Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2018.

Vuosi elämästäni

Ja pian myös vuosi työttömänä! Monia ja taas monia työhakemuksia tämä vuosi sisältänyt. Epätoivoa, vihaa, onnistumisen tunteita, stressiä, rentoutumisen etsimistä ja lisää epätoivoa. Olen pian ollut työtön vuoden. 1.6. 2017 oli virallisesti viimeinen työpäivä. Olin aivan loppu viime kesänä ja todella vihainen siitä miten minua kohdeltiin tuolla työpaikassa. Olin työpaikkakiusattu. Olen tästä puhunut avoimesti, koska työpaikkakiusaamisesta puhutaan liian vähän ja se aiheuttaa myös häpeää. Osalla ihmisistä ei ole myöskään oikeanlaista käsitystä millaista se on. Minun kohdalla se oli fyysistä ja henkistä. Minua suutuspäissään tönäisi eräs minun silmissäni arvoton ihminen (ja vielä mies ja tönäisy oli kohdistettu minuun), lisäksi minua painostettiin ylitöihin ja en saanut itse päättää halusinko tehdä niitä vai en (olin monet torstait ja perjantait putkeen ylitöissä), viikonloppuisin olisi pitänyt muita työkavereita seurata ovatko juhlimassa ja infota silloista esimiestä. En suo

Viimeaikaiset suosikkini!

Omat suosikkini! Tämmöistä postausta en ole tehnyt aikoihin ja ajattelin kirjoittaa omat viimeaikaiset suosikkini niin meikkien, kuin muiden hankitojen saralta. Niitähän on kertynyt liuta. Sisustaminen  Sisutamisen saralta iski heti alku vuodesta uudistamisen fiilis ja niinpä aloin suunnittelemaan mitä olohuoneessa voisi uusia. Ensimmäisenä lähti miehen poikamiesboksin sohva, joka oli ajanut kyllä asiansa varavuoteena ja tv:n katselussa. Hankittiin Vekeltä levitettävä sohva vieraita varten. Kiva tumman harmaa yksinkertainen sohva, jossa myös säilytystilaa tyynyille ja peitoille. Se matto ja meidän kaikkien suosikki pöytä Fanni K:lta!  Seuraavana sitten vaihtukin matto. Vallilan matto vaihtui Askon ihanaan marokkalaishenkiseen mattoon, joka löytyi alennuksesta. Oikea hinta reippaasti yli 200€, mutta alennuksessa maksoi 50€. Ihana villa-puuvilla sekoitteinen matto, jossa villan osuus oli kuitenkin 80% ja puuvillan se loput 20%. Suosittelen lämpimästi kyllä tätä matto

Ulkonäköpaineet ja oma kehonkuva!

Sosiaalinen media luo ulkonäköpaineita! Täydellisen vartalon omaavien naisien ja miesten kuvia tulee joka puolella vastaan. Nyt on "muotia", että naisilla on lihaksia, pyöreä takapuoli ja nähtävästi myös täydellinen iho. Totuus joidenkin kuvien kohdalla on toinen. Takapuolta työnnetään taaksepäin, että se näyttäisi täydellisen pyöreältä, ihoa siloitellaan täydelliseksi kuvanmuokkaus ohjelmilla ja lihaksia varmasti on hankittu salilta, mutta nähtävästi niidenkin kohdalla voi huijata. Miksi pitää huijata näyttävänsä aivan toisenlaiselta, kun on? Tissit eteenpäin ja takapuoli ylös! No eipä se minulta ole pois, mutta kyllä se vähän laittaa miettimään onko ihmisellä huono itsetunto? 147cm ja kiloja liikaa.. Microblading, hiustenpidennykset, geelikynnet, plastiikkakirurgia... Myönnän,että itsellä oli pari vuotta sitten geelikynnet,koska edelleenkin omistan kynnet jotka liuskottuvat ja katkeavat. Olihan ne nätit ja oma taiteenlaji. Voisin ottaa uudelleen omien rumien

Kun on monta rautaa tulessa ja ei osaa rentoutua...

Onko tekopyhää sanoa toiselle, että koita rentoutua, jos ei itse osaa? Onhan se ehkä vähän. Itse olen ollut tässä tilanteessa jo kauan, että en tiedä enää mitä rentoutuminen ihan oikeasti tarkoittaa. Sain viime viikonloppuna ihanan ystäväni (parhaan sellaisen) Johannan viettämään pidennettyä viikonloppua meille. Totesin muutamaa päivää aiemmin tai viikkoa aiemmin, että sitten rentoudut,kun tulet tänne. Loppujen lopuksi heti perään laitoin, että onko hieman tekopyhää sellaisen ihmisen sanoa, joka ei itse osaa rentoua, että rentoudut sitten. 😁 Minulle tuota samaa mantraa on hoettu monta kertaa. Äidin sanoin: "Elä hättäile." Enhän minä. Tai no jos ihan vähän. Oma polkuni tämän rentoutumisen suhteen on pitkään ollut todella mutkainen ja vaikea.  Miltä se rentoutuminen tuntuu? Viikonlopun brunssia tehdessä koitin edes hetken rentoutua.  Tätä olen monta kertaa kysynyt itseltäni, koska en ihan oikeasti enää muista. Enkä edes tiedä miten rentoutua. Olen koittanut tehd

Lookfantastic boksi toukokuu 2018

Beauty Bazaar! Ihanaa miten nopeasti tämän kuun Lookfantasticin boksi saapui ilahduttamaan! Boksin laatikko hehkui tässä kuussa oranssin väreissä. Boksissa oli sekä tuttuja tuotteita tutuilta brändeiltä, mutta myös tuntemattomampeja brändejä.  Sk Avant RNA Serum Seerumi, joka auttaa ikääntymisen merkkejä vastaan sekä estää "ruskeiden pilkkujen muodostumista" (oletan siis maksaläiskiä vastaan olevan tämän seerumin).  Tehokas anti-ageing seerumi, joka antaa iholle hehkua ja vahvistaa ihoa ja tehden siitä terveen ja hyvinvoivan näköisen. Tuote 5ml näytteenä.   Mielenkiintoinen seerumi, joka tulee kyllä nopeasti käytettyä, kun on sen verran pieni näytekoko kyseessä. 5 tippaa tuotetta riittää, mutta eipä tästä kauaa ole iloa.  Hinta: 121,95€/30ml Thisworks In-Transit Camera Close-up Tämä tuote tuli muistaakseni joulukalenterista, koska kyseisen tuotteen olen testannut aiemminkin. Kosteusvoide, primer ja kasvonaamio yhdessä pakkauksessa. Käytin itse tämä

Bettebox toukokuu 2018

Ihana valo, mutta ei niin ihana boksi... Itsellä oli ehkä tämän kuun boksin suhteen liian kovat odotukset. Itseäni nimittäin lähinnä nauratti tämän boksin sisältö ja huteja oli enemmän, kun yksi. Erilaisia variaatioita boksista oli taas tässäkin kuussa liikenteessä ja nyt nähtävästi oli myös ikä otettu huomioon erään boksin tuotteen suhteen, jota itsellä ei ollut, koska en ole vielä (koskaan) +30-vuotias. Osa oli myös saanut jonkin sortin hampaiden valkaisukynän. Pitkäaikaistilaajille ei tässä boksissa nyt ollut mitään,vaan vaihtoehtoisia tuotteita oli muuten laitettu bokseihin. Koen hiukan outona kyllä tuon, että ikä otetaan huomioon ja nuoremmat boksin tilaajat jätetään huomioimatta. Ikärasismi? 😁 Mutta mennäänpäs boksin sisältöön.  Schwarzkopf Live Color Spray Värisuihke Ensimmäinen huti. Itse en ole millään värillä värjännyt hiuksia pian vuoteen ja oma maantienharmaa puskee oikein kunnolla tuolta juuresta esiin. Minun boksista löytyi hopeinen (harmaa) värisuihke, j