Siirry pääsisältöön

Elämässä on tehtävä päätöksiä, vaikka se olisi välillä vaikeaa

Kuuntele itseäsi, jos sinulla on paska olla!

Mietin jo joulun aikaan omassa mielessäni, ilman että toin ajatuksiani kenelläkään esiin, että mitä haluan työelämältä. Työpaikkakiusaaminen sai minut heräämään ihan kunnolla ja nykyään uskallan sanoa ääneen (ehkä jopa pienemmistäkin) epäkohdista, jotka vaivaavat minua. Niinpä tein päätöksen, jonka sanoin ääneen tällä viikolla.

Jos sulla on paska fiilis lähteä töihin, niin on aika tehdä jotain!

Vaadin itseltäni paljon. Tiedän vaativani myös muilta paljon. Olen myös hyvä siinä mitä teen ja haluan, että se myös näkyy. Mutta jos asiat ei oikeasti toimi ja nään, että asiat ei muutu vaikka mitä tekisi tai sanoisi, niin on aika kääntää vene toiseen suuntaan. Tiimissä työskennellessä on tärkeää, että tiimi hitsautuu ajan kanssa yhteen. Epäkohdista ja asioista pitäisi voida puhua ilman, että työasiat otetaan henkilökohtaisena loukkauksena. En siedä myöskään valehtelua. Millään tasolla. 

Minulla olisi ollut mahdollisesti töitä tämän vuoden loppuun, mutta päätin toisin. Miksi? Koska voin. Syynä tosin on, jos joka aamu suoranaisesti vituttaa lähteä töihin, niin silloin ei ole kaikki hyvin. Enempää en avaa asiaa, mutta ehkä joku sai jotain irti jo alkupuolen tekstistä. 

Kuitenkin tärkeintä on kuunnella itseään, hyvinvointiaan ja sitä, että haluaa työpaikan jonne voi mennä hymyssä suin. Ei varmasti ole sellaista paikkaa missä kaikki olisi aina hyvin. Työn pitää olla työtä. Plussaahan se olisi, että kaikki olisi täydellisesti. Mutta mikään täällä ei ole täydellistä. Minä varsinkaan. Olen ihminen ja täynnä virheitä. Tiedän kuitenkin että tein oikean päätöksen ja olen helpottunut. Minulla on monta ovea valittavana taas kesäkuussa, jopa ennen kesää.

Välillä sitä miettii, että onko sitä vain niin vaikea ihminen ja kärkäs sanomaan asioista. Onneksi on ihmisiä ympärillä kotona ja myös työelämässä jotka tietävät miten asiat ovat. Parempi se päätös on tehdä nyt, kun vasta myöhemmin ja huomata, että kulutti elämästään taas "7 vuotta" sellaiseen mikä ei tuntunut itsestään hyvältä. 

Elämä on päätöksiä, elämä on ovien avaamista, ihmisten kohtaamista ja pettymyksiä. Elämässä on ilon ja onnen hetkiä. Ala-ja ylämäkiä se on yhtä vuoristorataa. Mutta se on myös sellainen millaiseksi sen itse haluat luoda. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Blogi yhteistyöt+arvonta!

Uhka vai mahdollisuus? Sisältää arvonnan, joka ei liity yhteistyöhön laisinkaan...  Yli vuosi sitten, kun blogin perustin, niin pieneen mieleenikään ei olisi tullut, että minulle voisi aueta mahdollisuus yhteistyö juttuihin. Nyt olen kuitenkin päässyt tämän kuluneen vuoden puolella toteuttamaan eri firmojen kanssa näitä ja olen ollut todella innoissani näistä. Mutta näillä on myös kääntöpuolensa. Sain ensimmäisen "sä olet feikki- viestin" vähän aikaa sitten Instagramissa, josssa joku anonyymi ilman omaa kuvaansa lähetti directiin viestin siitä kuinka feikki olen ja kirjoitan blogiani näiden toivossa ja olen Instagramissakin vain näiden takia. Selvä juttu. Itse kirjoittaja ei kuitenkaan uskaltanut omalla kuvalla kirjoittaa ja epäilen kovasti, että minulle ei kissanpentu kirjoittele, joka oli profiiliin laitettu kuvaksi.  Muistaakseni kirjoitin erääseen postaukseeni täällä, että en kirjoita blogiani yhteistyön toivossa. Jos niin tekisin, niin ei olisi esimerksiksi synt...

Kosmetiikkajoulukalenterit 2022

Joulukalenterit 2022 Siitä on aikaa, kun olen ollut blogin äärellä. Itseasiassa kuukausia on ehtinyt kulua monta. Kevät vaihtui kesäksi ja nyt ollaan syksyssä. Ja syksy tuo mukanaan myös pienen kutinan joulun odotuksesta ja joulukalentereista. Siksi istunkin monen kuukauden jälkeen koneen äärellä ja teen tätä postausta teille. Teekupista nousee höyry ja kynttilät valaisevat sateisena päivänä hämärää päivää. Oiva aika paneutua vuoden 2022 joulukalentereihin.  Tässä postauksessa listaan vuoden 2022 kosmetiikkajoulukalenterit ja ajattelin myös listata tähän myös muitakin kalentereita, jotka eivät liity kosmetiikkaan. Itselle on tulossa jo pari kalenteria, vaikka alkuun mietin mihin kalentereihin tulen päätymään tänä vuonna. On hullua edes ajatella, että on yli vuosi kulunut siitä, kun olen viimeksi tämän postauksen tehnyt. Päivitän listaa sitä mukaa, kun kalentereita ilmestyy myyntiin tai tiedossa on kalenterin julkaisupäivä.  Rituals Tänä vuonna Ritualsin kalentereita on tullut ...

Kevätmessut 2022

Kevät keikkuen tulevi, mutta Kevätmessut tulee huhtikuussa Messukeskukseen Somevaikuttajapassi saatu messuille  Siitä on vierähtänyt aikaa, kun olen kaivanut tietokoneen kaapista ja kirjoittanut blogia. Joulukuu vaihtuu uudeksi vuodeksi ja talvi kevääksi. Oli jonkilainen kirjoitus jumi päällä ja en saanut mitään järjellistä postatausta aikaiseksi. Jospa tämä aurinkoinen kevätpäivä karistelisi talven rippeet hartioilta ja veisi jumit mukanaan.  Ensi viikolla päästään pitkästä aikaa messuilemaan! En ole käynyt messuilla sitten 2019 syksyn (jos en nyt ihan väärin muista). Messuilla on aina erityinen iloinen tunnelma ja nähtävää sekä koettavaa riittää useammaksikin päiväksi. Toki riippuu onko mielenkiintoisia näytteileasettajia ja puheenvuoroja tulossa. Kevätmessut 2022 tulevat ensi viikolla 7.4.-10.4.2022 Messukeskukseen ja ainakin minä olen täällä innoissani lähdössä inspiroitumaan messuille. Tuletko sinä?  Mitä nähtävää ja koettavaa messuilla on?  Sisustaminen  I...