Väärinkäsityksiä ja pitkiä puheluita!

Nytkö aurinko paistaa minunkin risukasaan?

3 tuntia ja 25 minuuttia. Sen verran vietin eilen aikaani puhelimessa. 

Eilen elämä pyöri puhelimen ympärillä tai ainakin vietin liikaa aikaa puhelimessa. Vihaan muutenkin puhelimessa olemista. Varsinkin silloin, kun pitäisi asioita selvittää. Mielummin teen sen kasvotusten. Saan selitettyä asiani silloin paljon paremmin ja loogisemmin. Tai ehkä vain kuvittelen.

Blogin tulevaisuus vaakalaudalla? 

Monien eri mutkien kautta eilen sain selvitellä oman työkkärin asiantuntijan kanssa, että tämä blogi ei ole minun työni, vaan harrastus. Sanoin jo puhelimessa hänelle, että heitän lusikan nurkkaan tämän suhteen ja lopetan bloggaamisen, joka on ollut minulle harrastuksena sellainen mikä on saanut pysymään järjissäni tämän työttömyyden ajan. Asiantuntija oli sitä mieltä, että en todellakaan saa lopettaa rakasta harrastustani. Ja onhan tämä yksi väylä ehkä löytää töitä? Tai sitten ei. Aika näyttää. 

Miten tähän sitten päädyttiin? No olin työkkäriin yhteydessä muissa asioissa ja toinen ihminen oli sitä mieltä, että tämä on minun päivätyöni. No ei ole!

Rahaa ei tule mistään muualta minulle, kun liitolta joka on se pieni summa millä maksan elämisen, ja satunnaisesti ostan jotain kivaa itselle, niinkuin edellisen postauksen boksi on sellainen. 

Oma virkailija kannusti jatkamaan siis bloggaamista, koska ollaan tästä puhuttu joka kerta hänen soittaessaan. Katsotaan mihin päädyn sitten, kun saan töitä. Ehkä silloin heitän sen lusikan nurkkaan. 😀

Lisäksi sain pari ideaa joilla minun oppisopimuspaikan etsimistä laitettaisiin eteenpäin. Ajatukset jäi roikkumaan ja ensi keskiviikkona katsotaan uudelleen tilannetta. 

Ja mitäs sitten selvisikään! 

Osa muistaa varmaan tämän postauksen. Eilen laitoin sähköpostia kyseiseen firmaan, joka myös etsi muihin paikkoihin työntekijöitä. Ajattelin varmistaa, että onko muista paikoista kuulunut mitään, kun luvattiin ilmoittaa joka viikko asian edistymisestä. Eipä ilmoitettu. Päivä kului ja neljän aikaan olin sitä mieltä, että tämä oli sitten tässä. Ei varmasti ilmoitella mitään. Viiden aikaan soi puhelin. Outo numero ja ajattelin, että jospa työhaastatteluun pääsisi.

Soitto tulikin tuosta firmasta ja jestas mikä sotku! Haastattelijani soitti, että hän oli palannut lomilta sotkun keskelle ja ihmetteli, että eikö minuun ollut kukaan pitänyt yhteyttä sinä aikana. 

Lisäksihän tämä sama työpaikkailmoitus paukahti heti parin päivän päästä uudelleen sähköpostiini ja samoilla sanoilla ja hakukriteereillä. Ainoastaan hakupäivä muuttunut. Olin silloin aivan raivoissani, että miten voi olla edes mahdollista, että sanotaan vahvemman ehdokkaan saaneen paikan ja taas kuitenkin paikka avoinna. Mitä helvettiä! 

Tämäkin selvisi. Haastattelijani kertoi, että näin ei olisi todellakaan saanut käydä, että ilmoitus tulee uudelleen ja pahoitteli mielipahaa mitä se on aiheuttanut minulle työnhakijana. Kerroin siitä miten tuli olo, että enkö kelpaa tai ole tarpeeksi pätevä, kun uudestaan laitetaan ilmoitus. 

Nyt kuitenkin hieman paistaa valo tähänkin risukasaan, kun luvattiin olla viikottain yhteydessä, jos jotain ilmenee työrintamalla. Ehkä siis nopeastikin saattaisi olla töitä luvassa? En tiedä, mutta ainakin annettiin ymmärtää näin. Oppisopimuspaikkaa en välttämättä enää siis etsi, koska ne tuntuu olevan kiven alla.
Heihei unelma. Kaikki ei unelmat ei voi toteutua. Ei vaikka niissä voimalauseissa aina kovasti väitetään. 

Väärinkäsityksiä oli eilen siis PALJON ilmassa ja onneksi ne sai selvitettyä. Katsotaan mitä lähipäivinä tai viikkoina tapahtuu.