Jännitystä syksyyn

C. J. Tudor Paluu pimeästä

Esikoisteoksellaan Liitu-ukko Tudor nousi kaikkien tietoisuuteen. Paluu pimeästä on C.J. Tudorin toinen teos, joka tarjoaa jännitystä ja kauhua. Tudor on ottanut vaikutteita Stephen Kingistä, vaikka ei aivan ylläkkään vielä hänen tasolleen.

Pientä kylää ravistelee tragedia

Arnhillia ravistelee tragedia. Oman lapsensa ja itsensä tapannut äiti jättää jälkeensä ainoastaan verisen viestin. 

Uutisen tavoittaa myös kylän entisen asukkaan Joe Thornen, joka on lähtenyt kylästä pakoon omia lapsuuden muistojaan. Nyt hänen on kohdattava vuosikymmenten takaiset kipeät muistot. Mitä tapahtui, kun hänen pikkusiskonsa Annie katosi ja mitä kylän pinnan alla kytee? Miksi hautausmaalla ei ole lasten hautoja? 

Pienen kylän salaisuudet tiivistyvät ja jännitteitä syntyy ihmisten välille. 

Älä koskaan palaa. Niin ihmiset aina sanovat. Asiat ovat muuttaneet. Mikään ei ole ennallaan. Jätä menneet menneisyyteen. 

Joe Thorne löytää itsensä vanhan koulunsa opettajana ja salaisuudet alkavat pala palalta pulpahtamaan pintaan. Joen elämästä ei tehdä helppoa ja muistot sisaresta kalvavat mieltä. Mitä tapahtui vuonna 1992 ja miten nämä tapahtumat vaikuttavat vieläkin kylän tapahtumiin?

Mielipide kirjasta

Kirja pitää otteessaan ensimmäisestä sivusta aina viimeiseen sivuun asti. Tudor on saanut luotua koukuttavan juonen, joka ei rakoile alussa ja loppuratkaisu on vähintäänkin yllättävä ja mielenkiintoinen. Odotin kirjalta lähinnä jotain loogista loppuratkaisua, mutta sitä ei ollutkaan tarjolla. Kirjassa menneisyyden palat punoutuvat yhteen nykyisyyteen. Kirjassa käsitellään myös koulukiusaamista ja sitä miten koulukiusatut hakevat paikkaansa porukan sisällä vuosikymmeneen katsomatta. 

En usko kohtaloon. Mutta joskus elämässä on jotain väistämätöntä, jokin suunta jota on vaikea muuttaa. Se kaikki alkoi sieltä, luolasta. Ja näyttää siltä kuin kaikki päättyisikin sinne. 

Itseäni tosin häiritsi kirjassa se, että alun tiukan linjan jälkeen tuntui siltä, että kirjailija on kiirehtinyt loppuratkaisun kanssa. Vaikka loppuratkaisu oli yllättävä, olisin kaivannut selityksiä parille tapahtumalle,ja  osa tapahtumista jäi lähinnä irralliseksi, tarinaan kuulumattomaksi tekstiksi joka ei palvellut kirjan juonta. Ehkä joku muukin lukija huomaa saman, kun itse. Kirjasta voi havaita sen, että Tudor ihannoi Stephen Kingia ja hänen kirjoitustyyliään. Joissain kohtaa tuli tunne, että olisin lukenut Kingin kirjaa. Kirjan päähenkilö oli mielenkiintoinen ja hänen tarinansa oli rakennettu hyvin lapsuudesta tähän päivään. Osa hahmoista tuntui turhalta ja lähinnä "täytehahmoilta". Niitä oli itseasiassa liikakin ja kirjan puolivälin jälkeen muutama hahmo aiheutti hämmennystä miten nämä hahmot liittyvät tarinaan, ja ovatko hahmot Joen lapsuudesta vai mistä.

Liitu-ukkoa en ole lukenut joten kirjailija on itselle tuntematon. Liitu-ukkoa ylistettiin ja halusin lukea tämän kirjan puhtaasta mielenkiinnosta. Lisäksi juoni vaikutti koukuttavalta. Tudor varmasti kehittyy kirjailijana vielä ja voisin kuvitella lukevani hänen teoksiaan myöhemminkin. 

Kenelle sitten suosittelisin tätä kirjaa? 

Jännitystä kaipaaville, kauhua haluaville ja jos olet katsonut Manaajan, niin voit saada jotain irti tästä kirjasta! Kirjan arvosanaksi antaisin 3/5. Hyvä juoni, joka kuitenkin hieman "vesittyi" loppua kohden.

*Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.*