Siirry pääsisältöön

Goodiebox marraskuu 2019

Go With The Glow


Juuri, kun ehdin toipumaan viime kuun upeasta, ja vieläpä Suomen ensimmäisestä Goodieboxista, niin sain marraskuun boksin käsiini. Itselle tulee tällä hetkellä kaksi kauneusboksia ja Goodieboxin ensimmäinen boksi oli positiivinen yllätys! Boksit ovat muuten tosi käteviä säilytyksessä ja ensimmäinen boksi menikin kasvoille tarkoitetun kosmetiikan säilytykseen. Tämä taitaa mennä huulituotteille. Joka tapauksessa tykkään tämän boksin muotoilusta. Boksi maksaa kuukaudessa 24,95€ ja on hiukan kalliimpi muihin Suomen markkinoilla oleviin kosmetiikkabokseihin verrattuna. Toisaalta ensimmäinen boksi todisti, että pääsee testaamaan oikeasti erilaisilta ja tuntemattomilta brändeiltä eri tuotteita, ja tuotteet ovat myös suurimmilta osin täysikokoisia. Tässä boksissa 4/6 tuotteesta on täysikokoisia. Kaksi muuta on matkakokoon verrattavissa. Mutta mennään pidemmittä höpinöittä boksiin sisällön kimppuun.

Æther Xtræm 

Xtræm Eau de Parfum

Tämä tuoksu on liian vaikea lausuttavaksi ja kieli solmussa koitin lausua pikkusiskolleni tämän tuoksun merkin. No en osannut. Jos joku blogin lukija osaa kirjoittaa tämän lausumisasun tuonne kommenttikenttään, niin sinne vaan kommenttia. Olisi hauska oppia lausumaan tämän merkki oikein!

Tässä tuoksussa yhdistyy kukat, puu ja myski. Kyseessä on unisex hajuste ja olin heti, että myös miehen pitää kokeilla tätä. Itsellä tuoksui ensin hieman kirpeä, jopa sitrukseen viittaavaa tuoksu, mutta sydän tuoksu oli lämmin. Tuoksu viipyilee iholla muuten suihkun jälkeenkin! Miehen iholla tuoksusta tunnisti heti myskisen tuoksun. Boksi aloittaa vahvasti tällä tuotteella, koska tuoksu on ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista tuttavuuksista ihan jo senkin takia, että mukana tulleessa esitteessä sanotaan, että tuoksua voi yhdistää oman lempituoksun kanssa tai yksinään! Tuoksu tuli boksissa 10ml koossa. Hinta: 120€/75ml

Dr Botanicals Pomegranate Superfood Regenerating Sleeping Mask

Boksin ainoa tuttu merkki minulle on tässä. Dr Botanicalsin tuotteet on itselle tulleet tutuksi toisen kauneusboksin kautta. Erityisesti olen tykännyt Dr Botanicalsin kasvoöljystä! Tätä tuotetta en ole testannut ja yön yli pidettävät naamiot ovat olleet nyt pinnalla parisen vuotta. Ensimmäisen kerran olen testannut Oriflamen vastaavaa tuotetta. Tämän jälkeen olen parilta muulta merkiltä kokeillut ja todennut, että ovat ihan kivoja. Vielä ei ole tullut Oriflamen naamiota voittanutta. Dr Botanicals tekee kuitenkin hinta-laatusuhteeltaan todella hyviä tuotteita ja odotan tältä tuotteelta myös sitä jotain. Naamio tekee yöllä taikansa sillä välin, kun nukut kauneusunia. Hierotaan ohut kerros illalla ja aamulla huuhdellaan pois. Tämä tuote on vegaaninen ja ekologinen. Tuote täysikokoinen Hinta: 9,90€/30ml

Revlon Colorburst Balm Stain

Loput boksin merkit ovatkin itselle täysin tuntemattomia ja Revlon on yksi näistä. Revlonin huulivoiteessa on hento vaaleanpunainen sävy ja huulivoiteesta aistii pirteän piparminttuisen tuoksun. Näin syksyllä ja talvella PITÄÄ olla jokaisessa laukussa ja taskussa yksi huulivoide. Itse sain huulet ensimmäisten pakkasten aikaan todella rohtuneiksi ja ihan omaa syytä, kun en voidellut tarpeeksi ja laiminlöin myös huulten kuorinnan. Tämä huulivoide sopii hyvin huulipunan- ja kiillon sijasta käytettäväksi. Tuote täysikokoinen Hinta: 12,50€


Rabens Saloner Tie Dye Scrunchie

Tämä tuote ei ole boksin tuotteista se oma suosikki. Sain itseasiassa erään kirjaboksin mukana kolme "hiusdonitsia" joita käytän vaan ja ainoastaan kotona. Voisin toki töihin laittaa hiukset kiinni tämmöisellä, mutta nämä eivät ole koskaan olleet minun juttuni. Tässä tosin on tosi kauniit sävyt ja aloin haaveilemaan tässä sävyssä silkkihuivia. Eniten tässä yllättää hinta ja en ikinä maksaisi tästä 17 euroa! Maksaisitko sinä?  Hinta: 17,00€

de_CURE N°L1FT- Instant Correcting Serum


Tämän tuotteen esittelytekstiä lukiessa naurahdin. Joko nämä suomennetaan jostain eri kielestä tai toisena vaihtoehtona on se, että esittelytekstin laatija ei ole suomalainen tai suomi on vaan meille suomalaisillekin ajoittain vaikea kieli. Laitan tähän kuvan ja voitte päätellä loput, vai olenko se vain minä joka takerrun kielioppiin.

Joka tapauksessa tämä tuote on kasvoseerumi, joka ehkäisee ikääntymisen merkkejä ja jolla on anti-ageing vaikutus. Voidaan käyttää ennen kasvovoidetta tai sen jälkeen. Voisin esittelytekstistä päätellä, että kyseinen seerumi auttaa myös suurentuneisiin ihohuokosiin ja sopii myös epäpuhtaan, akneen taipuvan ihon hoitoon. No pitää testata ja katsoa mihin tästä seerumista on. Tuote on vegaaninen, parabeeniton, ei sisällä silikonia.. Laitan kuvan, koska lista on pitkä! Tuote reilussa 10ml koossa, joten tästä on iloa pidemmäksikin aikaa. Hinta: 85€/30ml

LASplash Cosmetics Wickeldy Divine Eyeliner

Viimeisenä boksista paljastui eyeliner, joka ei ollutkaan musta tai ruskea, vaan näin pikkujoulukauteen sopiva eli kultainen ja kimalteleva! Tämä nousee boksin tuotteista toiseksi suosikiksi tuoksun jälkeen! Sivellin osa on terävä, mutta omassa näyttää siltä että se olisi hieman saanut osumaa ja harjakset eivät ole täysin samassa linjassa. Jälki on kuitenkin yllättävän kaunis ja tällä saa näyttävät rajaukset halutessaan, tai tuomaan hieman särmikkyyttä ja loistetta loppu vuoden meikkiin. Hinta: 15,00€

Toinen boksi jatkaa vahvasti ja ehkä tämä boksi menee tuoksun takia ensimmäisen edelle. Boksi oli ehdottomasti tuon 24,95€ arvoinen ja aion jatkaa omaa tilausta näiden kahden boksin jälkeen. 

Jos muuten kiinnostaa kokeilla boksia, niin ensimmäisen boksin saa -50% hintaan! Tämän ja edellisenkin boksin olen ihan omilla roposillani maksanut. Tätä koodia käyttämällä saat -50% alennuksen ensimmäisestä Goodieboxista.

Tuota koodia käyttämällä saan itse ilmaisen/puoleen hintaan seuraavan boksin ja saat itse myös oman henkilökohtaisen koodin, kun olet tilannut ensimmäisen boksin ja kun sen jaat eteenpäin, niin sinä saat etuja ja niin edelleen. Iloa jaetaan eteenpäin. Boksi on ehdottomasti tilaamisen arvoinen ja nyt marraskuun ajan näyttää Goodieboxin sivujen mukaan tämä kamppis olevan, että etukoodia käyttämällä sen saa puoleen hintaan. 
Oletko tutustunut boksiin tai aiotko kokeilla? Mikä on sinun suosikki kosmetiikkaboksi? 

Kommentit

  1. Tuoksu lausutaan aither, ainakin mun mielestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos vastauksesta. :) Osaa lausua nyt oikein! 😅

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kosmetiikkajoulukalenterit 2022

Joulukalenterit 2022 Siitä on aikaa, kun olen ollut blogin äärellä. Itseasiassa kuukausia on ehtinyt kulua monta. Kevät vaihtui kesäksi ja nyt ollaan syksyssä. Ja syksy tuo mukanaan myös pienen kutinan joulun odotuksesta ja joulukalentereista. Siksi istunkin monen kuukauden jälkeen koneen äärellä ja teen tätä postausta teille. Teekupista nousee höyry ja kynttilät valaisevat sateisena päivänä hämärää päivää. Oiva aika paneutua vuoden 2022 joulukalentereihin.  Tässä postauksessa listaan vuoden 2022 kosmetiikkajoulukalenterit ja ajattelin myös listata tähän myös muitakin kalentereita, jotka eivät liity kosmetiikkaan. Itselle on tulossa jo pari kalenteria, vaikka alkuun mietin mihin kalentereihin tulen päätymään tänä vuonna. On hullua edes ajatella, että on yli vuosi kulunut siitä, kun olen viimeksi tämän postauksen tehnyt. Päivitän listaa sitä mukaa, kun kalentereita ilmestyy myyntiin tai tiedossa on kalenterin julkaisupäivä.  Rituals Tänä vuonna Ritualsin kalentereita on tullut heidän ve

AEG Comfortlift astianpesukone osa 2

Mielipide ja yhteenveto AEG Comfortlift astianpesukoneesta  Olen nyt kuukauden päivät testannut Smartsonin kautta AEG Comfortlift astianpesukonetta. Youtubeen kuvaillut videoita, kirjoittanut arvosteluja (mm. vertaa.fi ja hintaopas.fi) sekä kirjoittanut myös meidän testaajien omaan blogiin heti alussa tunnelmia koneesta. Mutta mitä ajatuksia kone on tuonut itselläni pidemmällä aikavälillä? AEG Comfortlift-alataso  Alakori on edelleen suosikkini astianpesukoneessa. Pidän kovasti toiminnosta, jossa alakorin saa nostettua samalle tasolle lasikorin kanssa eli sille ergonomiselle tasolle, joka itselläni helpottaa valtavasti korin täyttämistä sekä myös tyhjentämistä. Korin myös mahtuu enemmän astioita, jos vertaa esimerkiksi meidän entistä astianpesukonetta. Tilaa varmasti tuo enemmän se, että aterinkori ei ole alhaalla viemässä tilaa, vaan sille on oma tasonsa ylhäällä. Nostaminen ja laskeminen on kätevää ja joku kauhisteli sitä, että miten paljon jää ruokajäämiä tuon korin mek

Kevätmessut 2022

Kevät keikkuen tulevi, mutta Kevätmessut tulee huhtikuussa Messukeskukseen Somevaikuttajapassi saatu messuille  Siitä on vierähtänyt aikaa, kun olen kaivanut tietokoneen kaapista ja kirjoittanut blogia. Joulukuu vaihtuu uudeksi vuodeksi ja talvi kevääksi. Oli jonkilainen kirjoitus jumi päällä ja en saanut mitään järjellistä postatausta aikaiseksi. Jospa tämä aurinkoinen kevätpäivä karistelisi talven rippeet hartioilta ja veisi jumit mukanaan.  Ensi viikolla päästään pitkästä aikaa messuilemaan! En ole käynyt messuilla sitten 2019 syksyn (jos en nyt ihan väärin muista). Messuilla on aina erityinen iloinen tunnelma ja nähtävää sekä koettavaa riittää useammaksikin päiväksi. Toki riippuu onko mielenkiintoisia näytteileasettajia ja puheenvuoroja tulossa. Kevätmessut 2022 tulevat ensi viikolla 7.4.-10.4.2022 Messukeskukseen ja ainakin minä olen täällä innoissani lähdössä inspiroitumaan messuille. Tuletko sinä?  Mitä nähtävää ja koettavaa messuilla on?  Sisustaminen  Itse haen inspiraatiota p