Siirry pääsisältöön

Introvertteys ei tarkoita ujoutta

Introvertteys ja ujous eivät ole sama asia!

Olen törmännyt nyt muutamaan kertaan kirjoituksiin jossa ujous liitetään introvertteyteen. Mielestäni ne ovat kaksi eri asiaa, jotka tottakai voivat ihmisestä riippuen kulkea käsi kädessä, mutta eivät ole kuitenkaan sama asia. Jos olet ujo, niin olet introvertti tai jos olet introvertti, niin olet automaattisesti myös ujo. En tiedä miten nämä on saatu sotkettua edes toisiinsa. Vai siksikö, että molemmissa on samankaltaisia piirteitä havaittavissa?

Introvertti, mutta ei ujo!

Itse kuulun ensimmäiseen kategoriaan ja olen siitä myös tänne kirjoittanut. Ujoksi minua ei voi taas luokitella laisinkaan. Ainakaan enää tänä päivänä. Veikkaan, että harva introvertti on oikeasti ujo. Introvertit rakastavat yleensä olla omissa oloissaan ja eivät kaipaa hälinää tai ihmisiä ympärilleen. Oma seura on se paras seura. Ujot ihmiset taas haluaisivat varmasti kuulua porukkaan, mutta eivät uskalla tehdä aloitetta. Toki ujot ja introvertit ihmiset voivat jäädä "jalkoihin" vaikkapa työhaastatteluissa, kun itsensä paremmin esiin tuova ekstrovertti. Kaikille pitäisi kuitenkin antaa mahdollisuus, koska ujo tai introvertti voikin firmalle parempi juttu, kun ekstrovertti.

Ujojen ihmisten puolesta en voi itse puhua sen enempää, mutta on harhaluulo luulla, että jokainen introvertti jota maa päällään kantaa, olisi ujo. Näitä kahta kuitenkin usein verrataan toisiinsa ja sekoitetaan keskenään. Onpa näistä kirjoitettu myös kirjoja, joissa ujot ja introvertit ovat samalla viivalla. Ujojen ihmisten voi olla vaikea tuoda itseään esille ja introvertti ei taas halua tuoda itseään esille, vaikka voisi taidot siihen löytyä. Introvertti etsii sen pimeimmän nurkan ja kätkeytyy sinne omaan seuraansa, koska ei kaipaa ihmiskontakteja.

Tästä aasinsiltana päästään siihen, että olen kuullut pelkääväni ihmisiä. En tiedä pelkäävätkö ujot ihmiset yleensä ihmisiä, mutta itse introverttinä en pelkää ihmisiä. On ehkä jopa hieman loukkaavaa luulla näin. Harva ihminen oikeasti pelkää ihmisiä ja en usko, että ujoutta ja introvertteyttä voi sekoittaa näihin. Taustalla on silloin varmasti jotain muutakin.


Olin ujo lapsi

Itse muistan olleeni lapsena ainakin hiukan ujo. Punastelin ja änkytin kouluun tutustuessa. Olo  oli lähinnä epämukava ja vaivaannuttava.  Epäröin ja en tuonut itseäni esille millään tavoin. Lisäksi pelkäsin, että minut nolataan, kun en oppinut lukemaan tuosta vaan ja muut osasivat lukea jo kouluun tullessa. Onneksi sinne kouluun mennään oppimaan ja ujo lapsi sai myös itsevarmuutta. En enää muista missä vaiheessa tämä ujous vaihe katosi itseltä, mutta introvertti olin jo tuolloin. 

Toivottavasti ujon lapsen vanhemmat eivät ainakaan patista ujoa olemaan erilainen. Tukeminen on parempi väylä. Ujoudesta voi päästä siis eroon, mutta siihen tarvitaan myös rutkasti (omalla kohdallani ainakin) itsevarmuuden löytämistä. Ujo lapsi voi kasvaa ujoudesta pois, mutta entäs jos ei kasva ja ujous seuraa läpi elämän?

Ujoutta ei saisi laskea myöskään heikkoudeksi, koska ujot ihmiset voivat olla omalla tavallaan herkkiä, hyviä kuuntelijoita ja erinomaisia ystäviä. Tässä maailmassa voi olla vaikea olla ujo tai introvertti. Sosiaalisia paineita tulee joka suunnalta ja pitäisi sopeutua, olla esillä joka paikassa. Yleensä esille pääsee se ekstrovertti, joka nauttii saamastaan huomiosta ja osaa puhua. Ujoja voi löytyä myös ekstroverttien keskuudesta, joten ujoutta ei voi sotkea introvertteihin.

Maailmaan mahtuu erilaisia ihmisiä 

Tämän postauksen pointtina oli, että olen itse kyllästynyt tähän vertaukseen, jossa introvertit ja ujot sekoitetaan usein toisiinsa. Maailmaan mahtuu molempia ja vielä ekstroverttejä tai sitten näiden sekoituksia. Jospa annettaisiin kaikkien kukkien kukkia, mutta muistetaan että kukaan ei tunne itseään paremmin, kun sinä itse. Ja jospa ei lauottaisi olettamuksia toisesta ja toisen luonteenpiirteistä, jos et tunne ihmistä lainkaan. Se on mielestäni taas huonoa käytöstä, ja myös ajattelemattomuutta jos toisesta tehdään tietynlainen ilman totuuspohjaa ja tutustumista. Seuraavan kerran, kun tekisi mieli sanoa toisen ihmisen persoonasta tai piirteestä jotain, niin mieti kaksi kertaa. Tutustuminen kannattaa. On rikkaus, että kaikki eivät tuo esille itseään, vaan se hiljainen tai ujo ihminen voi tuoda jotain uutta kenen tahansa elämään. 

Jos haluat tutustua paremmin minuun ja siihen millainen ihminen täällä kirjoittaa blogia, niin lue tämä




Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kosmetiikkajoulukalenterit 2022

Joulukalenterit 2022 Siitä on aikaa, kun olen ollut blogin äärellä. Itseasiassa kuukausia on ehtinyt kulua monta. Kevät vaihtui kesäksi ja nyt ollaan syksyssä. Ja syksy tuo mukanaan myös pienen kutinan joulun odotuksesta ja joulukalentereista. Siksi istunkin monen kuukauden jälkeen koneen äärellä ja teen tätä postausta teille. Teekupista nousee höyry ja kynttilät valaisevat sateisena päivänä hämärää päivää. Oiva aika paneutua vuoden 2022 joulukalentereihin.  Tässä postauksessa listaan vuoden 2022 kosmetiikkajoulukalenterit ja ajattelin myös listata tähän myös muitakin kalentereita, jotka eivät liity kosmetiikkaan. Itselle on tulossa jo pari kalenteria, vaikka alkuun mietin mihin kalentereihin tulen päätymään tänä vuonna. On hullua edes ajatella, että on yli vuosi kulunut siitä, kun olen viimeksi tämän postauksen tehnyt. Päivitän listaa sitä mukaa, kun kalentereita ilmestyy myyntiin tai tiedossa on kalenterin julkaisupäivä.  Rituals Tänä vuonna Ritualsin kalentereita on tullut heidän ve

AEG Comfortlift astianpesukone osa 2

Mielipide ja yhteenveto AEG Comfortlift astianpesukoneesta  Olen nyt kuukauden päivät testannut Smartsonin kautta AEG Comfortlift astianpesukonetta. Youtubeen kuvaillut videoita, kirjoittanut arvosteluja (mm. vertaa.fi ja hintaopas.fi) sekä kirjoittanut myös meidän testaajien omaan blogiin heti alussa tunnelmia koneesta. Mutta mitä ajatuksia kone on tuonut itselläni pidemmällä aikavälillä? AEG Comfortlift-alataso  Alakori on edelleen suosikkini astianpesukoneessa. Pidän kovasti toiminnosta, jossa alakorin saa nostettua samalle tasolle lasikorin kanssa eli sille ergonomiselle tasolle, joka itselläni helpottaa valtavasti korin täyttämistä sekä myös tyhjentämistä. Korin myös mahtuu enemmän astioita, jos vertaa esimerkiksi meidän entistä astianpesukonetta. Tilaa varmasti tuo enemmän se, että aterinkori ei ole alhaalla viemässä tilaa, vaan sille on oma tasonsa ylhäällä. Nostaminen ja laskeminen on kätevää ja joku kauhisteli sitä, että miten paljon jää ruokajäämiä tuon korin mek

Kevätmessut 2022

Kevät keikkuen tulevi, mutta Kevätmessut tulee huhtikuussa Messukeskukseen Somevaikuttajapassi saatu messuille  Siitä on vierähtänyt aikaa, kun olen kaivanut tietokoneen kaapista ja kirjoittanut blogia. Joulukuu vaihtuu uudeksi vuodeksi ja talvi kevääksi. Oli jonkilainen kirjoitus jumi päällä ja en saanut mitään järjellistä postatausta aikaiseksi. Jospa tämä aurinkoinen kevätpäivä karistelisi talven rippeet hartioilta ja veisi jumit mukanaan.  Ensi viikolla päästään pitkästä aikaa messuilemaan! En ole käynyt messuilla sitten 2019 syksyn (jos en nyt ihan väärin muista). Messuilla on aina erityinen iloinen tunnelma ja nähtävää sekä koettavaa riittää useammaksikin päiväksi. Toki riippuu onko mielenkiintoisia näytteileasettajia ja puheenvuoroja tulossa. Kevätmessut 2022 tulevat ensi viikolla 7.4.-10.4.2022 Messukeskukseen ja ainakin minä olen täällä innoissani lähdössä inspiroitumaan messuille. Tuletko sinä?  Mitä nähtävää ja koettavaa messuilla on?  Sisustaminen  Itse haen inspiraatiota p