Siirry pääsisältöön

Read Hour

Koko Suomi lukemaan tunniksi!

Tänään kello 19-20 välisenä aikana pysähdytään lukemaan tunniksi. Ei pitäisi olla vaikeaa? Vai onko sittenkin? Nykyään noin kymmenes nuori valmistuu peruskoulusta ilman riittävää lukutaitoa. Tämä tieto on otettu mtl.fi sivuilta ja minua tämä hieman jopa järkyttää. Mikä on ajanut nuoret tähän tilanteeseen ja miksi nuoria ei kiinnosta lukeminen?

Keskittymiskyky. Siinä on yksi syy.  Tässä maailmassa on ympärillä paljon "ärsykkeitä", jotka herpaannuvat, ja vievät huomion. Kännykkä jolla pääsee sosiaaliseen mediaan vie monen nuoren ja aikuisenkin huomion toisaalle. Pidemmällä ajanjaksolla tämä voi jopa vaikuttaa työn saamiseen ja menestymiseen, olipa kyseessä sitten työ tai elämän muut osa-alueet. Nuoret on jopa vaarassa syrjäytyä ilman riittävää lukutaitoa!
Keskittymiskykyä voi kuitenkin parantaa ja kehittää, kun jättää ulkoiset ärsykkeet pikkuhiljaa vähemmälle. Kännykkä äänettömälle ja tarttuu kirjaan. Televisio kiinni ajoissa. Lisäksi melkein joka kodista löytyy tietokone ja pelikoneita. Entäs jos rajoittaisit lapsen tai nuoren aikaa näillä ja tarttuisitte yhdessä kirjaan?

Jos lukeminen on vaikeaa aloittaa konkreettisesti kirjasta, niin mitä jos ottaisit sitten sen kännykän käteesi ja laittaisit kuulokkeet korville, ja kuuntelesit jonkun toisen lukemana kirjan? Äänikirjat ovat saaneet jalan sijaa paljonkin ja moni kuuntelee kirjansa nykyään. Joillekin tämä tapa on miellyttävämpi. Lisäksi jos ei halua kirjaa etsiä käsiinsä, niin E-kirjat ovat mahdollisuus. Lukemisesta ja kirjoista voi innostua uudelleen, kun etsii vain itselle sopivan tavan. 


Kampanja kytkeytyy maailmanlaajuiseen Little x Little -hankkeeseen, jonka taustalla on YK yhteistyökumppaneineen. Suomessa kampanja on Lasten ja nuorten säätiön sekä media- ja markkinointiviestintäalan yritysten yhteistyöprojekti. Sen suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Mitä lukeminen ja lukutaito merkitsevät minulle?

Elämää. Ilman kirjoja ja lukutaitoa minulta puuttuisi paljon. Monet tarinat olisivat jääneet lukematta, kirjat suosittelematta ja en olisi koskaan perustanut blogiani. Lukutaito merkitsee myös itselle sitä, että minulla on myös taito kirjoittaa. En ole korkeasti koulutettujen joukossa ja toisaalta itsellä ei ole koskaan ollut haaveena olla korkeasti koulutettu, mutta itselle on tärkeää osata tulkita tekstiä ja käyttää sitä myös työelämässä hyväksi.

Lukihäiriön takia opin lukemaan myöhemmin, muut kielet ovat itselle haastavia edelleen, rivit saattavat hyppiä silmille ja matemaattinen ura ei olisi minulle sopiva. Lisäksi välillä kirjaimet eivät ole oikeilla paikoillaan. Silti kirjoitan ja luen. Lukihäiriö ei ehkä enää ole niin isossa osassa omaa elämää, mutta näin vanhempana osaan arvostaa sitä suurta työtä minkä olen tehnyt, että olen tässä. En välitä siitä, vaikka joku sana ei ole kieliopillisesti kirjoitettu täysin oikein tai jossain kirjassa saattaa kestää ikuisuus, että saan sen luettua. En ole myöskään enää niin katkera siitä, että en ole kielellisesti lahjakas yksilö tai osaa vaikeita matemaattisia laskukaavoja. Osaan sentään lukea ja nautin kirjoista. Lukeminen on intohimo ja rakastan kirjoja. Lukeminen on myös minulle tärkeä osa elämää ja en osaisi kuvitella, että kotoa ei löytyisi runsaasti erilaista kirjallisuutta. Ne vievät mukanaan omaan maailmaansa ja niistä voi löytää jotain uutta ja ihmeellistä, oppia jotain. 

Myös omat unelmat liittyvät kirjoihin ja haluaisin joskus työskennellä kirjojen parissa. Unelmahan olisi, että saisin liitettyä kirjat ja kukat unelmieni työhön. Mitä se työ sitten olisi, niin se jääköön salaisuudeksi. 

Oletko sinä mukana lukemassa tänään kello 19:00-20:00 välisenä aikana? Mitä sinulle merkitsee kirjat, lukutaito ja lukeminen? 

Lisää tapahtumasta:


 


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Blogi yhteistyöt+arvonta!

Uhka vai mahdollisuus? Sisältää arvonnan, joka ei liity yhteistyöhön laisinkaan...  Yli vuosi sitten, kun blogin perustin, niin pieneen mieleenikään ei olisi tullut, että minulle voisi aueta mahdollisuus yhteistyö juttuihin. Nyt olen kuitenkin päässyt tämän kuluneen vuoden puolella toteuttamaan eri firmojen kanssa näitä ja olen ollut todella innoissani näistä. Mutta näillä on myös kääntöpuolensa. Sain ensimmäisen "sä olet feikki- viestin" vähän aikaa sitten Instagramissa, josssa joku anonyymi ilman omaa kuvaansa lähetti directiin viestin siitä kuinka feikki olen ja kirjoitan blogiani näiden toivossa ja olen Instagramissakin vain näiden takia. Selvä juttu. Itse kirjoittaja ei kuitenkaan uskaltanut omalla kuvalla kirjoittaa ja epäilen kovasti, että minulle ei kissanpentu kirjoittele, joka oli profiiliin laitettu kuvaksi.  Muistaakseni kirjoitin erääseen postaukseeni täällä, että en kirjoita blogiani yhteistyön toivossa. Jos niin tekisin, niin ei olisi esimerksiksi synt...

Kosmetiikkajoulukalenterit 2022

Joulukalenterit 2022 Siitä on aikaa, kun olen ollut blogin äärellä. Itseasiassa kuukausia on ehtinyt kulua monta. Kevät vaihtui kesäksi ja nyt ollaan syksyssä. Ja syksy tuo mukanaan myös pienen kutinan joulun odotuksesta ja joulukalentereista. Siksi istunkin monen kuukauden jälkeen koneen äärellä ja teen tätä postausta teille. Teekupista nousee höyry ja kynttilät valaisevat sateisena päivänä hämärää päivää. Oiva aika paneutua vuoden 2022 joulukalentereihin.  Tässä postauksessa listaan vuoden 2022 kosmetiikkajoulukalenterit ja ajattelin myös listata tähän myös muitakin kalentereita, jotka eivät liity kosmetiikkaan. Itselle on tulossa jo pari kalenteria, vaikka alkuun mietin mihin kalentereihin tulen päätymään tänä vuonna. On hullua edes ajatella, että on yli vuosi kulunut siitä, kun olen viimeksi tämän postauksen tehnyt. Päivitän listaa sitä mukaa, kun kalentereita ilmestyy myyntiin tai tiedossa on kalenterin julkaisupäivä.  Rituals Tänä vuonna Ritualsin kalentereita on tullut ...

Kevätmessut 2022

Kevät keikkuen tulevi, mutta Kevätmessut tulee huhtikuussa Messukeskukseen Somevaikuttajapassi saatu messuille  Siitä on vierähtänyt aikaa, kun olen kaivanut tietokoneen kaapista ja kirjoittanut blogia. Joulukuu vaihtuu uudeksi vuodeksi ja talvi kevääksi. Oli jonkilainen kirjoitus jumi päällä ja en saanut mitään järjellistä postatausta aikaiseksi. Jospa tämä aurinkoinen kevätpäivä karistelisi talven rippeet hartioilta ja veisi jumit mukanaan.  Ensi viikolla päästään pitkästä aikaa messuilemaan! En ole käynyt messuilla sitten 2019 syksyn (jos en nyt ihan väärin muista). Messuilla on aina erityinen iloinen tunnelma ja nähtävää sekä koettavaa riittää useammaksikin päiväksi. Toki riippuu onko mielenkiintoisia näytteileasettajia ja puheenvuoroja tulossa. Kevätmessut 2022 tulevat ensi viikolla 7.4.-10.4.2022 Messukeskukseen ja ainakin minä olen täällä innoissani lähdössä inspiroitumaan messuille. Tuletko sinä?  Mitä nähtävää ja koettavaa messuilla on?  Sisustaminen  I...