Vuosi elämästäni

Ja pian myös vuosi työttömänä!

Monia ja taas monia työhakemuksia tämä vuosi sisältänyt. Epätoivoa, vihaa, onnistumisen tunteita, stressiä, rentoutumisen etsimistä ja lisää epätoivoa. Olen pian ollut työtön vuoden. 1.6. 2017 oli virallisesti viimeinen työpäivä. Olin aivan loppu viime kesänä ja todella vihainen siitä miten minua kohdeltiin tuolla työpaikassa. Olin työpaikkakiusattu. Olen tästä puhunut avoimesti, koska työpaikkakiusaamisesta puhutaan liian vähän ja se aiheuttaa myös häpeää. Osalla ihmisistä ei ole myöskään oikeanlaista käsitystä millaista se on. Minun kohdalla se oli fyysistä ja henkistä.

Minua suutuspäissään tönäisi eräs minun silmissäni arvoton ihminen (ja vielä mies ja tönäisy oli kohdistettu minuun), lisäksi minua painostettiin ylitöihin ja en saanut itse päättää halusinko tehdä niitä vai en (olin monet torstait ja perjantait putkeen ylitöissä), viikonloppuisin olisi pitänyt muita työkavereita seurata ovatko juhlimassa ja infota silloista esimiestä. En suostunut. Usein jätettiin sanomatta huomenet ja sain muutenkin kylmää kohtelua sen takia, kun en halunnut vapaitani käyttää työkavereideni kyttäämiseen. Mukana oli esimiehen lisäksi myös toinenkin ja loppujen lopuksi kolmaskin ihminen, joka oli tönijän ja esimiehen puolella. Kävin ylikierroksilla tästä kaikesta, koska en saanut levätä rauhassa vapaillani. Viimeisenä työpäivänäni en edes esimiestä nähnyt ja mitään kiitosta ei työpanoksesta tullut. Lisäksi en ole ainoa, joka tästä kohtelusta on kärsinyt. Kaikki eivät halua puhua. Minä puhun.

Loppujen lopuksi aloin myös saamaan terveydellisiä ongelmia. Stressi toi mukanaan paniikkikohtauksia ja rytmihäiriöitä. Päätin heti tuolta paikasta lähdettyä, että tämä on viimeinen kerta, kun suostun tähän firmaan töihin ja en halua enää koskaan pitää yhteyttä esimieheen millään tavoin tai  varsinkaan nähdä. Olkoon vaan vaikka viimeinen työpaikka.

Monia työhakemuksia olen tässä vuoden aikana laittanut eteenpäin. Uran vaihtoa ravintola-alalta puutarha-alalle ja siitä floristiksi olen myös miettinyt, ja ottanutkin yhteyttä moneen eri yritykseen, jos pääsisin oppisopimuksella töihin ja opiskelemaan. Olin varmaan tämän päätöksen kanssa liian myöhään liikenteessä, koska kieltäviä vastauksia on tullut ja osasta en ole saanut minkäänlaista vastausta Vaikeaksi homman tekee myös se, että minulla ei ole ketään suosittelijaa. Johtuen tästä firmasta missä olin. Liian monta vuotta.

Mitä hyvää tämä vuosi on tuonut? 

Hyviä puolia on vaikea löytää. Olen stressannut niin paljon ja stressi nousee entisestään, kun ole löytynyt sitä oikeaa työpaikkaa. Tekevänä ihmisenä on vaikea pysyä paikallaan ja haluaisin tottakai myös ansaita palkkaa työstäni. 

Blogin kävijämäärä on kuitenkin kasvanut, olen saanut tehdä erilaisia yhteistöitä (rahaahan en edelleenkään saa niistä), terveys on parempaan päin, kun en suo ajatustakaan entiselle työpaikalle. Olen myös saanut uusia näkökulmia työn hakuun. Jutellut erilaisten ihmisten kanssa. 

Olen myös sitä mieltä, että on hyvä juttu, että elämästä on karsiutunut pois ihmisiä, jotka tuovat negatiivisuutta mukanaan ja eivät anna tilaa hengittää. Ja ennen kaikkea sanoa omia mielipiteitä ääneen. Samalla tavalla olen myös tyytyväinen, että ne ihmiset ovat tukeneet minua ovat edelleen mukana elämässä. 

Miten tästä eteenpäin?

Kuten arvata saattaa edelleen haen töitä aktiivisesti. Olen aktiivisesti hakenut eri kanavia käyttäen ja haen edelleen "päivätyötä". Itsellä on yritys toimintaa (vähäistä sellaista) PartyLiten osalta ja siksi en harkitse nyt esimerkiksi minkäänlaisten tuotteiden myyntiä, joista saisi lisätuloa. Haluan ihan konkreettisesti tehdä työtä muualla, kun kotoa käsin. Floristin ammatti on edelleen haaveeni ja unelmani. Oppisopimuspaikkaa on vaikea löytää, vaikka työnantajalla olisi mahdollisuus saada yhä edelleen palkkatukea minun palkkaamisesta. 

Lisäksi aion entistä enemmän keskittyä myös omaan hyvinvointiini. Stressiä tosin en saa pois ennen työpaikan löytymistä. Lukeminen, värittäminen, sisustaminen.. Uusien juttujen löytäminen ja kokeilu.

Kulunut vuosi on tuonut paljon huonoja juttuja, mutta onneksi myös hyvääkin. Pitkäaikaistyötön en ole ollut koskaan! Siksi vähän pelottaa haluaako kukaan palkata minua. Ihan, kuin se olisi leima huonolle ihmiselle, vaikka näin tietenkään ei ole ja tiedän olevani sellainen työmyyrä, joka joustaa välillä liiankin paljon.

Mihin elämä sitten vie minut on vielä arvoitus. Paljon aikaa käytän työn hakemiseen ja panostan siihen täysillä. Ehkä nämä paikat mihin olen hakenut ei ole sitten minua varten olleet. En tiedä. Sen kuitenkin tiedän, että pakko sen oikean työpaikan on vielä löydyttävä ja tultava eteen.