Siirry pääsisältöön

Pääsiäinen sai ajatukset lentämään

Levollisia ajatuksia ja luottamusta siihen, että kaikki menee omalla painollaan. 

Flunssa iski minuun pahimpaan aikaan. Juuri ennen pääsiäistä ja olin koko pääsiäisen ajan sitten kipeänä. Tietysti. Ei ole ensimmäinen kerta, että olen juhlapyhät kipeänä. Sitä on sairastettu nyt kaikki juhlapyhät tässä vuosien saatossa. Tänä vuonna olen myös toiseen kertaan saanut flunssan. Enhän ollut kipeänä moneen vuoteen, joten tottakai sen flunssan pitää iskeä sitten kaksinkertaisesti takaisin. Silti minulla oli ihana pääsiäinen ja jotenkin sain ajatuksia kasattua tänä aikana. Hyvä niin. 

Arvosta enemmän itseäsi

Itseään pitäisi arvostaa meidän jokaisen enemmän. Ei pidä olla paskassa suhteessa, huonossa työpaikassa tai antaa itseään kohdella paskasti. Miksi kuluttaa elämää sellaiseen? Pääsiäisen aikaan tuli jotenkin levollinen olo siitä, että tietää tehneensä elämässään oikeita päätöksiä viime vuosina ja jopa viime kuukausien aikana. Lisäksi sitä arvostaa enemmän itseään, kun esimerkiksi reilu kymmenen vuotta sitten. Silloin, kun ei uskaltanut avata suutaan ja sanoa kaikille mitä mieltä asioista on, ja antoi ihmisten kohdella miten huvittaa.

Tarvitsin tähän ajatukseen siis hieman kuumetta ja pään täynnä räkää! Ajatus luistaa silloin paremmin, kuin terveenä. Mitä tämä on?

Yhdessäoloa ja hyvää ruokaa! 

Pääsiäisenä myös oli ihana viettää aikaa rakkaiden kanssa, jotka asuvat satojen kilometrien päässä. Ei ole itsestäänselvyys, että nähtäisiin joka kuukausi. Siksipä sitä yhdessäoloa arvostaa vielä enemmän, kun yleensä. Hyvää ruokaa ja parasta seuraa. Ei kiire mihinkään. Siitä oli tämä pääsiäinen tehty. Sää oli myös tänä vuonna, kuin morsian. Kaunis ja lempeän lämmin. Aurinkoinen. Voiko täydellisempää olla? Tuli myös käytyä lapsuuden maisemissa ja aina sitä miettii miten pienestä kylästä sitä onkaan kotoisin ja mihin on päätynyt. Ja miten siitä kamalan ujosta pienestä tytöstä on tullut rohkeampi.

Aika tuntuu aina lentävän vain kovin nopeasti silloin, kun on vapaata. Sitä toivoisi, että sen ajan saisi pysäytettyä silloin, ja saisi nauttia vielä enemmän siitä yhteisestä ajasta ja kiireettömyydestä. Elämä tuntuu olevan aika niin kovin hektistä arkena ja tämmöisiä pysähtymisen hetkiä ainakin itse koen tarvitsevani. Pitäisi osata myös arkeen saada liitettyä näitä kiireettömiä hetkiä, mutta aina se ei vaan ole mahdollista.

Pääsiäinen ei itselle uskonnollisesti merkitse mitään, ja tunnustan etten ajatustakaan suonut pääsiäisen alkuperäiseen tarkoitukseen. Erosin kirkosta viime vuoden puolella ja itseasiassa en tiedä edes mihin uskon. Itseeni ainakin. Se saa riittää. Kunnioitan muiden ajatuksia pääsiäisen tarkoituksesta, mutta toivon myös muiden kunnioittavan minun ajatuksiani sen vietosta, vaikkei siihen kuulu kirkossa käynti tai usko millään tavoin. Itselle tärkeintä juhlapyhissä on se, että pääsen viettämään aikaa rakkaiden kanssa.

Pääsiäinen 2019 oli siis onnistunut flunssasta huolimatta ja oli ihana päästä pois kotoa. Sain myös koottua omia ajatuksia tulevaisuuden suhteen. Tosin en tiedä mitä se tuo tullessaan, mutta luotan siihen että jotain parempaa. Tässä risteyksessä ollaan oltu aiemminkin ja toivottavasti sitä on oppinut viime kerrasta jotain uutta, ja ei ainakaan tee toistamiseen samoja virheitä.

Millainen teidän pääsiäinen oli?


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kosmetiikkajoulukalenterit 2022

Joulukalenterit 2022 Siitä on aikaa, kun olen ollut blogin äärellä. Itseasiassa kuukausia on ehtinyt kulua monta. Kevät vaihtui kesäksi ja nyt ollaan syksyssä. Ja syksy tuo mukanaan myös pienen kutinan joulun odotuksesta ja joulukalentereista. Siksi istunkin monen kuukauden jälkeen koneen äärellä ja teen tätä postausta teille. Teekupista nousee höyry ja kynttilät valaisevat sateisena päivänä hämärää päivää. Oiva aika paneutua vuoden 2022 joulukalentereihin.  Tässä postauksessa listaan vuoden 2022 kosmetiikkajoulukalenterit ja ajattelin myös listata tähän myös muitakin kalentereita, jotka eivät liity kosmetiikkaan. Itselle on tulossa jo pari kalenteria, vaikka alkuun mietin mihin kalentereihin tulen päätymään tänä vuonna. On hullua edes ajatella, että on yli vuosi kulunut siitä, kun olen viimeksi tämän postauksen tehnyt. Päivitän listaa sitä mukaa, kun kalentereita ilmestyy myyntiin tai tiedossa on kalenterin julkaisupäivä.  Rituals Tänä vuonna Ritualsin kalentereita on tullut heidän ve

AEG Comfortlift astianpesukone osa 2

Mielipide ja yhteenveto AEG Comfortlift astianpesukoneesta  Olen nyt kuukauden päivät testannut Smartsonin kautta AEG Comfortlift astianpesukonetta. Youtubeen kuvaillut videoita, kirjoittanut arvosteluja (mm. vertaa.fi ja hintaopas.fi) sekä kirjoittanut myös meidän testaajien omaan blogiin heti alussa tunnelmia koneesta. Mutta mitä ajatuksia kone on tuonut itselläni pidemmällä aikavälillä? AEG Comfortlift-alataso  Alakori on edelleen suosikkini astianpesukoneessa. Pidän kovasti toiminnosta, jossa alakorin saa nostettua samalle tasolle lasikorin kanssa eli sille ergonomiselle tasolle, joka itselläni helpottaa valtavasti korin täyttämistä sekä myös tyhjentämistä. Korin myös mahtuu enemmän astioita, jos vertaa esimerkiksi meidän entistä astianpesukonetta. Tilaa varmasti tuo enemmän se, että aterinkori ei ole alhaalla viemässä tilaa, vaan sille on oma tasonsa ylhäällä. Nostaminen ja laskeminen on kätevää ja joku kauhisteli sitä, että miten paljon jää ruokajäämiä tuon korin mek

Kevätmessut 2022

Kevät keikkuen tulevi, mutta Kevätmessut tulee huhtikuussa Messukeskukseen Somevaikuttajapassi saatu messuille  Siitä on vierähtänyt aikaa, kun olen kaivanut tietokoneen kaapista ja kirjoittanut blogia. Joulukuu vaihtuu uudeksi vuodeksi ja talvi kevääksi. Oli jonkilainen kirjoitus jumi päällä ja en saanut mitään järjellistä postatausta aikaiseksi. Jospa tämä aurinkoinen kevätpäivä karistelisi talven rippeet hartioilta ja veisi jumit mukanaan.  Ensi viikolla päästään pitkästä aikaa messuilemaan! En ole käynyt messuilla sitten 2019 syksyn (jos en nyt ihan väärin muista). Messuilla on aina erityinen iloinen tunnelma ja nähtävää sekä koettavaa riittää useammaksikin päiväksi. Toki riippuu onko mielenkiintoisia näytteileasettajia ja puheenvuoroja tulossa. Kevätmessut 2022 tulevat ensi viikolla 7.4.-10.4.2022 Messukeskukseen ja ainakin minä olen täällä innoissani lähdössä inspiroitumaan messuille. Tuletko sinä?  Mitä nähtävää ja koettavaa messuilla on?  Sisustaminen  Itse haen inspiraatiota p