Siirry pääsisältöön

Pretty Calm Box Helmikuu 2018

Dream Big! 

Bongasin joskus viime vuoden puolella Instagramin ihmeellisestä maailmasta sellaisen profiilin, kuin Calm and Sparkle (Instagramissa yhteenkirjoitettuna calmandsparkle). Samalla bongasin tästä profiilista, että on tulossa aivan uudenlainen "ylläri boksi", joka inspiroi, rohkaisee unelmien tavoittelussa ja innostaa sekä antaa itsevarmuutta! Myös hyvinvointi oli tärkeänä teemana. Mitä boksit sitten tulevat sisältämään? Kauneustuotteen, hyvinvointituotteen, tuotteita joilla tedistät unelmia/itsevarmuutta sekä snackseja. Lisäksi boksin tilajaat saavat ladattavia työkirjoja sähköpostiin. Boksit ilmestyvät neljä kertaa vuodessa, joten tuotteisiin ehtii hyvin tutustumaan tässä ajassa ennen uuden boksin ilmestymistä. Seuraava boksi ilmestyy siis toukokuussa! Ja minähän innostuin heti tästä, että tämmöinen boksi on tulossa ja heti joulun jälkeen laitoin tilaukseen, koska kyllähän tätä pitää kokeilla ja näin työttömänä on tullut montakin unelmaa eteen ja muutenkin halu kehittää itseä kasvoi heti vuoden vaihtuessa. Mitä ensimmäinen boksi kätki sisälleen?

Ensimmäinen boksi oli mielestäni yksinkertaisen nätisti pakattu. Boksin teemana on Big Dream- Unelmoi isosti! Tarkoituksena on inspiroida ja auttaa toteuttamaan unelmia. Hyvä teema. Unelmia ja tavoitteita meillä kaikilla on. Eikös vaan? Lisäksi boksin tuotteiden lisäksi sähköpostiin kilahti ladattava ja tulostettava työkirja. Se odottaa tulostamista tällä hetkellä, joten tässä sen enempää en sitä esittele.

Tisserand- Happy Roll-on öljy 

Ihanan pirskahtelevan tuoksuinen sitruksinen öljy roll- on muodossa, jolloin öljyä on helppo annostella mm niskaan, ranteisiin tai ohimoille.  100%  luonnollisia ja puhtaita eteerisiä öljyjä sisältävä öljy. Sisältää sitruuna teepuuta ja  virkistävää bergamottia sekä muskottipähkinää. 

Fruu Skin- Mansikka Huulivoide 

Tuoksu ei huulivoiteessa ole mikään vahva, mutta maku sitäkin ihanampi. Keveän kesäinen mansikka, joka on mattapintainen. Sisältää mm. vesimelonia ja kookosöljyä, jotka auttavat kosteuttamaan. Lisäksi aloe ja banaaniuutteet rauhoittavat. Vegaaninen ja lisäksi tuote on PETA hyväksytty! Kaikki tuotteet on valmistettu luontoa ajatellen ja luonnollisista raaka-aineista. Huulivoiteita ei voi olla koskaan liikaa. 

Spacemask- Naamio 

Spacemask- naamion lämpö aktivoituu heti, kun pakkauksen avaa! Tunnustan! Toivon tätä naamiota kovasti tähän boksiin. Huomasin tämän Instagramissa ja salaa toivoin, että toivottavasti tämä löytyisi boksista ja ehkä oli jopa pieni kutina, että onkin boksissa.  Kiva, että tässä on nuo korven taakse laitettavat silmukat, jolloin naamio pysyy kasvoilla. Tykkään ja säästän tätä sitä oikeaa päivää varten! Pidetään kasvoilla 15 minuuttia.

Willie's Cocoa- Valkosuklaa Vadelmilla 

Oi. Ihanaa suklaata! Valmistettu luonnollisesta kaakaovoista,raakamaissisokerista, maidosta ja vadelmista. NAM! Lisäksi tähän suklaaseen liittyen tuli julistemaisessa muodossa oleva "piirros" miten suklaa valmistetaan. Saattaa päätyä itsellä kehyksiin. 
                         Tästä pääset tutustumaan sivuihin ja tilaamaan vaikkapa oman boksisi!

                                                                    Boksiin oli myös pakattu kaksi lyijykynää, joilla voi vaikkapa täytellä sähköpostiin tullutta tehtäväkirjaa. Lisäksi postikortti,joka muistuttaa siitä,että jokaisen unelman toteuttamiseen tarvitaan vain alku. Siinäpä oli ensimmäinen itsensä kehittämiseen,unelmien tavoitteluun ja itsensä hyvinvointiin tarkoitettu boksi. Ideana kiehtova ja poikkeaa muista Suomessa saatavista bokseista. Lisäksi tykkään ideasta,että boksin tuotteisiin voi tutustua rauhassa ja heti ensi kuussa ei ilmesty uusi boksi. Teemat näissä tulevat varmasti olemaan jokaisen elämäntilanteeseen sopivia.


Kommentit

  1. Sinulla onkin todella ihana blogi <3

    T: Ronja

    Tervetuloa vierailulle Villa Ronjattareen mikäli innostusta riittää:

    http://willaronjatar.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos. Kävin kurkkimassa sinun blogiasi ja voin samat sanat sanoa sinun blogistasi. ❤️ Liityin lukijaksi. Ihanaa löytää uusia, seurattavia blogeja! ❤️

      Poista
    2. Tervetuloa ihanien lukijoiden joukkoon, itse en löytänyt sinun blogistasi lukijagadgetia missä olisin voinut liittyä blogisi lukijaksi .... !

      Poista
    3. Jostain syystä tuo Lue kohta oli pompannut pois ja en ole itse edes huomannutkaan. Ilmankos lukijoita ei blogillesi ole,vaikka tekstejä on luettu.😂 Nyt pitäisi näkyä!

      Poista
    4. No nyt pääsin minäkin blogisi lukijaksi :)

      Poista
  2. Boksi vaikutti Instagram markkinoinnin perusteella todella mielenkiintoiselta, mutta kun ei ole täysin kosmetiikkatuotteita sisältä boksi jätin tilaamatta. Kiva jos tykkää juuri noista tehtävä jutuista yms :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tämän verkkokaupankin tarkoitus taitaa olla sellainen itsensä kehittämiseen ja unelmointiin liittyvien tuotteiden myynti. Sieltä varmaan tullut ideaa boksiinkin. Näin veikkaisin. 😊

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kosmetiikkajoulukalenterit 2022

Joulukalenterit 2022 Siitä on aikaa, kun olen ollut blogin äärellä. Itseasiassa kuukausia on ehtinyt kulua monta. Kevät vaihtui kesäksi ja nyt ollaan syksyssä. Ja syksy tuo mukanaan myös pienen kutinan joulun odotuksesta ja joulukalentereista. Siksi istunkin monen kuukauden jälkeen koneen äärellä ja teen tätä postausta teille. Teekupista nousee höyry ja kynttilät valaisevat sateisena päivänä hämärää päivää. Oiva aika paneutua vuoden 2022 joulukalentereihin.  Tässä postauksessa listaan vuoden 2022 kosmetiikkajoulukalenterit ja ajattelin myös listata tähän myös muitakin kalentereita, jotka eivät liity kosmetiikkaan. Itselle on tulossa jo pari kalenteria, vaikka alkuun mietin mihin kalentereihin tulen päätymään tänä vuonna. On hullua edes ajatella, että on yli vuosi kulunut siitä, kun olen viimeksi tämän postauksen tehnyt. Päivitän listaa sitä mukaa, kun kalentereita ilmestyy myyntiin tai tiedossa on kalenterin julkaisupäivä.  Rituals Tänä vuonna Ritualsin kalentereita on tullut heidän ve

AEG Comfortlift astianpesukone osa 2

Mielipide ja yhteenveto AEG Comfortlift astianpesukoneesta  Olen nyt kuukauden päivät testannut Smartsonin kautta AEG Comfortlift astianpesukonetta. Youtubeen kuvaillut videoita, kirjoittanut arvosteluja (mm. vertaa.fi ja hintaopas.fi) sekä kirjoittanut myös meidän testaajien omaan blogiin heti alussa tunnelmia koneesta. Mutta mitä ajatuksia kone on tuonut itselläni pidemmällä aikavälillä? AEG Comfortlift-alataso  Alakori on edelleen suosikkini astianpesukoneessa. Pidän kovasti toiminnosta, jossa alakorin saa nostettua samalle tasolle lasikorin kanssa eli sille ergonomiselle tasolle, joka itselläni helpottaa valtavasti korin täyttämistä sekä myös tyhjentämistä. Korin myös mahtuu enemmän astioita, jos vertaa esimerkiksi meidän entistä astianpesukonetta. Tilaa varmasti tuo enemmän se, että aterinkori ei ole alhaalla viemässä tilaa, vaan sille on oma tasonsa ylhäällä. Nostaminen ja laskeminen on kätevää ja joku kauhisteli sitä, että miten paljon jää ruokajäämiä tuon korin mek

Kevätmessut 2022

Kevät keikkuen tulevi, mutta Kevätmessut tulee huhtikuussa Messukeskukseen Somevaikuttajapassi saatu messuille  Siitä on vierähtänyt aikaa, kun olen kaivanut tietokoneen kaapista ja kirjoittanut blogia. Joulukuu vaihtuu uudeksi vuodeksi ja talvi kevääksi. Oli jonkilainen kirjoitus jumi päällä ja en saanut mitään järjellistä postatausta aikaiseksi. Jospa tämä aurinkoinen kevätpäivä karistelisi talven rippeet hartioilta ja veisi jumit mukanaan.  Ensi viikolla päästään pitkästä aikaa messuilemaan! En ole käynyt messuilla sitten 2019 syksyn (jos en nyt ihan väärin muista). Messuilla on aina erityinen iloinen tunnelma ja nähtävää sekä koettavaa riittää useammaksikin päiväksi. Toki riippuu onko mielenkiintoisia näytteileasettajia ja puheenvuoroja tulossa. Kevätmessut 2022 tulevat ensi viikolla 7.4.-10.4.2022 Messukeskukseen ja ainakin minä olen täällä innoissani lähdössä inspiroitumaan messuille. Tuletko sinä?  Mitä nähtävää ja koettavaa messuilla on?  Sisustaminen  Itse haen inspiraatiota p