Minusta piti tulla isona...
Nyt, kun työelämään on päässyt taas kiinni, niin on alkanut miettimään mitä sitä elämältä haluaa. Mikä minusta voisi tulla isona? Lapsena sitä haaveili monesta eri ammatista ja ne unelmat vaihtui lennosta. Sama kaava tuntuu toistuvan myös näin aikuisiällä. Halusin floristiksi. Halusin myös toteuttaa ideani, jossa kirjat ja pienyritykset sekä intohimo lukemiseen yhdistyisi. Haluanko enää? No haluan, mutta tie on liian kivinen ja yleensä hautaan ne haaveet ja tyydyn vähempään. Teen ehkä lopun elämääni samaa työtä mistä en samalla tavalla nauti tai koe mitään intohimoa alaa kohtaan. Onko elämä tässä ja nyt?
Unelmat jotka jää toteutumatta!
Olen joskus kuullut, että on laiskuutta, jos ei unelmiensa eteen anna kaikkeaan. Kyllähän se voi sitäkin olla, mutta ei sitä aina voi sanoa laiskuudeksi. Joskus elämässä on sellaisia tilanteita, että pitää se unelma siirtää jonnekin tulevaisuuteen. Minua jopa vähän ärsyttää, kun ihmiset sanovat, että on vain yksi elämä ja sä tyydyt huonoon. Niinpä. Mutta on ne laskut maksettava ja tyydyttävä huonompaan.
Itse en koe omaa alaa kohtaan minkäänlaista intohimoa. Minulle se on työtä. Olen innoissani, että minulla on työ, josta saan edes vähän palkkaa ja saan itse maksettua laskuni. Eli tyydyn vähempään. Luultavasti moni voi samaistua minuun. Jos ei ole haluja edes tehdä työtä, niin se on laiskuutta. Toki ymmärrän, että taustalla voi olla muutakin. Minulla on unelmia paljon. Yksi niistä olisi tehdä työtä mistä nautin. En tiedä onko tämä tässä elämässä mahdollista, mutta aina pitää unelmia olla. Minusta se ei tee silti laiskaa. Teen valinnan omaan elämääni liittyen.
Minulle on monta kertaa sanottu, että lue se Salaisuus kirja, niin sinulle aukeaa kokonaan uusi elämä ja kaikki sun unelmat toteutuu. Tai no ei ehkä kaikki. Eurojackpotin 90 miljoonan voitto tuskin toteutuisi. Tai ainakin epäilen sitä. En ole kirjaa lukenut vieläkään. Enkä tiedä pitäisikö. Aukeaako oikeasti uusi elämä, jos sen lukisin?
Olisihan se ihanaa, että saisi tehdä työtä jota rakastaa, siihen on intohimo ja joka aamu olisi mukavaa lähteä töihin. Seuraavassa elämässä. Toivottavasti.
Mä kuulun ihmisiin, jotka kykenee tekemään vaan työtä, jota kohtaan tuntee aitoa intoa ja kiinnostusta. Oon tehnyt toki töitä, joita oon inhonnut, joissa mun on ollut paha olla ja jotka ovat olleet ihan jees, mutta ne ovat tuhonneet lopulta mun terveyttä sekä henkisesti että fyysisesti. En yksinkertaisesti suostu enää koskaan tekemään mitään, mikä vain syö mua, koska eletään vaan kerran. Mikään työ ei ole sen arvoista, että voi menettää terveyden.
VastaaPoistaTietystikään ei ole helppoa luoda sitä unelmien uraa ja itsekin vasta kokeilen alaa, joka mua kiinnostaa. Se vaatii paljon ja vähän joka suunnasta, ja siltikään se ei välttämättä heti onnistu. Mä en silti missään nimessä enää tekisi työtä, josta en pidä, koska sellainen työ tekisi mut hyvin onnettomaksi ja onnea ei voi edes rahalla ostaa. Mä en halua enää koskaan tyytyä, vaikka totta kai realisti pitää olla ja jokainen joutuu varmasti elämänsä aikana tekemään monia epämukaviakin juttuja. :D Olen mäkin tehnyt väliaikaisesti hommia, joista en ole ollut kiinnostunut, mutta on ollut pakko saada rahaa.
Tietysti on kyse aina myös elämäntilanteesta ja siitä, kuinka isoja riskejä ottaisi kokeilemalla siipiä jollain uudella alalla. Toisaalta uskon kyllä siihen intohimoon, vaikka se veisikin aikaa löytää se oma keino toteuttaa sitä unelmahommaa. Mua ahdistaa ajatus siitä, että käyttäisin niin suuren osan elämästäni johonkin, mitä kohtaan en tuntisi intohimoa. Se tuntuisi oman elämäni hukkaamiselta. :D Mutta ymmärrän totta kai, ettei se ole todellakaan helppoa ja kaikki eivät koe tyytymisenä tai jos kokevat niin eivät koe sen olevan paha asia. :)