Siirry pääsisältöön

Henkilöstövuokrausfirman kautta töissä

Uhka vai mahdollisuus?

"Ne ei maksa palkkaa ajoissa, ne kadottaa sun verokortin ja saat ihan paskoja vuoroja tai et saa työvuoroja ollenkaan."  Onko näin? Skeptisyys ja ehkä myös jonkinlainen pelko henkilöstövuokrausta kohtaan hiipii mieleen. Eihän tässä uskalla laittaa hakemustakaan, kun ihmiset puhuvat negatiiviseen sävyyn kaikista henkilöstövuokrausfirmoista. Mutta minäpä taas tuttuun tapaan jätin kuuntelematta muiden mielipiteitä ja tein itse päätöksen. Nyt olen työllistynyt. 

Toisten huonot kokemukset eivät kerro koko totuutta!

Minua varoiteltiin, että jos työllistyisin koskaan jonkun henkilöstövuokrausfirman kautta, niin A. Minun verokortti kadotettaisiin. B. Minulle ei maksettaisi palkkaa. C. En saisi työvuoroja. Tai D. Olen muuten vaan pulassa niiden kanssa. Voin kertoa, että mikään edellä mainituista ei ole pitänyt omalla kohdalla paikkaansa. Verokortti on mennyt ihan oikeaan osoitteeseen. Palkka on tullut ajallaan. Sain pidemmän pestin syksyllä ja nyt on taas tiedossa töitä kesäkuun puoleen väliin saakka. Jatko on myös mahdollinen. Ja saan itse päättää jatkanko vai haluanko toisesta paikasta töitä. Minulla on siis vapaus päättää omasta elämästä, ja mitään muitakaan ongelmia ei ole ollut. 

Itse viime syksynä ensimmäistä kertaa työllistyin siis henkilöstövuokrausfirman kautta. Itsellä on ollut pelkkää hyvää sanottavaa tästä kokemuksesta. Minua myös kohdellaan tasavertaisesti työpaikassa. Olen kuullut tarinoita, joissa henkilöstövuokrausfirman kautta työllistyneitä kohdellaan huonosti ja jopa kiusataan. Joko minulla on käynyt todella hyvä tuuri tai sitten jollekin toiselle on käynyt huonompi tuuri.

Itsellä oli viime keväänä monessa pienemmässäkin henkilöstövuokrausfirmassa profiili. Pienempien kautta en saanut työvuoroja laisinkaan tai sitten vuorot olivat jotain täysin muuta, kun sitä mitä olin ammattitaidostani ilmoittanut. Kannattaa siis miettiä laittaako tunnetumpaan vai täysin tuntemattomaan firmaan hakemuksen. Googlaamalla löytää kyllä isommat yritykset.

Totuushan on se, että aika moni yritys käyttää henkilöstövuokrausfirmoja työntekijöiden etsimiseen ja työllistämiseen. Moni myös työllistyy itse yritykseen, kun on näyttänyt omat taidot ja myös hoitanut kunnialla vuoronsa yrityksessä. Osa työntekijöistä ei edes halua työllistyä yrityksen omille listoille, vaan jatkaa henkilöstövuokrauksen kautta. 

Itse olin yllättynyt, että itse kuulun nykyään tähän jälkimmäiseen. Olen mielummin henkilöstövuokrausfirman listoilla. Siinä on vain enemmän vapautta päättää omasta elämästä ja en ole kiinni ns. yhdessä yrityksessä, vaan halutessani voin pidemmän sopimuksen jälkeen solmia sopimuksen toisen yrityksen kanssa tai tehdä yksittäisiä vuoroja. Olen tällä hetkellä tyytyväinen tähän tilanteeseen. Voihan se mieli muuttua, mutta ehkä viimeisin pidempiaikainen sitoutuneisuus kertoo totuuden ja itsellä on jäänyt myös jonkinlainen pelko sitoutua mihinkään pidempiaikaisesti. En halua enää saman toistuvan.

Anna mahdollisuus siis henkilöstövuokraukselle. Voit saada pidempiaikaisen työpaikan, vapauden päättää omista vuoroista ja vapaista, ihania ihmisiä ympärille ja uusia kokemuksia. Lisäksi voit saada arvokasta työkokemusta. Moni on todennut tämän enemmän nuorten tai opiskelijoiden jutuksi, mutta henkilöstövuokrausfirmojen kautta on eri ikäisiä ihmisiä töissä.

Onko sinulla kokemuksia henkilöstövuokrausfirman kautta työskentelystä? 

Kommentit

  1. Kiitos omien kokemuksiesi jakamisesta henkilöstövuokraukseen liittyen. Loistavaa, että sinulla kävi näin hyvin töiden kanssa ja sait myös pidemmän pestin työstä. Hienoa myös, että sinulla on vapaus valita jatkatko samassa työpaikassa vai et. Siskon tyttäreni on työtä etsinyt Kemissä ja hän ilmeisesti aikoo henkilöstön vuokrauksen kautta kokeilla jos työtä löytyisi. Toivottavasti hänellä käy yhtä hyvin kuin sinulla ja ainakin alkuun työtä löytyy.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Blogi yhteistyöt+arvonta!

Uhka vai mahdollisuus? Sisältää arvonnan, joka ei liity yhteistyöhön laisinkaan...  Yli vuosi sitten, kun blogin perustin, niin pieneen mieleenikään ei olisi tullut, että minulle voisi aueta mahdollisuus yhteistyö juttuihin. Nyt olen kuitenkin päässyt tämän kuluneen vuoden puolella toteuttamaan eri firmojen kanssa näitä ja olen ollut todella innoissani näistä. Mutta näillä on myös kääntöpuolensa. Sain ensimmäisen "sä olet feikki- viestin" vähän aikaa sitten Instagramissa, josssa joku anonyymi ilman omaa kuvaansa lähetti directiin viestin siitä kuinka feikki olen ja kirjoitan blogiani näiden toivossa ja olen Instagramissakin vain näiden takia. Selvä juttu. Itse kirjoittaja ei kuitenkaan uskaltanut omalla kuvalla kirjoittaa ja epäilen kovasti, että minulle ei kissanpentu kirjoittele, joka oli profiiliin laitettu kuvaksi.  Muistaakseni kirjoitin erääseen postaukseeni täällä, että en kirjoita blogiani yhteistyön toivossa. Jos niin tekisin, niin ei olisi esimerksiksi synt...

Kosmetiikkajoulukalenterit 2022

Joulukalenterit 2022 Siitä on aikaa, kun olen ollut blogin äärellä. Itseasiassa kuukausia on ehtinyt kulua monta. Kevät vaihtui kesäksi ja nyt ollaan syksyssä. Ja syksy tuo mukanaan myös pienen kutinan joulun odotuksesta ja joulukalentereista. Siksi istunkin monen kuukauden jälkeen koneen äärellä ja teen tätä postausta teille. Teekupista nousee höyry ja kynttilät valaisevat sateisena päivänä hämärää päivää. Oiva aika paneutua vuoden 2022 joulukalentereihin.  Tässä postauksessa listaan vuoden 2022 kosmetiikkajoulukalenterit ja ajattelin myös listata tähän myös muitakin kalentereita, jotka eivät liity kosmetiikkaan. Itselle on tulossa jo pari kalenteria, vaikka alkuun mietin mihin kalentereihin tulen päätymään tänä vuonna. On hullua edes ajatella, että on yli vuosi kulunut siitä, kun olen viimeksi tämän postauksen tehnyt. Päivitän listaa sitä mukaa, kun kalentereita ilmestyy myyntiin tai tiedossa on kalenterin julkaisupäivä.  Rituals Tänä vuonna Ritualsin kalentereita on tullut ...

Goodiebox helmikuu 2020

Luokattoman huono boksi ja näin heitetään hyvästi Goodieboxin tasolle! Minä tiesin. Pelkäsin ja tiesin. Sen jälkeen, kun Goodieboxin ja Betteboksin yhdistymisestä alettiin kohisemaan eri ryhmissä ja Instagramissa, niin tiesin miten tässä käy. Boksin taso tulee tippumaan. Ja tämän kuun boksi sen todisti. Boksin sisältö oli kaavittu jostain Betteboksin varaston jämistä, sillä boksissa oli KOLME jo Betteboksin ajoilta tutuksi tulleita tuotteita. Kolme samaa tuotetta sain aikoinaan Betteboksista. Olin boksin avatessani vihainen. Se kuvasti oikeasti sitä tunnetta mitä tunsin, kun avasin boksin. Vihainen, pettynyt ja petetty. Goodieboxin taso on ollut hyvä, jopa erinomainen aina tähän boksiin asti. Tuntemattomia brändejä ja tuotteita mitä en ole aiemmin päässyt testaamaan. Nyt marketti tavaraa mitä saat melkeinpä lähikaupasta ostettua. Betteboksin tasoa. Joka oli kuukaudesta toiseen todella ala-arvoinen boksin hintaan nähden ja lupauksiin nähden. En löydä enää edes sanoja tähän boksiin ...