Siirry pääsisältöön

Suomen arvokas luonto

Myyttiset Eläimet 

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Eläimet ja luonto ovat merkinneet ennen ihmisille vielä enemmän kuin nykypäivänä. Tai uskallan ainakin väittää näin. Ihmiset ovat asuneet luonnon läheisyydessä ja ollut myös kontaktissa luontoon. Eläinten apuun on turvauduttu  ja luontoa on kunnioitettu. Toki luontoa kunnioitetaan edelleen tänäkin päivänä ja luontoon on myös alettu suhtautumaan vakavasti, sekä myös kunnioittavammin viime vuosina. Uhanalaisia eläimiä on alettu suojelemaan ja on myös alettu hakemaan oikeutta niille, että saataisiin kannat taas elinvoimasemmaksi. Myyttiset eläimet teos vie lukijansa matkalle 40 Suomessa esiintyvän eläimen myyttisiin uskomuksiin ja lumoaviin tarinoihin. Teos toimii myös tietokirjan tavoin. 

Kirja kuin koru

Kirja on täynnä toinen toistaan upeampi kuvia eläimistä. Kirja kattaa eläinten eri kirjon. Hauesta mehiläiseen ja ihmiseen sekä hämähäkkiin. Edustettuna ovat maalla, ilmassa ja vedessä elävät eläimet. Tässä teoksessa on jopa itselle täysin yllättäviä eläimiä joista en ole aiemmin kuullut myyttejä tai uskomuksia, tarinoita siitä miten ne ovat vaikuttaneet ihmisten elämään. Esimerkkinä hämähäkki tai lokki. 


Tutuimmat eläimet kirjassa taas ovat hevonen tai hylje ja norppa. Hevonen on ollut mm. tärkeä osa ihmisen elämää taakkojen kantajana ja sodassa elintärkeä. Se on tuonut lohtua vaikeina aikoina ja on ollut ihmisille rakas ystävä. Kirja tarjoaa yllättäviä historiallista tietoa siitä esimerkiksi mistä on löydetty Suomen vanhin suomalaisen hevosen luu ja kuinka vanha luu on on ollut. 


Eläinten historiaan mielenkiintoista paneutua ja löytää ahaa- elämyksiä kirjaa lukiessaan. Kalevala on myös vahvasti läsnä useamman eläimen tarinassa. Lönnrotin Kalevalan myötä eläimet ovat tulleet tutuiksi ihmisille. Myytit ovat osiltaan saaneet alkunsa tämän teoksen sivuilta ja alkaneet elämään omaa elämäänsä ihmisten keskuudessa. Peuran luuta on käytetty huhujen mukaan Kalevalassa esiintyvän kanteleen koppa on peräisin alunperin "poropetran perseluusta". Tässä tarkoitetaan siis nähtävästi kuitenkin peuraa eikä poroa. Myöskin Sotka on tullut ihmisten tietoisuuteen todennäköisesti Kalevalasta. Kukapa ei tietäisi Kalevalasta kuuluisaa Sotkan munaa?

Mitä eri eläimet ovat edustaneet ja mitä eläimet ovat antaneet ihmisille ennen? Mitä eri eläimet merkitsevät nykyään ihmisille? Mietitkö koskaan mitä mehiläinen tekee kesällä siellä sinun kesäkukkien joukossa tai mitä jaloissa pyörivä kissa on merkinnyt ihmisille ennen?


Kirja tarjosi minulle paljon uutta tietoa eläimistä joista en ole aiemmin lukenut myyttejä tai uskomuksia, saatika historiallisia tietoja osannut etsiä. Kirjan kuvat myös vangitsevat ja herättävät kirjan "henkiin". Jos olet kiinnostunut eläinten historiasta, niin kannattaa tutustua tähän teokseen tai jos olet luonnonläheinen ihminen ja eläimet merkitsevät sinulle enemmänkin, niin etsi tämä kirja käsiisi. Tämä teos on myös opettavainen ja tuo eläimet lähemmäksi ihmisiä. Jostain syystä tuntuu, että ihmiset ovat nykyään hieman vieraantuneet luonnosta, joten tämä tarjoaa tietoa myös siihen.

Myyttiset eläimet on historiallinen tietopaketti joka avaa ovet eläinten salaperäiseen maailmaan.

Kirjan on kustantanut Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maaliskuun Lookfantastic boksi

The Lookfantastic&Elle Magazine Edit! Tilasin ensimmäisen boksini heinäkuussa 2016. Jostain Instagramin syövereistä tuli kuva kauniista boksista sisältöineen, ja halusin ehdottomasti päästä testaamaan mitä brittiläinen boksi pitää sisällään. "Jos tilaan yhden kokeeksi ja katson millainen se on." No näin ajattelin ja tässä ollaan. Maaliskuussa 2017 ja tämähän minulle jo yhdeksäs boksi. Boksissahan tulee 6 tuotetta sekä sen hetkisen kuun Elle. Täysikokoisia ja testereitä. Paljon on päässyt tutustumaan itselle täysin tuntemattomiin merkkeihin sekä tuotteisiin mitä ei välttämättä osaisi heti ensimmäisenä ostaa omaan meikkilaukkuun. Edellisten boksien sisältöihin pääset tutustumaan Instagram profiilissani ( https://www.instagram.com/mervipartanen/ ). Tämän kuun boksi sisälsi jälleen kerran mielenkiintoisia tuotteita. Katsotaanpas jokaista vähän lähemmin. Ensimmäisenä mukana tulleessa boksin esitteessä (jossa on paljo...

Joulukalenterit 2021

Intian ruusua ja ananaksen raikkautta On viimeisen joulukalenteri postauksen aika. Ilmassa on haikeutta ja melkein toivoisi, että voisi avata ympäri vuoden kalenterin luukkuja. Tosin ehkä siinä menisi se joulun odotuksen hohto. Nyt on kuitenkin aika kiittää teitä lukijoita, että olette olleet mukana lukemassa, laittaneet kommentteja ja olen saanut myös Instagramissa kommentteja/ viestejä kalentereihin liittyen.  Kiitos myös Sothys, Marsaana ja Yves Rocher Nordic sekä Polhem Finland, L'Oreal Luxe ja Kiehl's Skandinavia kolmesta kalentereista. ❤ Ja sitten mennään luukkujen 23-25 kimppuun. 25 luukku on Naturellen kalenterin viimeinen luukku.  LUUKKU 23 Naturelle Edible Beauty  & Snowflower Illuminating Face Oil  Ravitseva ja uudistava sekä ihoa kirkastava kasvoöljy. Sisältää ainutlaatuisen sekoituksen Australiassa villinä kasvaneita yrttejä ja kasveja. Tuote sopii myös ihon lisäksi hiuksille.  Kuiva ja ärtynyt iho rauhoittuu tämän käytön jälkeen. Ihohuokoset pi...

Kosmetiikkajoulukalenterit 2022

Joulukalenterit 2022 Siitä on aikaa, kun olen ollut blogin äärellä. Itseasiassa kuukausia on ehtinyt kulua monta. Kevät vaihtui kesäksi ja nyt ollaan syksyssä. Ja syksy tuo mukanaan myös pienen kutinan joulun odotuksesta ja joulukalentereista. Siksi istunkin monen kuukauden jälkeen koneen äärellä ja teen tätä postausta teille. Teekupista nousee höyry ja kynttilät valaisevat sateisena päivänä hämärää päivää. Oiva aika paneutua vuoden 2022 joulukalentereihin.  Tässä postauksessa listaan vuoden 2022 kosmetiikkajoulukalenterit ja ajattelin myös listata tähän myös muitakin kalentereita, jotka eivät liity kosmetiikkaan. Itselle on tulossa jo pari kalenteria, vaikka alkuun mietin mihin kalentereihin tulen päätymään tänä vuonna. On hullua edes ajatella, että on yli vuosi kulunut siitä, kun olen viimeksi tämän postauksen tehnyt. Päivitän listaa sitä mukaa, kun kalentereita ilmestyy myyntiin tai tiedossa on kalenterin julkaisupäivä.  Rituals Tänä vuonna Ritualsin kalentereita on tullut ...