Lookfantastic boksista ja käyttänytkin. Tykkään tämmöisistä tuotteista ja tämäkin tulee käytettyä nopeasti. 9ml näyte. Sisältää mustapippuria, laventeli, inkivääriä ja rosmariinia. Hinta: noin 51,16€/55ml
The Body Shop: Himalayan Charcoal Purifying Glow Mask Puhdistava hiilinaamio. Ayurvedisistä perinteistä inspiraationsa saanut kihelmöivä, savipohjainen kasvonaamio syväpuhdistaa ja elvyttää ihon. Bambuhiili, vihreän teen lehdet ja teepuuöljy puhdistavat tukkeutuneet ihohuokoset. Iho näyttää terveeltä ja heleältä. Sisältää bambuhiiltä Himalajan rinteiltä, vihreän teen lehtiä Japanista ja yhteisökaupan…

Joulukalenterin luukut 21-22

Tuttu shampoo ja hoitoaine sekä kasvoille suihketta!

Joulumieli alkaa olla korkealla ja varsinkin, kun eilen alkoi kahden viikon "loma". Joulukalenterin luukut vähenevät ja aatto on enää kahden päivän päässä. Luukku 21 Lookfantastic: Mane'n Tail Shampoo & Hoitoaine Shampoo ja hoitoaine jotka tekevät hiuksista vahvemmat, pidemmät ja terveemmät. Hiukset saavat kiiltoa luonnollisista öljyistä.
Nämä kaksi tuotetta ovatkin tuttuja Lookfantastic boksista. Alunperinhän nämä tuotteet ovat tehty näyttelyhevosia varten. Sanoisin, että eivät mitään kovin ihmeellisiä ole, mutta toimivat ja takut kyllä selviytyvät. Kalenterista tuli 60ml matkakoot. Hinta: noin 2,21€/60ml
The Body Shop: Rose Dewy Glow Koneellinen ilmastointi, sääolosuhteet ja huono ruokavalio sekä liian vähäinen vedenjuonti ovat ihon pahimmat viholliset. Sisältää kosteuttavaa vadelmauutetta, kirsikkavettä ja ruusuvettä sisältävä suihke tekee ihosta raikkaan ja hehkuvan näköisen. Yhteisökaupan ainesosia Iso-Britannias…

Joulukalenterin luukut 19-20

Kiinnostava kasvovoide ja tuttuja brändejä! 4 päivää aattoon. Voiko olla? Aika on mennyt nopeasti ja tämä vuosi on mennyt todella nopeasti. Lapsena aika ei tuntunut menevän eteenpäin ollenkaan ja nyt vuodet vaihtuu vähän liiankin nopeasti. Mistähän se johtuu? Mennään kuitenkin kalenterin pariin..

Luukku 19 Lookfantastic: Espa Overnight Hydration Therapy Tuttu tuote. Tämä kosteuttava yön yli pidettävä kasvonaamio heleyttää, kosteuttaa ja ravitsee ihoa sillä välin, kun nukut. Tekee ihosta pehmeän ja samasta ihosta heleän.

Tämä tuote on yksi harvoista tämän tyyppisistä kasvonaamioista jota olen testannut. En ole laittanut seuraavana aamuna, kun hieman kasvoölyä tai seerumia puhdistetuille kasvoille tämän tuotteen jälkeen. Tuote kalenterissa 15ml koossa. Hinta: noin 49€/55ml


The Body Shop: Drops Of Youth Youth Cream Kasvovoide, joka on kevyt ja kosteuttava. Jättää ihon kimmoisaksi ja ihohuokoset näyttävät supistuneilta ja juonteet pienemmiltä. Sopii kaikille ihotyypeille ja ikääntymisen ensi…

Joulukalenterin luukut 17-18

Tuttuja tuotteita ja ruusuisia tuoksuja! Viimeinen viikko ennen joulua on käynnistynyt ja tahti on hirmuinen töissä. Mutta enää kolme päivää töitä. Joulukalenterin luukut vähenevät ja ihania, käytännöllisiä tuotteita on taas tullut luukuista.

Luukku 17 Lookfantastic: Caudalie Vinoperfect Serum Eclat Anti-Taches Maitomainen seerumi, joka suojaa vapaita radikaaleja vastaan. Sopii kasvoille, dekolteelle ja kaulalle. Ihosta tulee kirkkaampi ja kuulaampi.
Olen testannut aiemmin tuotetta Lookfantasticin boksin kautta. Todella kevyt ja sopii myös meikin alle hyvin. 10ml näyte. Hinta: noin 46,00€/30ml
The Body Shop: British Rose Petal-Soft Hand Cream Kasteenraikas ja nopeasti imeytyvä ruusun tuoksuinen käsivoide. Sisältää ruusuvettä ja sopii kaikille ihotyypeille. Sisältää yhteisökaupan voipuunvoita Ghanasta. Sisältää kosteuttavaa käsin kerättyjen ruusujen vettä Herefordshiresta Englannista.
Rakastan ruusuisia tuoksuja. Tämä tuoksuu myös taivaalliselle. Lisäksi tuli 100ml kokoisena. Pienempi tuo…