Ihminen muuttuu, kun elämässä tapahtuu jotain mikä laittaa asiat tärkeysjärjestykseen!
2017
Olen tehnyt kaksi profiilia Facebookkiin. Vanha profiili on nykyään enemmän minun muistojen alttari ja olen muutamassa ryhmässä vanhan profiilini kautta. Lisäksi vanhassa profiilissa on paljon kuvia joita ei muualta löydy. Joku miettii varmasti miksi sitten olen tehnyt toisen profiilin. Kaikki alkoi 2018 vuoden alussa, kun totesin että haluan aloittaa puhtaalta pöydältä. Niinpä tein uuden profiilin. Tuolloin kärsin vielä myös työpaikkakiusaamisen myötä tulleista paniikkikohtauksista ja myös ajoittaisista rytmihäiriöistä. Tarvitsin jotain uutta. Olin myös ollut vuosia vihainen. Kaikelle ja kaikille. Nyt, kun käy välillä lukemassa päivittäin ilmestyvää muistoja osiota vanhassa profiilissa, mietin että miten vihainen ja draamanhaluinen olenkaan ollut.
 |
| 2017 |
Oman mielipiteensä voi välillä pitää ihan omana tietonaan!
2019
Sanon vieläkin usein mielipiteeni kärkkäästi. Joku voi siitä loukkaantua, joku olla samaa mieltä tai jollain ei ole mielipidettä lainkaan. Nykyään en kuitenkaan kaikkea kirjoita Facebookin "seinälle". Pidän mielipiteeni omanani. Jätän jopa osallistumatta johonkin keskusteluun, johon vanha Mervi olisi varmasti käynyt sanomassa jotain ja ehkäpä myös haastanut riitaa.
Eilen nukkumaan mennessä mietin mikä tapahtuma on saanut minut muuttumaan näin paljon, että en jaksa olla vihainen kaikille tai kaikelle. Päädyn aina siihen, että se on työpaikkakiusaaminen, joka jollain tapaa sai minut pysähtymään ja "haavoittumaan". Vaikka olin todella vihainen ja rikki tämän jälkeen, niin olen myös saanut siitä uudenlaista voimaa. Viha saa minut voimaan pahoin ja olen jättänyt elämässäni liudan ihmisiä taakseni, koska nykyään tiedän millaisista ihmisistä saan enemmän voimaa jaksaa ja millaiset ihmiset saa minut turhautumaan, vievät energiaa ja eivät ansaitse minun huomiotani.
 |
| 2019 |
Välillä tunnen jonkinlaista häpeää, kun olen lukenut vanhoja päivityksiäni. Mitä ihmettä päässäni on tuolloin liikkunut, kun olen julkaissut tuon? Voisipa mennä ajassa taaksepäin ja sanoa, että mieti ennenkuin kirjoitat tämän.
Vanhaa minää en välillä meinaa tunnistaa, mutta se vanha minä on edelleen sisällä ja välillä tekisi mieli avata sanainen arkkuni. Onneksi osaan nykyään sulkea sen ja en osallistu keskusteluihin, jotka saa verenpaineeni vaan nousemaan. Itseäni nykyään jopa ärsyttää ihmiset, jotka jatkavat riidanhakuista keskustelua, ja yleensä kasvotusten tapahtuvissa keskusteluissa hakeudun pois tällaisista tilanteista ja jätän sen ihmisen yksinään riitelemään. En käytä energiaani enää tähän, jos keskustelu on vihaa täynnä ja toinen ei kuuntele lainkaan mitä toisella on sanottavaa. Itse olen ollut joskus myös tälläinen. Vain oma mielipide on tärkeä. Mitä sillä toisen mielipiteellä edes on väliä? Joissain asioissa toki ei mitään väliä (omaan ulkonäköön liittyen vaikkapa), mutta toisissa asioissa ei ole olemassa oikeata tai väärää mielipidettä.
Kyllä osaan edelleen olla vihainen
Saan itseni välillä edelleen raivon partaalle, kun asia on vaan sellainen mikä itseä koskettaa. Eläinten kohtelusta voisin keskustella tunteja. Ja kaltoinkohtelu saa minut vihaiseksi. Minut saa vihaiseksi monikin asia, mutta osaan sen nykyään kohdistaa enemmän oikeisiin asioihin, kun turhaan tappeluun.
Ehkä elämä on myös rauhoittunut sen myötä, että olen jättänyt taakseni ihmisiä, tiedostan nykyään milloin on hyvä pitää suunsa kiinni ja ei lähde "turhiin" keskusteluihin mukaan, joista aavistaa sen, että tulee vaan turhautunut olo. Mielummin jättää puhumatta ja antaa toisten tapella. Käytän mielummin energiani muuhun.
Viha ja katkeruus syövät ihmistä. Välillä on hyvä päästä höyryjä ulos kunnon riidalla ja myönnän, että itse pidän edelleen asioita itselläni ja en kerro muille. Haluan pärjätä yksin. En tarvitse muita ihmisiä niiden käsittelyyn. Joku voisi sanoa, että ei ihminen pärjää yksin kaikkien asioiden kanssa, mikä on myös totta. En vain halua kuormittaa muita. Ehkä tämä ajatusmalli tarvitsee seuraavat kuusi vuotta aikaa, ja onkin seuraava asia itsensä kehittämisessä. Meistä kenestäkään ei saa tosin koskaan "valmista". Aina on jotain missä voisi hellittää. Viha ei kuitenkaan kanna pitkälle ja tekee naamastakin ruman!
Hyvä teksti! Ei tosiaan kannata haastaa riitoja vaan mieluummin keskustella asiasta mahd.asiallisesti jos vain pystyy. Tai sitten myöhemmin kun on rauhoittunut ja ottanut etäisyyttä asiaan mainita toiselle mikä sai sut kiivastumaan. Itse toimin usein tollai et myöhemmin tartun asiaan jos en samantien oo osannut löytää sanoja..
VastaaPoistaKiitos palautteesta! :) Itsellä on vaikea työelämässä esimerkiksi edelleen ihmisiä, jotka kiivastuu kun antaa rakentavaa palautetta tai huomauttaa jostain asiasta, että hei olisi ollut kiva jos olisit tämän tehnyt tällä tavalla. Yleensä siitä tulee vain riita ja lopulta olen kävellyt pois ja jättänyt riitelijän riitelemään. Otan etäisyyttä mielummin nykyään,kun jään jankkamaan ja yllytän tätä riidanhaluista. Työelämässä varsinkin näitä ristiriitoja tuli,kun itse on tottunut aina myöntämään virheensä ja toinen on vierittänyt sitten omatkin virheensä minun syyksi. Sen takia olen vaihtanut työpaikkaakin. Riitelyä en jaksa työpaikassa. Riitoja on erilaisia ja niihin tarvitsee omat lähestymistapansa. :)
Poista