Siirry pääsisältöön

Luukut 21-22

Luksus käsivoidetta ja jumbo huulivoide!

Näin ne luukut alkaa vähenemään ja päivät jouluaattoon. Joulukuu on mennyt hurjaa vauhtia eteenpäin ja pian on aika juhlistaa joulua. Kalenterit ovat tänä vuonna tarjonneet parastaan. Paljon tuotteita mitä olen halunnut testata ja sellaisia brändejä joista en ole aiemmin kuullutkaan! Suurin osa tuotteista päätyy omaan käyttöön ja oikeastaan vain muutama tuotteista  on ollut sellaisia mitkä menevät eteenpäin. Esimerkiksi kynsilakka kuuluu näihin. Mutta kurkistetaan luukkujen taakse. Tämä postaus on toiseksi viimeinen joulukalenteri postaus!

Luukku 21

Glossybox

First Aid Beauty Hello FAB Coconut Skin Smoothie Moisturizer

Kosteuttava ihon pohjustustuote. Antaa iholle hehkua ja kosteuttaa sekä antaa pehmeän tunteen. Voi käyttää sellaisenaan ihovoiteen taivoin tai meikin pohjustustuotteen tavoin. 

Olen saanut kyseisen tuotteen jostain boksista aiemmin ja mielestäni ihan hyvä tuote. Ei mitenkään ihmeellinen tai yllättävä. Toimii molemmin tavoin käytettynä, mutta ennemmin käytän primerina. Tuote matkakoossa noin 20ml. Hinta: 25,00€/50ml

TwistBe

Luvially Organic Lip Balm

Jumbokokoiselta vaikuttava huulivoide. Kyseiset huulivoiteet ovat pompsahdelleet koko vuoden milloin missäkin somekanavalla silmille. Tarpeellinen tuote! Biohajoavat pakkaukset ja suojaa huulia sekä ravitsee niitä. Sisältää liudan öljyjä (kaakao-, jojoba, manteli-ja hamppuöljyä)  mehiläisvahan lisäksi. Kalenterista tullut huulivoide on myös hajusteeton ja sopii kaikille! Hinta: 12,90€

Sothys (tämä kalenteri on saatu pr-lähetyksenä)

Masque hydra-lissant

Tämän aamun luukusta paljastui kosteuttava naamio, jota voi käyttää kahdella eri tavalla. Annetaan vaikuttaa 15-20 minuuttia tai laittaa iholle vaikuttamaan yön ajaksi. Itse kokeilin tätä jälkimmäisellä tavalla. Imeytyi ihoon nopeasti ja aamulla huuhtelemisen jälkeen iho näytti kosteutetulta ja myös tuntui siltä. Laitoin ainoastaan seerumia seuraavana aamuna kasvoille. Todella pehmeä tunne jäi! Hinta: 57,00€/50ml

Bonne Maman hillokalenteri

Valkoinen nektariini ja persikka. Enpä ole aiemmin kuullut valkeasta nektariinista. Persikkahillo ei ole oma suosikki, mutta ehkä nektariini tasapainottaa makua?

PartyLite

Luumubrandy. Tosi mausteinen, vahva tuoksu joka ei ihan kaikkien mieleen kyllä ole. Itsellä on tästä myös hieman ristiriitainen olo.

Luukku 22

Glossybox

Mitchell and Peach English Leaf Luxury Hand Cream

Luksus käsivoiteeksi nimetty. Kosteuttaa, ravitsee ja pehmentää ihoa. Sisältää E-vitamiinia, sheavoita ja englantilaista hunajaa. Lisäksi käsivoiteessa on sitruksia, korianterin lehtiä, basilikan-, mintun ja kukkien öljyjä. Tuntematon merkki. Tuoksu viittaa kyllä enemmän suomalaiseen koivuun. Tosi ihana! Ehdottomasti yksi suosikeista Glossyboxin kalenterista tulleista tuotteista. Imeytyy ihoon hujauksessa! Hinta: 24,00€/60ml

TwistBe

Luonkos Innocent hoitava vartalokakku

Hetkinen. Toinen Luonkosin tuote. Tämä taitaa kuitenkin olla eri käyttöön. Muistaakseni se edellinen oli kasvoille tarkoitettu ja siinä oli tyrniä? Kehon kosteutukseen tarkoitettu vartalokakku. Hajusteeton joka sopii kaikille ihotyypeille. Säännöllisellä käytöllä voi ehkäistä raskausarpien muodostumista ja helpottaa mm. kuivuudesta aiheutuvaa kutinaa. Riittoisa koostumus ja optimaalisen tuloksen saa heti suihkun jälkeen käytettynä jolloin se sitoo kosteutta ihoon enemmän. 

Käytä syksyllä/talvella enemmän öljyjä kosteuttamaan ihoa tai sheavoita. Tätä siis kokeilen tänään. Hinta: 25,90€/60ml

Sothys (tämä kalenteri on saatu pr-lähetyksenä)

Soin Regard Multi-Actions

Silmänympärysvoide, joka on yksi Sothysin suosituimmista tuotteista! Häivyttää juonteita, vähentää silmänympärysihon turvotusta ja vaalentaa tummia silmänalusia. Kosteuttaa ja pehmentää herkkää sekä ohutta silmänympärystä. Tosi kevyt koostumus ja riittoisa. Mieto tuoksu. Tykkään! Jos toimii myös meikin alla, niin voisin harkita isompaa kokoa! Hinta: 76,90€/15ml

Bonne Maman hillokalenteri

Kirpeyttä, makeutta ja hapokkuutta ei tästä hillosta puutu. Mustikka-mustaherukkahillo löytyi tämän aamun luukusta.

PartyLite

Nyt epäilen oikeasti jo sitä että tuotantolinjalla on mennyt puurot ja vellit sekaisin ja minun kalenterissa ei vaan ole tänä vuonna kaikki tuoksut oikeissa luukuissaan. Tänään toisesta luukusta tuli piparkakku mikä pitikin ja toisen kalenterin luukun takaa paljastui joku punainen marjaisa tuoksu josta en nyt saanut kiinni mikä tuoksu mahtoi olla.

Kalenterit lähenee loppuaan ja viimeisten kahden luukun sisällöt kirjoitan joulupäivänä tai tapanina. Ihanaa sunnuntaita!








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Blogi yhteistyöt+arvonta!

Uhka vai mahdollisuus? Sisältää arvonnan, joka ei liity yhteistyöhön laisinkaan...  Yli vuosi sitten, kun blogin perustin, niin pieneen mieleenikään ei olisi tullut, että minulle voisi aueta mahdollisuus yhteistyö juttuihin. Nyt olen kuitenkin päässyt tämän kuluneen vuoden puolella toteuttamaan eri firmojen kanssa näitä ja olen ollut todella innoissani näistä. Mutta näillä on myös kääntöpuolensa. Sain ensimmäisen "sä olet feikki- viestin" vähän aikaa sitten Instagramissa, josssa joku anonyymi ilman omaa kuvaansa lähetti directiin viestin siitä kuinka feikki olen ja kirjoitan blogiani näiden toivossa ja olen Instagramissakin vain näiden takia. Selvä juttu. Itse kirjoittaja ei kuitenkaan uskaltanut omalla kuvalla kirjoittaa ja epäilen kovasti, että minulle ei kissanpentu kirjoittele, joka oli profiiliin laitettu kuvaksi.  Muistaakseni kirjoitin erääseen postaukseeni täällä, että en kirjoita blogiani yhteistyön toivossa. Jos niin tekisin, niin ei olisi esimerksiksi synt...

Kosmetiikkajoulukalenterit 2022

Joulukalenterit 2022 Siitä on aikaa, kun olen ollut blogin äärellä. Itseasiassa kuukausia on ehtinyt kulua monta. Kevät vaihtui kesäksi ja nyt ollaan syksyssä. Ja syksy tuo mukanaan myös pienen kutinan joulun odotuksesta ja joulukalentereista. Siksi istunkin monen kuukauden jälkeen koneen äärellä ja teen tätä postausta teille. Teekupista nousee höyry ja kynttilät valaisevat sateisena päivänä hämärää päivää. Oiva aika paneutua vuoden 2022 joulukalentereihin.  Tässä postauksessa listaan vuoden 2022 kosmetiikkajoulukalenterit ja ajattelin myös listata tähän myös muitakin kalentereita, jotka eivät liity kosmetiikkaan. Itselle on tulossa jo pari kalenteria, vaikka alkuun mietin mihin kalentereihin tulen päätymään tänä vuonna. On hullua edes ajatella, että on yli vuosi kulunut siitä, kun olen viimeksi tämän postauksen tehnyt. Päivitän listaa sitä mukaa, kun kalentereita ilmestyy myyntiin tai tiedossa on kalenterin julkaisupäivä.  Rituals Tänä vuonna Ritualsin kalentereita on tullut ...

Kevätmessut 2022

Kevät keikkuen tulevi, mutta Kevätmessut tulee huhtikuussa Messukeskukseen Somevaikuttajapassi saatu messuille  Siitä on vierähtänyt aikaa, kun olen kaivanut tietokoneen kaapista ja kirjoittanut blogia. Joulukuu vaihtuu uudeksi vuodeksi ja talvi kevääksi. Oli jonkilainen kirjoitus jumi päällä ja en saanut mitään järjellistä postatausta aikaiseksi. Jospa tämä aurinkoinen kevätpäivä karistelisi talven rippeet hartioilta ja veisi jumit mukanaan.  Ensi viikolla päästään pitkästä aikaa messuilemaan! En ole käynyt messuilla sitten 2019 syksyn (jos en nyt ihan väärin muista). Messuilla on aina erityinen iloinen tunnelma ja nähtävää sekä koettavaa riittää useammaksikin päiväksi. Toki riippuu onko mielenkiintoisia näytteileasettajia ja puheenvuoroja tulossa. Kevätmessut 2022 tulevat ensi viikolla 7.4.-10.4.2022 Messukeskukseen ja ainakin minä olen täällä innoissani lähdössä inspiroitumaan messuille. Tuletko sinä?  Mitä nähtävää ja koettavaa messuilla on?  Sisustaminen  I...