Siirry pääsisältöön

Syyskuun 2017 Bettebox

Kokeile Rohkeasti Uutta!

Sain viestin Instagramissa pari viikkoa sitten, että minun #betteday kuvani oli valittu esittelykorttiin ja näin ollen sain 60 pisteellä( mitkä Betteboxin Henna lisäsi pistetililleni profiilissani) lunastettua ensi kuun boksin ilmaiseksi. Onhan se kiva "kunnianosoitus", että itse ottama kuva on syyskuun esittelykortissa ja näkyy monelle tuhannelle Bettebox tilaajalle. Mutta katsotaanpas mitä tämän kuun boksi sisälsi!

Lumene Nordic Chic Soft-Matte Puuteri

Ultra hienojakoinen ja pehmeä, satiinisen mattainen puuteri tarjoaa sekä täydellistä mukavuutta että pitkäkestoista pysyvyyttä. Siinäpä yksinkertaisesti tiivistettynä tämä uutuus puuteri Lumenelta. Tykkään tuosta puuterin ajattomasta valkoisesta pakkauksesta mihin tämä kivipuuteri on pakattu. Ja tulipa sopivasti taas,kun entinen "laukkupuuteri" onkin lopussa. Käytän yleensä irtopuuteria meikkiä tehdessä ja minulla on laukussa kivipuuteri pelastamassa, kun tarvitsee kasvot paikkailua! 😀 Plussaa tulee myös peilistä, jota ei kaikissa puuterirasioissa aina ole. Saa peilinkin mukaan, eikä tarvitse pikkupeilejä kuljetella mukana. Lisäksi sävy on sopivan vaalea ja ei jätä itselläni mitään ikäviä rajoja, joten osui kohdalle värin osalta. Hinta: 17,90€

Blistex Bliss Flip Ultra Moisturizing huulivoide 

Kosteuttava karitevoita sisältävä huulivoide, jossa makuna yhdistyy mustikka sekä persikka. Muutama sipaisu täyteläistä koostumusta antaa ihanan kosteuttavan tunteen huulille. Uusi pakkaus, jossa korkki avataan kääntämällä se pakkauksen alle. Avautuu siis omasta mielestäni samalla tavalla, kun kypärä, jossa on kasvojen suojana visiiri. Hauska idea kyllä! Säilyykö ehjänä kuinka kauan? Ihanan tuntuiset huulet saa tällä ja on kosteuttava, niinkun aiemmatkin Blistexin tuotteet mitä olen ostanut. Olen sellainen, että huulirasvoja löytyy vähän kaikkialta. Laukusta, keittiöstä, varalaukusta, vessan kaapista. Joten tulee käytettyä ja ei jää pyörimään. Hinta: 3,95€ (noin).

Nivea Creme Care Waterproof Silmämeikin poistoaine

Silmämeikinpoistoaine puhdistaa vedenkestävänkin meikin ärsyttämättä silmiä. Hellävarainen, pantenolia sisältävä tuote myös hoitaa herkkää silmänympärysihoa. Tuoksuu samalle, kun Nivean yleisvoide ja samanlainen sininen pakkaus. Creme koostumus on jotenkin itselleni hiukan vieras silmämeikin poistoon, kun yleensä käytän vedenkestävän meikin poistoon tarkoitettua "vesimäistä ja öljymäistä" putsaria. Pakkohan tämä on testata. Saan samalla vedenkestävän ripsarinkin testaukseen! Hinta: noin 6,00€/125ml

Vichy Minèral 89 Daily Booster-tiiviste

Vahvistavan tiivisteen koostumus on kehitetty valittuja ainesosia, kuten lähdevettä ja hyaluroni-happoa käyttäen. Tiiviste tekee ihosta vahvemman ulkoisia haittatekijöitä vastaan. Tiivistettä levitetään puhdistetuille kasvoille ihonhoidon ensimmäisenä vaiheena. Harmi, että tuli 5ml näytteenä. Olisin mielelläni ottanut täysikokoisena tämän! Tämän tyyppinen tuote nimittäin on itselläni vielä hakusessa ollut kasvojen hoidon saralta ja olen testaillut muutamaa. Hinta: noin 23,50€/50ml. Tuote siis 5ml näytteenä boksissa.

Schwarzkopf BC Scalp Genesis syväpuhdistava shampoo 

Shampoo syväpuhdistaa hiuspohjan liiallisesta talista ja muotoilutuotteiden tuotejäämistä. Tasapainottaa hiuspohjaa ja saa hiukset tuntumaan ihanan puhtailta. Tulee tarpeeseen tämä shampoo. Olen ollut hiusten kanssa muutenkin viime aikoina kriisin partailla, kun aivan järkyttävä määrä lähtenyt ja katkeillut hiuksia, sekä ohentuneet etenkin ohimoilta tämän seurauksena. Epäilen kevään stressiä kovasti syyksi tähän. Ja lisäksi sitä, että jouduin pitämään hiuksia jatkuvasti kiinni ja tämänkin seuraksena osittain katkeili hiuksia. Vinkkejä saa antaa millä hiukset saa taas vahvemmaksi! Hinta kuitenkin tälle tuotteelle on täyskokoisena: 19,50€/200ml 

Lisäksi boksiin oli pakattu SB-12 Boost ravintolisäpurukumit,Kenzon uutuus tuoksu sekä Vichyn virkistävä vartaloemulsio. Purkat maistui ihan suuvedelle ja eivät kyllä olleet kovin kiva makuelämys. Mutta menee laukkuun kuitenkin. Kenzon tuoksu vaikuttaa kivan raikkaalta ja tuo mieleen jonkun tutun tuoksun. Vartaloemulsio menee tänään suihkun jälkeen testiin.

Siinäpäs sitten olikin tämän kuun boksi. Itse pidin sisällöstä, vaikka olisinkin ottanut täysikokoisena sekä Vichyn tiivisteen, että myös tuon syväpuhdistavan shampoon. Ehkä vähiten tykkäsin tällä erää tuosta Nivean tuotteesta, koska tämän tapaisia tuotteita tulee kuitenkin hankittua, jos on tarve. Mitähän ensi kuun bloggaaja- boksi tuo tullessaan? Oman boksitilauksen voit laittaa tästä osoitteesta eteenpäin: Bettebox 💓

Kommentit

  1. Minäkin tykkäsit tästä syyskuun boxista :) Ja tosiaan sekä Vichy että shampoo olisi saanut olla isompi!

    Olipa kiva yllätys saada oma kuva Bette Boxiin!

    VastaaPoista
  2. Tuo shampoo on kyllä ihana! Eilen testasin ja meni ykköseksi syväpuhdistavista. Juurikin tuon takia,kun päänahkakin tuntuu pitkästä aikaa puhtaalta. 😍 Jännityksellä odotellaan ensi kuun bloggaajaboksia! 💎

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kosmetiikkajoulukalenterit 2022

Joulukalenterit 2022 Siitä on aikaa, kun olen ollut blogin äärellä. Itseasiassa kuukausia on ehtinyt kulua monta. Kevät vaihtui kesäksi ja nyt ollaan syksyssä. Ja syksy tuo mukanaan myös pienen kutinan joulun odotuksesta ja joulukalentereista. Siksi istunkin monen kuukauden jälkeen koneen äärellä ja teen tätä postausta teille. Teekupista nousee höyry ja kynttilät valaisevat sateisena päivänä hämärää päivää. Oiva aika paneutua vuoden 2022 joulukalentereihin.  Tässä postauksessa listaan vuoden 2022 kosmetiikkajoulukalenterit ja ajattelin myös listata tähän myös muitakin kalentereita, jotka eivät liity kosmetiikkaan. Itselle on tulossa jo pari kalenteria, vaikka alkuun mietin mihin kalentereihin tulen päätymään tänä vuonna. On hullua edes ajatella, että on yli vuosi kulunut siitä, kun olen viimeksi tämän postauksen tehnyt. Päivitän listaa sitä mukaa, kun kalentereita ilmestyy myyntiin tai tiedossa on kalenterin julkaisupäivä.  Rituals Tänä vuonna Ritualsin kalentereita on tullut heidän ve

AEG Comfortlift astianpesukone osa 2

Mielipide ja yhteenveto AEG Comfortlift astianpesukoneesta  Olen nyt kuukauden päivät testannut Smartsonin kautta AEG Comfortlift astianpesukonetta. Youtubeen kuvaillut videoita, kirjoittanut arvosteluja (mm. vertaa.fi ja hintaopas.fi) sekä kirjoittanut myös meidän testaajien omaan blogiin heti alussa tunnelmia koneesta. Mutta mitä ajatuksia kone on tuonut itselläni pidemmällä aikavälillä? AEG Comfortlift-alataso  Alakori on edelleen suosikkini astianpesukoneessa. Pidän kovasti toiminnosta, jossa alakorin saa nostettua samalle tasolle lasikorin kanssa eli sille ergonomiselle tasolle, joka itselläni helpottaa valtavasti korin täyttämistä sekä myös tyhjentämistä. Korin myös mahtuu enemmän astioita, jos vertaa esimerkiksi meidän entistä astianpesukonetta. Tilaa varmasti tuo enemmän se, että aterinkori ei ole alhaalla viemässä tilaa, vaan sille on oma tasonsa ylhäällä. Nostaminen ja laskeminen on kätevää ja joku kauhisteli sitä, että miten paljon jää ruokajäämiä tuon korin mek

Kevätmessut 2022

Kevät keikkuen tulevi, mutta Kevätmessut tulee huhtikuussa Messukeskukseen Somevaikuttajapassi saatu messuille  Siitä on vierähtänyt aikaa, kun olen kaivanut tietokoneen kaapista ja kirjoittanut blogia. Joulukuu vaihtuu uudeksi vuodeksi ja talvi kevääksi. Oli jonkilainen kirjoitus jumi päällä ja en saanut mitään järjellistä postatausta aikaiseksi. Jospa tämä aurinkoinen kevätpäivä karistelisi talven rippeet hartioilta ja veisi jumit mukanaan.  Ensi viikolla päästään pitkästä aikaa messuilemaan! En ole käynyt messuilla sitten 2019 syksyn (jos en nyt ihan väärin muista). Messuilla on aina erityinen iloinen tunnelma ja nähtävää sekä koettavaa riittää useammaksikin päiväksi. Toki riippuu onko mielenkiintoisia näytteileasettajia ja puheenvuoroja tulossa. Kevätmessut 2022 tulevat ensi viikolla 7.4.-10.4.2022 Messukeskukseen ja ainakin minä olen täällä innoissani lähdössä inspiroitumaan messuille. Tuletko sinä?  Mitä nähtävää ja koettavaa messuilla on?  Sisustaminen  Itse haen inspiraatiota p