Ikäkriisiä ja tunnetta, että elämästä puuttuu jotain?
Joku varmasti sanoisi otsikkoon, että no lapsihan se on mikä sinulta puuttuu. Ne jotka tuntee minut tai ovat pidempään seuranneet minua tietävät, että lapsia en tähän maailmaan tee koskaan. Lapset eivät ole se asia mikä elämästäni puuttuu, koska olen kokonainen ilman niitäkin. Asia jonka tiedän aivan varmasti, mutta asia jota en tiedä on se, että mitä elämästä puuttuu?
Haaveita, unelmia ja toiveita...
Ikäkriisistä ei saisi toisten mielestä kärsiä. Siitä ei myöskään saisi puhua tai mainita missään yhteydessä. Toiset nauraa koko ajatukselle, että ikäkriisi tämän ikäisenä. Valitettavasti ensi vuonna täytän viidennen kerran 25 ja en ole innoissani asiasta. En edes halua sanoa oikeaa ikää, koska se kuulostaa omaan korvaan isolta numerolta. Minne tämä elämä on mennyt tuona aikana? En koe saavuttaneeni mitään. Sehän on tietysti oma syyni. Olen ollut liian arka tekemään isoja ja järisyttäviä päätöksiä.
Haluaisin tehdä sellaisen päätöksen, joka näkyy ja kuuluu. Positiivisessa mielessä tottakai. Mutta olen miettinyt mitä se sitten olisi? Ei ainakaan ajokortin hankkiminen, omakotitalon ostaminen tai rakentaminen tai ulkomaille muuttaminen. Ne voi yliviivata listalta pois. Elämä tuntuu välillä liian tasapaksulta.
Olen haaveillut joskus siitä, että tekisin töitä yksin. Olisi vain asiakkaat ja minä. Tämä tietäisi siis sitä, että pitäisi olla yrittäjä. Ideoita yrittämisestä oli myös viime vuonna minulla, mutta rohkeus ei riittänyt. Pelkuri. Yrittäminen on liian riskialtista ja pitäisi olla toimiva suunnitelma. Mistä sen tietää, kun kokeilemalla?
Olisi myös ihana, jos olisi oma rauhallinen tila tehdä töitä. Saahan siitä haaveilla. Nautin työn teosta ja siitä, että oikeasti saa tehdä. En vaan nauti siitä, että joku hengittää niskaan, ihmiset draamailee tai halutaan luoda liikaa painetta ympärille. Vaikka olen tyytyväinen tällä hetkellä tilanteeseen, että en ole sidoksissa yhteen yritykseen, niin silti jotain tuntuu puuttuvan. Mutta mitä?
En tiedä liittyykö tämä tyhjä tunne ja se tunne, että en ole saavuttanut mitään työelämään liittyviin kysymyksiin. Täysipäivästä bloggaajaa minusta ei tule, koska sillisalaatti blogini ei sellaiseen taivu. Tosin en minäkään ja rakastan bloggaamista harrastuksena. Ainakin tällä hetkellä.
Keksinkö vielä tänä vuonna sen mikä tämän tyhjän tunteen aiheuttaa ja saanko rohkeutta tehdä asialle jotain? Sen varmaan näyttää aika.
Mä täytin loppuvuodesta 23, ja jotenkin on iskostunut ajatus siitä, että kaiken pitäisi olla valmiina viimeistään 30-kymppisenä. Lieneekö muutamat läheiset esikuvat ja maailman yleinen meininki vaikuttaneet tän asenteen syntyyn, mutta mulla on kriisi siitä, että kaikki pitäisi saada tehtyä seuraavan seitsemän vuoden aikana, koska sitten elämä loppuu ja on jo liian myöhäistä. Vaikka eihän se niin mene. Koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa suuntaa tai kokeilla jotain uutta!
VastaaPoistaMä oon itse asiassa muuttamassa keväällä ulkomaille, mutta se ei sentään ole ikäkriisin takia vaan pitkäaikainen haave :D Joskus tuntuu, että pahimpaan kriiseilyyn ei oikeasti välttämättä tarvitsisi mitään isoa. Riittäisi, että löytää jotain tarpeeksi merkityksellistä. Mulla helpotti paljon kun löysin "oman juttuni" muutama vuosi sitten ja perustin tiettyyn aiheeseen erikoistuneen harrastusblogin.
Tsemppiä ikäkriisiin! :)
Kiitos kommentistasi. ❤️ Ja kiitos. En tiedä meneekö tämä ikäkriisi koskaan ohi, mutta toivottavasti helpottaa edes. Minulla on myös samanlaisia ajatuksia, että kaikki olisi pitänyt saada tehtyä ennen 30 ikävuotta. Ei se ole ihan helppoa toteuttaa kaikkea. Toisaalta siinä kohtaa ei myöskään nauti elämästä jos kaiken tekee kiireellä ja elämä vaan vilahtaa ohi. Tsemppiä sinulle haaveisiin ja unelmiin. Ihanaa, kun pääset toteuttamaan pidempiaikaisen unelman. ❤️
PoistaSe tulee sieltä kyllä, se juttu mikä täyttää tyhjyyden ♥ Joskus asiatvain ottavat aikaa.
VastaaPoistaToivottavasti. Se varmaan liittyy työkuvioihin osittain, koska en ole ammatissa josta nautin. Ihanaa sunnuntaita. ❤️
Poista